Pohjois-Karjalassa sydän- ja verisuonitauteihin johtui tutkija Pekka Puskan 70-luvulla tekemän tutkimuksen mukaan mukaan epäterveellisistä ruokatottumuksista ja tupakoinnista.
Nyt sanotaan tilanteen korjaantuneen kun on siirrytty terveellisempiin ruokiin ja kun tupakointia on vähennetty ja liikuntaa lisätty.
Luulen, että tutkittujen syiden lisäksi on jäänyt monta sellaista asiaa pimentoon, jotka ovat vieneet Pohjois-Karjalan ihmisiä nuorempana hautaan kuin etelä- länsisuomalaisia. Isäni kuoli 64-vuotiaana ja veljeni 54-vuotiaana. Kumpikaan heistä ei ollut eläkkeellä.
Olin kasvanut 19-vuotiaaksi asti Pohjois-Karjalassa( 1946-1965) enkä ollut tavannut siellä yhtäkään lihavaa miestä. Jäin siihen käsitykseen, että vain naiset ovat lihavuuteen taipuvaisia, kunnes olin muuttanut etelämmäs.
Täällähän niitä ylipainoisia miehiä oli ja tupakkaa vetivät siinä kuin Ilomantsissakin. Sitäpaitsi varakkaat Etelä-ja Länsi-Suomen ihmiset eivät tee niin raskaita ruumiillisia töitä ansiotöissä ja vapaa-aikana kuin mitä P-Karjalassa tekivät maa- ja metsätöissä vaatimattoman toimeentulon saadakseen.
Meillä Ilomantsissa tapettiin syystalvella vasikka ja sen lihasta tehtyjä ruokia syötiin talvella viikonloppuisin. Lisäksi viikonloppuisin oli karjalanpiirakoita, sultsinoita. Ruokajuomana oli aina kokkelipiimää.
Arkisin söimme puuroa, velliä ja kuivakalaa.
Kesällä ei syöty ollenkaan muuta lihaa kuin kalaa. Kun kaloja saatiin yli oman tarpeen, äitini ripotteli perattuihin kaloihin hiukan suolaa ja kuivasi ne uunissa täysin kuiviksi. Syyskesän aikana niitä kertyi useita säkillisiä ja talvella äiti keitti niistä kuivakalakeittoa.
Pullaa kahvin kansa oli vain viikonloppuisin ja juhlapyhinä oli tietysti lisäksi kakkuja yms.
Liikuntaa oli liikaakin kun oli pitkät kauppamatkat ja paljon töitä, joissa joutui käyttämään voimaa.
Minusta tuntuu, että meillä Ilomantsissa oli terveellisemmät ruuat ja yleensäkin terveellisemmät elämäntavat kuin täällä etelämmässä.
Jos täällä kirjoittelee sen ikäisiä, että muistaa 50-60-luvun elämää Pohjois-Karjalassa, millaisia ruokia itse näitte tai söitte? Millaisia ruokia vanhempanne laittoivat? Liikkuivatko he? Juopottelivatko liikaa? Tupakoivatko? Mitä muuta sellaista läheltä nähtyä tulee mieleen, joka liittyy sydän- ja verisuonisaurauteen sairastumiseen Pohjois-Karjalassa?
Nyt sanotaan tilanteen korjaantuneen kun on siirrytty terveellisempiin ruokiin ja kun tupakointia on vähennetty ja liikuntaa lisätty.
Luulen, että tutkittujen syiden lisäksi on jäänyt monta sellaista asiaa pimentoon, jotka ovat vieneet Pohjois-Karjalan ihmisiä nuorempana hautaan kuin etelä- länsisuomalaisia. Isäni kuoli 64-vuotiaana ja veljeni 54-vuotiaana. Kumpikaan heistä ei ollut eläkkeellä.
Olin kasvanut 19-vuotiaaksi asti Pohjois-Karjalassa( 1946-1965) enkä ollut tavannut siellä yhtäkään lihavaa miestä. Jäin siihen käsitykseen, että vain naiset ovat lihavuuteen taipuvaisia, kunnes olin muuttanut etelämmäs.
Täällähän niitä ylipainoisia miehiä oli ja tupakkaa vetivät siinä kuin Ilomantsissakin. Sitäpaitsi varakkaat Etelä-ja Länsi-Suomen ihmiset eivät tee niin raskaita ruumiillisia töitä ansiotöissä ja vapaa-aikana kuin mitä P-Karjalassa tekivät maa- ja metsätöissä vaatimattoman toimeentulon saadakseen.
Meillä Ilomantsissa tapettiin syystalvella vasikka ja sen lihasta tehtyjä ruokia syötiin talvella viikonloppuisin. Lisäksi viikonloppuisin oli karjalanpiirakoita, sultsinoita. Ruokajuomana oli aina kokkelipiimää.
Arkisin söimme puuroa, velliä ja kuivakalaa.
Kesällä ei syöty ollenkaan muuta lihaa kuin kalaa. Kun kaloja saatiin yli oman tarpeen, äitini ripotteli perattuihin kaloihin hiukan suolaa ja kuivasi ne uunissa täysin kuiviksi. Syyskesän aikana niitä kertyi useita säkillisiä ja talvella äiti keitti niistä kuivakalakeittoa.
Pullaa kahvin kansa oli vain viikonloppuisin ja juhlapyhinä oli tietysti lisäksi kakkuja yms.
Liikuntaa oli liikaakin kun oli pitkät kauppamatkat ja paljon töitä, joissa joutui käyttämään voimaa.
Minusta tuntuu, että meillä Ilomantsissa oli terveellisemmät ruuat ja yleensäkin terveellisemmät elämäntavat kuin täällä etelämmässä.
Jos täällä kirjoittelee sen ikäisiä, että muistaa 50-60-luvun elämää Pohjois-Karjalassa, millaisia ruokia itse näitte tai söitte? Millaisia ruokia vanhempanne laittoivat? Liikkuivatko he? Juopottelivatko liikaa? Tupakoivatko? Mitä muuta sellaista läheltä nähtyä tulee mieleen, joka liittyy sydän- ja verisuonisaurauteen sairastumiseen Pohjois-Karjalassa?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Söipä mitä hyvänsä niin raskas työ se tappoi ja niskassa muut painolastit vielä.
Ukki söi rasvasia ruokia, teki töitä selkävääränä, sai ensimmäisen infarktin reilun 50 iässä, niin ja tupakoi 30 vuotta.
Silti eli melkein 80 ikäiseksi.
Samoin isoukkini eli reilusti yli 70 ikävuoden, ja ruuat samoja, eikä liikalihavuutta.
on hyvät geenit.
Pohjois-Karjalassa ei ollut lihavuutta siitähi syystä kun siellä ol niin raskaat työt.
Minulla on äitin puoleinen suku pitkäikästä. Samanlaisii ruokii syötiin koko 8-henkinen perhe. Isä ja veli sairastuivat.
Oli kovia paineita, eikä niistä siihen aikaan ollut tapana puhua.
Minä söin nuoruuvessa Kitteelä mitä kiinni sain:))
Sirveliä joka tehtiin paistamalla läskiä pannulla ja siihen rasvaan sitten suurustettiin jauhoja kastikkeeksi ja vettä. Siihen lisättiin sitten valmiina ne rasvansa luovuttaneet läskin siprut.
Pottuja keitettiin ja ruisleipee, juomaks kokomaituu tai piimee.
Vihanneksista ei kukkaa ollu ies kuullu? Tämä 1940-60 luvulla.
Sen jäläkeen en ou syöny kertookaa Ko kastiketta.
Ongella kävin ja niitä suolattiin särjet ja salakat, ahvenet paitettiin.
Kevväälä, kun joku sai kaloja runsaammi, nin säret lahnat suolatii ja kuivattii aitan katolla mustan pellin piälä, sitten ne säily paperpussissa monta kuukautta särpimenä ja olivattii lahnat oikeimmaukkaita Karjalan piiroon piälä:) Siitä ei tullu pahemmi tiskiä, kun vessii pit kantoo monen saan metrin piästä.
Tiälpäin syöttiin sirvelii vielä pitkälle 80 lukua, suolahaukee ja savulahnaa, suolasienii ,suolalihaa ja läskisoosia!
Paekka pielisjärvi, semmoset eväät oli 60 luvun alun syntyneilläkin syrjäkylillä!
oli se hyvä puoli, että ruodot olivat pehmenneet ja olivat nekin syötäviä.
Eikö siellä ulkosalla auringonpaisteessa ilmesty kutsumattomia vieraita kaloihin? Miten on? Oliko kärpäset ja itikat sukulaisineen ruuan kimpussa?
Sitä itsekin ihmettelin, kun hyönteisiä(kärpäsiä) ei ollut.
Kalat kuivui suht nopeesti siis päivässä ja olivat vain sen ajan kun aurinko niihin paistoi.
Muikut suorastaan paistui ja kuivui!
Olikohan se niin varhaiskevättä, ettei ollut vielä kärpäsiä.
Helsingissä kerran kokeilin, niin huomasin raatokärpästen käyvän ja vaikka kalat oli suolaa karrella, niin humasin muutaman päivän kuluttua,kun ne oli olleet kuivana pussissa, että ne oli aivan täynnä matoja.
Tein testin ja kaadoin suolaa aivan valkoiseksi, ei ne madot kuolleet, tuskin huomasivat lisäsuolaa.
ovat jossain päin maailmaa sairaaloiden apuväkeä. Ne tuuraavat hoitajia siinä asiassa, että raatokärpäsen toukat syövät hellävaraisesti potilaan säärihaavoista kuollutta ihosolukkoa. Työ tulee tehtyä pikkutarkasti ja mm. säärihaavojen paranemisen kannalta katsoen nämä toukat ovat parhaita hoitajia.
Suomen sairaaloissa hoitaja nyppii pinseteillä tuollaista ihosolukkoa ja vaikka hoitajalla ei varmaankaan ollut tarkoitus tuottaa tuskaa potilaalle, se potilaan ilmeistä päätellen oli tuskallista.
Poikkesin hiukan aiheesta.
Turha nysväillä satavuotiaaksi, jos voi elää hyvän, kokemuksellisen elämän 60 vuodessa. Ei se pitkä ikä ole itsetarkoitus, vaikka joillekin sopiikin. Kukin eläköön tavallaan.
eivät varmasti ole vielä kuivuneet.
Odotahan kun olet kuusikymppinen. Siinä vaiheessa on järki on noussut päähän, siihen asti piileksittyään haarojen välissä.
Elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa!
Kyllä minä oun vielä yl kuuskymppisenä käynyt tarkistamassa, että onkohan varmasti järki kokonaan lähtenyt sieltä Amalian kertomasta paikasta:))
Kyllä se tuntuu iha yhtä makkiilta ku sillo aikonaankin, jos paikat on kunnossa, eikä ou kaikkia paukkuja vielä käättänä:))
Jos ei huasta hyvin korkiilentosta va huastaa hyötärön korkeuvelta, niin riemurasiassa alakaa tuntua kummaa "vipinää" ja eikös vua kun tekköö sen molempia tyydyttävästi, nin päivälle on hyvä ja hymyilyttävä alaku, vai mitä Amalia:))))