Jään aina kaipaamaan!

Kiitos lohdutuksen sanoistasi, sitä ne kyllä oli :) Tulen muistamaan Neten koko elämäni, aika ja ikuisesti! Suru lakkaa mutta ei vielä pitkään aikaa..

Surullisin kirjoitti:

Kiitos lohdutuksen sanoistasi, sitä ne kyllä oli :) Tulen muistamaan Neten koko elämäni, aika ja ikuisesti! Suru lakkaa mutta ei vielä pitkään aikaa..

Voimia sulle!

Jouduimme myös luopumaan viime syyskuussa 9 vuotiaasta labradorinnoutajasta. Syöpä yllätti ja ikävä kyllä, oli edennyt jo niin pitkälle, ettei mitään ollut tehtävissä. Lisäksi koirallamme todettiin pentuna lonkkavika.

8kk kulunut ja ikävä on vieläkin kova, voin jopa kuulla käytävällä, niinkuin
rakas koiramme tassuttelisi siellä. Ja aina sitä toivoo, että siellä se meidän oma rakas röhvelö odottaa häntää heiluttaen vastassa.

Koitti kuitenkin päivä, jolloin asia todellakin varmistui syöväksi ja oli aika päästää perheenjäsen sateenkaarisilloille. Vaikka kurjalta tuntuukin sanoa, että näin oli parasta, uskon, että koiramme ajatteli samoin. Se olisi varmasti päättänyt samoin, myös meille, jos olisimme olleet samassa asemassa. Se oli ystävän teko. Nyt koiramme saa juoksennella vapaasti vihreillä niityillä, missä sillä ei ole kipuja ja kaikkea riittää.

Me jäimme ikävöimään tänne. Onneksi on hyvät muistot, niitä ei tule unohtamaan koskaan. Ja yöllä rakas tassuttelee uniini, tervehtii ja nuolaisee naamaa. Ennen kun on aika lähteä, halaamme hyvästeiksi.

Tiedän, että meidän röhvelöllä on nyt hyvä olla.

Kohta meille on muuttamassa uusi karvapallo. Se ei korvaa, sitä mitä on menettänyt, mutta auttaa jatkamaan. Kaikkea hyvää sinulle!