Puhumattomuus

Taitaa pisin aika täysin mykkänä olla ehkä korkeintaan viikon luokkaa. Tarkoitan siis etten sano edes yhtä ainoaa sanaa kenellekään, en edes tervehdi ketään. Noin käy joskus loma-aikoina kun oikein pääsee mökkeytymään. Kotona asuessa oli tietysti porukat juttukavereina, mutta nyt yksin asuessa ei ole ketään kenelle puhua.

Koulussa ollessa tulee tietenkin joskus pakosti puhuttua jollekin jotain; varsinkin jos joku kysyy jotain, sillä itse harvoin avaan keskustelun. Useimmiten kuitenkin pysyttelen hiljaisena ja huomaamattomana. Kaiken kaikiaan puhuminen on erittäin vaikeaa. Ja mitä kauemmin pitää suunsa kiinni, sitä vaikeampi sitä on avata... Tänään olen puhunut pari lausetta.

Minusta on teini-iän jälkeen sanottu -varsinkin naiset- "sinä se et paljon puhu". Olen nyt 32. Olen tullut siihen tulokseen ettei minulla ole mitään sanottavaa, vaikka kärsinkin yksinäisyydestä.

Eräs ex-työkaveri syytti mm. minua pari vuotta sitten "työpaikkakiusaamisesta". Työpaikkani hyshys-ilmapiirin vuoksi asiaa ei tutkittu, kun ns. kiusattu ilmoitti esimiehille kiusauksen loppuneen. No, joimme kahvia edelleen samassa kahvipöydässä muutaman muun kanssa. En puhunut hänen kanssaan, mutta muiden kanssa kyllä, saatoin kyllä tuijottaa häntä kohti koko tauon (silloisen työpaikkani kahvitauot saattoivat kestää hyvinkin ½ h). Kaveri oli hieman vitsinkertoja tyyppiä ja sitä kai vaivasi kun yksi oli nauramatta pöydässä. Tätä jatkui puolitoista vuotta, nyt olen uudessa työpaikassa. En vaihtanut tämän "työpaikkakiusatun" takia, vaan aivan muista syistä. Muut kiusaamisesta syytetyt yleensä poistuivat pöydästä, niin minä saatoin mennä samaan pöytään . Vuoden hiljaiselon jälkeen näki naamasta, että alkais tuo Make jo puhuun. En oman oikeustajuni mukaan tehnyt mitään väärää, eikä kukaan (ts.väki tai esimiehet) nähneet mitään väärää (tai tehneet mitään sen eteen) puhumattomuudessani tälle työpaikan ongelmatapaukselle.

Ensinnäkin kiitokset hienosta gallupista!
Mun pisin puhumattomin aikani on varmaan vaan 2-3 päivää. Mutta näin yleensä ottaen ajattelen, että hiljaisuus on aliarvostettua. Hiljaisuudella on aivan mielettömästi kerrottavaa, kun vain herkistyy kuuntelemaan sitä. Eli itse olen ammentanut paljon voimaa puhumatomuudesta. Vastentahtoinen hiljaisuus on kokemisen hetkellä raskasta, mutta loppujen lopuksi luo selviämisen tunnetta elämästä.

Entäs mikä on ap sinun suhteesi puhumattomuteen?

puhumattomuus on mulle yleensä tosi vaikeeta oon aina suuna ja päänä :D mut olin kerran noin kolme päivää puhumatta en sanonu kenellekkään mitään... ehkä se johtu siitä et en koskaan puhu mitään "tärkeetä" sen jälkeen musta tuli vähä heikompi oon itkeny vähintään kerran viikossa ja muutenki vaikeempi päästä kaikest yli...

Jos "Kiitos" ja "Hei" joita tulee sanottua kaupoissa lasketaan puhumiseksi, niin pisin aika taita olla 2-3 viikkoa puhumatta sanakaan kenellekään.

Mutta jos puhumista on keskustelemista, niin ehkä 6-8 kuukautta.

Itse nimenomaan haluaisin puhua, jos olisi joku joka kuuntelisi. Puhumatta saattaa mennä 2-4 päivää riippuen milloin ja miten usein käyn kaupassa tai muuten asioitani hoitamassa, jossa muutaman sanan vaihtaa toisen ihmisen kanssa. Mutta jos nämä "pakolliset" jätetään pois, mitään muuta ei jää enää jäljelle, ja se on juuri se pelottavin asia. Päivässä voi olla montakin ihmistä ympärillä ja kymmeniä kävelee vastaan, mutta kaikille heille olen näkymätön. En edes muista milloin olisin jonkun toisen kanssa kunnolla puhunut ja en ole edes enää varma osaanko. Mitään syy- ja seuraussuhdetta en osaa tilastani sanoa, mutta yksin ja syrjään vetäytyvä olen aina ollut ja sama lineaarinen jatkumo näyttää jatkuvan.

Että se mitä sanon on oikeestaan yhden tekevää kaikille. Tästä on nyt n. 4 vuotta aikaa, opinnot ja kaikki mennyt päin persettä muttä töissä kuitenkin käyn vielä toistaiseksi. Yhtään ihmissuhdetta ei ole, enkä niitä HUONON itsetunnon takia pysty edes muodostamaan. En suosittele kenellekkään.

En puhu koska en keksi mitään sanottavaa tilanteissa, eikä minua kiinnosta puhua. Puhuisin ehkä enemmän jos ympärilläni olisi enemmän kiinnostavia ihmisiä.
Minusta tuntuu aina että on parempi olla sanomatta mitään. Ymmärrättekö sellaista? :)