Onko kenelläkään tietoa, milloin torin länsipuolinen kello saadaan käymään oikeaa aikaa? Eikö sen kuntoonsaattaminen ole taloyhtiön asia? Eikö sen torniin uskalla kukaan kiivetä?
kello väärässä ajassa
billiboy
3322
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
On oma tarkoituksensa sillä, että kellot käyvät eri aikaa.
Ne mujistuttvat katsojaa siitä, ettei mennyt aika ole palannut, vaikka kello käy jäljessä
Toihan on vaa hyvä, mäntyharjulla voi palata elämässä hetken taaksepäin, HEH! Muutenkin takapajula.
Kyseiseen kelloon ei ole kajottu, sillä tornin kaikki kellot poistetaan säiden lämmettyä.
Koneistot ovat vanhoja ja käyntihäiriöitä on ollut vuosittain jopa useita. Jatkuva korjaaminen tulisi liian kalliiksi.
On myös hankittu paikalle digitaalinäytöisten kellojen hankintaa, jolloin ylläpito olisi helpompaa.
Mahdollista tosin on, ettei paikalle ole pian yhtään kelloa.