C900...jatkoa

Jatkoa aloittamaani keskusteluun "C900 jätti
tielle"

Korjaamolta otettiin minuun yhteyttä ja
kyseltiin, onko autoani vaivannut vika
uusiutunut. No, ei onneksi ole , mutta minusta
oli positiivista, että he osoittivat
mielenkiintoa asiaan ja halusivat ottaa selvää
asiakkaan "tyytyväisyydestä". Toinen positiivinen
seikka oli, että kun motkotin siitä, että he
olivat epäilyksensä mukaan heittäneet vanhan
bensapumppuni roskiin, se ei pitänytkään
paikkaansa. Pumppu oli ollut valumassa tyhjäksi
ja siitä työnvastaanottajalla ei ollut tietoa.
Pumppu ja muutkin vaihdetut osat ovat kuulemma
tallessa minua odottamassa. Haen ne maanantaina.
Kun epäilin pumppuni joutuneen vääriin käsiin,
niin täytynee tässä oikaista epäilykseni.
221322
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Ajelin tänään autolla ja kesken ajon joku
venttiili alkoi naputtamaan aika äänekkäästi.
Pari kilometriä ajettuani pysähdyin ja annoin
koneen käydä tyhjäkäyntiä. Kun uudelleen lähdin
jatkamaan matkaa, naputus katosi. Eikös vm92 c900
saabissa venttiilit säädy öljynpaineen avulla ?
Onko muilla vastaavia kokemuksia ja kenties
arviota siitä, pitäisikö tässä taas huolestua ?

Äänestä
  • Onko hiljattain öljyt vaihdettu tai
    venttiilikoppa avattu?
    Omassa ilmeni vastaava naputus noin 200km:n
    jälkeen huollosta. Muuta syytä en keksinyt, kuin
    että kannen öljykanavaan oli jostain päässyt
    ilmakupla. Pari venttiiliä naputti peräkkäin
    hetken aikaa ja sen jälkeen on ollut hiljaista.

    Äänestä

  • .1 kirjoitti:

    Onko hiljattain öljyt vaihdettu tai
    venttiilikoppa avattu?
    Omassa ilmeni vastaava naputus noin 200km:n
    jälkeen huollosta. Muuta syytä en keksinyt, kuin
    että kannen öljykanavaan oli jostain päässyt
    ilmakupla. Pari venttiiliä naputti peräkkäin
    hetken aikaa ja sen jälkeen on ollut hiljaista.

    Jep, öljyt on vaihdettu hiljattain. Käytin autoa
    äsken parkkipaikalla ja välillä naputus kuului
    selvästi, kunnes äkillisesti vaimeni. Tämä
    toistui muutaman kerran. Naputuksen aikana
    kierrosten nosto ei vaikuttanut...ääni vaimeni
    taas hetken kuluttua äkillisesti. Talvella
    muistan starttauksen jälkeen auton tyhjäkäyntiä
    käydessään naputuksen ilmaantuneen, mutta se
    hävisi samalla tavalla kuin
    nyt.Kylmäkäynnistyksen jälkeen koneen käyntiääni
    on mielestäni aika äänekäs...vähän dieselmäinen.
    Sellainen se on ollut aina. Lämmetessään ääni
    normalisoituu.

    Äänestä

  • normaalia on noin 10-30 sekunnin naputus.Älä
    nosta kuitenkaan kierroksia yli 3000,jos naputtaa.
    Jossain vaiheessa nostimien uusinta:)

    Äänestä

  • Saab T16 kirjoitti:

    normaalia on noin 10-30 sekunnin naputus.Älä
    nosta kuitenkaan kierroksia yli 3000,jos naputtaa.
    Jossain vaiheessa nostimien uusinta:)

    Mikä tuon naputuksen mahtaa aiheuttaa...onko se
    oire jostakin ?

    Äänestä

  • C900 kirjoitti:

    Mikä tuon naputuksen mahtaa aiheuttaa...onko se
    oire jostakin ?

    painimet ovat kuluneet,"helppo testata".
    Öljynpuute johtuipa se ilmasta tai mistätahansa
    muusta aiheuttaa kilinän.
    Jopa 15minuuttia menee aikaa jos jokin nostin on
    valuttanut öljynsä ennekuin se on ilmannut
    itsensä.
    Kilinän aikana yli 3000 kierrokset särkevät
    todennäköisesti painimet.
    Öljynpaine/laatu on erittäin tärkeitä näille
    nostimille.
    Siitä testauksesta:Venttiilikoppa irti ja sitten
    painellaan KUORMITTAMATONTA paininta
    meisselillä.Painin joka tuntuu pehmeältä
    (joustavalta)on viallinen.
    Epäilen kuitenkin autosi äänen johtuvan
    normaalista öljynvaihdon jälkeisestä kilinästä.

    Äänestä

  • C900 kirjoitti:

    Mikä tuon naputuksen mahtaa aiheuttaa...onko se
    oire jostakin ?

    Hydraulisen venttiilinvälyksen säätimen
    ominaisuus/häiriö.
    Kylmäkäynnistyksessä saattaa naputtaa hetken,
    kunnes öljynpaineet ovat normaalit (mitä kylmempi
    sitä pidempi aika).
    Vm 89-> öljykanavat kannessa muuttuivat ja ilmaa
    saattaa rempan yhteydessä jäädä loukkuun ja se on
    ilmattava sieltä pois.
    Eli kesken ajon ilmenevä hetkellinen naputus
    viittaisi ilmakupliin öljykanavassa jotka
    häipyvät omia aikojaan. Yhtäjaksoinen naputus
    lämpimällä moottorilla viittaisi ilmausongelmaan
    tai vialliseen säätäjään.

    Tarkoitatteko naputuksella tikitystä. Omassani
    (-88 900) se tuntuu kuuluvan tasaisesti aina
    välillä varsinkin kuumana ja olen ymmärtänyt,
    että se johtuu juuri hydraulisesta
    venttiilinsäätimestä. Mitä tästä voi päätellä,
    onko aihetta huoleen?

    Äänestä

  • Juhani kirjoitti:

    on merkki liian alhaisesta öljynpaineesta,jos
    ääni loppuu kierroksia nostamalla 2000
    pintaan.Onko tyhjäkäyntikierrokset riittävän
    ylhäällä?Öljyt on varmaan hyvälaatuiset.?

    Virallisista nimityksistä en tiedä, mutta näitä
    minä olen käyttänyt:

    Venttiilinaputus kuuluu yllättävän voimakkaana
    (myös autoon sisälle), ja on äänensävyltään
    napakka keskitaajuinen ääni ilman jälkikaikua.

    Polttoainesuuttimet pitävät kirkasta tikitystä
    joka saattaa kuulua auton ulkopuolella myös
    konepeitto suljettuna, monet luulevat tämän äänen
    lähtevän hydraulisista venttiilinsäätimistä.

    Nakutus puolestaan johtuu polttoaineseoksen
    ennenaikaisesta syttymisestä. (Sytytysennakko,
    puristussuhde, oktaaniluku.)

    Äänestä

  • SaabT16 kirjoitti:

    on merkki liian alhaisesta öljynpaineesta,jos
    ääni loppuu kierroksia nostamalla 2000
    pintaan.Onko tyhjäkäyntikierrokset riittävän
    ylhäällä?Öljyt on varmaan hyvälaatuiset.?

    Öljyt parhaat mahdolliset, mitä Saab suosittelee,
    tyhjäkayntikierrokset sopivat. Tikitys esiintyy
    ennemminkin ajettaessa pitkään suurella nopeudella
    (yli 100km/h) ja sitten laskettaessa nopeus
    vaikka 80 km/h:ssa. Merkkivalo ei ainakaan
    koskaan ole ilmoittanut liian alhaisesta
    paineesta.

    Äänestä

  • Saab T16 kirjoitti:

    normaalia on noin 10-30 sekunnin naputus.Älä
    nosta kuitenkaan kierroksia yli 3000,jos naputtaa.
    Jossain vaiheessa nostimien uusinta:)

    Niin, naputus uusiutuu ja ilmestyy melkein joka
    ajokerta. Parin minuutin ajon jälkeen venttiilin
    naputus ilmaantuu ehkä minuutiksi, jonka jälkeen
    se vaimenee. Jonkinlainen vaimeampi ääni
    mielestäni jää...uusi ilmiö siis. Kun autolla on
    parkissa esim. 15min ja lähden sitten ajamaan,
    toistuu sama naputus-kuvio hetken päästä. Autoon
    on n. kk sitten vaihdettu öljyt. Edelliset olivat
    Mobil 1 5W-50, nyt korjaamo laittoi siihen Mobil
    Synt S 5W-40. Huomenna siis taas korjaamolle
    kyselemään diagnoosia...ja kustannuksia.

    Merkkiuskollisuus alkaa taas olla koetuksella.
    Netistä olen katsellut Opel-tarjontaa. Opel-
    palstalle en taida kuitenkaan vielä mennä
    kyselemään niistä mitään, kun se ja monet muutkin
    foorumit keskittyvät lähinnä epäasialliseen
    kirjoitteluun. Korjaamon kommentit ovat nyt
    ratkaisevassa asemassa.

    Oletko naputuksen ilmetessä nostanut konepellin
    ja yrittänyt paikantaa naputusta johonkin
    tiettyyn venttiiliin? (Ruuvimeisseli korvalle.)
    Naputtaako ainoastaan yksi vai välillä useampi
    venttiili?
    Luulisi että viallinen venttiilinsäätäjä
    metelöisi koko ajan, eikä vain ajoittain
    kierroksista riippumatta.
    Öljykanavan ilmaaminen on helppoa, nopeaa ja
    halpaa, ja samalla vaivalla voi
    venttiilinsäätäjät testata.
    Vasta sitten on aihetta huolestua, jos naputuksen
    aiheuttaa ilma, ja sitä tulee aina jostain
    lisää...

    "Rytmikorvani" sanoo, että naputus tulee
    ainoastaan yhdestä venttiilistä. En ole
    kuitenkaan paikallistanut, minkä sylinterin
    venttiilistä on kyse enkä myöskään tiedä, onko
    kyse aina samasta venttiilistä. Annan korjaamon
    ihmetellä asiaa, kun itselläni ei ole ilmauksesta
    yhtään kokemusta. Onko ilmalukot sellaisia, että
    ne eivät pääse itsestään tyhjenemään ?

    Kerron sitten lisää, kun olen korjaamolla käynyt.

    Niin, se aikaisempi polttoainepuolella ollut vika
    ei ole uusiutunut...olisikohan kunnossa ;-)

    Periaatteessa ilman pitäisi itsestään poistua
    järjestelmästä. Uudemman mallisessa
    sylinterinkannessa öljykanavat ovat porattu
    kanteen ulkoisten putkien sijaan ja niihin
    saattaa ilmaa jäädä loukkuun, tosin silloin
    luulisi useamman venttiilin ainakin välillä
    naputtavan.

    Ilmaus lyhyesti:
    Sytytys ja polttoaineen syöttö estetään (esim EZK-
    yksikön piuha irti, tai virranjakajan piuha ja
    pumpun rele irti).
    Riepuja tulppasyvennykseen, venttiilikoppa pois
    ja imupuolen kampiakselin viidennen laakeripesän
    musta pultti muutama kierros löysälle, koppa
    kevyesti paikalleen.
    Moottorin pyöritystä muutaman kerran 15sek ajan
    30sek tauoin.
    Tarkistus, että mustan pultin kierteistä on
    tullut öljyä.
    Paketti kasaan (15Nm, uudet tiivisteet ja
    tiivistemassaa sinne missä vanhat jäljet
    näkyivät).

    Ilmaus on osaavalle sen verran nopea toimitus
    että tuskinpa korjaamo siitä kovin törkeästi
    velottaa.

    Äänestä

  • C900 kirjoitti:

    "Rytmikorvani" sanoo, että naputus tulee
    ainoastaan yhdestä venttiilistä. En ole
    kuitenkaan paikallistanut, minkä sylinterin
    venttiilistä on kyse enkä myöskään tiedä, onko
    kyse aina samasta venttiilistä. Annan korjaamon
    ihmetellä asiaa, kun itselläni ei ole ilmauksesta
    yhtään kokemusta. Onko ilmalukot sellaisia, että
    ne eivät pääse itsestään tyhjenemään ?

    Kerron sitten lisää, kun olen korjaamolla käynyt.

    Niin, se aikaisempi polttoainepuolella ollut vika
    ei ole uusiutunut...olisikohan kunnossa ;-)

    Auto on siis taas korjaamolla. Heidän arvionsa
    naputtamisesta oli, että yksi "hydrauliventtiili"
    on pikeentynyt/osittain tukkeentunut ja sen
    vuoksi välyksen säätö ei pelitä. Kun ehdotin
    heille diagnoosiksi ilmakuplia, sain osakseni
    epämääräistä hymähtelyä. No aluksi öljyn joukkoon
    laitetaan jotain Forte-nimistä tököttiä, konetta
    käytetään puolituntia ja sen jälkeen vaihdetaan
    öljyt suodin. Öljyillä olikin ajettu jo 500km
    edellisestä vaihdosta. Jos vika ei poistu,
    aletaan hakemaan viallista "hydrauliventtiiliä",
    joita on 16kpl. Montakohan pitää vaihtaa...mitäs
    veikkaatte laskun loppusummaksi ?

    Katselin itsekkin tuossa lähiaikoina venttiilin
    nostimia omaan autooni kun naputtelevat kylmänä.
    Noin 10 min ajon jälkeen naputus loppuu.

    Niin hinnasta, Motonetissa näytti olevan 16V
    venttiilin nostimien hinta 174 mk/kpl eli jos
    kaikki vaihtaa tulee osien hinnaksi 2784 mk. Aika
    hinnakasta etten sanoisi!

    Äänestä

  • C900 kirjoitti:

    Auto on siis taas korjaamolla. Heidän arvionsa
    naputtamisesta oli, että yksi "hydrauliventtiili"
    on pikeentynyt/osittain tukkeentunut ja sen
    vuoksi välyksen säätö ei pelitä. Kun ehdotin
    heille diagnoosiksi ilmakuplia, sain osakseni
    epämääräistä hymähtelyä. No aluksi öljyn joukkoon
    laitetaan jotain Forte-nimistä tököttiä, konetta
    käytetään puolituntia ja sen jälkeen vaihdetaan
    öljyt suodin. Öljyillä olikin ajettu jo 500km
    edellisestä vaihdosta. Jos vika ei poistu,
    aletaan hakemaan viallista "hydrauliventtiiliä",
    joita on 16kpl. Montakohan pitää vaihtaa...mitäs
    veikkaatte laskun loppusummaksi ?

    Jos kone sammutetaan naputuksen kuuluessa,
    luulisi viallisen venttiilinsäätäjän löytyvän
    helposti niitä painellen, eikä kaikkia tarvitse
    yksitellen vaihtaa. Ja oli syynä sitten tukos tai
    ilma, niin normaaliöljyä ohuempana Forte
    vaikuttanee molempiin ongelmiin. Itsekään en pidä
    ilmakuplaa todennäköisenä syynä jos aina naputtaa
    se yksi ja sama venttiilinsäätäjä.
    Niin, eikä ammattimiehiä parane mennä neuvomaan.
    Epämääräinen hymähtely saattaa kasvaa reiluksi
    hymyksi laskua esiteltäessä. :)
    Pahin (kallein) ongelma hydraulisten
    venttiilinsäätäjien kanssa ilmenee jos ne (huom
    monikko) naputtavat vain korkeilla
    kierroksilla... silloin yksinkertainen vika
    (ilmavuoto öljypumpun imupuolella) aiheuttaa koko
    moottorin purkamisen.

    Äänestä

  • C900 kirjoitti:

    Auto on siis taas korjaamolla. Heidän arvionsa
    naputtamisesta oli, että yksi "hydrauliventtiili"
    on pikeentynyt/osittain tukkeentunut ja sen
    vuoksi välyksen säätö ei pelitä. Kun ehdotin
    heille diagnoosiksi ilmakuplia, sain osakseni
    epämääräistä hymähtelyä. No aluksi öljyn joukkoon
    laitetaan jotain Forte-nimistä tököttiä, konetta
    käytetään puolituntia ja sen jälkeen vaihdetaan
    öljyt suodin. Öljyillä olikin ajettu jo 500km
    edellisestä vaihdosta. Jos vika ei poistu,
    aletaan hakemaan viallista "hydrauliventtiiliä",
    joita on 16kpl. Montakohan pitää vaihtaa...mitäs
    veikkaatte laskun loppusummaksi ?

    ************************************************
    Taas on auto haettu korjaamolta. Korjaamolla
    siihen tehtiin kertomani operaatio. Asentaja
    kertoi, että "käsittelyn" aikana kone naputteli
    pariin otteeseen, jonka jälkeen ääni hävisi.
    Konettä käytettiin tyhjäkäynnillä
    puolituntia "mömmöt" sisässä, jonka jälkeen
    vaihdettiin tuoreet öljyt suodin tilalle. Kumma
    juttu...huomasin heti starttauksen jälkeen, että
    käyntiääni on muuttunut pehmeämmäksi eikä
    kotimatkalla naputtelua esiintynyt. Olisikohan
    tuo "Forte"-ihmeaine tehonnut ? Asentaja väitti,
    että pahempiäänisiäkin Saabeja on tuolla aineella
    saatu hiljaiseksi. Uskokoon ken tahtoo. Kerron
    kyllä, jos aineen vaikutus loppuu...

    Fortea pistettiin koneeseen kaksi pullollista,
    yht. 240mk. Työtä veloitettiin puolituntia,
    lisäksi öljyt suodin...loppusumma 690mk.

    Mukaani sain myös suihkari-pumpun, jota kerran
    jäin kaipaamaan. Se en sitten toinen asia,
    viitsinko sitä säpeltää, kun saattaa vaikka olla
    täysin kunnossa.

    Mä olen viime aikoina kirjoittanut aika ahkerasti
    autoni pulmista. Toivottavasti aiheet hetkeksi
    nyt loppuisivat. Aika hyvin tällä palstalla on
    kuitenkin saanut "uskon vahvistusta"...kiitokset
    kaikille.

    Äänestä

Onhan se hienoa että korjaamo hoiti vastuunsa.
Olisiko ollut kirjoituksellasi vaikutusta asiaan?
Joka tapauksessa kunnon korjaamo, kerro nimi!

Äänestä
  • Korjaamo on Rauman ainoa Saab-
    merkkihuolto...nimen saat tietoosi
    puhelinluettelosta.

    Mistäpä tuon tietää, vaikka joku henkilökuntaan
    kuuluva seuraisi tätä foorumia. Varmaan silloin
    tietävät, kuka on näiden kirjoituksien takana ;-
    ) No, toisaalta se voi olla vain hyväksi jos
    seuraavat...tiedostavat, että tieto heidän työn
    osaamisesta ja laadusta yms. kulkeutuu myös
    muiden tietoisuuteen. Positiivisessa tapauksessa
    saattaa asiakaskunta jopa laajentua ja vanhat
    asiakkaat pysyvät heidän asiakkainaan.

    Äänestä

Kun en kilinän luonteesta tarkemmin tarkemmin
tiedä (eli en ole sitä kuullut) niin kerrompa
tarinan elävästä elämästä 80-luvulta :)

84-mallisesta 900 turbostani hajosi jakoketjun
kiristin kesälomamatkalla keskieuroopassa... se
piti myös alkuunsa ajottaista kilinää (ei ropinaa
vaan kilinää) kunnes ketju alkoi rallattamaan
kokoajan siihen malliin että oli pakko ajaa
lähimpään Saab huoltoon. Tuo kilinä esiintyy
melko satunnisesti ja hävisi aina kun hetken
odotti. Sen kummemmin en ole syytä sille
pohtinut... itse kun en luonnollisesti osia
vaihtanut, saati päässyt näkemään.

Venttiilinnostimien kilinä vain silloin tällöin
kuulostaa kuitenkin oudolta.

Eihän autosi moottoria ole avattu lähiaikoina?
Ettei tiivisteliima möykky ajelehtisi
öljykanavassa...

Onko varma ettei edellinen omistaja ole kaatanut
jotain moottorin ihmeparannustöfnää öljyn sekaan?

Kovasti saat huonoja kokemuksia loistavasta
autosta... toisaalta kohta olet käynyt auton läpi
niin että jatkossa onkin vain huolettomia
kilometrejä :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

C900 kirjoitti:

Jatkoa aloittamaani keskusteluun "C900 jätti
tielle"

Korjaamolta otettiin minuun yhteyttä ja
kyseltiin, onko autoani vaivannut vika
uusiutunut. No, ei onneksi ole , mutta minusta
oli positiivista, että he osoittivat
mielenkiintoa asiaan ja halusivat ottaa selvää
asiakkaan "tyytyväisyydestä". Toinen positiivinen
seikka oli, että kun motkotin siitä, että he
olivat epäilyksensä mukaan heittäneet vanhan
bensapumppuni roskiin, se ei pitänytkään
paikkaansa. Pumppu oli ollut valumassa tyhjäksi
ja siitä työnvastaanottajalla ei ollut tietoa.
Pumppu ja muutkin vaihdetut osat ovat kuulemma
tallessa minua odottamassa. Haen ne maanantaina.
Kun epäilin pumppuni joutuneen vääriin käsiin,
niin täytynee tässä oikaista epäilykseni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu