Olen lähdössä ystäväni kanssa toukokuun alkupuolella Barcelonaan, ja nyt minut on peloteltu puolikuoliaaksi tarinoilla maailman ovelimmista ja röyhkeistä taskuvarkaista ja muista roistoista? Onko paikka todella täynnä taskuvarkaita, eikä lomalla muuta ehdi tehdä kuin vahtia laukkuaan? Vai onko kohdalleni sattuneet juuri ne onnettomat yksilöt tarinoineen.. =)
Itse olen käynyt muutaman kerran esim. Roomassa, enkä ainakaan siellä huomannut taskuvarkaita lainkaan, vaikka niistä sielläkin varoiteltiin..
Barcelonan
7
970
Vastaukset
- rdhrdhrdth
Ärsyttää tuo tapa aloittaa viesti otsikossa, jatkaa sitä nimimerkissä ja sen jälkeen varsinaisessa viestissä. Oletko siis itsekin taskuvaras, kun kirjoitit niin nimimerkiksesi?
Kysymykseesi vastauksena: Taskuvarkaita on kaikkialla, vaikkakin monissa maissa enemmän kuin Suomessa. Mutta ei niistä ole yleensä ongelmaa, kun ei itse hölmöile. Rahaa ja arvoesineitä ei kannata kuljetella mukana liikaa ja ne kannattaa säilyttää esim. vyölaukussa tai kaulapussissa paidan alla. Jossain taskussa sen verran pikkurahaa, ettei aina tarvi kaivella sieltä hankalammasta paikasta. Itse olen matkaillut paljon enkä ole ikinä joutunut ryöstetyksi. Jotkut tuttuni on ryöstetty melkein jokaisella matkallaan. - Lorna
Älä suotta murehdi!Oltiin nyt maaliskuun alussa Barcelonassa,ja meitäkin varoiteltiin.Mitään ei viety,eikä edes yritetty(ei ainakaan huomattu).Roomassa oli sama juttu.Olet vaan huolellinen,et pidä kaikkia rahoja samassa paikassa ja pidät laukuista huolta.Hauskaa lomaa!!!
- Suvi
Olen poliisin lupatoimistossa töissä, ja tänä keväänä on kolme ihmistä tullut hakemaan uutta passia/ajokorttia sen seurauksena, että edelliset on vieny voro Barcelonassa. (Tosi fiksua kantaa passia ja käteistä rahaa 1200 euroa mukana...) Ei meiltä ainakaan kukaan edes yrittäny viedä mitään, vaikka kuljimme junalla ja tungoksessa. Joillekin vaan käy huono säkä. Autolla liikkuessa ovet lukkoon, ei mitään penkeille kun poistutte, passipussi paidan sisäpuolelle, taskuun sen verran kolikoita mitä luulet bissen ostamiseen tarvitsevasi. Visalla maksettaessa tarvii esittää henkkari, siihen on parempi henkilökortti kuin passi. Maksaa 40 egee, luottokortin kokoinen, käy passin sijasta EU-maihin. Jos tulee ns. "tungoskohtaaminen" että pari kundia saartaa sinut, tönii tai läikyttää jotain päällesi, tartu reippaasti rivelistä kiinni ja korota ääntäsi! Suomeksi kirosanoja latelemalla voro pelästyy ja luikkii pakoon. Harvoin niillä on teräasetta, ne on sitten ne huumehörhöt erikseen... =)Äh, ei siellä mitään käy, hyvää matkaa!
- KariK
Lähteehän se omaisuus varkaan matkaan, kun antaa tilaisuuden. Viimeksi Barcelonassa käydessäni näin kaksi tapausta, molemmat Ramblalla, joissa kummassakin uhri edesauttoi tilannetta: kaksi turistia seisoi nokatusten ja lompakko oli toisella avoimena kädessä, hyvinhän se kelpasi sieppaajalle ja sitten vain karkuun; toisella kerralla aasialaisturisti otti kalliinpuoleisella kamerakännykällä kuvia eli piti Samsungiaan ojennetussa kädessä kuin tyrkyllä ja resuisen oloinen arabipoika päätti kokeilla onneaan. Barcelonassa pätee sama kuin muuallakin - tilaisuus tekee varkaan tai varas tilaisuuden varsinkin jos itse autat asiaa.
henkilötodistukseksi.
Passi- ja rahapussin ripustaisin mieluummin olan yli kainaloon paidan alle, ettei olisi helppo leikana nauhaa niskasta poikki. Muutenkaan pussukka ei ole kainalossa yhtä hyvin näkyvissä.
Eksyimme Basrcelonassa välillä hieman väärillekin alueille omatoimimatkalla kumppanini kanssa. Pari kertaa vähän pelästyimme, muttei käynyt kuinkaan. Huolimattoman turistin tavarat ja lompakot korjaa joku talteen ihan missä päin maailmaa tahansa. Kannattaa olla huolellinen ja katsoa vähän, ettei antaudu "tönittäväksi".
Ainoa kerta, kun itselleni tapahtui vahinko, oli oman huolettomuuteni syytä erittäin turvalliseksi koetussa paikassa tutussa kylämaisemassa Kreikassa, kun annoin moottoripyöräpojille tilaisuuden napata olkalaukkuni kulkiessani jalkakäytävää huolettomana ja riiputtaessani laukkua kadun puolella. En voi syyttää muita kuin itseäni ja päätin ottaa opikseni, ettei edes kotikylällä kannata heittäytyä turhan huolettomaksi ja luottavaiseksi.
Pitäkää huolta omaisuudestanne, mutta älkää antako turhan huolehtimisen pilata lomaanne. Silmät auki ja rahapussi kiinni puseron alle tms. paikkaan. Hyvää lomaa.- Lillia
optimisti-orvokki kirjoitti:
henkilötodistukseksi.
Passi- ja rahapussin ripustaisin mieluummin olan yli kainaloon paidan alle, ettei olisi helppo leikana nauhaa niskasta poikki. Muutenkaan pussukka ei ole kainalossa yhtä hyvin näkyvissä.
Eksyimme Basrcelonassa välillä hieman väärillekin alueille omatoimimatkalla kumppanini kanssa. Pari kertaa vähän pelästyimme, muttei käynyt kuinkaan. Huolimattoman turistin tavarat ja lompakot korjaa joku talteen ihan missä päin maailmaa tahansa. Kannattaa olla huolellinen ja katsoa vähän, ettei antaudu "tönittäväksi".
Ainoa kerta, kun itselleni tapahtui vahinko, oli oman huolettomuuteni syytä erittäin turvalliseksi koetussa paikassa tutussa kylämaisemassa Kreikassa, kun annoin moottoripyöräpojille tilaisuuden napata olkalaukkuni kulkiessani jalkakäytävää huolettomana ja riiputtaessani laukkua kadun puolella. En voi syyttää muita kuin itseäni ja päätin ottaa opikseni, ettei edes kotikylällä kannata heittäytyä turhan huolettomaksi ja luottavaiseksi.
Pitäkää huolta omaisuudestanne, mutta älkää antako turhan huolehtimisen pilata lomaanne. Silmät auki ja rahapussi kiinni puseron alle tms. paikkaan. Hyvää lomaa.iso paikka ja sen mukaan tietysti kaikkea "chusmaa" eli pohjasakkaa löytyy...mun yks kaveri oli mopo onnettomuudessa keskellä Barceloonaa (paikallinen siis) ja kun makasi siinä maassa ambulanssia odottaen hänen laukku varastettiin....sellasta täällä!
- fakta on
Lillia kirjoitti:
iso paikka ja sen mukaan tietysti kaikkea "chusmaa" eli pohjasakkaa löytyy...mun yks kaveri oli mopo onnettomuudessa keskellä Barceloonaa (paikallinen siis) ja kun makasi siinä maassa ambulanssia odottaen hänen laukku varastettiin....sellasta täällä!
se,missään muualla ei ole niin paljon tasku-sun muita varkaita kuin espanjassa.Sehän kuuluu niiden kulttuuriin,jo esikoulussa niille opetetaan varastelun aakkoset,onneks tommoseen takapajulaan ei tarvi matkustaa,köyhien tietysti on pakko.Toisaalta,eihän niillä ole paljon varastettavaakaan.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k532375Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖271592Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt651271Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me2021186Aavistatko että moni tietää
Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut871136- 1051053
Yritin saada
Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.13970vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos23928- 68923
Kronikat..
Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu11913