Mark Jindrak

Itse en juurikaan show-painia seuraa, joskus saatan kanavia surffaillessa katsoa muutaman minuutin.

Tänä iltana käydessäni paikallisessa Hootersissa, Vingsissa Atlantan lähellä katsoin kun sisälle käveli käsittämättömän kokoinen "kaappi" ja asu oli kuin kehästä tulleella nyrkkeilijällä. Miehellä oli mukanaan n. 6 vuotias poika.

Pois lähtiessä kysyin kaverilta että onko hän joku nyrkkeilijä. Mies kertoi olevansa painija. Sanoin että paini on suosittua Suomessa. Hän sanoi käyneensä Suomessa ja Japanissa. Kysyin että onko hän ollut olympialaisissa, johon hän totesi että hän on show-painia. Toni "Viikinki" Halmeen sanoi tietävänsä, kun asiasta utelin.

Vaikutti ihan jalat maassa olevalta jannulta. Ei ollut yhtään sen oloinen että "ai etkö tiedä kuka minä olen".
0104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Hootersin asiakas kirjoitti:

Itse en juurikaan show-painia seuraa, joskus saatan kanavia surffaillessa katsoa muutaman minuutin.

Tänä iltana käydessäni paikallisessa Hootersissa, Vingsissa Atlantan lähellä katsoin kun sisälle käveli käsittämättömän kokoinen "kaappi" ja asu oli kuin kehästä tulleella nyrkkeilijällä. Miehellä oli mukanaan n. 6 vuotias poika.

Pois lähtiessä kysyin kaverilta että onko hän joku nyrkkeilijä. Mies kertoi olevansa painija. Sanoin että paini on suosittua Suomessa. Hän sanoi käyneensä Suomessa ja Japanissa. Kysyin että onko hän ollut olympialaisissa, johon hän totesi että hän on show-painia. Toni "Viikinki" Halmeen sanoi tietävänsä, kun asiasta utelin.

Vaikutti ihan jalat maassa olevalta jannulta. Ei ollut yhtään sen oloinen että "ai etkö tiedä kuka minä olen".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu