Luin juuri tuossa yhden jutun, jonka mukaan Suomessa arvioidaan tapahtuvan vuosittain n. 10 000 raiskausta. Aikamoinen määrä. Poliisille ilmoitetaan vuosittain n. 500 raiskausta. Eli toisin sanoen vuosittain 9500 raiskausta jätetään ilmoittamatta. Uhri vaikenee ja tekijät jätetään tuomitsematta.
Miksi vain noin pieni osa raiskauksista ilmoitetaan poliisille? Ymmärrän kyllä, kuinka vaikeaa rikosilmoituksen tekeminen on uhrille, joka usein tuntee tapahtuneen jälkeen häpeää ja syyllistää myös itseään. Aivan turhaan kuitenkin. Ei se ole raiskauksen uhri kenen kuuluisi hävetä. Hän ei ole tehnyt mitään väärää. Miksi niin moni uhri kuitenkin antaa asian vain olla. Luulisi heidän haluvavan, että syyllinen joutuu hyvittämään tekonsa.
Miksi uhrit aina vain syyllistävät itseään? Vaikka hame olisi kuinka lyhyt tai teon taustat mitkä tahansa, se ei ole uhrin syy. Jos sinä unohdat lukita autosi ja joku sen varastaa, et sinä silloinkaan jätä rikosilmoitusta tekemättä, koska ajattelet, että omaa syytäni se vain oli.
En voi olla ajattelematta myös sitä, kuinka itsekästä ilmoittamatta jättäminen on. Raiskaus on rikos, joka helposti uusiutuu, kun tekijä huomaa selvinneensä ilman seurauksia. Tekemällä rikosilmoitus, voitaisiin estää myös se, että joku muu joutuu mahdollisesti kokemaan saman. Miksi näin ei siis tehdä?
Vaikka salaaminen voikin tuntua hyvältä vaihtoehdolta, sen vaikutukset näkyvät viimeistään parin kuukauden kuluessa tapahtuneesta. Asioista pitää puhua. Raiskaus jättää monesti jälkeensä traumoja, joita ei kannata vain yksin paisutella päässään.
Esim. netissä lukiessa raiskauksen uhrien kirjoittamia juttuja, teksteissä usein mainitaan, että poliisille ei ole ilmoitettu ja vain paras ystävä tietää, jos hänkään. Näin etenkin nuorien uhrien kohdalla. Tämä on todella surullista.
Raiskaus on vakava rikos, sillä se on rikos ihmisyyttä vastaan. Mielestäni on käsittämätöntä miten ihmisten, jotka ovat näin törkeään tekoon syyllistyneet, annetaan vain kulkea vapaalla jalalla, ilman mitään seurauksia teoistaan.
Jos joudut raiskauksen uhriksi älä missään nimessä jätä sitä ilmoittamatta. Vaikeaa se on, mutta se kannattaa.
Miksi vain noin pieni osa raiskauksista ilmoitetaan poliisille? Ymmärrän kyllä, kuinka vaikeaa rikosilmoituksen tekeminen on uhrille, joka usein tuntee tapahtuneen jälkeen häpeää ja syyllistää myös itseään. Aivan turhaan kuitenkin. Ei se ole raiskauksen uhri kenen kuuluisi hävetä. Hän ei ole tehnyt mitään väärää. Miksi niin moni uhri kuitenkin antaa asian vain olla. Luulisi heidän haluvavan, että syyllinen joutuu hyvittämään tekonsa.
Miksi uhrit aina vain syyllistävät itseään? Vaikka hame olisi kuinka lyhyt tai teon taustat mitkä tahansa, se ei ole uhrin syy. Jos sinä unohdat lukita autosi ja joku sen varastaa, et sinä silloinkaan jätä rikosilmoitusta tekemättä, koska ajattelet, että omaa syytäni se vain oli.
En voi olla ajattelematta myös sitä, kuinka itsekästä ilmoittamatta jättäminen on. Raiskaus on rikos, joka helposti uusiutuu, kun tekijä huomaa selvinneensä ilman seurauksia. Tekemällä rikosilmoitus, voitaisiin estää myös se, että joku muu joutuu mahdollisesti kokemaan saman. Miksi näin ei siis tehdä?
Vaikka salaaminen voikin tuntua hyvältä vaihtoehdolta, sen vaikutukset näkyvät viimeistään parin kuukauden kuluessa tapahtuneesta. Asioista pitää puhua. Raiskaus jättää monesti jälkeensä traumoja, joita ei kannata vain yksin paisutella päässään.
Esim. netissä lukiessa raiskauksen uhrien kirjoittamia juttuja, teksteissä usein mainitaan, että poliisille ei ole ilmoitettu ja vain paras ystävä tietää, jos hänkään. Näin etenkin nuorien uhrien kohdalla. Tämä on todella surullista.
Raiskaus on vakava rikos, sillä se on rikos ihmisyyttä vastaan. Mielestäni on käsittämätöntä miten ihmisten, jotka ovat näin törkeään tekoon syyllistyneet, annetaan vain kulkea vapaalla jalalla, ilman mitään seurauksia teoistaan.
Jos joudut raiskauksen uhriksi älä missään nimessä jätä sitä ilmoittamatta. Vaikeaa se on, mutta se kannattaa.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Raiskattua ei kiinnosta nähdä oma nimensä saati kuvansa lehdessä sillä perusteella että joku lehdistön haaskalintu päättää tehdä oikeusprosessista jutun. Vielä vähemmän kiinnostaa se että syytetyllä on oikeus saada uhrin henkilö- ja osoitetiedot tietoonsa. Kun varsinkin ensikertalainen voi saada täysin mitättömän tuomion, on hirviö tuotapikaa uhrinsa kimpussa, taas.
Suomi24-keskustelussakin on jo monella osastolla tuomittu naiset useaan otteeseen tyylillä "mitäs menit" jos nainen raiskataan ravintolaillan päätteeksi, festareilla, puistossa lenkillä jne. Naisten pitäisi näemmä olla kotona nuttura päässä ja muslimirätti päällä. Myöskin se että tekijä on raiskatun monivuotinen (ex-)kumppani tuntuu oikeuttavan teon.
Lainsäädäntömme jostain syystä tuntuu rohkaisevan raiskaamiseen. Tuomiot ovat mitättömiä ja naurettavat syyt lieventävät niitä, kuten nyt tämäkin että tekijällä oli vakituinen työ.
Usuttaisinkin ihmisiä järjestäytymään ja ottamaan oikeuden omiin käsiinsä! Oikeudentuntoiset kansalaiset voisivat perustaa maanalaisen järjestön, joka huolehtii siitä että raiskaajat saavat kärsiä tekosistaan. Jos ei laki ole ihmisen puolella, niin mikä muu sitten on, ellei toinen ihminen?
(Korjatkaa jos olen väärässä...)
Itsekin olen miettinyt tällaista organisoitumista. Perustajaksi minusta ei ole mutta ensimmäisten joukossa liittyisin.
Minäkin tunnen aivan liian monta raiskattua naista, jotka eivät ole vieneet asiaa oikeuteen, koska he eivät halua että kukaan saa tietää asiasta. Vihani alkaa olla loputon raiskaajia kohtaan!
Joitakin kommentteja
Tuota samaista asiaa olen miettinyt minäkin. Olen kirjoittanut tällä palstalla omasta raiskauksestani kesäkuussa. Minä tein ilmoituksen ja oikeuteen mentiin. Raiskaaja sai tuomionsa ja on myös sen jo kärsinyt.
Omasta kokemuksestani voin sanoa, että imoituksen teko kannattaa, mutta sanon myös, että naisen täytyy olla aika vahva kestääkseen kaiken sen mitä rikosilmoituksen teko tuo tullessaan. Jo pelkästään oikeuslääketieteelliset tutkimukset heti tapahtuman jälkeen, vaikka ei fyysisiä vammoja olisi tullutkaan, voivat olla aikamoinen koettelemus uhrille. Samoin kuulustelut ja pelko asenteista, ketkä kaikki saavat tietää asiasta jne. Itsetunnon tuho on totaalinen, ainakin minulla oli.
Tapahtuman jälkeen on shokissa eikä itsekään ehkä ymmärrä tapahtuman koko kauheutta. Tarttua puhelimeen ja ilmoittaa tapahtuneesta, kun itse haluaa vain peiton alle piiloon, voi olla ylitsepäsemätön kynnys. Samoin mikäli tietää, että ennen tutkimusta ei saisi mennä suihkuun, koska itsensä kokee likaiseksi.
Mutta suurin todennäköisin syy on mielestäni tämänhetkinen yleinen asenne raiskaukseen. Se on hys-hys asia, tabu, josta ei saisi puhua tai jos puhutaan niin usein sävyyn, onko tämä raiskaus vai ei tai että onko se naisen oma syy. Myös median asenteissa ja asian tiedottamisen muodoissa on parantamisen varaa.
Yksi suuri uudistus olisi, että raiskauskäsittely oikeudessa olisi automaattisesti salainen. Omassa tapauksessani se julistettiin salaiseksi minun pyynnöstäni. Minun ei tarvinnut pelätä mediaa, jonka edustaja oli itse asiassa paikalla pyrkimässä mukaan kuuntelemaan saliin käsittelyä.
Pelkkä ilmoituksen teko ei poista traumoja, jotka asiasta syntyy. Minäkin käytin ammattiapua omien ystävien ohella tapahtuman läpikäymiseen.
Omaan rikosilmoitukseni tekoon vaikutti omat tietoni sekä myös vahvasti tunne tapahtuman kuluessa, että tekijä ei ollut ensimmäistä kertaa asialla.
Itse olen asiasta puhunut vuosien kuluessa tuttavapiirissäni ja yllättävän moni on kokenut saman, mutta vain yhden ihmisen olen tavannut, joka laillani oli tehnyt rikosilmoituksen. Hän oli kyllä sopinut asiasta ennen oikeudenkäyntiä, aikana, jolloin raiskaus oli vielä asianomistajarikos, jolloin syytteen saattoi vetää vielä pois ennen oikeudenkäyntiä. Usein näin tapahtuikin uhrin saatua jonkinlaisen rahallisen korvauksen.
Itse kehoitan kaikkia naisia tekemään rikosilmoituksen tultuaan raiskatuksi ja tänä päivänä meillä toimii Tukinainen-palvelu ( http://www.tukinainen.fi ), jonka kautta on mahdollista saada tukihenkilö vaikka kuulusteluihin mukaan. Myös eräillä suurimmilla paikkakunnilla on tukipalvelua, jota uhrille tarjotaan jo rikoksen tutkintavaiheessa eli poliisi itse tiedottaa uhrille tämän jättäessä ilmoituksen, paikkakunnan palveluista.
Omassa tapauksessani tuli siihen tulokseen, että vain "oikeaoppisesti" menneet raiskaukset tuomitaan Suomessa. Eli sen pitäisi mennä raiskauksen jälkeen niin, että uhri hakeutuu itse lähimpään terveysasemaan, jossa tämä DNA-tutkimustehdään ja ensihaastattelu poliisia varten tehdään.
Sen jälkeen uhri tekee rikosilmoituksen, joka etenee poliisin esitutkinnan kautta syyttäjälle, joka määrää lopullisesti syytteen nimikkeestä ja siitä, että käsitelläänkö asia käräjäoikeudessa. Jos alusta puuttuu jokin tai on esimerkiksi uhrin trauman vuoksi viivästynyt, niin asian juridinen käsittely vaikeutuu ja mahdollisesti myös keskeytyy.
Tapauksessani syyte hylättiin oikeudessa, koska rikosilmoitus oli saapunut poliisille vasta n. 1 kuukautta myöhemmin raiskauksesta ja, koska oma toimintakykyisyyteni raiskauksen jälkeen katsottiin epäilyttäväksi. Minun olisi pitänyt tuomioistuimen mukaan kyetä toimimaan tavalla, mikä oli traumaan ja omien henkisten valmiuksieni nähden mahdotonta!
Tuohon salassapitovelvollisuuteen, "pakottaminen sukupuoliyhdyntään" taitaa olla ainoa, jossa salassapitoa joutuu uhri itse pyytämään? Joku voi korjata, jos olen väärässä.
Tuon ko. nimikkeen kohdalla on muutenkin mielestäni kohtia, jotka velvoittavat sen uhriksi joutunutta liian paljon omatoimisuuteen. Sitä ei tavallaan pidetä juridisesti niin vakavana, vaikka raiskaus on aina raiskaus, vaikka siihen ei kuuluisikaan ylimääräistä väkivaltaa.
Taka-ajatukseanani tässä oli kuitenkin se, että rikosilmoitus kannattaa tehdä niin nopeasti kuin se vain on mahdollista raiskatuksi joutumisen jälkeen, mutta ymmärrän niitäkin, jotka jättävät ilmoituksen tekemättä.
Uhria ei pidä laittaa ajattelemaan tekijän mahdollisia tulevia uhreja, eikä antaa ymmärtää, että uhrin kohdistunut rikos olisi jollain tavoin vähemmän tuomittava, jos tämä ei pysty tai halua tehdä ilmoitusta. Inhimmillisyyttä näes...
"Ei se ole raiskauksen uhri kenen kuuluisi hävetä. Hän ei ole tehnyt mitään väärää." *giggle*, *vihjaatiti* ja *grin*
Mistä pirusta ne tietää, että raiskauksia tapahtuu n. 10.000, jos 500 ilmottautuu. Siellä on taas joku sanomalehtimies heittänyt luvun hatusta ja muut on vähän sitä paisutellut, jotta ongelmaan puututtaisiin.
Ja mikä sinä olet sitä sanomaan, onko parempi ilmoittaa asiasta? Jos sinut raiskattaisiin, ja homman lopuksi raiskaaja sanoisi tarkan kotiosoitteesi ja lähtisi pois, kertoisitko sinä poliisille? Älykkäät raiskaajat turvaavat selustansa tekemällä jotain tuon kaltaista, siksi osa jää kertomatta. Loput kertomatta jääneet ovat luultavasti sitä häpeää, jota 'heillä ei saisi olla'. Ei uskalleta sanoa äidille: "Mut raiskattiin." Koska sen jälkeen tulee se pahin vaihe; sääli. Ylenpalttinen liioiteltu sääli. Oksettavaa. Ja äidit kertovat asian aivan kaikille, ja sitten kaikki säälivät. Ei ihme, että nuorten itsemurhaluvut ovat nousussa.
Ja mikä hommasta tekee surullista? Nuori tekee oman päätöksensä. Se on joko väärä, huono tai todella huono. Mutta ei se sentään surullista ole. Surullsta se on niistä, jotka väkisin yrittävät puuttua niihin asioihin, jotka eivät heille kuulu.
Mikä sinä olet sanomaan, mikä on väärin. Entä jos raiskaaja on 'kunnon mies', jolla on perhe; vaimo ja kaksi lasta, vakituinen työ ja kaikki. Sitten kerran humalassa tulee raiskanneeksi tytön. Tytön, jolla on pitkä rikosrekisteri: vandalismia, ryöstöjä, pahoinpitelyjä ja huumeita. Ja nyt tyttökin saatiin kiinni. Kumpi sinne telkien taakse kuuluu?
...ylipäätään lähes kaikki raiskaukset tehdään sadististen fibojen,ei varsinaisten seksuaalisten tarpeitten vuoksi.
Poikkeuksena voidaan kaiketi jossain määrin pitää ns. tyrmäystippaseksiä,mutta tähänkin,kuten usein myös juopuneitten makaamiseen liittyy lähes poikkeuksetta sadistisia sivuelementtejä.(Pullo työnnetään...)
Miehellä,joka on syyllistynyt useampiin raiskauksiin ja joka toistaa tekonsa aina tilaisuuden saadessaan,on tiettyjä partikkeleja kaksi kappaletta liikaa.
Ai että jos uhri sattuu olemaan jollain tavalla rikollinen, hänet SAA raiskata? Ehei, ei tässä maassa vielä raiskaamisella rangaista, sentään. Halusit tai et.
Muutenkin sinulla on ihmeellinen asenne koko asiaan. Ikäänkuin se olisi normaalia että naisen "kuuluu" olla hissunkissun koko asiasta.
Mikä se sellainen äiti on, joka koko suvulle riekkuu siitä että hänen tyttärensä tuli raiskatuksi?! Omituinen lehmä on semmoinen!
Missasit pointtini. Ei, ei silloinkaan saa tyttöä raiskata, jos tämä on rikollinen. Mainitsin asian, jottei raiskaajat olisi automaattisesti jotain hirmupahiksia, vaan joskus myös tavallisia ihmisiä, jotka tekevätyhden virheen.
Ja mulle se on ihan sama kertooko nainen poliisille vai ei. Suomi on joka tapauksessa perseestä, koska täällä ei ole kuolemanrangaistusta.
Ja sellanen äiti on tavallinen äiti. Vihaan niitä kusipäitä. Palaisivat helvetissä.
Nyt näytti juttu lähtevän vähän sivuraiteille. Tarkoitin vain, ettei syy aina, joskin hyvin hyvin usein, ole raiskaavan osapuolen.
Tuo luku 10 000 on Tukinaisen tilastoista. Asioista ei välttämättä poliisille ilmoiteta, mutta silti niistä koetaan tarvetta puhua anonyymina.
Tuskin sinäkään olet minua parempi sanomaan mikä on oikein ja mikä väärin. En tiedä mistä Sinun kantasi asiaan on peräisin, mutta oman mielipiteeni taustat voin sinulle silti selvittää. Minut raiskattiin viime kesänä. Kymmenen minuuttia tapahtuneen jälkeen soitin poliisille. Tekijä saatiin kiinni vasta pari päivää sitten. tämäkin mieshenkikö oli ennen kiinni jäämistään ehtinyt raiskaamaan jo toisenkin naisen. Jos en olisi omalle kohdalleni osuneesta tapauksesta ilmoittanut, olisin loppuikäni tuntenut syyllisyyttä tämän toisen naisen kohtalosta. Olisinhan ollut itsekäs, jos vain omaa heikkouttani olisin antanut jonkun toisenkin kärsiä. Kärsihän hän nytkin, mutta ainakin tein parhaani ettei niin olisi käynyt. Jos taas ajattelen, että joku olisi ennen minua kokenut saman ja antanut asian vain olla, tuntisin kyllä suurta kiukkua tätä henkilöä kohtaan. Hän olisi voinut omalla toiminnallaan estää minun kärsimykseni. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että ilmoittamatta jättäminen on vain itsekkyyttä ja heikkoutta.
Ihmettelen syvästi mielipidettäsi, jonka mukaan raiskaaja voisi olla "kunnon mies". Raiskaaja on sairas ihminen, joka nauttii toisen alistamisesta ja romuttaa toisen ihmisarvon, kohtelee kuin esinettä. No, iloksesi voin kuitenkin ilmoittaa, että työpaikan omaava raiskaaja selviää luultavasti ehdollisella :)
Omien kokemuksieni pohjalta olen muodostanut oman mielipiteeni. Pidä sinä kiinni omasta mielipiteestäsi ja anna raiskaajien olla rauhassa, vaanimassa seuraavaa uhria. En minä ole mikään sanomaan sinulle, kuinka toimia.
Jos et olisi ikinä kertonut poliisille asiasta, et nyt tietäisi sen miehen raiskanneen toisenkin naisen. Ja sananko minne voit työntää tukinaiset? Anteeksi asiaton huomautus...
Et pystyisi vähän vielä yleistämään. Jotkut raiskaajat ovat 'kunnon miehiä', joille nyt kännissä kävi moka. Tosin eivät he enää sen jälkeen ole 'kunnon miehiä', sen myönnän.
Sinun kokemuksesi varmasti poikkeavat muiden näkemyksestä huomattavasti. Joku toinen on varmaan jopa pitänyt siitä *spekuloi vailla tietämystä*. Hauska ajatus muuten: tyyppi raiskaa ja ämmä vielä pitää siitä. Siis nainen. Anteeksi.
Ja minusta se, että raiskaajalla on työpaikka, on yksi lysti. Se on yhtä hyvä peruste, kuin että raiskaajalla on sukunimi Bush tai hänellä sattuu olemaan naisen nimi. Mutta, Suomi on, kuten todettua, syvältä.
Ja ei, en minä ole sinulle sanomaan yhtään mitään siitä, mikä on oikein, kuten et myöskään sinä meille muille. 'Oikeasta' päättävät valitettavasti kusipäät eduskunnassa.
minä haluaisin tehdä rikosilmoituksen, sillä minut on raiskattu kolmisen vuotta sitten ollessani kuusitoista. tekijä oli 20-40 vuotias afganistalainen mies.En osaa oikein arvella ikää, sillä hänellä oli tummaa partaa, joka saattoi vanhentaa ulkonäköä jne. haluaisin kovasti tehdä rikosilmoituksen, mutta en ilman apua siihen pysty. minä pelkään sitä, että en pysty kertomaan kunnolla niitä yksityiskohtia. jotenkin se vaan hävettää kauheasti. ja kaikki tuntemukset, pelko että ei oteta tosissaan, syytetään, tuomitaan minut jne. toki tiedän itse sen, että en halunnut sitä, ei se minun syyni ollut. toki on syyllisyyttäkin, ja enemmän sitä pelkään että minua syytetään jostain mitä siinä tapahtui. en ole edes poikaystävälleni pystynyt niitä kertomaan. ja edelleenkin käsittelen tapahtumaa mielessä ja aina välillä tajuan jotain uutta. esim. miksi lopetin avunhuudot? = koska luulin vielä aluksi, että minulla olisi mahdollisuudet päästä pois ja keskityin siihen että pääsisin. ja sittenkun huusin vielä, hän sanoi minulle että "huuda" .. se tuntui jotenkin oudolta sillähetkellä, kun hän käski. :( siksi lopetin. vaikka minua tuskin olisi kuultu kuitenkaan.. jotenkin syytän siis itseäni tuosta asiasta, ja muistakin yksityiskohdista, ja pelkään kertoa niistä koska en halua syyttelyä ja sitten tunnenkin syyllisyyttä siitä salaamisesta. minä en tiedä onko niillä yksityiskohdilla sinänsä merkitystä sen asian kanssa että olenko syypää raiskaukseen. mutta niistä tunnen syyllisyyttä! :( ja pelkään että minun on vaikea kertoa sitä asiaa sillei että minua ei syytettäisi. esim. on vaikea kuvailla sitä olotilaa mikä minulla siinä oli. kun taistelin vastaan, olin peloissani ja ahdistunut, paniikissa, teinkö jotain virheitä.. pian kun tajusin että en mahda mitään, tajusin että mitä enemmän laitan vastaan sitä kauemmin menee että pääsen pois :( ja sitten jälkikäteen mietin vaan, että miten mä voin kertoa sitä kenellekään että "luovutin" ja annoin sen vaan jatkaa sen loppuun. en ole sitä kertonut kenellekään koska pelkään että minua syytetään tai ajatellaan jopa, että olen siis suostunut siihen. raiskaaja sanoi tämän jälkeen minulle vielä, että mitä minä tulin sinne , mitä tulit tänne, raiskattavaksi, yhtäkkiä hän esitti tällaista että en olisi ollut ollut sinne tervetullut, ja siksi minulle tuli ikävä olo että tuo teko oli minulle oikein.