Mahan kasvu??

Viikkoja on nyt täynnä 15 1, eikä mahaa näy ollenkaan, olen muutenkin hoikka. Kävin katsomassa noita mahakuvia ja kauhistuin, koska siellä maha oli monella jo tosi iso 15 ja 16 viikolla. Pitääköhän tässä huolestua? Minulla on tuo kotidoppler-laite ja olen pari kertaa viikossa kuunnellut sydänäänet ja tosi hyvin kuului tänäkin aamuna, mutta mistähän syystä maha ei kasva? Ymmärrän kyllä, että mahasta kerkeää saada tarpeekseen vielä monta kertaa, mutta nyt onkin lähinnä huoli, että kasvaakohan lapsi normaalisti, kun ulkopuolelle ei näy mitään?? Onko muilla isoja mahoja jo viikolla 15?
63770
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Hei!

Älä huolestu, oma vauvamasuni alkoi kasvamaan vasta 20. viikolla. Olen käynyt katsomassa raskauskuvia netissä ja mielestäni kuvien naisilla on ihan mielettömän kokoisia vatsoja! Vertailin oman vatsani kokoa (rv 31) ja monilla oli tuplasti omani. Jenkkikuvia taas, turha huolestua...Jenkkilässä kaikki on mahdollista =)

Äänestä

Ruumiinrakenne, kohdun asento jne. Se on niin yksilöllistä. Minulla jostain syystä vatsa pullahti esiin todella aikaisin ja kasvoi todella isoksi, kun olen odottanut kahta aiempaa. Sitten taas eräs ystäväni (vaikka hoikka olikin kuin mikä) sai niin pienen ja sievän kummun, ettei olisi uskonut hänen olevan viimeisillään. Ei se vatsan koko aina kerro kaikkea. Eikä sitä tarvitse jenkkilässä asua ollakseen taistelualus (halusi tai ei) "pienillä viikoilla". :D

Äänestä

alkaa näkyä maha vasta nyt ja vk: lla 22 olen. Olen hoikka ja maha on alkanu pikkusen pullottaan, eikä koulukaverit huomaa mitään jotka ei tiedä minun raskaudesta. Käytän vartalonmyötäisiä vaatteita, nii varmaan moni kattoo et mulle on kasvanu kaljamaha =) Se on kyllä tosi yksilöllistä miten se maha kasvaa. Monesti niille kasvaa maha nopeampaa, jotka on ollu aikasemminki raskaana.

Äänestä
  • samasta jutusta. Mulla oli kanssa pieni maha ihan loppuun asti, terkkarikin sitä aina ihmetteli neuvolassa... Viimeisillään ollessani monikaan vieraampi ei tajunnut että olin raskaana, jos oli löysempi paita päällä, vaikka olen ihan normaalipainoinen ja -rakenteinen. Kohtuni on (kuulemma) voimakkaasti taaksepäin kallellaan, joten se selittää osaltaa asiaa.

    No, ihan normaalipainoinen vauva syntyi (3270 g) sitten aikanaan. Ole vaan tyytyväinen jos sulla on pieni maha, elämä on paljon paljon helpompaa sen kanssa. Itse pystyin liikkumaan loppuun asti tosi hyvin ja olin sitten "elämäni kunnossa" synnytyksessä :)

    Äänestä

  • tuolla alempana kirjoitti:

    samasta jutusta. Mulla oli kanssa pieni maha ihan loppuun asti, terkkarikin sitä aina ihmetteli neuvolassa... Viimeisillään ollessani monikaan vieraampi ei tajunnut että olin raskaana, jos oli löysempi paita päällä, vaikka olen ihan normaalipainoinen ja -rakenteinen. Kohtuni on (kuulemma) voimakkaasti taaksepäin kallellaan, joten se selittää osaltaa asiaa.

    No, ihan normaalipainoinen vauva syntyi (3270 g) sitten aikanaan. Ole vaan tyytyväinen jos sulla on pieni maha, elämä on paljon paljon helpompaa sen kanssa. Itse pystyin liikkumaan loppuun asti tosi hyvin ja olin sitten "elämäni kunnossa" synnytyksessä :)

    omaa mahaa muitten mahoihin! Just niin sanoi neuvolan täti eilen mulle kun ihmettelin isoo mahaani!

    Äänestä

..mistä noita kotidopplereita saa? minkä hintaista?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suvi kirjoitti:

Viikkoja on nyt täynnä 15 1, eikä mahaa näy ollenkaan, olen muutenkin hoikka. Kävin katsomassa noita mahakuvia ja kauhistuin, koska siellä maha oli monella jo tosi iso 15 ja 16 viikolla. Pitääköhän tässä huolestua? Minulla on tuo kotidoppler-laite ja olen pari kertaa viikossa kuunnellut sydänäänet ja tosi hyvin kuului tänäkin aamuna, mutta mistähän syystä maha ei kasva? Ymmärrän kyllä, että mahasta kerkeää saada tarpeekseen vielä monta kertaa, mutta nyt onkin lähinnä huoli, että kasvaakohan lapsi normaalisti, kun ulkopuolelle ei näy mitään?? Onko muilla isoja mahoja jo viikolla 15?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu