Ei voi kuin kauhulla lukea tekstejä täältä. Näinkö turhaa on ehkäisyvalistus? Nuoret aloittavat seksielämän, vaikka eivat tiedä edes ehkäisypillerin, abortointipillerin ja jälkiehkäisypillerin eroa... Näidenkö pitäisi pystyä kantamaan vastuuta? Näidenkö voisi odottaa viettävän parinkymmenen minuutin tuumaustauon ennen seksiin ryhtymistä? Näistäkö tulisi niitä hyviä vanhempia? Kiinnostaako näitä edes ottaa selville abortistakaan toimenpiteenä ennen siihen ryhtymistä, sen vaikutuksista henkiseen terveyteen?
Valistusta on riittävästi, mutta missä nämä ovat olleet silloin?
Valistusta on riittävästi, mutta missä nämä ovat olleet silloin?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Niinpä. Ja sitten kun joku on sitä mieltä, että valistusta ja yhteiskunnan tukea on lisättävä, hän saa huudot.
Tällä hetkellä mieltäni painaa eniten se, että lapsia voi tieten tahtoen hankkia vaikka millainen ihminen, tässä tapauksessa mieheni 20-vuotias sisko. Ikä ei tosiaan takaa vastuullisuutta eikä jaksamista. Ja pahimmassa tapauksessa tämäkin ajattelemattomuus jatkaa eteenpäin: sisko itse on saanut alkunsa äidin ollessa 19 vuotta.
se on eri asia miten se tavoittaa kenetkin..ja tällöin tulee vastuu jo oleville vanhemmille..eli kysyy ja puhuu näistä asioista..ei kaikkea voi olettaa yhteiskunnalta tulevan valmiina!!!
Myös seksin aloitus ikä on alentunut huomattavasti..itse menin sänkyyn vasta 18-19 vuotiaana eli aikuisena ja asioista jo tietävänä.
Nykyisin ikä lienee 14-15, ..kö?
Eikä silloin ollut edes nettiä josta saa myös tietoa nykyaikana..ja lapsetkin osaa nettiä käyttää.
Missä on teini-ikäisten vanhemmuus??? Lapsia on niin helppo siittää mutta huolenpito nykyisin on yhteiskunnan harteilla.
Mutta puhutaanko kotona seksistä?
Totta on, että seksistä puhutaan mm. kouluisssa ja kampanjoissa, ja jokainen asiasta kiinnostunut sa aselville haluamansa faktat.
Asioita vain ei osata ajatella pidemmälle.
Abortti on helppo ratkaisu monelle, keille vahinko jo sattui.
Sitäkään ei kunnioiteta.
Entä, kun teini saa pysyvän taudin?
Oma vika se sitten on, mutta se onkin asia, mistä ei paluuta ole.
Jatketaan sitten muiden tartuttamista.
Kamala kierre.
Vastuuta ei haluta kantaa.
tarpeeksi teini-ikäisten kanssa tärkeistä asioista..kuten ehkäisystä ja sukupuolitaudeista.
Tuntuu että kun lapsi on pieni niin siihen kyllä satsataan paljon ja ollaan huolissaan joka hikotuksista mutta kun lapsi varsinkin on aikuisuuden kynnyksellä niin vanhemmat vain touhuaa omiaan.
Olen samaa mieltä kuin joku yleinenkin taho sanoi että nykyisin on vanhemmuus pahasti hukassa.
Haravoittin joskus kiinteistön puolella ihan työkseni ja siihen tuli äiti lapsineen niin eikös lapset hajottanutkin tuon lehtikasan. olisin aatellut että lapsia olisi komennettu että älkää sotkeko tädin kasaa(ihan kohteliasta aatellen työpanostani)...mutta ei.
Ja kun sanoin äidille että kasassa voi olla huumepiikkejä lasia ja koiran kakkaa että kannattaisi ottaa lapset pois..niin ei mikä vanhempia riivaa nykyään?
Ja tämä oli vain yksi esimerkki..liikkuvassa työssä näkee paljon kaikenlaista. No meni vähän asian sivuun.
Tällä tekstillä toivoisin vain että vanhemmat alkaisivat jälleen ottamaan enemmän vastuuta lapsistaan oli ne sitten minkäikäisiä tahansa. Lapsen kasvussa tarvitaan aina myös vanhempien tukea.
mietimpä vain,että vanhemmat vastuuseen, yhteiskunta??? kuinka vanhemmat voi vaikuttaa lapsensa seksielämään? sitomalla tämän kotiin? ..yhteiskunta vielä vähemmän!
ei ole kysymys kasvatuksesta, vaikka olisi kuinka hyvä koti ja koulu ja tuttavat, niin kukaan ei elä tämän lapsen elämää ja tee asioita samoin! niin monta kuin ihmisiä on, on mielipiteitä ja ratkaisu malleja! Minusta yhteiskunnan ja vanhempien tulisi opetella tukemaan lapsia, eikä sitomaan kotiin!! arvostamaan heidän ajatuksia ja mielipiteitä ja päätöksiä!!!kaikkea ei kuitenkaan tarvitse hyväksyä, mutta kohtuudella...
Mutta se kasvatus mitä se lapsi on siihen mennessä saanut eri tahoilta vaikuttaa siihen miten hän tekee päätöksensä ja elää sitä omaa elämäänsä. Se kasvatus, ympäristön vaikutukset ovat luoneet hänestä sen persoonan joka hän on. Mielipiteet ja ratkaisumallit ovat kaikki tulosta siitä miten me olemme oppineet maailmamme hahmottamaan, millainen näkemys meille on syntynyt ympäröivästä maailmasta. Kaikki se ympäröivä maailma ja kulttuuri jossa elämemme muokkaavat meistä siis sen persoonan joka olemme.Persoonan joka tekee niitä ratkaisuja.
Kun persoona on kehittynyt on ajatusmalleja äärimmäisen vaikea muuttaa. Mutta siinä vaiheessa kun ollaan vielä kehittyvässä iässä voi oppia kaikkea uutta. Myös seksuaalisia tapojaan pystyy muuttamaan jos saa ulkopuolelta jonkin singaalin siitä miten olisi parempi... Näin meitä kaikkia muokataan tiettyyn suuntaan.
Olisi ihana ajatus, että jokainen saisi olla vain persoonansa, sikäli minäkin pitäisin vapausajattelusta... Mutta entä jos joku on pohjimmiltaan paha persoona, narsistinen luonne tai jotain? Jos ympäristö ei saisi siihen vaikuttaa, vaan annettaisiin kasvaa omin nokin, niin mikäs siitä sitten tulisi? Lapsen maailma pyörii vain oman navan ympärillä, ajatella jos ympäristö ei pyrkisi meitä kasvattamaan pois siitä ajattelusta, eli ottamaan huomioon toisetkin, kunnioittamaan toisia jne. mikä paikka tämä maailma olisikaan? Vain vahvimmat olisivat hengissä, mikäli ei jo oltaisi kaikki tapettu toisiamme.
ymmärrän kyllä ajatuksesi, enkä sitä vastaan ole! minusta vain vanhempien ja yhteiskunnan tulisi tukea enemmän lapsia ja nuoria. Vastuu sysätään vanhemmille ja vanhemmille puhutaan asioista joita heidän lapsensa tekee..koska puhutaan nuorille ja lapsille?? annetaan heidän ymmärtää että he ovat tärkeitä ja rakkaita päätöksistään ja virheistä huolimatta!
Usein puhutaan kolmannessa persoonassa jollekin muulle henkilöstä, joka on läsnä itsekin. Varsinkin lapsien ja nuorien kohdalle yleistä. Mutta jos aikuisesta puhutaan, niin silloin aikuisella on mielestään oikeus loukkaantua...
niin kauan kunnes lapsi tulee täysi-ikäiseksi ...HALOO!!!!
Ei yhteiskunta voi toimia enempää lasten kasvattajina..onhan se helppo aina sysätä vastuu muualle, mutta kodista se kaikki lähtee.
Todella herää kysymys mikä on nykyisen vanhemmuuden tila?? :(
Vastuu lapsista ja, niin "rumalta" kuin se kuulostaakin, vastuu seksuaalikasvatuksesta kuuluu yksin ja ainoastaan vanhemmille!
Sukupuolivalistus tulee siinä sitten sivussa.
Ihmisen suurin sukupuolielin on aivot, ja usein unohdetaan,
että vaikka kaikki muut "vehkeet" alkavat olla toimintavalmiina
jo 15-vuotiaana, niin aivot ovat harvoin silloin vielä kypsät
ottamaan vastuuta. Saatikka sitten ymmärtämään naisen ja miehen seksuaalisuhteen nyansseja. Sitä vaan pannaan ja tullaan paksuksi, ja sitten tehdään abortti! Voi voi...
Eli mielestänne lasten joiden vanhemmat ovat vaikka jotain uskonlahkoa tai muuten jäykkiä, eli seksistä ei kerrota, ei pidä saada tietääkään seksistä?
Asia on kuitenkin niin, että kaikkien vanhemmat eivät ole hyviä vieläkään kaikessa. Joku ei osaa puhua seksistä (esim. yksinhuoltaja isä tyttärelleen), jonkun on sille tytölle ne puheet pidettävä. Ennen vanhaan meilläkin lapset automaattisesti perivät vanhempien ammatin, vanhemmat opettivat. Nykyisin onneksi on toisin, jos haluaa vaikka kampaajaksi voi sellaiseksi opetella vaikka isällä ei olisi hajuakaan hiusten leikkuusta, tai lääkäriksi, vaikka äiti ei osaa sanaakaan latinaa.
Ajat muuttuvat, nykyaikana pärjätäkseen on osattava niin monia taitoja ja tietenkin vielä omista kiinnostuksista lähtien. Ei voida olettaa, että ne yhdet vanhemmat taitavat kaiken sen mitä se lapsi haluaa oppia, siksi vastuuta siirretään muille. Esimerkiksi monien lestadiolaisten lapset eivät nykyisin ole todellakaan niin vanhoillisia kuin vanhempansa. He aloittavat jopa seksielämää ennen avioliittoa. Jos yhteiskunta ei tarjoaisi seksuaalikasvatusta, mistä nämä nuoret saisivat tietonsa esimerkiksi sukupuolitaudeista tai raskauden ehkäisystä? Vanhemmiltaan?
nuo lestadiolaisnuoret ovat mielestäni hälyttävä esimerkki,
kun asioista ei puhuta.
Ideaalitilannehan olisi, että asioista puhuttaisiin avoimesta perhepiirissä. Mutta tämmöisissä ääritapauksissa, en tiedä...
Kuitenkin olen sitä mieltä, että (seksuaali)kasvatuksen perusvastuu
kuuluu vanhemmille. Ei sitä voi yhteiskunnalle sysätä.
Pitäisikö sitten olla joku kunnollinen kurssi koulussa terveystiedon tyyliin...??? Hankalaa.
riittäviin se ei kuitenkaan poista vanhempien vastuuta lapsistaan..
se miten kukin kasvattaa on jokaisen vanhemman asia eikä yhteiskunta voi puuttua sen enempää kuin nykyisillä keinoilla (ja viimekädessä huostaanotoilla mikäli lapsen hoito on täysin alaarvoista..huostaanotot onkin hälyttävästi kasvaneet nykyisin..eli todellakin vanhemmuus on hukassa..).
Eli kyllä vanhemmille kuuluu todellakin vastuu; se ettei kykene tehtäväänsä hoitaa syystä tai toisesta ei tilannetta muuta.
Ei vanhempien tarvitse mitään fysiikkaa ja kemiaa lapsilleen opettaa sen hoitaa koulut mutta peruselämän kysymykset pitäisi selvittää, katsoa mitä lapset päivän mittaan touhuavat, laittaa rajoja ja olla tukena, kuunnella ja jutella etc. ...ihan vain perusasioita eli olla lapsensa elämänvaiheessa mukana ei se nyt niin vaikeeta oo..;)
Ja seksistä ehkäisyineen saa nykyään jokainen tietää vaikka nimettömänä netistä tai sitten kaveripiireistä ellei koulut ja vanhemmat tavoita.
Totta. Molemmilla on idea hallussa. Yhteiskunnan tehtävä on vain tukea vanhempia kasvatuksessa, perusvastuuhan on vanhemmilla. Tärkeimmät elämisen asiat lapsi kuitenkin oppii jo ennen koulu tai edes päiväkoti ikää kotoa (toisten kunnioittaminen, hyvä ja paha...). Mutta yhteiskunnan tehtävä on sitten tukea kaikessa tälläisessä johon vanhempien omat taidot eivät riitä. Kaikilla se ei ikävä kyllä riitä edes seksuaalikasvatuksen pitämiseen ja koska niitä lapsia ei voi erotella, tyyliin sinä kaipaat valistusta, sinä et, niin kaikille on se tarjottava.
Tuo pisti silmään; että ei se niin vaikeeta oo (siis lapselle perusasioiden opettaminen)... Minä itse olen sitä mieltä, että se on niin kauhean vaikeaa ja siksi en tähän ikään ole lapsiakaan uskaltanut tehdä. Minä en koe vieläkään (29-v) olevani valmis ottamaan kokonaan vastuulleni toisen ihmisen kasvatusta... On hyvä, että jotkut osaavat ottaa rennosti, kyllä asiat lutviutuu tyylillä, sillä kyllähän ne kuitenkin lutviutuu. Ei perus lapsen kasvattamiseen maisterin papereita tarvita, siinä vaiheessa kun tuntuu ettei omat kyvyt riitä maassamme saa apua. Mutta jostain syystä silti itse olen itselleni hirveät paineet aiheesta asettanut... En ehkä koskaa ole valmis ottamaan moista vastuta.