Kaksosmiehestä

Tapasin kaksosmiehen pari kuukautta sitten. Aluks hän jaksoi soitella ja viestitellä niin kauan että sai minut ihastumaan itseensä, sen jälkeen kun minua alkoi kiinnostaa hän lopetti yhteyden ottamisen. Kuitenkin hän on valmis tapaamisiin aina kun ehdotan ja otan itse yhteyttä. Ihmeellistä käytöstä...

Sängyssä hän osoittaa hellyyttä, mutta välillä hän osaa olla erittäin kylmäkin ja tuntuu ettei hän ajattele ollenkaan minun tunteitani. Mistään vakavista keskusteluista ei tule mitään vaan hän vastaa aina kun tiedustelen jotain esim. meihin liittyvää ettei tiedä. Hän on sanonut haluavansa jatkaa minun kanssa, mutta kuitenkin kun kysyn mitä hän haluaa tulevaisuudelta, hän sanoo ettei tiedä.

Välillä hänen käytöksensä on älyttömän lapsellista. Hän näyttelee usein suuttunutta ihan mitättömien asioiden suhteen ja sitten hän tietenkin odottaa että menisin lepyttelemään häntä, ärsyttävää kissa-hiiri-leikkiä...Voiko tähän vaikuttaa se ettei hänellä ole takana kuin yksi aiempi seurustelusuhde, jonka aloitti jo 16-vuotiaana..?

Onko nämä piirteet tyypillisiä kaksosmiehille? Haluaisin suhteemme onnistuvan, mutta yksin en sitä voi tehdä. Lisäksi pelottaa aika, jonka olemme yhdessä olleet. Vasta 2 kk:tta ja nyt jo ongelmia...Tuhoon tuomittua?
82292
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Usko tai älä? noin käyttäytyy mies jolla on toinen nainen jossain, eikä osaa päättää mitä tekee. Ilmeisesti mies muuttui kuin sai seksiä tunsi etta on valloittanut ja sehän sille riitti, nyt on jo uudet ajatukset mielessä, uutta pyydystä likoon ja silti oma kulta on jossain, missä lie.
Jätä hyvä likka se mies.
näin neuvoo mies joka aikoinaan teki juuri samaa, sori

Äänestä

Me ollaan välillä niin ihmeellisiä ja lapsellisia. Ei voi mitään, jos et kestä niin unohda. Kaksonen pitää kissa-hiiri leikeistä.

Äänestä
  • Joo, kyll kaksonen tykkää kissa hiiri leikistä... Kaksonen myös osaa teeskennellä loukkaantuneempaa kuin on, mutta oikeesti myös on aika herkkänahkainen vaikka toisaalta viisveivaa mitä muut ajattelee... kaksonen on kaksijakoinen,,

    Äänestä

Kuulostaa just samalta tapaukselta kuin tapaamani kaksonen. Ettei olis sama?

Äänestä
  • samaa asiaa... ihan liian tutulta kuulosta... että jos oulun suunnilta oot ja "miehes" on tumma, niin ei se kannata. (jos nyt sattuu sama kloppi olemaan).
    kuulostaa siis ihan liian tutulta ja aina mies on löytänyt "hyvän" syyn olla olematta kanssani(siis oikeaa seurustelusuhdetta). tosin meillä asiat tapahtui hiukka nopeampaa kuin 2kk. mutta edelleen ollaan väleissä. ja tapaillaan.. siihen se jää kun mies ei tiedä mitä haluaa. ja onhan se kiva itselläkin tietää että on joku jossain jos miestä kaipaa :D

    tsemppiä, mutta älä pety!

    Äänestä

Olen itse 09.06 kukonvuonna syntynyt. Aika paljon kirjoittamastasi pätee, mutta vähintään toinen puoli on huuhaata.

Jos ihastuminen kestää naiselta 2 kk, se ukko on jo mennyt! Kaksonen ilmeisesti on nopea toimija ja sen verran viisaskin, että katsoo "jonosta seuraavan". Ei tuppaa, jos ei tykätä.

Kun seuraavan kaksilahkeisen tuplavahingon kohtaat, sano yksikin ystävällinen tai herkkä sana. Tykkää Sinusta lopun iän. Kylmä "kapakala" ei kelpaa.

Hellyyttä ja herkyyttä kyllä on ja sitä löytyy maailmasta. Et ole maailman ainoa ns.nainen, todellisia naisia me kaksoset etsiskellään!

Äänestä
  • Sanoin ihanan sanan:) Kyllä muuten kaksosnainenkin etsii todellista miestä ja taisinkin hänet löytää ,yllätys kaksosmiehestä. On ne niin ihania.

    Äänestä

Näin on marjat. t.omakokemus

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

Tapasin kaksosmiehen pari kuukautta sitten. Aluks hän jaksoi soitella ja viestitellä niin kauan että sai minut ihastumaan itseensä, sen jälkeen kun minua alkoi kiinnostaa hän lopetti yhteyden ottamisen. Kuitenkin hän on valmis tapaamisiin aina kun ehdotan ja otan itse yhteyttä. Ihmeellistä käytöstä...

Sängyssä hän osoittaa hellyyttä, mutta välillä hän osaa olla erittäin kylmäkin ja tuntuu ettei hän ajattele ollenkaan minun tunteitani. Mistään vakavista keskusteluista ei tule mitään vaan hän vastaa aina kun tiedustelen jotain esim. meihin liittyvää ettei tiedä. Hän on sanonut haluavansa jatkaa minun kanssa, mutta kuitenkin kun kysyn mitä hän haluaa tulevaisuudelta, hän sanoo ettei tiedä.

Välillä hänen käytöksensä on älyttömän lapsellista. Hän näyttelee usein suuttunutta ihan mitättömien asioiden suhteen ja sitten hän tietenkin odottaa että menisin lepyttelemään häntä, ärsyttävää kissa-hiiri-leikkiä...Voiko tähän vaikuttaa se ettei hänellä ole takana kuin yksi aiempi seurustelusuhde, jonka aloitti jo 16-vuotiaana..?

Onko nämä piirteet tyypillisiä kaksosmiehille? Haluaisin suhteemme onnistuvan, mutta yksin en sitä voi tehdä. Lisäksi pelottaa aika, jonka olemme yhdessä olleet. Vasta 2 kk:tta ja nyt jo ongelmia...Tuhoon tuomittua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu