HÄRKÄMIEHESTÄ

Ja ihan kaikki,koska erääseen hullaantunut olen...
on minulle myöntänyt ihastuneensa.
ja itse olen skorppari.
32592
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

tai sitten en oikeastaan mitään. Olen itse skorppari ja toinen on härkä. Olemme olleet yhdessä jo 32 vuotta ja täytyy sanoa, että en tunne sitä ihmistä yhtään. Meillä on 2 aikuista poikaa, sama nimi ja valtavasti velkaa, siinä on kaikki mikä meillä on yhteistä. Ei enää mitään muuta. Juttelemme työasioista, mistään henkoht. asioistani en puhu mitään ei hänkään koskaan puhu ja kerro omia ajatuksiaan tai tuntemuksiaan. Nyt pari vuotta sitten jäi kiinni siitä, että piti huoraa minun rinnallani monta vuotta, en unohda enkä anna anteeksi, mutta kosto on suloista (kuten tiedät skorp. kostaa jopa haudan takaa vihollisilleen). Kun jotain sanon huorasta, niin toinen rikkoo ja tuhoaa kotiamme, niin ettei tänne voi enää ketään kutsua edes kylään. Viime syksynä tappelimme niin rajusti, että ulkopuolinen hälytti poliisit tänne.
Härät ovat aivan arvaamattomia (mun isä ja sisko ovat myös härkiä), epäluotettavia, tosin isästäni en voi sitä sanoa, mutta siskoni on kuin tuuliviiri ja asiat ovat aina parhain päin hänen suuntaansa vaikka todellisuus olisi jotain aivan muuta. Härkien sanotaan olevan taloudellisia, se minusta kyllä ukkoni osalta pitää paikkansa (saihan huorakin ajella ympäri Suomea ja maata hotelleissa ym. enkä tiedä kuinka paljon ukkoni on maksanut toisen uudesta asunnosta, väittää ettei ole avittanut, mutta tiliotteet hävisivät aivan ihmeellisesti). Olen tässä muutaman kerran miettinyt, jos saisi aikaa siirrettyä taaksepäin riittävästi, niin menisinkö sittenkään härän kanssa naimisiin ja olen tullut siihen johtopäätökseen, että EN.
Sinun täytyy ajatella niin, että jokaisessa merkissä on omat puolensa niin hyvässä kuin pahassakin. Eivät kaikki härät ja skorpparitkaan sovi yhteen.

Äänestä

kallisarvoista aikaansa härkään.
Puhun kókemuksen syvällä rintaäänellä.
Sydämensä saa "rikki" ja elämä menee päin peetä.
Ei niille yksi riitä kumminkaan.......

Äänestä

17v härkä naisena elin skorppioni miehen kanssa. kaksi tulisieluista luonnetta ja itsepäisiä kuin mitkä... rakastettiin,mutta paljon loukattiin.4 ihanaa lasta katsoi taistelua ja rakastamista. en tiedä oliko vika luonteissa, mut kyl tähtimerkit vaikutti osaltaan.petetty ei toisiamme,kyl härkä uskollinen osaa olla!!!! en usko et niin paljon eroa miehen ja naisen välil on.tunnen monta uskollista härkä perheen isää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tahtoo tietää! kirjoitti:

Ja ihan kaikki,koska erääseen hullaantunut olen...
on minulle myöntänyt ihastuneensa.
ja itse olen skorppari.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu