movicol

Kukaan kokeillut kyseistä lääkettä? Kuinka nopeasti alkaa tavara tulla ulos juomisen jälkeen? Pystyykö pidättelemään vai onko silloin "pakko" mennä? Pitäisi siis tietää voinko lähteä kyläilemään otettuani lääkettä puoli kolmelta.
1028432
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Tää nyt on tietenkin jo myöhäistä, mutta mulla kesti noin 10-12 tuntia yhden pussillisen jälkeen, ennenkuin piti päästä pöntölle, tosin käytin samaan aikaan myös Levolacia. Maha vaan on jälkikäteen aika sekaisin, kokoajan pitää hirveää kurinaa ja murinaa ja "vettä" tuli takapuolesta pari tuntia kovan ulosteen jälkeen. Mutta kaipa se vatsa tuosta rauhouttuu.

Äänestä

Movicol on yleensä sairaalakäyttöön tarkoitettu lääke. sitä ei kannata nauttia turhan takia, koska silloin vatsa tottuu siihen, eikä normaali ulostaminen enää onnistu ilman jotain movicolin tapaista valmistetta.

Sairasta laittaa movicol mainokseen joku lapsi, koska sitä en todellakaan suosittele lasten käyttöön. siihen vain jää koukkuun.

Äänestä
  • Meillä poika on vaikean ummetuksen takia joutunut käyttämään jatkuvasti Movicolia ja nyt sitä on myös lapsille erikseen. Aluksi hänelle määrättiin aikuisten Movicolia puolesta pussista koko pussiin päivässä ja nyt pärjäämme Movicol Juniorilla. Taysista nämä lääkkeet saimme ihan kotihoitoon,.

    Äänestä

  • Movicol-Junior kirjoitti:

    Meillä poika on vaikean ummetuksen takia joutunut käyttämään jatkuvasti Movicolia ja nyt sitä on myös lapsille erikseen. Aluksi hänelle määrättiin aikuisten Movicolia puolesta pussista koko pussiin päivässä ja nyt pärjäämme Movicol Juniorilla. Taysista nämä lääkkeet saimme ihan kotihoitoon,.

    Itselläni 2v 6kk ikäinen tyttö. Vatsaongelmia on ollut liiankin kanssa. Nyt saimme aikuisten Movicolia lääkäriltä.
    Voisitko kirjoittaa minulle? Olisin kovin kiitollinen kaikesta tiedosta joka auttaisi meidän pikku punnertajaa.. Ja muidenkin viestit ovat tervetulleita!
    [email protected]

    Äänestä

  • Hieman on vanha kirjoitus, mutta kommentoinpa nyt kuitenkin kun osui silmiin: on nyt vähän epäilyttävää väittää että Movicoliin tottuu, jää koukkuun ja suoli ei toimisi sen käytön jälkeen normaalisti!

    Tämä ei todellakaan pidä paikkaansa, Movicoliin nimenomaan elimistö ei totu, sillä sen tehtävänä on vain kuljettaa vettä suoleen, joka sitten osaltaan pehmittää ulostemassan. Movicol EI OLE suolen toimintaan vaikuttava lääke, toisin kuin monet muut valmisteet. Se ei siis aiheuta laiskistunutta suolta eikä siihen todellakaan jää koukkuun.

    Itse joudun reissailemaan paljon ja kärsin usein matkaummetuksesta, Movicol on mielestäni toiminut tällöin erittäin hyvin, ei tule mitään hillittömiä kouristuksia eikä kiirettä vessaan vaan vatsa lähtee toimimaan n. puolen vuorokauden jälkeen nautitusta annospussista ihan normaalisti, joskus kylläkin olen joutunut ottamaan kaksikin pussia ennen kuin on auttanut.

    Suhtautuisin vähän varauksella näihin nettipalstojen "sairaanhoitajiin" neuvoineen, kannattaa kysellä ennemmin vaikka apteekista neuvoja, sieltä yleensä saa asiallista käyttöohjeistusta.

    Äänestä

  • On olemassa erittäin kiusallista, koko elämän melkein tuhoavaa ummetusta. Sellaisessa tilanteessa joutuu itse hakemalla hakemaan ja testaamaan kaikki mahdolliset apukeinot ja kerta toisensa jälkeen turhautua tuotteen tehoamattomuuteen.
    Kukaan ei varmasti huvikseen käytä ulostamista helpottavaa lääkettä. Sinullekin 'sairaahoitaja Oulusta' sanon, että kuvittele itsesi tilanteeseen, että menee viikko, menee toinen, eikä ulostetta tule.
    Vatsa turpoaa, kipuilee, eikä vaatteet istu päälle. Uskon, että sinäkin erittäin halukkaasti ja mielellään otat vastaan lääkettä, jolla on saatu apu edes joillekin.

    Puhun vuosien kokemuksesta. Tilanteessani mentiin jopa niin radikaaliin toimenpiteeseen kuin paksusuolen
    melkein kokonaan poistamiseen. Uskottiin sen auttavan, mutta järkyttävä totuus ilmeni aikojen kuluessa.
    Girurgisesta toimenpiteestä ei ollut apua lainkaan. Ei edes lieventänyt ummetusta.
    Koko vatsan mittainen arpi muistona toimenpiteestä ja edelleen auttavaa lääkettä omatoimisesti etsien.

    Movicol ei ole auttanut minulla, mutta varmasti on monille jopa tehokas lääke.
    Vaiva on niin monien asioiden yhteissumma.
    Laiska, veltto suoli ei kuljeta massaa riittävän nopeasti. Peristaltiikka on tavallaan lamaantunut, ei lääkkeiden käytöstä vaan suolen poikkeavan ominaisuuden vuoksi.

    Lasten kanssa on lääkkeiden käytön suhteen oltava aina, sanoisinpa, ylivarovainen.
    Nyt kun on lapsille oma Movicol, ei yliannostuksia tapahdu varmasti niin usein. Mutta aina varovaisuutta lasta lääkitessä.
    Kaikille vatsansa kanssa ongelmoiville vanha konsti: VETTÄ PITKIN PÄIVÄÄ ! ! En suosittelen ämpärikaupalla
    juomista, mutta pieniä määriä päivän kuluessa.

    Äänestä

  • satunnaiskäyttäjä kirjoitti:

    Hieman on vanha kirjoitus, mutta kommentoinpa nyt kuitenkin kun osui silmiin: on nyt vähän epäilyttävää väittää että Movicoliin tottuu, jää koukkuun ja suoli ei toimisi sen käytön jälkeen normaalisti!

    Tämä ei todellakaan pidä paikkaansa, Movicoliin nimenomaan elimistö ei totu, sillä sen tehtävänä on vain kuljettaa vettä suoleen, joka sitten osaltaan pehmittää ulostemassan. Movicol EI OLE suolen toimintaan vaikuttava lääke, toisin kuin monet muut valmisteet. Se ei siis aiheuta laiskistunutta suolta eikä siihen todellakaan jää koukkuun.

    Itse joudun reissailemaan paljon ja kärsin usein matkaummetuksesta, Movicol on mielestäni toiminut tällöin erittäin hyvin, ei tule mitään hillittömiä kouristuksia eikä kiirettä vessaan vaan vatsa lähtee toimimaan n. puolen vuorokauden jälkeen nautitusta annospussista ihan normaalisti, joskus kylläkin olen joutunut ottamaan kaksikin pussia ennen kuin on auttanut.

    Suhtautuisin vähän varauksella näihin nettipalstojen "sairaanhoitajiin" neuvoineen, kannattaa kysellä ennemmin vaikka apteekista neuvoja, sieltä yleensä saa asiallista käyttöohjeistusta.

    Kiitos täyttä asiaa ja tietoa olevasta kommentista.

    Äänestä

Movicol on parasta mitä on koskaan keksitty. Suoli ei totu, ei sisällä mitään laksatiivistä. Ei ole sairaalakäyttöön tarkoitettu. Ohjeen mukaan poistaa myös suolitukoksen. Toimii säännöllisesti käytettynä, ei ole ns. pikatyhjennyslääke. Ei aiheuta mitään sivuoireita. Kannattaa ostaa isoin pakkaus, koska on aika kallista. Kannattaa aina ottaa ylimääräinen pussi, jos menee syömään pizaa, pastaa tai muuta epäterveellistä mössöä. Tää on ennaltaehkäisevä lääke, varsinainen hengen- ja suolen pelastaja.

Äänestä

Voiko Movicolia siis nauttia ruokailun yhteydessä ?
Onko tämä samaa (miedompana?) kuin kolonoskopia-tyhjennykseen käytetty aine ?
Nestettäkö ? Vai rakeita ? Voiko käyttää säännöllisesti vai tarvittaessa ?

Äänestä

Älkää opettako vatsaanne apteekin tuotteille,vaan kokeilkaa paljon halvempaa ja luonnolisempaa konstia.Ostakaa kokonaisia pellavansiemeniä,ja kuorittuja auringonkukan siemeniä,ruokalusikkallinen molempia illalla puoleen desiin kylmää vettä,ja kuppi illalla jääkaappiin yöksi.Aamulla syö jogurtin kanssa,tai puuron päällä,ja takaan että vatsa alkaa toimia kunnolla!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


... kirjoitti:

Kukaan kokeillut kyseistä lääkettä? Kuinka nopeasti alkaa tavara tulla ulos juomisen jälkeen? Pystyykö pidättelemään vai onko silloin "pakko" mennä? Pitäisi siis tietää voinko lähteä kyläilemään otettuani lääkettä puoli kolmelta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu