Nukkumaijatar

Tämä sama uni toistuu aika ajoin. Unessa on luminen pelto, menen reunaa tarpoen, latua pitkin, joku miespuolinen henkilö menee edellä (tunnistan sen tutuksi mieheksi). Edessä on synkkä korpitie tai synkkä mäntykuja, kuin menisi hautausmaalle. Ja kun pääsen korpitien alkuun sää muuttuu syksyiseksi, pimeäksi ja sateiseksi. Alussa se on kirkas talvinen. Tiedän, että kujan päässä on jotain ja haluaisin päästä sinne, mutta en uskalla jatkaa. Yhtäkkiä kesken unen yritän päästä korkealle hyllylle ja siellä yhdelle määrätylle lokerolle, enkä yletä sinne. Minulla on voimia kiivetä hyllylle, mutta en pääse sinne. Sitten unessa on seuraavaksi pakastin ja sanon jollekkin toiselle mieshenkilölle, että mulla on siellä aina jotain jemmassa, en vain tiedä mitä sielä oli. En tiedä itsekkään mitä siellä pitäisi olla. Unessa paikka vaihtuu hyllykön ja pakastimen välillä, kuin eri talossa. Tämän jälkeen aina herään ja ensimmäisenä ihmettelen, että mitä siellä pakastimessa oikein on.
3196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

luultavasti unesi kertoo sinulle siitä, että tavoittelet jotain asiaa, muttet pysty tai anna itsesi saavuttaa sitä. ei siinä luultavasti sen ihmeempiä :)

Äänestä

Sinulla on ollut hyvin kova elämä ja karskit olosuhteet. Jos ymmärrän oikein niin hylly ja lokero kuvaa suojaa, omaa lokeroa jossa voi olla rauhassa, onko niin? Sanot sinulla olevan voimia, mikä on hienoa, mutta et pääse hyllylle. Mikä sinua estää? Siinä kun on ristiriita.

Äänestä

Unella on sinulle jokin sanoma, kun se toistuu. Luminen pelto ja latu, jossa menet miehen perässä voi kertoa esim. suhteestasi, jossa menette samaa latua. Tämä saman ladun meno on synkkää ja ikävää. Tunteet voi olla kuolleet, kun hautausmaa on edessä. Haluaisit päästä pois tilanteesta, mutta sinulla ei ole uskallusta muuttaa olosuhteista, voimia tosin voisi ollakin. Pakastin kertoo kylmenneistä tunteista. Tunteesi ovat siis tallessa, mutta tällä hetkellä pakkasella. Lokero voi kuvata omaa paikkaasi elämässä, et ole sitä oikein saavuttanut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sama uni toistuu... kirjoitti:

Tämä sama uni toistuu aika ajoin. Unessa on luminen pelto, menen reunaa tarpoen, latua pitkin, joku miespuolinen henkilö menee edellä (tunnistan sen tutuksi mieheksi). Edessä on synkkä korpitie tai synkkä mäntykuja, kuin menisi hautausmaalle. Ja kun pääsen korpitien alkuun sää muuttuu syksyiseksi, pimeäksi ja sateiseksi. Alussa se on kirkas talvinen. Tiedän, että kujan päässä on jotain ja haluaisin päästä sinne, mutta en uskalla jatkaa. Yhtäkkiä kesken unen yritän päästä korkealle hyllylle ja siellä yhdelle määrätylle lokerolle, enkä yletä sinne. Minulla on voimia kiivetä hyllylle, mutta en pääse sinne. Sitten unessa on seuraavaksi pakastin ja sanon jollekkin toiselle mieshenkilölle, että mulla on siellä aina jotain jemmassa, en vain tiedä mitä sielä oli. En tiedä itsekkään mitä siellä pitäisi olla. Unessa paikka vaihtuu hyllykön ja pakastimen välillä, kuin eri talossa. Tämän jälkeen aina herään ja ensimmäisenä ihmettelen, että mitä siellä pakastimessa oikein on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu