Olen ollut masentunut jo kauemman aikaa, enkä jaksa enää. En tiedä mistä hakea apua, enkä oikeastaan jaksa hakea sitä.
Miettisin, että jos haen apua, niin siellä on varmasti monen kuukauden jonot, enkä saakaan apua. Välillä ajattelee, että olispa edes jotain lääkkeitä, että tuntuis ees joskus paremmalta. Toisaalta joskus tuntuu, että en ikinä ottaisi mitään masennuslääkkeitä, koska samalla myöntäisin olevani masentunut. Olen aina pitänyt itseäni voimakkaana henkisesti. Masennuslääkkeiden käyttä tarkottaisi minulle siis, että myönnän olevani myös heikko.
Mitä tässä nyt tekis? Pahalta vaan tuntuu. Ahdistaa kyllä ihan kympillä.
Miettisin, että jos haen apua, niin siellä on varmasti monen kuukauden jonot, enkä saakaan apua. Välillä ajattelee, että olispa edes jotain lääkkeitä, että tuntuis ees joskus paremmalta. Toisaalta joskus tuntuu, että en ikinä ottaisi mitään masennuslääkkeitä, koska samalla myöntäisin olevani masentunut. Olen aina pitänyt itseäni voimakkaana henkisesti. Masennuslääkkeiden käyttä tarkottaisi minulle siis, että myönnän olevani myös heikko.
Mitä tässä nyt tekis? Pahalta vaan tuntuu. Ahdistaa kyllä ihan kympillä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mikset voi myöntää heikkouttasi, mitä menettäisit? Mullakin kesti sairauden tunnistaminen/myöntäminen hyvin pitkään, mutta viimein hoito ja lääkitys on aloitettu. Olen alkanut uskoa, että parhaat päivät ovat kuitenkin vielä edessä. Vaikeuksistani olen myös kertonut muutamalle kaverille ja se on keventänyt taakkaa.
kun myöntää olevansa heikko ja tarvitsevansa apua!
Sairastuin noin kymmenen vuotta sitten keskivaikeaan masennukseen.Olen syönyt lääkkeenä Zoloftia mikä on ainakin mulle ollut erinomainen lääke. Olen noussut hitaasti mutta varmasti aurinkoon. Olen elämässäni ollut aina antavana osapuolena ja olen joutunut luopumaan veljestäni ,äidistäni ja nyt rakkaasta lemmikistäni. Se oli mulle 15 vuotta terpeuttini, sen uskollinen ystävyys oli ihmeellistä. Sitä silittäessäni sain aina voimia.Kiitos siitä kissalleni.Olin aina meidän perheen vahvin ja tukipilari. Sorruin lopulta.
En ole koskaan katunut, että hain apua masennukseeni kieltämättä, kynnys oli korkealla.Olin täysin loppuun palanut ihmisraunio. Yhtenä aamuna ajattelin lopettaa elämäni, mutta jostain ihmeestä sain voimia ja rohkeutta soittaa apua itselleni.Oman lääkärin kautta sain lähetteen eteenpäin.Suosittelen kyllä kaikille sitä!!
Pärjään nykyään yhdellä lääkkeellä ja elämä on ihan elettävää.
Voin vaan sanoa tällähetkellä ,että olen onnellinen ihminen tai sanotaan että olen vihdoin sinut itseni kanssa. Olen myös oppinut sanomaan EI,mikä ei kuulunut entisessä elämässä sanavarastooni!!Rohkeasti vaan eteenpäin!!Tsemppiä!