en tiedä kertokaa joku?
KETÄ VASTAAN PUOLUSTAUDUMME?
130
19963
Vastaukset
- koska
realistista vihollista ei ole näkyvissä. Turhaa asevarustelua Venäjän pelottelun avulla.
Aseteollisuus ja armeija ruokkivat toisiaan ja pysyvät hyvin leivässään. Kantahenkilökunta nauttii etuisuuksista joista muut voivat vain haaveilla. Esim. omat autonkuljettajat, huippukallis sauna huippukalliilla tonttimaalla santahaminassa, ilmaisen viinan kekkerit jne...- Reservisti
A 3 keltaista vastaan
- sekä muita
Reservisti kirjoitti:
A 3 keltaista vastaan
mielikuvitusvihollisia jotka elävät militanttien fantasioissa.
- rousto
Tämähän onkin se ihannetilanne , kun ei tiedetä ketävataan puolustautudaan. Sehän olisikin kauhu tilanne jos tiedettäisiin. Vai onko Ei ketään sitä mieltä , että armeija pannaan pystyyn vasta sittenkun kun on ns. tosikysymyksessä? . Kateellisen panettelua tuo kapiaisten mollaaminen.
- jees
luulla, että Suomi on tulevaisuudessa vapaa maailman konflikteista.Katsokaa taaksepäin, mitä historia sanoo, ja miettikää, onko ihminen yhtään viisastunut. Ei todellakaan. Kaikki merkit viittaavat siihen että maailma on kohta kaulaansa myöten paskassa.Lukekaa lehtiä ja kuunnelkaa uutisia.
- uudestaan kaks kertaa
mietippä uudestaan nuo etuudet. no onhan siellä jotakin sauna iltoja jne mutta perus kapiaisen palkka on suoraan sanottuna paska. siksi en sellaiseksi halunnut ja etuudet ei oikeasti ole mitkään hyät. ei perus kapiaisella ole mitään autonkuljettajia. isoilla herroilla on, mutta niin on liike-elämässäkin. etkä ole siitäkään poraamassa.
totta on se että tässä muodossa olevaa armeijaa ei tarvita, mitä tekee huonokuntoisilla sotilailla jotka ei osaa edes ampua? ei mitään. se mitä voimme (toivottavasti ei) tarvita seuraavan 50v aikana on timantinkovia erikois joukkoja. esim siviili rauhattomuuksien purkamiseen (olleet lisääntymään päin europassa viime aikoina.) - Vänr.
sekä muita kirjoitti:
mielikuvitusvihollisia jotka elävät militanttien fantasioissa.
On se kumma että tällä palstalla poistetaan asiallisia ja keskustelua rakentavia viestejä. Suoraan sanottuna järkyttävää junttaus touhua oikean mielipiteen ajamiseksi.
Kyllä homma on näin että SUOMI ja SUOMEN PUOLUSTUSVOIMAT on sitä varten ja pitää olla ettei kukaan vierasvaltio voi tulla suomen alueelle, lue venäjä. Suomella on ollut armeija käytännössä vapaussodasta lähtien ja lapinsodasta tähän päivään ei vielä näin pitkää rauhaa ole ollut muutamaan sataan vuoteen.
Armeija ja varsinkin kyvykäs armeija on tehokkain tapa estää sodat. Nykyistä suomen puolustusvoimaa on ajettu alas kovasti, toisaalta varsinkin operatiivista aseistusta on lisätty ja lisätään.
Sivari paskiaisia en arvosta. Suomella on lisättävä reservissä olevia aseistettuja jalkaväki
sekä jääkäriprikaateja. Myös panssariprikaateja saisi muodastaa pari lisää reserviin. Tälläinen maksaa ihan pirusti, mutta sodat maksaa vielä enemmän. Kaiken maailman kulttuuripaska vähemmälle ja alkaa keskittyä siihen mikä on oleellista.
Ja vielä kerran, SUOMI24:sen seriffit ja muu ylläpito on ihan perseestä. - wolfenson
Vänr. kirjoitti:

Ja vielä kerran, SUOMI24:sen seriffit ja muu ylläpito on ihan perseestä.Armeija ja varsinkin kyvykäs armeija on tehokkain tapa estää sodat.
---
Niin sen takia ei syttynytkään toista maailmansotaa kun Hitler rupesi varustelemaan ja muut tajusivat että ei kannata sotia?
Juu ei. Kyllä sodat estetään ihan muulla kuin asevarustelulla. Mutta tietenkin armeija on tavallaan "instrumenttina" siinä diplomatiassa. - Vänr.
wolfenson kirjoitti:
Armeija ja varsinkin kyvykäs armeija on tehokkain tapa estää sodat.
---
Niin sen takia ei syttynytkään toista maailmansotaa kun Hitler rupesi varustelemaan ja muut tajusivat että ei kannata sotia?
Juu ei. Kyllä sodat estetään ihan muulla kuin asevarustelulla. Mutta tietenkin armeija on tavallaan "instrumenttina" siinä diplomatiassa.Hitler oli sekopää joka varusti armeijaansa hyökkäämistä varten. Eipä siinä muitten auttanut sanoa ettei kannata sotia kun hullut Stalin ja Hitler suunnittelevat uutta maailmankarttaa.
Suomi varustaa armeijaansa puolustamista varten. - okrasivellin
ei suomen tarvi varustautua ketään vastaan jos vaan maltetaan olla puolueettomana maana kuten Ruotsi ja Sveitsi. ei liitytä mihinkään liittoihin ollaan kerrankin järkeviä.
- moonnn
Vänr. kirjoitti:
Hitler oli sekopää joka varusti armeijaansa hyökkäämistä varten. Eipä siinä muitten auttanut sanoa ettei kannata sotia kun hullut Stalin ja Hitler suunnittelevat uutta maailmankarttaa.
Suomi varustaa armeijaansa puolustamista varten.Hitler ehka oli hullu, mutta suurempia hulluja ovat Stalin, Ho Chi Minh ja Mao erikoista kylla samalla aatelinjalla. Miksi naista ei pideta metelia, Hitler oli rippikoululainen noihin verrattuna ja sitten viela on "alykkoja" jotka tukevat sita aatetta ! Kommunismi on islamiakin pahempi syopa!
- sivari..
wolfenson kirjoitti:
Armeija ja varsinkin kyvykäs armeija on tehokkain tapa estää sodat.
---
Niin sen takia ei syttynytkään toista maailmansotaa kun Hitler rupesi varustelemaan ja muut tajusivat että ei kannata sotia?
Juu ei. Kyllä sodat estetään ihan muulla kuin asevarustelulla. Mutta tietenkin armeija on tavallaan "instrumenttina" siinä diplomatiassa....
- xxx
sivari.. kirjoitti:
...
Ilmankos oletkin nössö sivari
- heydrich
moonnn kirjoitti:
Hitler ehka oli hullu, mutta suurempia hulluja ovat Stalin, Ho Chi Minh ja Mao erikoista kylla samalla aatelinjalla. Miksi naista ei pideta metelia, Hitler oli rippikoululainen noihin verrattuna ja sitten viela on "alykkoja" jotka tukevat sita aatetta ! Kommunismi on islamiakin pahempi syopa!
Jos Adi natseineen olis voittanut sodan, asuttais Jäämeren rannalla. Viva puna-armeija!
- lev davydovits
Vänr. kirjoitti:
On se kumma että tällä palstalla poistetaan asiallisia ja keskustelua rakentavia viestejä. Suoraan sanottuna järkyttävää junttaus touhua oikean mielipiteen ajamiseksi.
Kyllä homma on näin että SUOMI ja SUOMEN PUOLUSTUSVOIMAT on sitä varten ja pitää olla ettei kukaan vierasvaltio voi tulla suomen alueelle, lue venäjä. Suomella on ollut armeija käytännössä vapaussodasta lähtien ja lapinsodasta tähän päivään ei vielä näin pitkää rauhaa ole ollut muutamaan sataan vuoteen.
Armeija ja varsinkin kyvykäs armeija on tehokkain tapa estää sodat. Nykyistä suomen puolustusvoimaa on ajettu alas kovasti, toisaalta varsinkin operatiivista aseistusta on lisätty ja lisätään.
Sivari paskiaisia en arvosta. Suomella on lisättävä reservissä olevia aseistettuja jalkaväki
sekä jääkäriprikaateja. Myös panssariprikaateja saisi muodastaa pari lisää reserviin. Tälläinen maksaa ihan pirusti, mutta sodat maksaa vielä enemmän. Kaiken maailman kulttuuripaska vähemmälle ja alkaa keskittyä siihen mikä on oleellista.
Ja vielä kerran, SUOMI24:sen seriffit ja muu ylläpito on ihan perseestä.hyvä provo. tai sitten pitää tarkistaa lääkitystä.
- Pato_Donaldo
Vänr. kirjoitti:
On se kumma että tällä palstalla poistetaan asiallisia ja keskustelua rakentavia viestejä. Suoraan sanottuna järkyttävää junttaus touhua oikean mielipiteen ajamiseksi.
Kyllä homma on näin että SUOMI ja SUOMEN PUOLUSTUSVOIMAT on sitä varten ja pitää olla ettei kukaan vierasvaltio voi tulla suomen alueelle, lue venäjä. Suomella on ollut armeija käytännössä vapaussodasta lähtien ja lapinsodasta tähän päivään ei vielä näin pitkää rauhaa ole ollut muutamaan sataan vuoteen.
Armeija ja varsinkin kyvykäs armeija on tehokkain tapa estää sodat. Nykyistä suomen puolustusvoimaa on ajettu alas kovasti, toisaalta varsinkin operatiivista aseistusta on lisätty ja lisätään.
Sivari paskiaisia en arvosta. Suomella on lisättävä reservissä olevia aseistettuja jalkaväki
sekä jääkäriprikaateja. Myös panssariprikaateja saisi muodastaa pari lisää reserviin. Tälläinen maksaa ihan pirusti, mutta sodat maksaa vielä enemmän. Kaiken maailman kulttuuripaska vähemmälle ja alkaa keskittyä siihen mikä on oleellista.
Ja vielä kerran, SUOMI24:sen seriffit ja muu ylläpito on ihan perseestä.ei meitä nyt juuri kukaan uhkaa.
- Pato_Donaldo
okrasivellin kirjoitti:
ei suomen tarvi varustautua ketään vastaan jos vaan maltetaan olla puolueettomana maana kuten Ruotsi ja Sveitsi. ei liitytä mihinkään liittoihin ollaan kerrankin järkeviä.
Joka kaivaa verta nenästään se sitä myös saa.
Venäläisetkin on jo meidän kamuja, monella sektorilla. Ei veli venäläinenkään lypsävää lehmää tapa ;) Peace out. Kello on 12, kaikki hyvin. :) - ALIKERSANTTI
Vänr. kirjoitti:
On se kumma että tällä palstalla poistetaan asiallisia ja keskustelua rakentavia viestejä. Suoraan sanottuna järkyttävää junttaus touhua oikean mielipiteen ajamiseksi.
Kyllä homma on näin että SUOMI ja SUOMEN PUOLUSTUSVOIMAT on sitä varten ja pitää olla ettei kukaan vierasvaltio voi tulla suomen alueelle, lue venäjä. Suomella on ollut armeija käytännössä vapaussodasta lähtien ja lapinsodasta tähän päivään ei vielä näin pitkää rauhaa ole ollut muutamaan sataan vuoteen.
Armeija ja varsinkin kyvykäs armeija on tehokkain tapa estää sodat. Nykyistä suomen puolustusvoimaa on ajettu alas kovasti, toisaalta varsinkin operatiivista aseistusta on lisätty ja lisätään.
Sivari paskiaisia en arvosta. Suomella on lisättävä reservissä olevia aseistettuja jalkaväki
sekä jääkäriprikaateja. Myös panssariprikaateja saisi muodastaa pari lisää reserviin. Tälläinen maksaa ihan pirusti, mutta sodat maksaa vielä enemmän. Kaiken maailman kulttuuripaska vähemmälle ja alkaa keskittyä siihen mikä on oleellista.
Ja vielä kerran, SUOMI24:sen seriffit ja muu ylläpito on ihan perseestä.Erittäin hyvin sanottu,sivarit yms.eivät todellakaan tajua armeijan merkitystä.Tokko ymmärtävät edes suomen historiaa,on helppo elää toisten kustannuksella.Puhua paskaa näillä palstoilla,kun ei ole alkeellisintakaan hajua vastuusta,eikä velvollisuutta isänmaata kohtaan.Jos meillä suomalaisilla on oikeuksia!NIIN PERKELE VIEKÖÖN MEILLÄ ON MYÖSKIN VELVOLLISUUKSIA! Ja itse osallistun vapaa-ehtoisiin maanpuolustus-koulutuksiin lähes joka vuosi.
- ALIKERSANTTI
Pato_Donaldo kirjoitti:
ei meitä nyt juuri kukaan uhkaa.
Kuule! Suomella on uskottava puolustus tällä hetkellä. Mutta jos suomi alkaa kovin paljon puolustusmenoista säästämään,niin poliittinen painostus suomea kohtaan alkaa ja on ns.sanelevaa politiikkaa.Vaikka rauhan aikaa on kestänytkin historiallisen pitkään, että suomalaiset ovat turtuneet jo siihen.Vaara on aina olemassa, sen on historia näyttänyt monta kertaa.
- ALIKERSANTTI
heydrich kirjoitti:
Jos Adi natseineen olis voittanut sodan, asuttais Jäämeren rannalla. Viva puna-armeija!
On tosiaan parempi,kun kun vetäydyt pois näistä aiheista. Annetaan meidän ammattilaisten hoitaa nämä jutut.MITÄ HELVETTIÄ HITLER MERKITSEE SUOMEN NYKY PUOLUSTUKSESSA!
- adi
ALIKERSANTTI kirjoitti:
On tosiaan parempi,kun kun vetäydyt pois näistä aiheista. Annetaan meidän ammattilaisten hoitaa nämä jutut.MITÄ HELVETTIÄ HITLER MERKITSEE SUOMEN NYKY PUOLUSTUKSESSA!
Minkä alan ammattilainen? Nimimerkin suojissa voit olla vaikka kenttämarsalkka. Tässähän mä lässytän ja läpätän, minkäs teet?
- brian
Vänr. kirjoitti:
On se kumma että tällä palstalla poistetaan asiallisia ja keskustelua rakentavia viestejä. Suoraan sanottuna järkyttävää junttaus touhua oikean mielipiteen ajamiseksi.
Kyllä homma on näin että SUOMI ja SUOMEN PUOLUSTUSVOIMAT on sitä varten ja pitää olla ettei kukaan vierasvaltio voi tulla suomen alueelle, lue venäjä. Suomella on ollut armeija käytännössä vapaussodasta lähtien ja lapinsodasta tähän päivään ei vielä näin pitkää rauhaa ole ollut muutamaan sataan vuoteen.
Armeija ja varsinkin kyvykäs armeija on tehokkain tapa estää sodat. Nykyistä suomen puolustusvoimaa on ajettu alas kovasti, toisaalta varsinkin operatiivista aseistusta on lisätty ja lisätään.
Sivari paskiaisia en arvosta. Suomella on lisättävä reservissä olevia aseistettuja jalkaväki
sekä jääkäriprikaateja. Myös panssariprikaateja saisi muodastaa pari lisää reserviin. Tälläinen maksaa ihan pirusti, mutta sodat maksaa vielä enemmän. Kaiken maailman kulttuuripaska vähemmälle ja alkaa keskittyä siihen mikä on oleellista.
Ja vielä kerran, SUOMI24:sen seriffit ja muu ylläpito on ihan perseestä.sisäinen rapeutuminen on pahin vihollinen....
sitä vastaan ei pystyy helppoa puolustautumaan.
YHTEISKUNTA ILMAN JUOPPOJA;;NARKKAREITA JA
KOIRAN TASOLLA KEHITTYNEITÄ JOTKA SANOVAT OMILLE
HEIMOLAISILLEEN;;;
HAISTA SIKA PASKA!!!!!!!!!!!! - kannaksen poika
Vänr. kirjoitti:
On se kumma että tällä palstalla poistetaan asiallisia ja keskustelua rakentavia viestejä. Suoraan sanottuna järkyttävää junttaus touhua oikean mielipiteen ajamiseksi.
Kyllä homma on näin että SUOMI ja SUOMEN PUOLUSTUSVOIMAT on sitä varten ja pitää olla ettei kukaan vierasvaltio voi tulla suomen alueelle, lue venäjä. Suomella on ollut armeija käytännössä vapaussodasta lähtien ja lapinsodasta tähän päivään ei vielä näin pitkää rauhaa ole ollut muutamaan sataan vuoteen.
Armeija ja varsinkin kyvykäs armeija on tehokkain tapa estää sodat. Nykyistä suomen puolustusvoimaa on ajettu alas kovasti, toisaalta varsinkin operatiivista aseistusta on lisätty ja lisätään.
Sivari paskiaisia en arvosta. Suomella on lisättävä reservissä olevia aseistettuja jalkaväki
sekä jääkäriprikaateja. Myös panssariprikaateja saisi muodastaa pari lisää reserviin. Tälläinen maksaa ihan pirusti, mutta sodat maksaa vielä enemmän. Kaiken maailman kulttuuripaska vähemmälle ja alkaa keskittyä siihen mikä on oleellista.
Ja vielä kerran, SUOMI24:sen seriffit ja muu ylläpito on ihan perseestä.Eipä sitä välttämättä tämmöisellä kielenkäytöllä palstoille pääse. Vänskä on ihan hurjana sivareille ja sotarojua tulisi saada lisää. Meinnatko, että ne pari panssarikomppaniaa olisivat suurikin este etenevälle nykyarmeijalle. Ole hyvä mies onnellinen, että valtion johto on sen verran viisas ollut, että sinäkin saatat toteuttaa saamiasi sotaoppeja ainoastaan hiekkalaatikolla. Muussa tapauksessa sinunkin vänskän nappiisi olisi saattanut tulla reikä joka olisi vapauttanut sinut militaristisiltä ajatuksilta ikuisiksi ajoiksi. Meidän kaikkien ja erityisesti niiden, jotka johdettavaksesi olisivat tosipaikassa joutuneet, tulee olla onnellisia, että pahin on kuitenkin saatu vältettyä.
Tunnut vänskä olevan rohkea ja raaka upseeri mutta älä ole niinkään varma, että sama olotila jatkuisi tosipaikan tullenkin. Siitä on kuule upseeri paljonkin näyttöä mm. juuri viime sotienkin ajoilta, että suurimmat uhoojat ja möykkääjät olivatkin suurimpia pelkureita ja ratkaisut tiukoissa paikoissa jäivät ns. maan hiljaisten tehtäviksi. Helppo se on hiekkalaatikolla ja leikkisodassa urhoa näytellä. Tilanne on aivan eri, kun vastassa ei olekkaan väripyssymiehiä, vaan jotain aivan muuta. - Tyu
Vänr. kirjoitti:
On se kumma että tällä palstalla poistetaan asiallisia ja keskustelua rakentavia viestejä. Suoraan sanottuna järkyttävää junttaus touhua oikean mielipiteen ajamiseksi.
Kyllä homma on näin että SUOMI ja SUOMEN PUOLUSTUSVOIMAT on sitä varten ja pitää olla ettei kukaan vierasvaltio voi tulla suomen alueelle, lue venäjä. Suomella on ollut armeija käytännössä vapaussodasta lähtien ja lapinsodasta tähän päivään ei vielä näin pitkää rauhaa ole ollut muutamaan sataan vuoteen.
Armeija ja varsinkin kyvykäs armeija on tehokkain tapa estää sodat. Nykyistä suomen puolustusvoimaa on ajettu alas kovasti, toisaalta varsinkin operatiivista aseistusta on lisätty ja lisätään.
Sivari paskiaisia en arvosta. Suomella on lisättävä reservissä olevia aseistettuja jalkaväki
sekä jääkäriprikaateja. Myös panssariprikaateja saisi muodastaa pari lisää reserviin. Tälläinen maksaa ihan pirusti, mutta sodat maksaa vielä enemmän. Kaiken maailman kulttuuripaska vähemmälle ja alkaa keskittyä siihen mikä on oleellista.
Ja vielä kerran, SUOMI24:sen seriffit ja muu ylläpito on ihan perseestä.> Kyllä homma on näin että SUOMI ja SUOMEN
> PUOLUSTUSVOIMAT on sitä varten ja pitää olla
> ettei kukaan vierasvaltio voi tulla suomen
> alueelle, lue venäjä
....niinkuin esimes. USA:n terroristipomo Y. Pusikko jumalansa kanssa.
Kumma kun paavi ei vielä oo ilmottanut, että hänenhän se piti olla
edellisen valheen mukaan jumalanedustaja tällä hiippakunnalla. - Tyu
Vänr. kirjoitti:
Hitler oli sekopää joka varusti armeijaansa hyökkäämistä varten. Eipä siinä muitten auttanut sanoa ettei kannata sotia kun hullut Stalin ja Hitler suunnittelevat uutta maailmankarttaa.
Suomi varustaa armeijaansa puolustamista varten....tuo USA:n neropatti, joka näkkee pikku-ukkoja
joka paikassa LSD:n jälkivaikutuksesta.
Vänr. Nappula. Ota sinä vaan lissää lainaa ja oohiljaa. - Lordshoe
Vänr. kirjoitti:
On se kumma että tällä palstalla poistetaan asiallisia ja keskustelua rakentavia viestejä. Suoraan sanottuna järkyttävää junttaus touhua oikean mielipiteen ajamiseksi.
Kyllä homma on näin että SUOMI ja SUOMEN PUOLUSTUSVOIMAT on sitä varten ja pitää olla ettei kukaan vierasvaltio voi tulla suomen alueelle, lue venäjä. Suomella on ollut armeija käytännössä vapaussodasta lähtien ja lapinsodasta tähän päivään ei vielä näin pitkää rauhaa ole ollut muutamaan sataan vuoteen.
Armeija ja varsinkin kyvykäs armeija on tehokkain tapa estää sodat. Nykyistä suomen puolustusvoimaa on ajettu alas kovasti, toisaalta varsinkin operatiivista aseistusta on lisätty ja lisätään.
Sivari paskiaisia en arvosta. Suomella on lisättävä reservissä olevia aseistettuja jalkaväki
sekä jääkäriprikaateja. Myös panssariprikaateja saisi muodastaa pari lisää reserviin. Tälläinen maksaa ihan pirusti, mutta sodat maksaa vielä enemmän. Kaiken maailman kulttuuripaska vähemmälle ja alkaa keskittyä siihen mikä on oleellista.
Ja vielä kerran, SUOMI24:sen seriffit ja muu ylläpito on ihan perseestä.Kyllähän Suomen historian pisin rauhanaika sijoittuu itseasiassa siihen väliin kun suomi siirtyi Venäjän vallan alle 1809, ja kun sisällissota (tai veljessota, vapaussota, työväenluokan itsepuolustustaistelu tai miksi sitä haluaakaan kutsu) alkoi. Vielä pidempi saadaan tuosta ajasta jos rauhan katsotaan loppuneen vasta talvisotaan kun NL hyökkäsi Suomeen.
Eihän nykyistä rauhaa ole kestänyt kuin 61 vuotta, joten vielä pitäisi kestää 45 lisää että päästäisiin samaan. - rikaskapiainen
Ois varmaan ne "edut" maistunu sulleki jos oisit päässyt kadikseen... mutta koska olet levyseppähitsaaja, elämäsi on hiukan ankeempaa. No, lohduttaudu sillä, että kaikki ei voi voittaa!!
No,ihan tosissaan: intin edut on huomattavasti siviilimaailmaa kapeemmat, niin että ihan turhaa kadehdit. En viitsi enempää kommentoida, koska teitä paskanpuhujia riittää, eikä mitkään tosiasiat vaikuta teidän aineiden huurruttamiin päihinne joten, se on moro! - kansanhenkilö
Vänr. kirjoitti:
On se kumma että tällä palstalla poistetaan asiallisia ja keskustelua rakentavia viestejä. Suoraan sanottuna järkyttävää junttaus touhua oikean mielipiteen ajamiseksi.
Kyllä homma on näin että SUOMI ja SUOMEN PUOLUSTUSVOIMAT on sitä varten ja pitää olla ettei kukaan vierasvaltio voi tulla suomen alueelle, lue venäjä. Suomella on ollut armeija käytännössä vapaussodasta lähtien ja lapinsodasta tähän päivään ei vielä näin pitkää rauhaa ole ollut muutamaan sataan vuoteen.
Armeija ja varsinkin kyvykäs armeija on tehokkain tapa estää sodat. Nykyistä suomen puolustusvoimaa on ajettu alas kovasti, toisaalta varsinkin operatiivista aseistusta on lisätty ja lisätään.
Sivari paskiaisia en arvosta. Suomella on lisättävä reservissä olevia aseistettuja jalkaväki
sekä jääkäriprikaateja. Myös panssariprikaateja saisi muodastaa pari lisää reserviin. Tälläinen maksaa ihan pirusti, mutta sodat maksaa vielä enemmän. Kaiken maailman kulttuuripaska vähemmälle ja alkaa keskittyä siihen mikä on oleellista.
Ja vielä kerran, SUOMI24:sen seriffit ja muu ylläpito on ihan perseestä.Sotilaallinen uhka kasvaa joka päivä ja se uhka tulee yhä edelleen idästä. Idealistiputin saa joka päivä lisää rahaa, mitä käytetään sotavarusteluun. Rajoillamme on lisääntyvä asearsenaali ja mitä täällä tehdään, ajetaan puolustuksemme ydintä alas.
Sensuuria meillä on ollut aina: tyyliin pikkukakkosen katsojista pikkukekkosia. Eläköön sananvapaus ja internet, siitä Kiina on hyvänä esimerkkinä... - Vänr.
kannaksen poika kirjoitti:
Eipä sitä välttämättä tämmöisellä kielenkäytöllä palstoille pääse. Vänskä on ihan hurjana sivareille ja sotarojua tulisi saada lisää. Meinnatko, että ne pari panssarikomppaniaa olisivat suurikin este etenevälle nykyarmeijalle. Ole hyvä mies onnellinen, että valtion johto on sen verran viisas ollut, että sinäkin saatat toteuttaa saamiasi sotaoppeja ainoastaan hiekkalaatikolla. Muussa tapauksessa sinunkin vänskän nappiisi olisi saattanut tulla reikä joka olisi vapauttanut sinut militaristisiltä ajatuksilta ikuisiksi ajoiksi. Meidän kaikkien ja erityisesti niiden, jotka johdettavaksesi olisivat tosipaikassa joutuneet, tulee olla onnellisia, että pahin on kuitenkin saatu vältettyä.
Tunnut vänskä olevan rohkea ja raaka upseeri mutta älä ole niinkään varma, että sama olotila jatkuisi tosipaikan tullenkin. Siitä on kuule upseeri paljonkin näyttöä mm. juuri viime sotienkin ajoilta, että suurimmat uhoojat ja möykkääjät olivatkin suurimpia pelkureita ja ratkaisut tiukoissa paikoissa jäivät ns. maan hiljaisten tehtäviksi. Helppo se on hiekkalaatikolla ja leikkisodassa urhoa näytellä. Tilanne on aivan eri, kun vastassa ei olekkaan väripyssymiehiä, vaan jotain aivan muuta."Vänskä on ihan hurjana sivareille ja sotarojua tulisi saada lisää. Meinnatko, että ne pari panssarikomppaniaa olisivat suurikin este etenevälle nykyarmeijalle."
Ei ehkä pari komppaniaa vaan pari prikaatia auttais varmasti jos tosi paikka tulisi, toivottavasti EI TULE KOSKAAN, en minä mikään sotahullu ole.
Meinaatko kannaksen poika, että nykyinen venäjä heittäisi armeijansa tosta vaan pohjanlahdelle, paskan marjat. Se armeija on semmosessa tilassa ettei siitä ole mihinkään, nähdäänhän se tsetsenian tilanteesta ja armeijan sisäisestä rappeutumisesta, muummuassa kutsuntoja välttelevistä nuorukaisista ja simputustapauksista. Johan suomen urhot pysäytti etenevät ylivoimaisen puna-armeijankin, tosin taistelut olivat niin kuluttuvia, että ratkeamassa oltiin jo loppuvaiheessa.
Eli lisätään sodan ajan prikaatien määrää, me pystytään pysäyttää kenet tahansa.
Ja vielä kerran, minä en ole sotahullu raivopää, enkä toivo sotaa. Tapanani on kyllä joskus tuoda asiat tosi kärjistäen esille, niin sitä keskustelua syntyy :) - <- + ->
adi kirjoitti:
Minkä alan ammattilainen? Nimimerkin suojissa voit olla vaikka kenttämarsalkka. Tässähän mä lässytän ja läpätän, minkäs teet?
Tuolta löytyy lisää ”ammattilaisia”
http://www.sihteeriopisto.net - >>> O <<<
ALIKERSANTTI kirjoitti:
Erittäin hyvin sanottu,sivarit yms.eivät todellakaan tajua armeijan merkitystä.Tokko ymmärtävät edes suomen historiaa,on helppo elää toisten kustannuksella.Puhua paskaa näillä palstoilla,kun ei ole alkeellisintakaan hajua vastuusta,eikä velvollisuutta isänmaata kohtaan.Jos meillä suomalaisilla on oikeuksia!NIIN PERKELE VIEKÖÖN MEILLÄ ON MYÖSKIN VELVOLLISUUKSIA! Ja itse osallistun vapaa-ehtoisiin maanpuolustus-koulutuksiin lähes joka vuosi.
asiassa mäkään en tajua enää armeijan merkitystä.
Luulin ymmärtäväni armeijaa, mut sit olin kesä kessuna Santiksessa ja huomasin olleeni väärässä. - Anonyymi
rousto kirjoitti:
Tämähän onkin se ihannetilanne , kun ei tiedetä ketävataan puolustautudaan. Sehän olisikin kauhu tilanne jos tiedettäisiin. Vai onko Ei ketään sitä mieltä , että armeija pannaan pystyyn vasta sittenkun kun on ns. tosikysymyksessä? . Kateellisen panettelua tuo kapiaisten mollaaminen.
On typerää olla tuota varustautumista vastaan, Venäjä on hankkinut monta strategista tukikohtaa Suomen alueelta. Keskellä Suomea on ainakin kaksi tarkasti aidattua aluetta, eikä kukaan tiedä, mitä ne sisällään pitää. Niitä on useampiakin ja on vielä tuo Puumalan alue helikopterikenttineen.
Ihmettelen, mitä Suomen valtio tekee noitten alueitten kanssa. On erittäin vaarallista, että Venäjä omistaa tuollaisia alueita Suomessa. Suorastaan tyhmää myydä Venäjälle rajojemme sisältä maata ja lähellä Venäjän rajaa olevia alueita.
Ihmettelen, että niistä ei nyt puhuta mitään, kun olemme Naton jäsenmaa. - Anonyymi
okrasivellin kirjoitti:
ei suomen tarvi varustautua ketään vastaan jos vaan maltetaan olla puolueettomana maana kuten Ruotsi ja Sveitsi. ei liitytä mihinkään liittoihin ollaan kerrankin järkeviä.
Tuohon itänaapuriin ei ole luottamista. Nähtiin tuo taas Ukrainan kanssa. Olisi ollut turha jäädä odottelemaan ryssän seuraavaa siirtoa, Kyllä se on jo vuosia suunnitellut Suomen suhteen jotain jo noitten omistamiensa, suljettujen alueitten myötä.
Olisi pian tehnyt Krimit! Ollaan vaan tyytyväisiä, että Nato on turvanamme noin epävarman naapurin ollessa kysymyksessä.
Tuo länsirannikolla ollut alue oli yksi todiste siitä, että kyllä Putin on koko ajan suunnitellut Suomen suhteen jotain, mutta onneksi olemme Natossa.
Ei varmaan suunnittele enää !!!
- Itänaapuri
Eiköhän niitä aamuja edelleenkin ole saatanasti itänaapurin tähden. Ja ennen kuin alat kertomaan kuinka ihana ja demokraattinen venäjä tällä hetkellä on, niin katso ensiksi vaikka Venäjää ja sen naapureita koskevat uutiset viimeisen kuukauden ajalta. Massiiviset tuloerot, vallan keskittyminen, agressiivinen ulkopolitiikka vastaan hangoittelevia naapureita kohtaan, vaalivilpin ja demokratiaa ajavien liikkeitten kukistamisen myötämielisissä naapurimaissa, suurvalta aikojen ihailu ja armeijan vahvistaminen uuteen kukoistukseen lupaavat aika huolestuttavaa tulevaisuutta Suomelle, jos puolustus ei ole kunnossa.
- Orwelli
2012 yleinen asevelvollisuus loppuu.
- on kaikkien
Orwelli kirjoitti:
2012 yleinen asevelvollisuus loppuu.
suomalaisten miesten OIKEUS ja velvollisuus käydä.
toden näköisesti kaikki ketkä sivarin käyvät lähtevät tosi tilanteessa ulko maille pakoon.
suomi on puolustamisen arvoinen maa - velvollisuus
on kaikkien kirjoitti:
suomalaisten miesten OIKEUS ja velvollisuus käydä.
toden näköisesti kaikki ketkä sivarin käyvät lähtevät tosi tilanteessa ulko maille pakoon.
suomi on puolustamisen arvoinen maaMiksi vain miesten velvollisuus? Miksi se on velvollisuus?
Millä tämä on perusteltua, mielestäni hyvin epätasa-arvoista käytöstä, maa on puolustamisen arvoinen, jos se kunnioittaa ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa.
Armeija ei vain sovi jokaiselle ja siksi oikeudenmukainen maa ei pakota jokaista ihmistyyppiä armeijaan vaan keksii paremmat keinot. - veeäm
velvollisuus kirjoitti:
Miksi vain miesten velvollisuus? Miksi se on velvollisuus?
Millä tämä on perusteltua, mielestäni hyvin epätasa-arvoista käytöstä, maa on puolustamisen arvoinen, jos se kunnioittaa ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa.
Armeija ei vain sovi jokaiselle ja siksi oikeudenmukainen maa ei pakota jokaista ihmistyyppiä armeijaan vaan keksii paremmat keinot.Tajusinko oikein... Sä työnnät mieluummin naiset ensin rintamalle ja meet itse perässä? Oletko ajatellut sitä aspektia, että jos nyt oikeasti sota joskus syttyis, tarvitaan ihmisiä muuallakin kuin aseet kädessä rintamalla. Tehtaissa.. sairaaloissa.. joka puolella. Näin maalaisjärjellä ajateltuna vois äkkiseltään ynnätä, että miehillä nyt vaan (yleensä) on enemmän voimaa, kestävyyttä jne jne ettei naiset ole fyysisesti samalla linjalla meidän kanssa.
Ja eihän sua sinne armeijaan kukaan pakotakkaan... sä voit mennä siviilipalvelukseen..
- Nimetön
Pienessä maassa on välillä vaikea tajuta, että sota on suurvallalle aivan normaali politiikan jatke. Moskovan näkökulmasta Tsetseeniassa rajoitettu operaatio, mutta paikallisille se on täysi sota. Syynä lienee lähinnä öljyn kuljetus, ei niinkään öljyn tuotanto.
Täällä kolkalla Eurooppaa pystyvät operoimaan USA, Venäjä ja rajoitetummin Ruotsi, Norja, Saksa ja kenties Puola. Ruotsin operointi kyky heikkenee uhkaavasti, Saksan ja Puolan intressit ovat pääosin keskisessä Euroopassa ja me annamme myydä täällä vapaasti Coca-Colaa, joka eräiden tutkimusten mukaan on ollut viime aikoina paras indikaattori USA:n haluun lähteä paikalliseen konfliktiin. Mitä jää jäljelle?
Venäjä on uhka, mutta ei tällä hetkellä riski. Eli Venäjälä on nytkin potentiaalia, joka öljymiljardien auttamana kasvaa koko ajan. Riski Venäjä ei ole tällä hetkellä, koska näköpiirissä ei ole syytä, miksi Venäjä haluaisi hyökätä Suomeen. Eli hyökkäyksen todennäköisyys on juuri nyt hyvin pieni.
Samalla on kuitenkin muistettava, että pienelle maalle puolustusvoimien kouluttamienn ja varustaminen kestää yli kaksikymmentä vuotta, kun suurvalta, mitä Venäjä epäilemättä alueellisesti on, voi kääntää politiikkansa suunnan noin vuodessa.
Eli alkuperäisen kysyjän arvioista olisin sitä mieltä, ettei Uraina kykene operoimaan täällä ja Saksan uhka on melko pieni. Jos pystymme torjumaan Venäjän hyökkäyksen, niin kyky aivan varmasti riittää Saksaa vastaan. - "Kessu"
Tosiasia,jos Venäjä ei hyökkää Suomeen,ei hyökkää kukaan muukaan.
- sodat on sodittu
ja mitä sekään täällä tekis, eihän täällä ole kuin suota ja graniittia
- ovat....
Mikko Alatalo, minä & marsilaiset!
- suomalainen
tänä päivänä armeija tuntuu turhalta, mutta se on osa yhteiskuntaa ylläpitävää ja murhaavan sitkeää holhoutta mitä me kaikki tarvitsemme. meidän pahin vihollisemme on me itse, siis varustautukaa kaaokseen
- kunnolla suorittanut
lukea Valtioneuvoston selonteko 2005, jossa määritellään meihin kohdistuvat uhat.
Ei se Venäjän kehitys niin hirveän demokraattista tällä hetkellä ole. Näissä linjauksissa pitää katsoa eteenpäin vähintään 10-20 vuotta ja edetä sen mukaisesti. - elämä on
venejää ja ahnetta usaa vittu ja ties vaikka noi homo kansa ruotsiko ettaa käänyttää kaikki homoksi täälä
- ajan myötä
Eihän uhat ole joka hetki valmiina odottamassa.
Ne SYNTYVÄVÄT kansainvälisen tilanteen muuttuessa. Kukaan ei osaa (oikeasti) arvioida, millainen maailma on viiden vuoden kuluttua. - Jousnmies
No vittu ainaski harakoita vastaan.Niit on ihan hitosti.
- krh rj kessu II/95
Armeijan tärkein tehtävä rauhan aikana on varautua todennäköisimpiin uhkakuviin. Onneksi armeijassa voi vielä saada nykyajan pullamössö pojat miehistymään ja ylipäätään kantamaan asioista vastuuta. Tänä päivänä valitettavasti on joillakin vallalla ajatus mitä valtio voi tehdä meidän hyväksi, eikä mitä minä itse voin tehdä valtion hyväksi. Valitetaan oikeuksista ja unohdetaan velvollisuudet. Ruotsista levinnyt yhteiskunnan "hyvinvointirappeutuminen" on saanut jalkansa Suomen oven väliin!
- kautta aikojen..
ovat sanoneet että paras tapa ehkäistä sotilaallinen invaasio maahan on varautua sotaan kunnolla.. näin hyökkäyskynnys laskee.
- niin Ryssää kuin neekereitä...
Presidenttiehdokas Martti Ahtisaaren sanoin tammikuulta 1994
(Katsokaa aikalaislähteitä ko. ajan iltapäivälehdistä jollette muuten muista )
"Aseettomat maahamme pyrkivät voidaan tarvittaessa pysäyttää ampumalla"
Maailmanjärjestys on muuttunut: Nykyään uhrit saavat pyydellä anteeksi ja maksaa korvauksia
http://turunhovioikeus.blogspot.com
http://hovioikeudenlaamanni.blogspot.com
Kansakunnallinen Tarja Halosen ja hyysäreiden aiheuttama vaara:
http://www.blogger.com/profile/14529510 kansakunta varpailleen ja suojaukset päälle - Realismus
Vaan armeija puolustaa Suomen talous- ja poliittisen elämän saavuttamia etuja ja varallisuutta. Armeijan tarkoitus on pääasiassa estää mahdollinen sisällissota.
- SIIRANMÄKI
armeija on varmaankin osittain oman maan levottomuuksien varalta. varusmiehistä ja reserviläisistä koostuvassa armeijassa on kuitenkin se ongelma että se sisäisen kriisin sattuessa saattaa hajota kahdeksi eri joukkueeksi.voisi ajatella että aseista tulisi kova tappelu.
- ALIKERSANTTI
Voi hellanlettas,johan on pojalla ajatukset.Et ikinä voi olla tosissasi.Leikkiähän sinä lasket keskustelun ylläpitämiseksi.........Eikö??
- sieltä se selviää
Niin, ketäs tässä ympärillä onkaan.. hmm, mjoo:
Ruotsi! No ei kait sentään, Ruotsalaiset uhkaavat meitä jääkiekkokaukalossa, mutta ei heidän takiaan sentään armeijaa tarvita. Toukokuussa MM-kaukalossa kyllä näytetään perrr....
Norja! No ei kait norjalaiset meitä uhkaa mitenkään, nehän vaan kalastavat turskaa ja poraavat öljyä, muutahan emme heistä edes tiedä?
Viro! No mutta sehän on meidän kanssamme EU-maa. Ja melkein veljeskansaakin ovat, heitähän oli rinnallamme taistelemassa viime sodissakin samalla puolella.
No ketäs tässä lähellä muita oikein onkaan.. Onkohan tässä naapurustossa meillä mitään maata, jossa olisi muodollisesti demokraattinen hallitus? Toistaiseksi ihan ok järjestys, mutta erilaisista kriiseistä toisiin ajautunut sisäpolitiikka ja silloin tällöin joku joka aina ammentaa voimaa omasta historian tulkinnastaan.. hmm,mnjoo?- HYÖKKÄÄ SUOMEEN
JA JOUDUMME KAIKKI MIEHET KASVATTAMAAN PONINHÄNNÄT ?
- Butch
Miten voi edes kysyä ketä vastaa puolustetaan?
No sanokaapa hyvät ihmiset montako kertaa ihmiskunta on sotinut viimeisen 5000 vuoden aikana? Vastaukseen ei riitä edes kaikki somrmet ja varpaat yhteen laskettuna.
Ensimmäisen maailman sodan jälkeen ihmiset ajattelivat, että ei voi tulla toista maailman sotaa, koska jo tämän tuhot olivat niin laajat. No yllätys yllätys, eiköhän se toinen tullut. Ei tarvita ku yksi hullu, jolla on aikaa ja vaikutusvaltaa, niin johan alkaa tapahtua.
Ihmiset tulevat aina tappeleen jostakin. Ainostaan syyt vaihtelevat. Mikäli meillä ei olisi minkäänlaisia puolustusvoimia, niin olisi vain ajan kysymys millon tänne hyökättäisiin. Tähän voisi mennä 10 vuotta tai 100, mutta joka tapauksessa näin tapahtuisi. Historia on jo pelkkä todiste tästä.
Meidän teknologia on kehittynyt, mutta pohjimmiltaan olemme silti yhä edelleen raakoja toisiamme kohtaan. - jääk
No Ketä vastaan sitten muka pitäis puolustautua.
NO VAIKKA NIITÄ AVARUUDEN UFOJA VASTAAN!
ELEKÄÄ KYSELKÖ NUIN VAIKEITA! - erp
siksihän johtojärjestelmämme ja karttamerkit on jo vaihdettu yhteesopiviksi, jotta voimme yhdessä kaikkien kansojen työläisten ja sorrettujen kanssa puolustuu sosialismiamme, tuntiessamme vihollisen. Eläköön Halonen ja Tuomioja! Kaikkien maiden proletaarit yhtykää!
- erkkinimim
Niitäpä niitä!
- *Mikko*
Ellei meillä olisi Suomen puolustusvoimia, niin meillä olisi toisen maan voimat.
- "synnytetään"
Ihmisten ja kansakuntienkin ns: uhkakuvat syntyy ja synnytetään ja niin monella tavalla.
Kaikkien maailman ihmisten perus "hätä" yksilöinä,pareina, joukkioina , heimoina , kansakuntina aina lähtee sisäisestä kyvystä käsitellä tuntemuksiaan ja ympäröivää elämänkulkua ja sitä mitä ajatuksemme kykenee ymmärtämään ja mikä viive on minkä voimme omasta mielestä ns: hyväksyä tai alkaa reagoimaan niitä vastaan.
Uhka myös luodaan, historian ehdoton ja laaja tankkaaminen aina uusille ja uusille sukupolville joko hyveeksi tai paheeksi (sivistykseksi) on yksi ns: ehdottomuus joka vangitsee arvomaailmat ennen kuin on ehtinyt mitään sukupolvet muodostaakkaan?
Täten se ns: jokaisessa asuva anteeksi anto ei koskaan voi totetua vaan "vihollinen" on iskostettuna päässä kun alkaa oma ajatus ja arvottaminen kehittyä.
"vihollinen" on vastustaja toinen kansa , toinen uskonto, toinen sukupuoli, toinen murrealue, toinen maanosa ihmisineen, toinen ikäluokka, toinen puolue, toinen ammatti, koko, näkö, pituus, ym ero. Se on niin syvällä kai se "valtataistelu" ja ilman sitä ei mikään sukupolvi "saa" elää.
Ihminen vain on uhka itselleen ja se sama on Suomenkin ihmisissä.
Olemassa oleva armeija ja puolustusvoimat ovat kaikissa maissa perustuneet niiden ylläpito ja olemassa olo tapaa käydä sotaa toista kansakuntaa vastaan ja perustunut tuohovoimaan eli vahingoittamiseen. Se on sen ihmiskäsityksen jatke vallan hankkimisesta ja "muka" torjua uhkaa.
Se on se laillinen ja virallinen keino rikkoa rauhaa joutumatta vastuuseen. voisiko ajatella että pelon reagtio.
Soitien heinkilöityminen on jotenkin myös raadollista harhaa ehkä, ikäänkuin jokin yksilö kykenisi sovittamaan sodan mielettömyyden ja jäljelle jääneet saisivat sovituksen?!
Suomen historia on vakaa ja merkityksellistä lienee yhteiskunan tarpeisiin olla järjestäytynyt organisaatio luonnon ym traagisten ihmisten aiheuttamien tuhojen torjunanassa ja palauttamisessa. Se voi olla puolustusvoimien niminen mutta se yhtä hyvin voisi olla mikä muukin nimi.
Ase arsenaalilla ja varustautmisella Suomen mahdolisia "hyökkäysuhkia" vastaan on aivan sama minkälainen koneisto täällä on se ei estä "hyökkääjän " fyysisiä aikeita.
Klopalisaation ongelmat ovat juuri myös siinä että tämä markkinavalta ja raha ja niiden ylikansalliset vaikutukset ovat tosiaan joilla voi syntyä järjettömmyyksiin tähtääviä toimia kansakuntaa kohtaan ja vaikka miltä puolen maailmaa. Myös se että "päätetään " ja puututaan toisten kansojen sisäisiin asioihin välillisesti sen avulla.
Kansalaiset jäävät "jalkoihin" kaikialla maailmassa samalla tavalla kun heidän elinoloihin puututaan ulkopäin. Kun se puuttuja on kasvoton raha markkinavoimana tai muu etninen mustavalkea tunkeutuminen on se reagtio sama kuin fyysisessä hyökäyksessäkin.
Uhka näyttäisi olevan aivan muuta kuin fyysinen "sotillaalinen" uhka Suomelle. - Papintappaja
joka meitä vastaan rikkoo
- Pexu09
Emme me ketään VASTAAN pidä puolustusvoimia vaan meillä on puolustusvoimat itsenäisyytemme PUOLESTA ja sen säilyttämisen takaamiseksi.
Koskaan tämän alueen historiassa, sinä aikana kun täällä on ollut pysyvää asutusta, ei näin pitkää rauhanaikaa ole ollut. Ja näyttää jatkuvan. Sen takaamiseksi uskottavat puolustusvoimat on välttämättämyys.
Ja ehkä samasta syystä voi liittyminen Natoon olla järkevää. Se tosin voi johtaa pienempiin konflikteihin ihan eri puolella palloamme eikä se kyllä ole sinänsä kiva juttu. Mutta suurilta konflikteilta täällä se suojelee.
Upseeri (res.) ja herrasmies - Realisti
Armeija ja poliisi ovat yhteiskunnan tukipilarit. Aivan turha väittää että vihollisuuksia ei enää tulisi. Historia opettaa. Aikaa siihen voi mennä, mutta jos puramme puolustusvoimat sen uudelleen rakentamisen aikana ollaan kusessa. PISTE
- eerik II
Kyllä täytyy sanoa että jo on pääministerillämme hillitön himo vierittää suomea aina vain lähemmäs Nato- jäsenyyttä, vaikka hän yleensä kiistää hillittömän liittämishalunsa. Sanomalehtien haastatteluissa hän julistaa, että "Suomi suhtautuu Naton tuoreimpaan yhteistyöalotteeseen myönteisen uteliaasti." Kun asiaa ei ole eduskunnassa tiettävästi käsitelty niin, kuinka on mahdollista että pääministeri pokkana julistaa, että Suomi (eli Suomen kansan) suhtautuu Naton yhteistyöalotteeseen myönteisesti?? Pääministerin lausuntohan on julkista valehtelemista, sillä myönteinen suhtautuminen on hänen ja hänen mahdollisten käsikassaroiden, eikä missään tapauksessa Suomen kansan. Vai onko jo asiat niin, että Suomen kansan valta on poljettu nykyisten huligaani politiikkojen toimesta niin alas ettei kansan ääntä kuunnella missään asioissa??????? Vaan tämä vastuuton huligaanien pieni sisärengas päättää maamme asioista.
Jo olemme kansalaisina toimineet sokean reetan tavoin, kun olemme luottaneet jo pitkään valitsemaamme hulikaanikuntaan. Mutta niinhän se on, että sitä saa mitä tilaa. - pakkoruotsi
Pakkoruotsin vastaisia sivuja:
http://tinyurl.com/mguwx
Vielä yksi:
http://tinyurl.com/nkdzq
..94 prosenttia kansasta vastustaa sitä - silti maassa se on..
..ja demokratiaksi vielä kutsutaan maata..
Sivarit ovat ihan oikeassa kun eivät halua maata puolustaa. Miksi puolustaisivat kun se ei ole edes itsenäinen, ei missään muussa euroopan maassa ole vastaavaa kolonialistista alistusjärjestelmää kuin Suomessa. - Uskallan Sanoa
Ei tätä asiaa tarvitse kierrellä ja kaarrella.
- japi
Näin on, Venäjä/neuvostoliitto on aina ollut arvaamaton ja agressiivinen naapureilleen. Jos se ei olekkaan uhka just nyt se voi olla sitä huomenna, meidän pitää olla jatkuvasti valmiita puolustamaan maatamme. Tässä mielessä on NATOa ikävä, tosi tilanteessa emme välttämättä yksin selviä.
- turhaa hommaa!!!
turha se on puolustautua ei siitä mitään kuitenkaan tuu jos sota venäjän kanssa syttyy.
- Alik
Tottakai Venäjää vastaan pärjätään, jos tarve on. Eihän venäläisten laitteet pysy kunnossa kuitenkaan. Sitä paitsi olemme pian NATOn jäseniä ja saamme ulkomaanapua.
- isänmaallinen
venälääsiä vastaan
- Kaliper
mahdollista maahantunkeutujaa vastaan puolustaudutaan. Muistan kuinka -30 luvun loppupuolella epäiltiin, että miksi varustaudutaan ja sitten saatiin todeta, ettei
meillä ollut esimerkiksi kunnon jalkineita sotilaillemme ja niinhän sitten paleltuneita olikin runsaasti,puolustusvälineistä puhumattakaan. Kysykää Talvi- ja Jatkosodan miehiltä niitä asioita. - että jos
Suomella ei olisi armeijaa niin ei olisi Suomeakaan. Tännehän kävelisi kuka haluaa - ihan sama siis olisiko tuo venäläinen, ruotsalainen tai jenkki - ja pistäisi pystyyn pienen pakkovallan jos mieli niin tekisi.
- Hana
yleissivistyksessäsi olevan suuren aukon:)
- Hannibal Kannibal
On ihan hyvä että sotatoimia opetetaan kansalle jotta voimme jossain vaiheessa alkaa käydä uutta sisällissotaa.
Tervetuloo taas sieltä Perlosilta vapaustaistelijoiden joukkoon. Irtisanottujen armeijaa kootaan kohta. Siihen voidaan liittää työttömien armeijakunta, pätkätyöläisten armeijakunta, minimipalkkaisten armeijakunta ja sitten alkaa luokkasota jonka jälkeen taas uusi suurjako jolloin kaikki omistus palautetaan yhteiseksi ja saamme jälleen OMAN isänmaan.
Terveisin: Maaton - jkk
Varmaan Suomikin vielä joskus sotaan joutuu, mutta siinä vaiheessa sienipilvet pyyhkäisevät ihmiskunnan
maapallolta. - aina sattuu ja tapahtuu
terroristeja, luonnonkatastrofeja ja niiden aiheuttamaa yleistä sekasortoa ja käsittääkseni nopean toiminnan joukkojen muodossa ketä tahansa vastaan, joka alkaa eu:n alueella ryttyilemään. Sehän voi olla melkeinpä kuka vaan.
- perseestä
Suomen Puolustusvoimat ulkoistaa pulustusvoimat. Mm. Venäjä on ilmaissut kiinnostuksensa tästä...
- jaakkosss
Mulle isänmaa ja tää suomi ei oo minkään arvonen. Tää on vaan maa-plantti huonos paikas. Oon tätä mieltä, vaikka pappa ollut jatkosodas ja oon asunu ikäni suomes. Täällä on vaan huono sää ja väkivaltasia ihmisiä.
Jos sota mun elinaikanani sattuu puhkeamaan, muutan tyynelle valtamerelle. Siellä makaan kun te suomileijona-militaristit yritätte ampua RK:lla vihollista, jota ei edes näy. Omaa porukkaa vaan kaatuu, ku Scudit puhuu.
Ja vittu. Suomes ei edes oo leijonia.- G.R.
Milläs meinasit sinne Tyynellemerelle muuttaa? Luuletko että Finnair lentää normaaleja vuorolentoja? Kuules poitsu, rajat on sillon kiinni JA TIUKASTI! Joko lähet rintamalle tai sitten on edessä reissu soramontulle...
- susi
voi helvetti et sut pitäis kyllä heittää siperiaan niin alkaisit arvostaa suomea.
- Murdoc
Voihan jotain lentovuoroja lentää.Tiesitkö sitä että spollien sota alkaa paljon ennen varsinaista sodanjulistusta. Eli lentokentälle on turha lähtee poika! Siä on silloin jo koirat passissa!
- ei muuta
Mörköjä armeija-aikana ammuttiin, eihän Suomea mikään muu uhkaakaan. Sitten jos suomi liittyy Natoon, sitten Venäjä lisää rautaa rajalle ja voipi olla että on syytä pelätäkin,
miksi venäjän ilmatilaloukkaukset sattuivat silloin kun suomessa oli ne natoharjoitukset ?
Eikö olisi syytä enemmän tehdä niinkuin Ruotsi, olla puolueeton, eikä leikkiä mitään mahtimaata, jospa jätettäisiin tulevaisuudessa muutama sota sotimatta. - jorkki
Ketä vastaan puolustaudumme oli kysymyksenä valtiomiestasolla esim. 30-luvulla. Silloin jopa ministerit olivat sitä mieltä että maailmassa vallitsee ikuinen rauha. Siksi Suomen puolustusvoimat voitaisiin lakkauttaa. Sitten 30-luvun lopulla tuli hiukan kiire.
- jkk
Suomi on länsimaa, ei mikään Irak. Kehitysmailla ei riitä resurssit sen valtaamiseen ja länsimaat eivät ole pitempään aikaan sotineet keskenään. Ja jos joku sattuu Suomeen hyökkäämään, on kansainvälinen näräkin aivan toistaluokkaa verrattuna Irakin-sodasta nousseeseen. Joten on loogista ajatella, että kun Suomi joutuu joskus sotaan, on nuo kansainväliset suhteet sen verran tulehtuneet, että ydinaseet otetaan nopeasti käyttöön.
- jorkki
jkk kirjoitti:

Suomi oli länsimaa myös 30-luvulla. Lisäksi olimolemassa Kansainliitto. Kansainliiton reagoinnista Talvisotaan saat kuvan lukemalla historiaa. Terveiisn Jorkki
- jkk
jorkki kirjoitti:
Suomi oli länsimaa myös 30-luvulla. Lisäksi olimolemassa Kansainliitto. Kansainliiton reagoinnista Talvisotaan saat kuvan lukemalla historiaa. Terveiisn Jorkki
30-luvulla eurooppa ei ollut yhtä vakaa, kuin nykyään. Ja YK on monessa suhteessa voimakkaampi, kuin kansainliitto.
- spasifisti
Kyse on puhtasti voimannäytön uhasta.
Luuletko, että armeijalla on jotain
tarkoitusta nykypäivänä tai,
että on enään olemassa sodan uhkaa?
Tämä nyt vain kuuluu ihmisrodun ehdottomiin totuuksiin, että ihmisellä on tarve tuhota
toinen ihminen.
Sen taki maassa on aina armeija
(maan oma tai toisen maan =)) - vaan
UFO:t hyökkää! Suomi tarvitsee armeijan koska nä vihreät pienet kahdeksan kätiset humanoidit aikoo hyökätä ja niillä on joka kädessä ase! Varokaa!
- puolustautua
desantteja vastaan, sisaista uhkaa, eli demareita kommareita ja vihreita vastaan: ne ovat saaneet suomen sellaiseen tilaan etta kenka heiluu paperitehtailla ja taajaan, nyt ja ikuisesti, aamen.
Joka ei tata usko, palaa helvetissa. - George Wähäjärki Bush
No ainoa agressiivisesti käyttäytyvä ja toisia maita vastaan hyökkäävä maa on USA, joten se on ainoa maa, joka tänne voisi periaatteessa hyökätä. On kuitenkin erittäin epätodennäköistä, että USA tulisi vapauttamaan ja demokratisoimaan Suomea koska täällä ei ole öljyä. Eli käytännössä tämä puolustautuminen on lähinnä poliittista peliä, josta isot ja vähän pienemmätkin pojat saavat niin paljon hyötyä, että Suomeen hankitaan loputtomasti kalliita ja näihin olosuhteisiin soveltumattomia aseita. Onhan tunnettu tosiasia, että maailmassa on kaksi todella suurta bisnestä. Suurin bisnes taitaa nykyisin olla huumekauppa ja seuraavana on asekauppa. Niiden ympärillä pyörivät sekä suuri raha että poliitikot.
- joo
... eikä USA hyökkää sellaisen omaavia maita vastaan, idioottikomukka.
- eläkepappa
Tuhatvuotinen vainolainenon tullut aina idästä. Ilman ulkopuolista apua emme olisi viimeksikään selvinneet.
- kultuamassa
no ei siinä varmaan hirveän erilaista lopputulosta olisi ollut vaikkei apua oltaisikaan saatu. Turpaan tuli rankasti joka tapauksessa, valtavat sotakorvaukset, aluemenetykset jne. Noh, saatiin sentään itsenäisyys pitää säälistä
- joo
... pässinpäät haluavat aktiivisesti unohtaa.
- Buster xxl
Vanha roomalainen sanonta- jos haluat elää rauhassa valmistaudu sotaan!! Suomen vihollinen, jos joskus sellainen tulee se on venäjä(öljy kuljetukset ynnä muut asiat) Nyt rauhallista sen myönnän, ajatus leikki vuosi 1988 kuka silloin uskoi muurin murtumiseen, neuvostoliiton hajoamiseen, saksojen yhdistymiseen , 2 irakin sotaan & WTC iskuihin! Maailma muuttuu nopeasti ei pidä olla NAIVI vaan kuten roomalaiset katsoa pidemmälle tulevaisuuteen!! Eli, toivo parasta ja varaudu pahimpaan.
- marcus antonius
Roomalaiset valloittivat Euroopan - ja missä he ovat nyt?
- Anonyymi
marcus antonius kirjoitti:
Roomalaiset valloittivat Euroopan - ja missä he ovat nyt?
USA:n asiantuntijat uhos, että inkkarit kuolee Darwinin lakien mukaan sukupuuttoon vahvemman edessä. Nyt heitä on enemmän kun koskaan ennen.
Suomalaiset uhoaa, että jos Venäjä hyökkää, se torjutaan ja saadaan voitto. Mutta ennustan, että suomalaiset tulee löytämään itsensä Venäjältä lopulta asettomina. Siellä haahuievat ja uhoavat etsivänsä petturit käsiinsä. Ja entä sitten, venakot katsoo vierestä kun suomalaiset lahtaa "maanpettureita"?
- eli se arkkivihollinehn
Suomen puolustus-suunnitelmat ovat koko sodan jälkeisen ajan olleet tietysti Venäjän suunnalta tapahtuvan hyökkäyksen torjumiseksi. Vaikka Kekkonen olisi komentanut YYA-sotaan venäläisten rinnalla, , suomalaisia upseereita ei siihen olisi lähtenyt. Jos tänne olisi sittenkin tultu, aseet olisi käännetty venäläisiä vastaan.
Koetapa miettiä toista vaihtoehtoa. Jos emme varautuisi mihinkään, romuttaisimme armeijan eli loisimme sotilaaallisen tyhjiön. Maa miehitettäisiin nopeasti. Eli täytyy olla riittävä valmius estämään hyökkäys-aikeetkin.
Tästä syystä meidän on pakko pitää hyvät systeemit ja varustustason valmiina, jos tänne idästä sittenkin tultaisiin. Varmin tae on Nato, meiltä muuten rahat loppuvat.- jekku
Vaikkei Suomella armeijaa olisikaan, niin tuskin sitä kukaan miehittäisi. Ei hän Islannillakaan ole, mutta vapaapa tuo näyttää olevan (kuuluu kyllä NATO:n mutta eihän se mitään meinaa, eihän).
- magnum
jekku kirjoitti:
Vaikkei Suomella armeijaa olisikaan, niin tuskin sitä kukaan miehittäisi. Ei hän Islannillakaan ole, mutta vapaapa tuo näyttää olevan (kuuluu kyllä NATO:n mutta eihän se mitään meinaa, eihän).
Islannilla naton armeija. eli armeija on! lukekaa historiaa, neuvstoliiton pelko vei natoon niin kuin norjalaisetkin
- Kannaksen poika
"Varmin tae on nato, muuten meiltä rahat loppuvat"
Ja lisäksi sen hyökkäyksen torjujat. Muuten voivat loppua, vaikka natossa olisimmekin.
- Pato_Donaldo
mutta tulevaisuudessa .... toivottavasti ei Kiinaa tai muslimeja vastaan.
Sanokaa mun sanoneen.
Mutta ei meidän eväillä! - buster
Facta !!! Joka maalla on armeija! Oma tai vieras, mutt armeija on. Eli mieluummin oma kun venäjän!
- buster
Armeija mitä hyötyä rauhan aikana? Ainoa instanssi jolla resurssit siviili kriiseihinkin, öljy onnettomuus tai vastaava. Turha kuvitella, että os ei armeijaa, niin joku muu viran omainen ottaisi voimakkaasti osaa raha ja henkilö resurssein, ne menisivät jonnekkin valtion pohjattomaan kassaan. Hyvä´´ esimerkki USA tulvat isot poliisi voimat resurssit pelastuslaitoksella isot. kuka tuli apuun kun riitä resurssit heillä? kansalliskaarti/ armeija.
- Lahh
Suomea uhkaavat sotilaalliset uhat.
Terrorismi - mahdollisuus 1/1000
Venäjä- hyökkäyksen mahdollisuus 1/1000000
Sisällis-sota - mahdollisuus 0.0001/1000000000000000
Uskon että suomen pitäisi varautua enemmän ei-sotilaallisinnuhkiin.Esim.- noin
ne ministrit aikanaankin sanoi (Venäjä- hyökkäyksen mahdollisuus 1/1000000) ja kuinkas kävi tämä meidän "rakas" naapuri päätti tulla kylään ensimmäisen kerran marraskuun viimeinen 1939 ja toisen kerran kesällä 1941 kun ei ekalla kerralla silloiset nuoret(nykyään jo vanhat) pojat suostuneet aukaisemaan ovea, joten veli venäläinen sitten otti pelkän porstuan (karjala, salla, käsivarsi) kun ei koko taloa saaneet, joten elä sinä saatana tule kysymään tyhmiä, että kuka tänne hyökkäis, minä en ainakaan luota venäläisiin yhtään pätkää, samanlaisia ne on edelleen, vaikka vuosia on mennyt ja vuostuhat vaihtunut, karjala meni, mutta enempää ei anneta. ja sekin otetaan taakasin vaikka sitten pullo kerrallaan.
- Lordshoe
Terrorismista en olisi kyllä noin huolissaan.. Suomi ei VIELÄ kuulu Natoon eikä siis ole ainakaan samojen ääri-islamilaisten terroristien kohdelistalla kuin Tanska, Iso-Britannia tai USA. Suomi ei vaan toistaiseksi ONNEKSI ärsytä ketään tuolla maailmalla.. Suomalaisilla rauhanturvaajilla on hyvä ja puolueeton maine, eikä Suomi sodi ympäri maailmaa toiten riveissä tai laajentaakseen vaikutuspiiriään.
Venäjähyökkäyksen asiantuntija en ole, mutta tuskin se kovin todennäköinen on. Valtioiden väliset suorat rajasodat ovat todella harvinaisia nykyään (erityisesti länsimaissa), ja esimerkiksi toisen maailmansodan tilanteeseen on turha verrata nykypäivää. Venäjän sisäinen tilanne tosin on todella epävakaa ja mistäs sen tietää kuka tai ketkä seuraavana vuonna päättävät siellä asioista. Levottomuudet voisivat kyllä levitä Suomen puolelle jos jotain vuoden 1917 kaltaista tapahtuisi itänaapurissa.
Sisällissota taas.. No, maailma muuttuu. On se Suomessa ollut ennenkin (alle 100 vuotta sitten), ja katsokaa esimerkiksi Ranskaa (joka on EU -maa, suurinpiirtein yhtä tasa-arvoinen ja kehittynyt kuin Suomi, jne.) jossa tietysti on laajempia sosiaalisia ym. ongelmia. Siellä ollaan vähän väliä kaduilla polttopullojen kanssa, joten ei minusta ole ollenkaan epätodennäköisintä että TÄMÄ olisi se todennäköisesin vaihtoehto noista kolmesta uhasta mikäli epätasa-arvoistuminen ja muu sellainen etenee nykyiseen suuntaan.
- Vihollinen
,,,
- Rauhaa rakastava
Kun ottaa maapallon väestön sivistystason huomioon, niin maapallolla ei pitäisi olla sodan uhkaa olemassa. SILLÄ VAIN VÄHÄ-ÄLYISET JA AHNEET RYHTYY HYÖKKÄÄMÄÄN TOISTEN OMISTAMIIN MAIHIN!!!!!!!!
Hyvä esimerkki on Kuwaitiin ja Irakiin tehdyt hyökkäykset, sekä suuniteilla olevat Irani hyökkäykset, kunhan riittävät valheet juntataan uskottaviksi tosiasioiksi. Sotia ei tarvita vähä-älyisten ja ahneita edustavien valtiojohtajien tuhoamiseen. Näin toimien verenvuodatus olisi promilleluokkaa, nykymuotoisiin toimiin nähden. - tetra77
Puolustaudumme kaikkia vastaan.
Vai oletko nähnyt Jeesuksen toisen tulemisen joka toi meille pysyvän rauhan.
Ainoa syy miksi meillä euroopassa on ollut suht.rauhallista on se että toinen maailmansota tuhosi sen täysin,ja sekä ydinaseiden pelko.
Kuitenkin sodan kokeneet ikäluokat vaipuvat unholaan ja varmasti keksitään keino päästä sotimaan ilman ydinaseitakin,jotta nähdään taas sankaritekoja ja surevia leskiä.Ei ihmisen perusluonne ole mihinkään muuttunut.
Suurin osa suomen armeijasta on vain paperilla,mutta jos se riittää niin hyvä on. - mikko n.
On itsestään selvää, mitä vastaan puolustaudumme. Katsokaa vaikka silvottua Suomen karttaamme!
- Anonyymi
Ennemmin nain A luokan venakkoa, kun runkkaisin kartastolla Suomen rajojen takia.
- joku vaan
Puolustaudumme Venäjää vastaan.
- don Stefano Bontade
ja Venäjä puolustautuu meitä vastaan.
Näin äkkiä laskeskelin, että Venäjällä on asukkaita 143,420,309 (2005 luku). Onko Suomella noin montaa luotia edes…
Ja sit noilla tovereilla on vielä jotain tuloja öljystä, millä rahoittaa ase hankintojaan. Sekä kaverina vielä muutama Kiinalainen (1 306 313 812). Noin äkkiä ajatellen, jos aletaan tosissaan sotia. Niin ei Natosta taida olla auttajaksi noita vastaan.
Teknologia etu häviää, kun räjäytetään ensimmäinen taktinen ydinase tai jokin muun EMP:sia tuottava ase. Yksikään mikropiiri ei toimi sen jälkeen. Suomalaisten Super sissien on turha tilailla kommunikaattoreilaan kotipitsaa vihollisten linjojen taakse, enää siinä vaiheessa. - Anonyymi
don Stefano Bontade kirjoitti:
ja Venäjä puolustautuu meitä vastaan.
Näin äkkiä laskeskelin, että Venäjällä on asukkaita 143,420,309 (2005 luku). Onko Suomella noin montaa luotia edes…
Ja sit noilla tovereilla on vielä jotain tuloja öljystä, millä rahoittaa ase hankintojaan. Sekä kaverina vielä muutama Kiinalainen (1 306 313 812). Noin äkkiä ajatellen, jos aletaan tosissaan sotia. Niin ei Natosta taida olla auttajaksi noita vastaan.
Teknologia etu häviää, kun räjäytetään ensimmäinen taktinen ydinase tai jokin muun EMP:sia tuottava ase. Yksikään mikropiiri ei toimi sen jälkeen. Suomalaisten Super sissien on turha tilailla kommunikaattoreilaan kotipitsaa vihollisten linjojen taakse, enää siinä vaiheessa.Suomella on kokemusta NL:oa vastaan sotimisesta, mutta Venäjä on toinen juttu. Mut jos sotaan ollaan PV:llä ja hallituksessa valmiita ja ottamaan vastaan Venäjän isot paukut, niin ehkä sillä on periaatteena joku suomalaisten geneettinen puhdistus? Ydinasevaltaa vastaan sotiminen on turhaa. Hittoako unelmoida yhdenkään venakon ampumisesta, kun suomalaisia menee yhden edestä tuhansittain? Homma on kääntyny toisin päin.
- opettaa
Historia kertoo mistä suunnasta Suomeen on ennenkin hyökätty.
- <- + ->
Melkein aina on tullut turpiin. Olisiko aika kokeilla jotakin muuta vaihtoehtoa?
Myönnetään itsenäisyys säilyi, mutta enemmän onnella kuin ymmärryksellä. Setä Stalinilla tuli niin kiire Berliiniin, ettei ehtinyt hoitelemaan Suomea loppuun.
Ja jatko sodassahan meillä oli vahva liittolainen.
Kukaan, edes Venäjän omat strategistit ,eivät uskoneen Venäjän mahdollisuuksiin Saksaa vastaan.
Eli jatketaan vaan pään hakkaamista seinään, koska niin on tehty ennenkin - Anonyymi
<- + -> kirjoitti:
Melkein aina on tullut turpiin. Olisiko aika kokeilla jotakin muuta vaihtoehtoa?
Myönnetään itsenäisyys säilyi, mutta enemmän onnella kuin ymmärryksellä. Setä Stalinilla tuli niin kiire Berliiniin, ettei ehtinyt hoitelemaan Suomea loppuun.
Ja jatko sodassahan meillä oli vahva liittolainen.
Kukaan, edes Venäjän omat strategistit ,eivät uskoneen Venäjän mahdollisuuksiin Saksaa vastaan.
Eli jatketaan vaan pään hakkaamista seinään, koska niin on tehty ennenkinOlen jo pitkään ollut sitä mieltä, että jos Suomi antaa Venäjälle aihetta tulla rajan yli, ja jos Suomi saa Venäjän ymmärtämään, että ydinpommien käyttöä ei voida välttää, silloin Venäjäjä ei pommita Suomea, vaan Suomi pommittaa omaa maataan Venäjän käden kautta.
Sotahulluja löytyy, ja heitä ei kiinnosta Suomen ja kansan etu. Ukrainaankin on lähtenyt varmaan kymmeniä - tappamaan, mutta kuka lähtee Venäjälle puhumaan?
- KaartJR
Ekonomisessa sekarossossa elävä naapurimaamme, varustettuna ex. KGB-agentti presidentillä, saattaa sopivassa tilanteessa olla turvallisuusriski.
Maailma muuttuu ja historia toistaa itseään.
Olemme venäläisten silmissä pieni kansa, jolla on n. 40% strategisesti tärkeän suomenlahden rannikosta. Meitä ei luonnollisesti pidetä uhkana, joten liittoutumattomina meidät yli on myös helppo kävellä. (jos aihetta tulee)
Mikäli yrittävät väkisin sen ottaa, mitä ovat ennenkin yrittäneet, värjäytyy maa punaiseksi rajan molemmin puolin.
Suomen kansa ei koskaan alistu.- Kers
Jokaisessa maassa on armeija; joko oma tai vieras. Ei taida sivarit tietää, että Suomi oli ainut viime sodassa tappiolle jäänyt maa, jota ei miehitetty. Naapurin epävakaus on pelottavaa...
- Anonyymi
Vuosikymmeniä sitten varusmiespalvelusta suorittaessani ja vielä Neuvostoliiton ollessa pystyssä kouluttajat sanoivat että uhka tulee idästä ja jos ei tule niin se koukkaa. Eivät he väärässä olleet sillä historialla on tapana toistua. Onneksi Natojäsenyys varmistuu tänään historiallisena päivänä.
- Anonyymi
Venäjää ja Ruotsia. Ruotsista tuli 15.000 terroristia vuonna 2015 ja Suomi antautui kuin Ukrainan Krimillä. Ovat kaikki 15.000 tulijaa perheineen ja sukulaisineen KeLa Goldin piirissä ja arvaa kuka maksaa?
- Anonyymi
Puolustautuisin pskageenisiä vastaan jos voisin, ja siirtäisin A luokkaa valkoisesta rodusta tilalle. Kansalaisuudella ei väliä.
- Anonyymi
#tyhmyys
- Anonyymi
Hallitsijat meitä vastassa
https://www.youtube.com/watch?v=yZzRtdawxsU - Anonyymi
Suomelle suuri uhka on nykyinen riistoporvarien hallitus.
- Anonyymi
Mutta ei omaisuutesi, ja halusi pysyä asumassa siellä missä olet?
Monet osoittavat itsestään pois päin, että uhka on muissa ihmisissä, mutta kun he jättävät kotinsa evakoksi jouduttuaan, he valittavatkin sen sijaan omaisuutensa perään. Eli uhka on heidän omaisuutensa, mikä estää heiltä vapauden valita.
Jos ihmiset voisivat olla varmoja, että he saavat hyvän elämän missä hyvänsä toisessa maassa, he muuttaisivat sinne, toiset, koska siellä on lämpimämpi, ja toiset, koska on viileämpi.
Jos kaikkialla maailmassa olisi yksi ja sama hallinto, kieli ja uskonto, ihmiset muuttaisivat pääosin ilmaston perusteella.
Mutta tuohon aikaan on vielä matkaa, joten mitä tuolloin tulee, mikä estäisi ihmisiä muuttamasta kauemmas...?
- Anonyymi
Venäjän tulevaa hyökkäystä vastaan. Ei tosin pärjätä ilman omia ydinaseita, kun on pakko antautua.
- Anonyymi
"Ei tosin pärjätä ilman omia ydinaseita,"
Etkö todella tiedä mitä sota on? Siihen ei Suomella ydinaseetkaan auta, koska jos päättäjät menettää järkensä... tai jos ne sitten vihaa Suomen luontoa ja ilmastoa niin paljon, että tekevät selväksi, ettei tänne kannata enää tulla.
Ennustajat on kertoneet mitä tulee tapahtumaan. Pieni osa Suomea jää kuulemma jäljelle. Itsekin olen muutamissa unissa nähnyt, että Hesa pommitetaan.
Olen myös nähnyt, että ilmeisesti pommitusta ei välttämättä tule, koska juna Hesaan maksoi Keravalta 500 ruplaa, ja Kouvolan asemalla oli OMONi koiran kanssa, sekä vaalea venäläinen juna, mikä vei suomalaisia kuin herroja Venäjälle katsomaan luultavasti uusia tiluksiaan. Tunnelma siinä kaupungissa oli rauhallinen.
Ketjusta on poistettu 74 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1145925Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324037- 823342
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182976Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522034Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?881994- 1431775
Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui421763Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81686Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881559