onko kenellekään naiselle sattunut niin, että mahtavan esileikin ja alkuseksin jälkeen, miehen kalu yhtäkkiä veltostuu sisääsi...? Minä joudun kokemaan tätä turhan usein. Mies väittää että kyllä häntä panetti tarpeeksi ja minä olin haluttava...mutta missä voisi olla vika...Tällaiset tilanteet on todella masentavia :(
Veitikkä veltostuu...
sssss
41017
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
taitaa olla normaalia. meille on käynyt muutaman kerran ettei olla päästy asiaan, kun kaveri on väsähtänyt. =) ei se ole välttämättä sitä ettei poikakaverisi haluaisi mutta siitä ei kannata ottaa liikaa paineita ettei tule ongelmaa ja ala syyttelemään toista. tietenkin minusta naisena se tuntuu pahalta kun haluaisi ja sitten käy ei onnistukaan. väksiin sitä vähäksi aikaa pahottaa mielensä vaikka ei ole mitään syytä.. jo sitä jatkuu pitempään kannattaa varmaan keskutalla ja tarvittaessa hakea apua.
ko. tilanteessa ajatukset pyörii muualla. Eli lähinnä sellasii aattelen, että taasko tää menee sillä vanhalla kaavalla. Vaikka olisin joskus ehdottanu jotain erilaista ( esim. vaimo vaikka alkaisi ensin masturboimaan, tai mentäisiin yhdessä suihkuun vaattet päällä) niin se tyrmätään lähes välittömästi vaikkakin hienotunteisesti. Siitä taas syntyy ajatus että taas vanhalla kaavalla vaan, ja se ainakin minulla vaikuttaa. Sit sieltä tulee kommentti, Mikä sil nyt tuli? No mä sanon että en tiiä, vaikka tiiänkin. Sit joskus kun hyvä esileikki takana, niin mieskunto on vielä orkun jälkeenkin kun eukko jo on pesulla. Siis MIESKIN tarvitsee kunnon esileikin.
veitikka veltostuu joskus, kun vetää hupun päähän.. se ei tykkää siitä ollenkkaan
on käynyt näin mutta johtui häiriötekijästä nimittäin kissasta joka hyppäsi sänkyyn..