Poikani, 9 vuotias kirjoiti kummille kirjeen. Tulosti siihen mukaan kuvia harrastuksestaan. Pisti postiin. Mitään ei kuulunut. Viikon kuluttua lähetti kummille tekstarin "saitko minun kirjettä". Vastaus kuului, että tuli perille. Ei muuta.
Muutenkin on kummin yhteydenpito ollut heikkoa, kaikki yhteydenotto on tapahtunut minun tai poikani puolelta. Yhtä ainoaa kertaa kummi ei esim ole soittanut pojalle. Lahjoista puhumattakaan - ne tulevat puoli vuotta jäljessä tai jäävät tulematta.
Olen tähän asti valehdellut pojalle kummin puolesta "tädillä ei taida olla rahaa", "no, täti ei nyt ehtinyt katsomaan sinun juoksuasi (vaikka lupasi)" "ei täti ehtinyt tulla sinun synttäreillesi". En taida enää viitsiä. Poika ei ole vauva enää ja alkaa tajuamaan asioita, kuten sen, että aikaa ehkä olisi, mutta kummi ei vaan välitä. Paha vaan, kun siskollaan on ihana kummi, joka muistaa ja pitää yhteyttä.
Kerran oikein pyysin, että laittaisi vaikka joskus tekstarin pojalle. Seurasi vuoden hiljaisuus (loukkaantui, kun itse mielestään muistaa hyvin ja kun mänytoonniinkiireinen jatöissäkinonainakaikenlaista jamäoonniintärkeäenmäkaikkeavoimuistaa)
Muutenkin on kummin yhteydenpito ollut heikkoa, kaikki yhteydenotto on tapahtunut minun tai poikani puolelta. Yhtä ainoaa kertaa kummi ei esim ole soittanut pojalle. Lahjoista puhumattakaan - ne tulevat puoli vuotta jäljessä tai jäävät tulematta.
Olen tähän asti valehdellut pojalle kummin puolesta "tädillä ei taida olla rahaa", "no, täti ei nyt ehtinyt katsomaan sinun juoksuasi (vaikka lupasi)" "ei täti ehtinyt tulla sinun synttäreillesi". En taida enää viitsiä. Poika ei ole vauva enää ja alkaa tajuamaan asioita, kuten sen, että aikaa ehkä olisi, mutta kummi ei vaan välitä. Paha vaan, kun siskollaan on ihana kummi, joka muistaa ja pitää yhteyttä.
Kerran oikein pyysin, että laittaisi vaikka joskus tekstarin pojalle. Seurasi vuoden hiljaisuus (loukkaantui, kun itse mielestään muistaa hyvin ja kun mänytoonniinkiireinen jatöissäkinonainakaikenlaista jamäoonniintärkeäenmäkaikkeavoimuistaa)
Vastaukset 30
Vanhimmat
että onpas töykeä akka. minäminäminä-ihminen. kerro pojallesi että ei tarvi välittää. ja jos akka joskus ottaa yhteyttä, älkää vastailko puhelimeen älkääkä päästäkö sisälle.
jotkut kuvittelevat, että saavat tehdä mitä vain. ja jotkut kuvittelevat, että esim kummius on osa-aikaista ja sitä harrastetaan kun se kivalta tuntuu. tuommoisile pitää näyttää kaapin paikka.
metsää vastaa justiin niin kuin sinne huudetaan. älkää olko kynnysmattoja.
kun toisen lapsen kummi muistaa!! Kannattaa jutella pojan kanssa, että ihmiset on erilaisia;
Toisten käytös parempaa ja toisten huonompaa. Ihan niinkuin kavereissakin on eroja. Ja ette olisi valinnut tätä tätiä kummiksi, jos olisitte tiennyt kuinka kiireinen ja ajattelematon hän on. Voittehan pyytää jotain toista kaverianne viemään pojan joskus uimaan tms.. kerrotte tilanteen. Varmati poika ja aikuinen kaveri ymmärtävät.
että voisiko joku toinen aikuinen ryhtyä "kummiksi". Eli olla lapselle se kiva, perheen ulkopuolinen aikuinen, jonka kanssa on kiva tehdä ja mennä.
Olisit ajatellut siinä vaiheessa kun pyysit häntä lapsesi kummiksi. Minulle on ainakin opetettu niin, ettei ole soveliasta kieltäytyä tuosta tarjotusta "kunnia"tehtävästä.
Luulenpa, että merkit ystäväsi käytöksestä on ollut jo olemassa silloin kun pyysit häntä kummiksi. Ja vaikkei olisi ollutkaan, niin elämässä nyt ei mikään ole koskaan selvää. En näe oikeutettuna sitäkään, että yrität syyllistää ystävääsi omasta mokastasi. Kummin valintaa kun kannattaa harkita hyvin pitkään!
Hänellä/heillä ei ollut kummilapsia ennestään ja täti oli aivan ihastunut pyynnöstä. Odotusaikana osteli töppösiä ja pehmoleluja ym. Sitten parin vuoden sisällä ilmeisesti uutuudenviehätys katosi ja muistamiset olivat mitä sattuu -luokkaa. En odota kummin olevan lahja-automaatti enkä odota kalliita lahjoja. Mutta oletan, että ainakin jouluna muistetaan ja syntymäpäivänä tulisi edes kortti tai onnittelusoitto (kutsuttu juhliinkin oli). Tai soitto tulikin, mutta ei pojalle, miehen välityksellä sitten onnittelut välitettiin. Eli tätiä ei sen vertaa kiinnosta, että edes puhuisi pojan kanssa.
Minä olen tähän asti selitellyt, mutta en enää viitsi aikuisen ihmisen puolesta, eihän poikakaan mikään tyhmä ole.
Tietysti ihmisen elämässä sattuu vaikka mitä ja oma elämäntilanne voi olla semmoinen, että aina ei jaksa. Mutta sen ekan parin "hyvän" vuoden jälkeen on kestänyt 7 semmoista "muistan jos nyt huvittaa" -jaksoa. Sehän pahinta onkin. Välillä tulee synttärilahja ja väliin ei. Poika on vielä lapsellinen ja odottaa kummilta pakettia, vaikka pientäkin, vaikka vain tarra-arkkia tai värikyniä. Jos olisi kokonaa tulematta, ei edes odottaisi. Ja yhteydenottoja ei ole tullut koskaan.
Ja kummiudesta voi kieltäytyä. Minulla on 7 kummilasta ( 2 omaa päälle) ja kun kahdeksannen kummiksi pyydettiin, kerroin kohteliaasti, että minulla on jo ennestään paljon suunnilleen saman ikäisiä pieniä kummilapsia, etten voisi keskittyä tähän uuteen niin kuin pitää. Muutaman vuoden kuluttua voi olla tilanne taas toinen.
Vaikka aika tietysti kultaa muistot. Voithan sinäkin muistaa nyt eri tavalla kummiksi suostumisesi. Mikäli pyydetty kummi näyttää vähänkään siltä, että voisi epäröidä, minä en huolisi häntä lapseni kummiksi. Poikani kummi oli haltioissaan eikä voinut uskoa, että juuri häntä/heitä pyydetään. Nyt hänkin voi tietysti "muistaa" eri tavalla.
No, minä en enää viitsi yrittää pitää yhteyttä ja sen takia se onkin hiipunut. Eikä minun tarvi enää yrittää olla kohtelias.
per...stä. Tuommoisia minäminä-ihmisiä löytyy. Anna olla niin kuin tykkää, kerro pojalle totuus. Sitten sukujuhlissa tai jossakin näytä mieltäsi...oikeutetusti.
Pitäisi vanhempien tarkoin harkita ketä kummiksi pyytävät, ei missään nimessä sellaista jolla ei siihen ole mitään halua. Ei ketään voi pakottaa pitämään yhteyksiä: ihmiset muuttuu ja elämä muuttuu ja jos joku jo alusta alkaen puoliväkisin suostuu, ei kannata mitään odottaakaan.
Lapsellehan voi lisätä kummeja jos on läheisempiä ehdokkaita..
Kai lapsen elämässä nyt muitakin kivoja aikuisia on?
Ei kummiudella ole mitään merkitystä nykyään; kumminhan olisi tarkoitus kasvattaa lasta kristilliseen uskoon, mitä kukaan kummi ei tee. Ja miten tähän kasvatustehtävään muka liittyy synttärien muistaminen tai jatkuva lahjojen ostelu? Kyllä ne ovat ne vanhemmat, jotka kummiuden ovat ymmärtäneet ihan kummallisella tavalla. Ja ei kai kummiudellakaan voi velvoittaa ketään jatkuvasti kaveeraamaan lapsen kanssa?
että kummi oli tullut kummiksi mielellään. Kumma kun mieli muuttuu. Onhan se itsetuntoa hivelevää, kun kummiksi kysytään ja kiva seistä ristiäisissä vauva sylissä huomion keskipisteenä.
Mutta jos ei yhteyttä aio pitää, niin miksi suostua? Ja vielä antaa ymmärtää, että tulee mielellään kummiksi.
Kyllä kummin alkeellisiin velvollisuuksiin kuuluu yhteydenpito JA kohteliasta on myös lahjojen muistaminen. Ei niiden tarvi olla mahdottomia, mutta muistaa pitäisi.
Eikä todellakaan ole jatkuvaa kaveeraamista, jos vaikka laittaa tekstiviestin lapselle, että kiitos kivasta kirjeestä ja kuvista.
Taidat itse olla näitä minä-minä-minä-kummeja. Mielestäsi mahdottoman hyvä, mutta kun-mulla-nyt-on-näitä-kiireitä-ihminen ja kyllähän-te-nyt-ymmärrätte-kun-meillä-töissä-tapaus.
En ole kummi, koska ei minusta ole ketään kristityksi kasvattamaan. Itselläni oli kyllä kummeja, mutta en heiltä mitään kyllä kaivannut. Kortteja sain, kylässä kävivät ja lahjojakin ostivat mutta he olivat vain yhdet kivat aikuiset monien joukossa, ei muuta.
eikä sinusta kummia koskaan tulekaan, koska ei tuommoista kukaan huoli lapsensa kummiksi. mitäs muuten täällä kummpipalstalla norkoilet, jos kerran kummius ei sinulle merkkaa mitään? ettei kuitenkin olis jotakin jäänyt hampaankoloon?
Itse olen tuore kummi, enkä nyt mitenkään vakavasti aio tehtävääni sitoutua. Asun n. 300 km:n päässä kummilapsestani, joten kylässä ei tule varmasti käytyä kuin kerta vuoteen. Mutta ainahan voin soittaa, jos siltä tuntuu. Itse en tätä asennettani mitenkään häpeä. Vanhempi valitsee kummin mahdollisimman läheltä, jos odottaa tämän pitävän myös enemmän yhteyttä.
Se on jännä miten tästä kummi-asiasta hössötetään, ja hössöttäjät ovat usein juuri äitejä. Oma äitinikin aina napisi kun kummeistani ei kuulu mitään, vaikkei asia minua harmittanut ollenkaan. En osanut vaan ikävöidä ihmisiä, joita näin niin harvoin. Suurempi harmin aihe tuo kummius on selvästi äideille, jotka niin mielellään katsovat lapsensa avaavan muidenkin kuin oman perheen antamia lahjoja. Välillä tuntuu, että tuo lahjarumpa onkin tärkeämpää kuin itse kummius.
suostuit siksi, että oli niin kiva olla huomion keskipisteenä ristiäisissä, pidellä vauvaa sylissä ym.
kerroitko vanhemmille periaatteesi, kun he sinua pyysivät. että et sitten aio mitenkään vakavasti tehtävään sitoutua. jos olisit, olisivat voineet sanoa, että jos sittenkin se naapurin liisa...
tottakai ymmärrän, ettei pitkien välimatkojen päästä käydä yhtä usein kuin naapurista, mutta yhteydenpitoa voi harjoittaa muutenkin.
kummius ei ole hössöttämistä. se on sitoutumista lapseen jollakin lailla. alkunperin se on ollut sitä kristillistä kasvatusta, mutta tuskin enää.
hävetköön kummi, joka aikoo olla lapselle kuin vieras ihminen "kuka tahansa aikuinen". mitähän nämä kummiudesta vieraantuneet ihmiset tarkoittavat kun sanovat, että "voihan sillä lapsella olla muitakin kivoja ihmisiä lähellä". jos oma kummi ei viitsi olla se kiva aikuinen, niin miten vieraampi sitten viitsii?
olet luultavasti nuori ja lapsellinen. sitten kun sinulla on omia lapsia, ymmärrät ehkä vähän paremmin. ja sitten kun sinulla USEITA omia lapsia, joista toisten kummit muistavat ja toisten ei, ymmärrät oikein hyvin.
No just! En todellakaan pidä mitenkään loistokkaana esiintymisen hetkenä sitä, että saan rutiseva ja rimpuileva lapsi sylissään ESIINTYÄ. Kyllä esillä oloon on huomattavasti miellyttävämpiäkin muotoja!
Vanhemmat tietävät minun ja periaatteeni jo vuosikymmenen ajalta. Olen jo parikymppisestä asti sanonut ettei minusta tule ainakaan lapsen kasvattajaa. Ja olen jo moneen kertaan vakuutellut sitäkin, ettei omia tule koskaan!Sitäpaitsi olin jo pari vuotta ennen kummilapseni syntymää muuttanut muualle töihin, joten emme edes nähneet enään kuin muutamia kertoja vuodessa.
Luulenpa, että minut pyydettiin kummiksi vain siinä uskossa, että sillä minut saataisiin taas käymään useammin ja osallistumaan talon töihin, mitä riittää ulkopuolisillekin. Eli heidän kummin valinta lähti ennemmän itsekkäistä syistä kuin siitä, mikä on lapselle parhaaksi.
Kummilapseni äiti joutui vielä kysyessään myymään tehtävän minulle, koska en suostunut suorilta käsin, vaan kyseenalaistin heidän valintansa. Niinpä näen vastuun nyt tässä tapauksessa olevan täysin vanhemmilla.
"olet luultavasti nuori ja lapsellinen. sitten kun sinulla on omia lapsia, ymmärrät ehkä vähän paremmin. ja sitten kun sinulla USEITA omia lapsia, joista toisten kummit muistavat ja toisten ei, ymmärrät oikein hyvin."
Oli muuten taas mukava herja yhdeltä neuroottiselta äidiltä. Ei kannata lapsenpyryjen turvottamalla päällä lähteä vetämään heikohkoja johtopäätöksiä.
Niin ja lisäkommnettina: en edes kuulu kirkkoon. Mutta olen kuitenkin ns. kirjattu kummi.
Rehellisesti pidän koko kummi-käytäntöä tätänykyä vain onnettomana keinona saada syyllistää muita ja vierittää heille vastuu, mikä pitäisi olla ensisijaisesti äidillä itsellään.
Ja muistelehan oikeasti omaa lapsuuttasi, eikö sinullakin ollut vain parempaa tekemistä kuin katkerana miettiä, miksi kaukainen kummi ei muistanut syntymäpäivääsi. Jos ei, niin äitisi on tehnyt hyvää jälkeä aivopestessään sinut!
Kyllä näin on!!! Osa vanhemmista valitsee kummin täysin itsekkäistä syistä. Minut valittiin isomman lompsani perusteella ja ruikutettiin suostumaan kun ei ollut ketään muuta.. Kyllä vastuu on tällöin vain vanhemmilla. Menin vain jotta saivat lapsen kastettua. En alunperinkään halunnut olla kanssaan tekemisissä, koska arvomaailmat ovat aivan eri planeetalta..
Omissakin lapsissa on tekemistä ja oman elämän ja ajankäytön hallinnassa!!! Sitten on sukulaiset ja ystävät joiden kanssa mennään samalla aaltopituudella, harrastukset ym kaikki pakolliset menot vielä päälle. Haastava työ, jolla elätän lapseni. Rahkeet eivät riitä isomman avun tarpeessa olevaan lapseen ja kärsin koko velvollisuusdestani.. huhuh.. ei ois tosiaan pitänyt suostua. Minusta ei todellakaan ole eikä tule iloa kummilapselle, koska minut väenväkisin tehtävään raahattiin.. "jotta saadaan nimi"
Ois parempi kun voisi itse erota tehtävästä, myös lapselle.
Jopas nyt mentiin taas henkilökohtaisuuksiin. Et sitten viitsinyt kommentoida kirjoittamiani faktoja, vaan piti ruveta haukkumaan? En minä oleta tuntevani ketään nettikeskustelujen perusteella, äläpä oleta siis sinäkään.
Pointtini oli: mitä virkaa on kummeilla ylipäätään, jos kummius on menettänyt alkuperäisen kristillisen merkityksensä ja muuttunut vain tavaksi sitoa yksi tuttavapiirin aikuinen lapsen pakkokaveriksi ja joululahjalompakoksi?
nuo sanasi "rutiseva, rimpuileva" pani ajattelemaan... kastettava vauva nimittäin on 2-4 kk vanha eikä todellakaan rutise eikä rimpuile. Itkeä voi, mutta ei todellakaan rimpuile.
Ja jos epäilet että sinut on valittu itsekkäistä syistä, niin mitä sitten? Itse sinä olet suostunut.
Miten niin näet vastuun vanhemmilla? Pitääkö vanhempien ottaa vastuu kummiudesta? Vai siitä että ovat valinneet huonon kummin? Onko sinun pakko olla huono kummi? Kostatko vanhemmille, että olet joskus tehnyt hommia heille?
Annat kyllä todella itsekkään ja omituisen kuvan itsestäsi.
Enpä olisi uskonut, että näin paljon on itsekkäitä minäminä-ihmisiä. Vai on oikein omissta asioissa ja lapsissa tarpeeksi tekemistä.
Mistäs sinäkin tiedät, että sinut isommat lompsan perusteella valittiin, kertoivatko? Ja kerroitko heille, että tulet vain, että saavat ipanansa kastettua? Kuulostaa kummalta.
Mites omien lastesi kummit? Ovatko samanlaisia kuin sinä? Vai ovatko ne niitä ystäviä ja sukulaisia joiden kanssa mennään samalla aaltopituudella?
Voi hyvä jysäys! Ei kai ole sen lapsen syy, ettet ole ihan samalla aallonharjalla vanhempien kanssa.
Tajautko ollenkaan miten surkuhupaisalta ja tärkeilevältä kuullostat? Sinulla on oikein "tarpeeksi tekemistä omissa lapsissa ja ja oman ajankäytön hallinnassa" ja "on harrastuksia ja pakollisia menoja" ja "haastava työ". Tiedtätkö mitä? Nuo kaikki ovat surkeita tekosyitä sille mitä et halua itsekkyydessäsi tehdä. Mitä puhelinsoitto joskus vie sinun ajastasi? Ei juuri mitään?
miksi sinä täällä roikut jos et ole kummi ja jos et sammoista omillesi kaipaa?
ja mielestäni en mennyt henkilökohtaisuuksiin, jos ilmoitin, ettei sinua kukaan kummiksi huolisi. ei tietenkään huolisi, koska mielestäsi kummilla ei ole mitään virkaa ja kristillistä kasvatustahan kummi ei mielestäsi enää tee. jos pyydän lapselleni kummiksi jotakin, joka ilmoittaa ettei kummiudella ole hänen mielestään mitään virkaa, en varmasti pyydä toiste. en olettanut tuntevani sinua. osasin vain lukea kirjoutuksesi.
"Kai lapsen elämässä nyt muitakin kivoja aikuisia on?" nn varmasti, mutta miksi kummi ei voisi olla yksi niistä?
"Ja miten tähän kasvatustehtävään muka liittyy synttärien muistaminen tai jatkuva lahjojen ostelu?" ei kai mitenkään. mutta kun harva kummi enää pyhäkouluun kuljettelee, lienee kohteliasta muistaa edes merkkipäivinä. kuten esin sukulaislapsia muistetaan. koska kyllä oman kummilapsen pitäisi olla jotain erityistä kummille. sääli, ellei niin ole.
"Ja ei kai kummiudellakaan voi velvoittaa ketään jatkuvasti kaveeraamaan lapsen kanssa?" ei tietenkään, mutta ei liene jatkuvaa kaveeraamista, jos vaikka vastaa pojan kirjeeseen (kuten alkuperäin kirjoitti) tai joskus lähettää tekstarin.
lienee iikaa vaadittu nykyiseen kiihkeään minä-katseiseen elämänmenoon muistaa edes joskus muita kuin itseään.
Ei näitä keskusteluja ole rajattu vain kummeille ja vanhemmille; on tähän keskusteluun minun lisäkseni ottanut osaa moni muukin ei-kummi, joilla itsellään on ollut kummeja.
kummivastaiset ihmiset.
Ensiksi. Jos olette koko käytäntöä vastaan, miksi suostua? Jos tiedätte, että ette hommasta välitä, niin voitte kieltäytyä kohteliaasti, ei siihen ketään voi pakottaa. Eli minua ei saa yksikään vastentahtoinen kummi uskomaan, että hän on kummi PAKOSTA. Selittelyt pois. Te olette hommaan suostuneet ja ainakin sen PITÄISI jotakin merkata. Jos teidän oma kumminne on ollut surkea, miksi jatkaa käytäntöä?
Toiseksi. Voi tosiaan olla vanhempia, jotka valitsevat kummin itsekkäistä syistä. Itse en tosin tiedä yhtäkään.
Kolmanneksi. Mitä te menetätte, jos soitatte kummilapsellene 2 kertaa vuodessa ja ehkä käytte kerran? Muutaman euron puhelukulut ehkä? Lyön vaikka vetoa, että puhutte turhempiakin puheluja. Ja mitä te menetätte, jos lähetätte syntymäpäivänä ja jouluna 5-20 euron lahjan? Nuo muutamat eurot. Eikö hyvä mieli lapsella (ei siis hänen vanhemmillaan) merkitse teille mitään?
Ja sitäpaitsi kummius on myös vastavuoroista. Useimmat normaalit kummilapset muistavat myös kummejaan. Minua ainakin lämmittää kummilasten lähettämät valokuvat, pienet joululahjat ja kortit. Ja puhelut, joita nyt tulee myös sieltäpäin, kun ovat vähän vanhenneet.
Lopettakaa selittelyt ja uikutukset. Te olette tehtävään ruvenneet ja jotakin sen pitäisi merkitä. Ellei, olette todella itsekkäitä ja ajattelemattomia ihmisiä. Ajatelkaa lasta, älkää hänen vanhempiaan.
"Useimmat normaalit kummilapset muistavat myös kummejaan."
No, minun kummilapset ei sitten taida olla normaaleja, koska eivät koskaan muista minua. Lahjoja olen lähettänyt joka joulu ja synttäri, muttei niistä koskaan ole tullut kiitosta. Mitään muuta en kaipaa heiltä, siis esimerkiksi lahjoja, anoastaan sana kiitos olisi kiva. Lapset ovat kuitenkin jo niin isoja, että pitäisi osata sanoa kiitos. Jokaisella on kännykät ja sähköpostit, ei luulisi olevan vaikeata. Eipä siis paljoa enää huvita olla kummi, varsinkaan kun ei vanhemmistakaan enää kuulu mitään. Heillä tuntuu olevan se periaate, että kummin velvollisuus on aina ottaa yhteyttä. Ollaan oltu ystäviä vuosikausia ja ennen kummiutta ystävyys oli vastavuoroista, nyt kovin yksipuolista. No thank you!
Miettikää te kummeja haukkuvat ihmiset myös omaa käytöstänne, asioilla on aina kaksi puolta. Itse myönnän että en ole maailman paras kummi, muttei syyttömiä tähän tilanteeseen ole lasten vanhemmatkaan.
Niin se asia on aika monelle iskostettu. Miten kuvittelet, että äiti suhtautuu, jos en hyväksy tarjousta tulla heidän lapselleen kummiksi? Sitten paasataan siitä, kuinka hyvien tapojenkin mukaan tehtävään täytyy suostua.
Kyllä vanhempien velvollisuus on huolehtia siitä, että valitsee oikean ihmisen tehtävään. Turha syyllistää muita valinnastaan, jos se osoittautuu huonoksi.
Ja nuo kummilapsen tehtävät sitten. Kuinkahan moni pitää yhteyttä oikeasti noin kummiinsa. Omani ei ainakaan, eikä kyllä hänen äitinsäkään. Kummius ei todellakaan tarkoita sitä, että olet velvollinen huolehtimaan väleistä perheeseen yksipuoleisesti. Jätetty kummi on mielestäni aivan oikeutettu olemaan pettynyt ja myös osoittaa se pitämättä enään yhteyttä.
"Kyllä vanhempien velvollisuus on huolehtia siitä, että valitsee oikean ihmisen tehtävään. Turha syyllistää muita valinnastaan, jos se osoittautuu huonoksi. "
mistäs ihmeestä ne vanhemmat tietävät, että olet niin surkea ihminen kummina, ellet sitä kerro ja kummiksi suostut?
kaikenlaisia...
Kiitos kaikille.
Osa vastauksista kertoi selvästi, että on todellakin olemassa poikani kummin kaltaisia minä-persoonia, joiden ei tarvitse välittää kuin itsestään. Osa taas tuntuu olevan minun mittapuuni mukaan normaaleja. Normaalia on pitää kummilapseen yhteyttä tai edes vastata tämän yhteydenottoihin.
Jos joku pitää poikani kummin käytöstä normaalina aikuisen käytöksenä, katsokoon peiliin ja jos näkemästään pitää, ihmettelen kovasti.
että mahtoiko poikasi kummi alunperin tehtävään halutakaan ja kuuntelitko hänen mielipidettään, vai tuliko vaan puolipakolla kasteen todistajaksi..
Kummiksi kannattaa pyytää ja valita!!! henkilö joka osoittaa kiinnostusta asiaan, muuten ei siitä ei yhteydenpito ainakaan parane!!!!
tapauksia nähnyt..
että kummi on mieheni sisko ja "Hänellä/heillä ei ollut kummilapsia ennestään ja täti oli aivan ihastunut pyynnöstä. Odotusaikana osteli töppösiä ja pehmoleluja ym. Sitten parin vuoden sisällä ilmeisesti uutuudenviehätys katosi ja muistamiset olivat mitä sattuu -luokkaa" Eihän tämä täti voinut ensin uskoa, että häntä ja miestään pyydetään ja oli todella ihastuksissaan. Tai sitten näytteli hienosti.
Meillä olisi ollut muitakin ehdokkaita ja nyt harmittaa, ettei kysytty heitä...
Kylläpä kuulosti kaikki niin pahuksen tutulta. Minun lapsellani myös tuommoinen välinpitämätön kummi, muistaa silloin, että hänellä on kummilapsi, kun itse haluaa jotakin. Viimeksi halusi rahaa lainaksi ja sitä edellisen kerran kesätyöpaikkaa omalle pojalleen. Ja on muuten myös mieheni sisko.
Minä ratkaisin asian niin, että lopetin yhteydenpidon (yritin edes joskus pitä yhteyttä) ja kun lapsi kyseli, että miksi ei kummi käy koskaan tai miksi me emme käy siellä vastasin suoraan, että hän oli virhevalinta kummiksi ja hän ei välitä meistä, joten meidän ei tarvitse välittää hänestä.
Nyt toukokuussa on poikansa rippijuhlat. Hän lähetti kutsun ja minä kieltäydyin siitä. Eikä tullut yhtään huono omatunto. Lahjan kyllä lähetän pojalle.
Mutta tämmöisiä minä-keskeisiä ihmisiä on. Ottavat mutta eivät anna.
Mielestäni sinun ei kannata mustamaalata kummia pojallesi. Mutta ei tarvitse puolustellakaan. Jos poika kysyy, miksi kummi ei muista, vastaa, että on luultavasti unohtanut. Ehkä ei kannata sanoa, ettei kummi välitä. Mutta muut selittelyt pois.
Toivottavasti tämäki kummi joskus kasvaa aikuisen mittaan.