USA:ssa on käynnistetty uusi avaruusohejelma, joka tulee tuottamaan takuuvarmoja vääriä ufo-havaintoja. Ohjelma tuntee nimen "ATO" eli "Airship to orbit". Kyseessä on valtavan kokoinen V:n mallinen ilmalaivan kaltainen alus, joka kohoaa ensin matalalla kiertävälle avaruusasemalle ja siitä edelleen avaruuteen LEO-korkeudelle noin 3-9 vuorokauden sisällä ionimoottorien työntämänä.
Mielenkiintoisin vaihe on itse avaruusasema. Kyseessä on matalalla maata kiertävä ilmaa kevyempi! asema, joka parkkeerataan ilmalaivan reitille niin, että Ascender vaihe voi telakoitua asemaan. Itse asema on jatkuvasti miehitetty ja tulee kiertämään maata avaruuden rajalla noin 4- kilometrin korkeudella jolloin 95% ilmakehästä on jo alapuolella.
Ohjelman käynnistänyt yhtiö (JP aerospace)uskoo ATO:n olevan todellisuutta noin 7 vuoden sisällä
http://www.msnbc.msn.com/id/5025388/
USA.lla uusi avaruusohjelma
stealth
3
487
Vastaukset
- stealth
40 kilometrin korkeudella piti olla. Näemmä jäi virhe tekstiin
On muuten pienen firman projekti, ei todellakaan usan liittovaltion rahoittama.
- stealth
nimenomaan USAF on tilannut tuota alusta, samoin kuin NSA on kiinnostunut, lähinnä tietoliikennevakoilun mahdollisuuksien takia. Mikään ei vakoile tehokkaammin vihollista kuin lähes kiertoradalle sijoitettu ilmalaiva. Eli kyllä USA välillisesti rahoittaa ATO projektia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1622892
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7262480Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?532374- 1352220
- 671926
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2501745- 311391
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201329Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi311232Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161225