Pyysin apua tämän hetkiseen elämän tilanteeseeni joka on /-0.Käyn MLL:ässä ja keskustelen kaikkien mahdolisten auttavien ihmisten kanssa.
Lapseni on tukiperheessä 5pvää/kk että jaksaisin paremmin. Välillä se autoi ja sitten ei.En ole itsemurha tyyppiä,mutta jotain minulle tapahtui tässä parin vkon sisällä.
Kun olisin jonkun "riivaama" huonekalut lenteli kaikki piti saada rikki mikä tahansa.Koira lähti minua häntä koipen välissä karkuun.Sen hetkinen kohtaus loppui ja tuli itku.Olenko tulossa hulluksi mikä minun on. Meni viikko ja ajatelin että se olivain stressiä tai jotain,mutta ei kohtaus tuli uudestaan ja pahempana koko eteinen rikki,keskellä yötä jolloin poikani jo oli nukkumassa.Kohtaus alkoi ja loppui yhtä tyhjästä.Kauhukseni ajatelin jos poikani (vielä pieni)olisi tullut makuuhuoneesta niin mitä siten olisin tehnyt.Tein elämäni vaikeimman päätöksen ja meni seuraavana päivänä lastensuojelu työntekijälle ja kysyisin voisiko poikani asua toistaiseksi tukiperheessä ja vain vierailla kotona.
Nyt lapsi on tukiperheessä ja minä kotona sairaslomalla.Päivät menevät kuin vuoristorataa ylös ja sitten sinne mustaan tunneliin alas jossa ei valo paista.
Teinkö väärin kun ajatelin lapseni parasta ja ettei hän näkisi miksi äiti riehuu vaikka hän ei ole ollut edes tuhma.
En luota itseeni enään en tiedä koska seuraava "kohtaus"tulee ja mitä teen silloin.
Anoppini muut heidän puoleiset sukulaiset ovat sitä mieltä että tein väärin.
Minun vanhempani ovat kuoleet.Sisarukset asuvat kaukana.
En halua että lapsi kärsii siitä mitä näkee ja ei kuitenkaan ymmärrä.
Viesti kuuluu näin:
En jaksa minäkään, on tarpeeksi huolia muutenkin,soita ittelles pii paa auto ja mee hoitoon.Eihän teil oo lapsikaan ollut edes kotona pitkiin aikoihin!!
Siinä oli näyttävästi 7 vuoden kiitos ystävällisyydestänsä.
Lapseni on tukiperheessä 5pvää/kk että jaksaisin paremmin. Välillä se autoi ja sitten ei.En ole itsemurha tyyppiä,mutta jotain minulle tapahtui tässä parin vkon sisällä.
Kun olisin jonkun "riivaama" huonekalut lenteli kaikki piti saada rikki mikä tahansa.Koira lähti minua häntä koipen välissä karkuun.Sen hetkinen kohtaus loppui ja tuli itku.Olenko tulossa hulluksi mikä minun on. Meni viikko ja ajatelin että se olivain stressiä tai jotain,mutta ei kohtaus tuli uudestaan ja pahempana koko eteinen rikki,keskellä yötä jolloin poikani jo oli nukkumassa.Kohtaus alkoi ja loppui yhtä tyhjästä.Kauhukseni ajatelin jos poikani (vielä pieni)olisi tullut makuuhuoneesta niin mitä siten olisin tehnyt.Tein elämäni vaikeimman päätöksen ja meni seuraavana päivänä lastensuojelu työntekijälle ja kysyisin voisiko poikani asua toistaiseksi tukiperheessä ja vain vierailla kotona.
Nyt lapsi on tukiperheessä ja minä kotona sairaslomalla.Päivät menevät kuin vuoristorataa ylös ja sitten sinne mustaan tunneliin alas jossa ei valo paista.
Teinkö väärin kun ajatelin lapseni parasta ja ettei hän näkisi miksi äiti riehuu vaikka hän ei ole ollut edes tuhma.
En luota itseeni enään en tiedä koska seuraava "kohtaus"tulee ja mitä teen silloin.
Anoppini muut heidän puoleiset sukulaiset ovat sitä mieltä että tein väärin.
Minun vanhempani ovat kuoleet.Sisarukset asuvat kaukana.
En halua että lapsi kärsii siitä mitä näkee ja ei kuitenkaan ymmärrä.
Viesti kuuluu näin:
En jaksa minäkään, on tarpeeksi huolia muutenkin,soita ittelles pii paa auto ja mee hoitoon.Eihän teil oo lapsikaan ollut edes kotona pitkiin aikoihin!!
Siinä oli näyttävästi 7 vuoden kiitos ystävällisyydestänsä.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Onneksi itse ymmärrät tilanteen vakavuuden ja osaat toimia sen mukaan. Tiedän että rakastat poikaasi yli kaiken, mutta teit silti oikein. Hoida itsesi kuntoon ja puhu sellaisille ihmisille/ihmiselle johon luotat. Elä ole yksin ongelmasi kanssa. Apua lötyy varmasti.
Toivon sinulle paljon voimia ja onnea, tarvitset paljon tukea.
...mielenterveystoimistoon! tarvitset ammatti-ihmisen apua. sieltä osataan neuvoa eteenpäin.
että.
Käyn MLL:ässä ja keskustelen kaikkien mahdolisten auttavien ihmisten kanssa.
MLL on yhtä kuin (mielenterveys yksikkö).
on mannerheimin lastensuojeluliitto. luulin että käyt siellä.=)
sen tuohon alemmaksi eli MTT. Kun joutuu syömään erillaisia pillereitä niin jotkut vievät lähimuistia ja sekoittavat sanoja.Nyt te luulette että olen jo tullut hulluks.
en luule minä ainakaan. kun itselläkin on noita kaiken maailman ongelmia ollut niin sitä ymmärtää muidenkin ongelmia. minäkin joudun syömään lääkkeitä ja sattuu noita kömmähdyksiä tämän tästä.
kun niin sanottuna "oikaisit" ja kerroit että muillakin on muistin menetyksiä sanoista joita ei löydy vaikka tietää sen sanan. =)
Kirjoitit MLL:stä,ehkä se sekoitti,koska minäkin ajattelin ehdottaa MTT:tä.Olet vielä järjissäsi,koska ajattelit lapsesi parasta,oikein toimit.Puhu kaikki ulos,mikä sinua painaa,vai tuntuuko,että jossain on lukko?Onko sinulle tarjottu lääkitystä,mahd.huilia sairaalassa tai oletko itse ajatellut niitä mahdollisuuksia?Lääkkeitä tietysti harkiten!Olet oikeasti suuren avun tarpeessa.Luota itseesi ja selviytymiseen,sinua voidaan auttaa.
Minä kyllä tarkoitin MTT:tä enkä MLL:lää. Mutta kun nuo ajatukset harhailevat välillä. Lukko on ja oikein sellainen ruosteinen vanha munalukko ja avain on kateissa.Minulla on lääkitys mieliala,rauhoittava ahdistuslääke. Joista ei kyllä aina ole apua.Niin kuin ei tänäänkään rauhoittavaa sai ottaa 3:me ennen kuin "Hulluus kohtaus" meni ohi.Avosairaan hoitoa ei täällä helsingissä ole saatavilla ja suljetulle en halua mennä.! Minulla on aika taas ensivkon torstaina ja katsotaan mitä minulle voi tehdä.
Sinun kanssasi on kiva jutella! Kertoisitko itsestäsi jotain?
...on meillä kaikilla ja varsinkin silloin kun huolet painaa ja on paha olla.Itse olen ollut ns.huilaamassa sairaalassa;psykiatrisen sairaalan yhteydessä,siltikin oma pieni yksikkö,joka ei juurikaan sairaalalta vaikuttanut.Kysy MTT;stä,onko mitään levähdyspaikkaa tarjolla,jossa kuitenkin on tarvittava apu lähellä.En tosiaan ole Helsingin tilanteesta tietoinen.Syön ahdistus-,rauhoittavia- sekä masennuslääkkeitä.Tosin tilanne minulla on erilainen,olen akuutissa kriisissä,jota puretaan kaiken aikaa erill.menetelmin.Tällä hetkellä olen melko lukossa,mutta uskon terapian avulla pääseväni eteenpäin.Jos ei auta,niin en selviä elämästä,joten siksi minun on otettava kaikki mahd.apu vastaan ja uskottava,että vielä selviän.Ikää 41v.nainen,hoitoalalla,paljon läheisiä,mutta rakkaimpani menettänyt...
kun jaoit tuskasi kanssamme.
Teit todella epäitsekkään teon kun luovuit pojastasi. Huolehdi nyt itsestäsi, jätä tuollaiset "ystävät" omaan arvoonsa.
Mutta en nyt ymmärrä mitä tarkoitatte. En ole luopunut lapsestani. Lapsi on edelleen ja myös jatkossa MINUN. Odotinkin että tälläisiä negatiivisia viestejä alkaa tippumaan ,mutta kannattaa ensin ottaa asiasta selvää ennen kuin avaa sanaisen arkkunsa ja sanoo mitään.Lapseani EI ole annettu/otettu huostaan...Äst en jaksa nytten kirjoitaa miten hienosti ja korrektiivisesti päätös on kirjoitettu.