Kuollut

Mitähän tarkoittaa kun olen nyt vähän ajan sisällä nähnyt useasti jo n.7 vuotta sitten kuolleesta ukistani. Viime yön unessa hän lahjoitti minulle kuusi kappaletta koruja. Olin niistä aivan onnellinen ja pidin kaikista. Unen alussa olen aina ihmeissäni että mitä ukkini täällä tekee (tiedostan unessa että hän on kuollut) ja ukki käyttäytyy aina niin kuin ei olisi ollutkaan poissa.... ?
5480
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

sama homma minulla melkein. 8kk sitten siskoni kuoli ja näiden muutamien kuukausien aikana olen nähnyt siskostani unia. mutta ne unet on aina melkein samoja, siis tarkoitan että unessa eletään nykyaikaa ja kaikki pitää siskoani kuolleena mutta sitten hän tulee uniin ja itken hänelle unessa kuinka olin ikävöinyt häntä ja ihanaa kun olet siinä. meinaa kuin haudasta noussut mutta unessa hän ei ollut oikeasti kuollut vaikka me niin luulimme.tosi outoo, ja kuulostaakin vähän sekavalta... haluaisin myös itse tietää mitä nämä unet tarkoittavat?? joskus tuntuu ettei sisko oikesti ole kuollut. kunpa asia olisikin niin.

Äänestä
  • Sisko on läheinen ja olisikin oikeastaan outoa jos et kävisi hänen poismenoaan läpi alitajunnassasi sillä valveminäsi ei selvästikään vielä kykene hyväksymään tapahtunutta.

    Unet ovat usein meille sitä parasta sielunhoitoa. Kun luin kirjoitustasi, syvä surun aalto pyyhkäisi kehoni läpi muuttuen vahvaksi myötätunnoksi.
    Halaan sinua virtuaalisesti.

    T: Siipirikko

    Äänestä

Tässä vain osittain:
Kuolleet, rakkaat omaisemme tulevat uniimme, kun lohdutusta tai neuvoja tarvitsemme. Koetko elämäsi haasteet nyt liian vaativiksi? Liittyvätkö raskaat ongelmasi parisuhteeseesi?

Unesi haluaa kertoa sinulle, että sinun tulee luopua siitä, mikä sinulle surua tuottaa. Olet joutunut luopumaan joskus ukistasi. onko nyt aika luopua jostain muusta,voisiko korut liittyä johonkin siihen?
Vai oletko tullut ajatukseen, ettei mitkään korut korvaa menettämääsi läheistä ihmistä?

Äänestä

Kerro tarkemmin millaisia koruja sait, oliko jalokiviä, oliko sormuksia, rannerenkaita, korvakoruja, kaulaan laitettavia, kultaa, hopeaa vai mitä ainetta... jne....

Äänestä

korut olivat lähinnä kaulakoruja ilman riipusta. Yhden korun muistan elävästi koska pidin siitä unessa. Se oli punaisista timanteista tehty chilin muotoinen kotu (!) nykyäänhän on muotia pitää kravatin muotoista kaulakorua ja siinä oli sama idea. Chili kaulakoru oli n. 15 cm pitkä...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


unissani kirjoitti:

Mitähän tarkoittaa kun olen nyt vähän ajan sisällä nähnyt useasti jo n.7 vuotta sitten kuolleesta ukistani. Viime yön unessa hän lahjoitti minulle kuusi kappaletta koruja. Olin niistä aivan onnellinen ja pidin kaikista. Unen alussa olen aina ihmeissäni että mitä ukkini täällä tekee (tiedostan unessa että hän on kuollut) ja ukki käyttäytyy aina niin kuin ei olisi ollutkaan poissa.... ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu