Olen kummina serkulleni, nyt jo 10v tyttö. Olen aina yrittänyt olla "hyvä" kummi, muistaa synttärit yms. sekä viettää aikaa kummityttöni kanssa, olla aikuinen ihminen hänen elämässään. Ja olen tiivisti pitänytkin yhteyttä ja olemme viettäneet paljon aikaa yhdessä.
Tällä hetkellä olen muuten aika huonoissa väleissä tätini perheen kanssa, mutta kummin olen tehtävistä huolehtinut ja olemme aikuisina osanneet pitää erimielisyytemme kurissa lasten kuullen.
Mutta nyt olen huomannut etten enää pidä kummilapsestani, hän saa jo olemuksellaan niskakarvani pystyyn! Joudun todella ponnistelemaan yhdessä olomme ajan etten pahoittaisi hänen mieltään.. Ymmärrän kyllä että kemiamme eivät kohtaa ja nyt hän alkaa todella luoda vasta omaa persoonallisuuttaan.
Nyt olen jo alkanut vältellä kummityttöäni, ja huomaan tulleeni juuri sellaiseksi kamalaksi, satunnaisesti kuulumisia kyseleväksi ja synttärikortin lähettäväksi kummiksi...
Onko muilla samoja kokemuksia? Onko parempi vain sinnitellä "kunnon" kummin roolissa puolittain, välillä loukaten lasta vai jättäytyä suosiolla korttien lähettelijäksi?
Tällä hetkellä olen muuten aika huonoissa väleissä tätini perheen kanssa, mutta kummin olen tehtävistä huolehtinut ja olemme aikuisina osanneet pitää erimielisyytemme kurissa lasten kuullen.
Mutta nyt olen huomannut etten enää pidä kummilapsestani, hän saa jo olemuksellaan niskakarvani pystyyn! Joudun todella ponnistelemaan yhdessä olomme ajan etten pahoittaisi hänen mieltään.. Ymmärrän kyllä että kemiamme eivät kohtaa ja nyt hän alkaa todella luoda vasta omaa persoonallisuuttaan.
Nyt olen jo alkanut vältellä kummityttöäni, ja huomaan tulleeni juuri sellaiseksi kamalaksi, satunnaisesti kuulumisia kyseleväksi ja synttärikortin lähettäväksi kummiksi...
Onko muilla samoja kokemuksia? Onko parempi vain sinnitellä "kunnon" kummin roolissa puolittain, välillä loukaten lasta vai jättäytyä suosiolla korttien lähettelijäksi?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Voithan hiukan vähentää yhteydenpitoa, ettei tulisi tehtyä mitään peruuttamatonta.
Koeta kestää vielä viisi vuotta. Sitten, kun lapsi pääsee ripille, niin sinun kasvatusvelvollisuutesi periaatteessa lakkaa. Toki sen jälkeenkin voi (ja olisi tietysti hyväkin) pitää yhteyttä, mutta se ei ole enää velvollisuus.
Meillä ainakin kummit lakkasivat ostamasta lahjoja riparin jälkeen.
ennenkuin huomasit, ettei pidäkään kummilapsestasi. Eiköhän siellä kuitenkin ole se sama tyttö, joka oli siellä 9, 8, 7 jne vuotiaana? Ei hän ole nyt luomassa persoonallisuuttaan, se persoonallisuus on ollut hänellä ihan vauvasta asti.
Ettei vain olisi niin, että sinulta on mennyt tädin kanssa sukset ristiin, ja nyt kostat sen tytölle.
Lapsellista. ja olet kamala.
Siis ei voi olla totta! Kuules äiti ei ihmisen persoonallisuus ole todellakaan sama vauvasta vaariin, ei teorioiden mukaan eikä myöskään todellisuudessa. Äidit vaan kuvittelevat että siinä se meidän pikku kullannuppu on aina vaan!
Olen itsekin äiti ja kummi ja sanon, ettet todellakaan ole kauhea ihminen! Tiedän monia ihan järkyttäväkäytöksisiä lapsia ja se todellakaan ole lapsien vika!
10 vuotta on mennyt ok kummilapsen kanssa. Nyt kummi huomaa, että tytön persoonallisuus ei miellytäkään. Ja samaan hengenvetoon kertoo, että tytön äidin kanssa on ollut riitaa. Tyhmä olet ellet huomaa syy-yhteyttä.
Ja se persoonallisuus on ihmisellä vauvasta vaariin sama, ihan todella. Jos olet pikkuisena rauhallinen, et ole vanhemmitenkaan mikään vauhtihirmu. Mutta käytöstapoja voi opiskella.
Munkin mielestä persoonallisuus muovautuu koko elämämme ajan, siis toki tempperamentti määräytyy jo miltei äidin masusta lähtien, mutta persoonallisuus kehittyy ja muovautuu koko ajan.
Osittain tytön käytökseen vaikuttaa kasvatus, mm. pinnallinen, huono käytöksinen, nirppanokka, kaupassa kaikki tulisi saada ostaa kun Hän haluaisi sen.. Rasittavaa!! Ja en todellakaan ole kummina ollut aiemminkaan lahjoja jakeleva, vaan yhdessä olo ollut tärkeintä. Eikä rahaa ole ollut kalliita lahjoja ostella, mutta hyvin on tähän asti riittänyt.
Nyt vaan ei löydy yhteisiä puheenaiheita hänen kanssaan. En tiedä olenko sitten niin ulkona tuon ikäisten maailmasta vai mistä johtuu kun en jaksa 10v kanssa puhua muodista, ulkonäöstä, kuulla kavereiden arvostelua, materian ihastelua.. Aiemmin käytiin yhdessä elokuvissa, ulkoilemassa, erilaisissa tapahtumissa, oltiin vain yhdessä mut nyt nuo eivät tyttöä enää kiinnosta..
Ja varsinaisesti en ole suoraan tätini kanssa riidoissa, eri mielisyyksiä suvun keskuudessa, lähinnä mielipide-eroja ja AIKUISTEN välisiä asioita, joihin ei kummityttöni liity millään tavoin. Ja riidat jatkuneet jo useamman vuoden, joten ei johdu siitä.
Olet aikuinen!Koita kestää!
Minäkin tunnen joutuvani pinnistelemään, jotta osaan olla kummityttöni kanssa, joka ei ole aina ns. "mukava lapsi".
Tyttö on vasta 8 v. ja hänellä on ollut hyvin vaikea lapsuus tähän asti, joten muistutan aina itseäni siitä, että hän on "historiansa luomus", ei ole hänen syytään, että hän on ärsyttävä.
Yritän kyllä parhaani, jotta olisin hyvä kummitäti, ja odotan että tulevaisuudessa suhteemme olisi parempi.
Lohduttaudun sillä, että ajattelin yhteen aikaan omasta tyttärestänikin, että jollei hän olisi oma lapseni, niin hänestä olisi vaikea pitää. Nyt isompana tyttäreni on mitä suloisin lapsi.
Minulla on kanssa sellainen kummilapsi joka ei ole koskaan kiittänyt millään tavalla lahjastaan. Ja aina kun olemme samassa paikassa kylässä hän on kun minua ei ole olemassakaan, näyttää vaan nyrpeää naamaa joka kerran kun tavataan. Jotenkin tuntuu ihan sille kun ei tämä kummilapseni niin välittäisi siitä olenko olemassa vain en. Jokaisena syntymäpäivänä olen häntä muistanut jollakin jos en lahjalla niin sitten rahalla. Tuntuu vähän sille että kummius loppuukin siihen kun niitä lahjoja vain tulee, muusta viis.
No onneksi tämä lapsi on nyt jo aikuinen ja kummiuskin kovasti kulunut asia. Ei ole tullut koskaan kylään luokseni vaikka monta kertaa pyysin. Tunne muuttuikin jossain vaiheessa molemmin puoliseksi, että ei olla kovastikaan kiinnostuneita toisistamme tässä elämässä.
Harmitti vain joskus kun olisin niin mielelläni ollut ihan oikea Kummi tälle lapselle niin siihen ei annettu mitään mahdollisuutta.
No onhan se kyllä tosi että täällä on kiittämättömyys palkkana, sen olen saanut kokea yhdestä jos toisestakin suunnasta. Enkä aina itsekään ole osannut olla kiitollinen kaikesta mistä olisi pitänyt. Joten pata tässä kattilaa taas vain soimaa ;)