Eläinkaupat

Onkohan missään eläinkaupoissa asiantuntevia ihmisiä kala-asioissa?

Tänään käydessäni nimeltä mainitsemattomassa ostamassa pariskuntaa kirsikkabarbeja ja sain tylyn vastauksen - niitä tulee olla ainakin vähintään 5..muuten emme myy!

Jaahas..miksikö ympäri nettiä on sitten samaa tietoa,että nimenomaan kirsikkabarbit pärjäävät parhaiten parina tai ns. haaremina..sapettaa!
5331
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

eiköhän barbi ole parvikala? Ja parveen kuuluu VÄHINTÄÄN 5 kpl, minun mielestä sait ihan asiallisen vastauksen. Ne kuuluu olla parvessa vaikka joku voi sanoa että parikin pärjää.

Äänestä

olen käsittänyt, että kirsikkabarbit on parvikaloja. Hyvä että oli kunnon kauppias, eikä myy parvikalaa pareina. Monessa eläinkaupassa kyllä on suht' asiansa osavaa/tuntevaa kauppiasta ja kiitosta toi sinun kauppiaasi tarvittis, koska pääsääntöisestihän kauppiaat saa haukkuja ja monesti turhaan. Esim. sinun tyyppiset asiakkaat menee helposti toiseen kauppaan, jossa ei kysellä mitään tai valehtelee edellisen kaupan neuvojen/ohjeiden mukaan itselleen sen kultakalan siihen maljaansa.

Äänestä

Yleisesti kirsikoita myydään parvena, mutta akvaristit ovat huomanneet, että se viihtyy myös pariskuntana tai haareminakin, pienessä akvaariossa, rauhallisessa saurassa.
Isossa akvaariossa pari kalaa ei näy missään ja siellä on usein muita kaloja "häiritsemässä" kirsikoiden elämää, säikkynä kalana isommat kalat pelottavat niitä ja tuolloin kala vaatii parvikavereita.

Tässä linkkejä joissa kerrotaan tarkemmin kirsikan vaatimuksista;
http://www.faunatar.fi/fin/index.php?page_id=334
http://millia.aqua-web.org/tekstit/kalat/karppikalat/kirsikkabarbi.htm
http://www.varusteleka.fi/laura/kalat.php?nayta=15

Tulosta noista linkeistä tekstiosio, missä kyseisestä asiasta mainitaan ja vie se kauppaille. Joko sitten möisi vähemmän kuin parven sinulle. :)

Äänestä
  • kirsikkabarbeja voi ihan hyvin pitää pariskuntana seura-akvaariossa.

    Eläinkauppiaat eivät oikein taida olla ajan tasalla.

    Äänestä

  • timot kirjoitti:

    kirsikkabarbeja voi ihan hyvin pitää pariskuntana seura-akvaariossa.

    Eläinkauppiaat eivät oikein taida olla ajan tasalla.

    ja paskat, asia EI OLE NIIN!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sarad kirjoitti:

Onkohan missään eläinkaupoissa asiantuntevia ihmisiä kala-asioissa?

Tänään käydessäni nimeltä mainitsemattomassa ostamassa pariskuntaa kirsikkabarbeja ja sain tylyn vastauksen - niitä tulee olla ainakin vähintään 5..muuten emme myy!

Jaahas..miksikö ympäri nettiä on sitten samaa tietoa,että nimenomaan kirsikkabarbit pärjäävät parhaiten parina tai ns. haaremina..sapettaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu