JUHO oli pahalla tuulella illalla harjoitusten jälkeen. Oliko hän sittenkään tehnyt oikein, kun oli tylysti viitannut kintaalla Johanneksen anteeksipyynnölle? Juho vakuutti itselleen, että Johannes oli paha ja halusi vain leikkiä Juhon tunteilla, mutta silti jonkin hyvin pieni ääni hänen päässään vastusteli. Joka tapauksessa Juho oli ensin kiusannut Jaanaa ja vielä tönäissyt Onnia tahallaan niin, että pikkuveli oli alkanut itkeä. Juhon oli niin paha olla, että teki mieli vain raivota ja jurnuttaa kurjuudessaan. Äiti tuli vihdoin Juhon huoneeseen ja istui sängynlaidalle kysyen ”Juho, et sä yleensä ole tuollainen, onko sulla jotain huolia?”. Juho ei vastannut mitään vaan istui sängyllä polvet koukussa ja tuijotti myrtyneenä jääkiekkojulistetta vastakkaisella seinällä. Äiti laittoi kätensä Juhon hartialle eikä poika jaksanut ravistella sitä pois. ”Juho onko sulla ongelmia jonkun tytön kanssa?”, äiti yritti vielä urkkia. Juholle riitti, ”ei mulla ole mitään tyttöä, mee pois!”, hän huusi. Äiti huokaisi ja sulki hiljaa Juhon huoneen oven.
-- --
JOHANNES oli myös onneton…”voi Juho”, Johannes ajatteli. Hän oli keksinyt vielä yhden mahdollisuuden muuttaa tilanne paremmaksi, mutta uskaltaisiko sitä. Johannes oli jo varmaan vartin pidellyt kännykkää kädessään osaamatta päättä soittaisiko vai ei. Viimein hän näppäili numeron, jonka oli saanut numerotiedustelusta. Johanneksen sydän hakkasi. ”Tomi”, kuului puhelimesta. ”Öö..täällä on Johannes Laaksonen, me ollaan samassa lukiossa, varmaan muistat mut.” ”Joo”, Tomi vastasi ja kuulosti hieman yllättyneeltä. No, se oli ymmärrettävää eiväthän he tunteneet oikeastaan toisiaan, kun mitään yhteisiä kursseja ei ollut. ”Teidän lätkäjengissähän pelaa yksi Juho, sellainen kiharat hiukset ja..” -Ja upea vartalo ja kauniit kasvot, Johannes mietti mielessään, mutta ei tietenkään lisännyt tuollaista typeryyttä. ”Niin pelaa, mitä siitä?”, Tomi ihmetteli. ”Missä se käy lukiota, tiedät varmaan?” Tomi kertoi koulun nimen ja kysyi mihin Johannes tietoa tarvitsi. Johannes vastasi, että hänen pitää nähdä Juho nopeasti, kun ”on vähän bisneksiä hoidettava”. Sitten Johannes kiitti Tomia ja sanoi moi.
”Sama koulu, jota Mika kävi”, Johannes pohti. Hän tunsi kyllä reitin sinne, sillä hän oli usein mennyt Mikaa vastaan koulun jälkeen silloin kun he olivat vielä ystäviä. Toivottavasti Mikaa ei näkyisi, tai mitä sitten vaikka näkyisikin ei Mika enää liikuttanut häntä, vaan Juho. Huomenna olisi perjantai ja silloin Johannes menisi tapaamaan Juhoa tämän koululle. Nyt oli kerta kaikkiaan tehtävä jotakin. Hän aikoisi olla mukavin ja kiltein Johannes mitä vain osaisi, pyytää Juholta kunnolla anteeksi ja ehkä Juho leppyisi…Johannes huoahti raskaasti, hän ei ollut niinkään varma viimeisestä.
-- --
JOHANNES oli odottanut jo pari tuntia koulun ulko-oven läheisyydessä, kuitenkin niin ettei häntä nähtäisi ovelta. Hän ei ollut uskaltanut hievahtaakaan vartiopaikaltaan, vaikka syksyinen ilma oli melko viileä. Johannes oli joutunut lähtemään ennen viimeisiä tunteja, sillä eihän hän tiennyt mihin aikaan Juho pääsisi. No, kemia ei muutenkaan ollut kovin kiinnostavaa. Kello 12 oli mennyt, samoin kello 13, mutta Juhoa ei ollut näkynyt. Muita oppilaita virtasi tasatunnein ulos, mutta Juho ei ollut heidän joukossaan, Johannes tuntisi hänen piirteensä vaikka usvan keskeltä. ”Mitä jos Juho ei ollutkaan tänään koulussa”, Johannes torjui heti paikalla hätääntyneen ajatuksen. Pari minuuttia, sitten kello löisi kaksi. Ensimmäiset oppilaat valuivat muutaman hengen porukoissa ulos. Tytöt pälpättivät ja pojat naureskelivat keskenään. Ei vieläkään Juhoa…Sitten ovesta tuli neljä poikaa ja yksi heistä oli Juho! Johanneksen sydän hypähti rinnassa riemusta. Johannes lähti poikaporukan perään. Hän ei ollut miettinyt miten etenisi tästä.
Hän päätti toimia, mitä siinä menettäisikään tai omat kasvonsa tietysti, mutta sillä ei enää ollut niin väliä, vain Juholla oli väliä. Johannes juoksi pojat kiinni ja huusi ”Juho”. Kaikki neljä kääntyivät. Juhon kasvoille tuli säikähtänyt ilme, ”mitä sä täällä teet?”, hän kysyi. ”Kuka toi on?”, eräs Juhon kavereista kysäisi. Johannes vastasi kiireesti Juholle, ”mulla on sulle tärkeätä asiaa”. Juho selvästi epäröi. ”Toi on yksi tuttu, menkää te vaan mä jään kuuntelemaan mitä sillä on”. Juhon kaverit katsoivat toisiaan ja mutisivat sitten ”joo” ja lähtivät talsimaan poispäin.
”Toivottavasti sulla on helvetin hyvä syy tulla tänne nolaamaan mut”, Juho tokaisi heti kun kaverit olivat ehtineet tarpeeksi kauas. ”On, mä haluan puhua sun kanssa”, Johannes sanoi. ”Mennään vaikka tonne puistoon”, Johannes viittasi kädellään edessä siintävää viheraluetta kohti. Juho nyökkäsi ja pojat lähtivät kävelemään vierekkäin kohti puistoa. Kumpikin oli vaiti.
He eivät huomanneet, että joku tarkkaili heitä koulun pihalla…
....
Tämä oli tällainen juonta eteenpäin kuljettava lyhyempi osa. Ensiksi ajattelin tehdä tästä osasta pidemmän, mutta jätinkin sen nyt sitten tähän selkiytymättömään tilanteeseen.
Luen edelleen mielelläni palautetta
-- --
JOHANNES oli myös onneton…”voi Juho”, Johannes ajatteli. Hän oli keksinyt vielä yhden mahdollisuuden muuttaa tilanne paremmaksi, mutta uskaltaisiko sitä. Johannes oli jo varmaan vartin pidellyt kännykkää kädessään osaamatta päättä soittaisiko vai ei. Viimein hän näppäili numeron, jonka oli saanut numerotiedustelusta. Johanneksen sydän hakkasi. ”Tomi”, kuului puhelimesta. ”Öö..täällä on Johannes Laaksonen, me ollaan samassa lukiossa, varmaan muistat mut.” ”Joo”, Tomi vastasi ja kuulosti hieman yllättyneeltä. No, se oli ymmärrettävää eiväthän he tunteneet oikeastaan toisiaan, kun mitään yhteisiä kursseja ei ollut. ”Teidän lätkäjengissähän pelaa yksi Juho, sellainen kiharat hiukset ja..” -Ja upea vartalo ja kauniit kasvot, Johannes mietti mielessään, mutta ei tietenkään lisännyt tuollaista typeryyttä. ”Niin pelaa, mitä siitä?”, Tomi ihmetteli. ”Missä se käy lukiota, tiedät varmaan?” Tomi kertoi koulun nimen ja kysyi mihin Johannes tietoa tarvitsi. Johannes vastasi, että hänen pitää nähdä Juho nopeasti, kun ”on vähän bisneksiä hoidettava”. Sitten Johannes kiitti Tomia ja sanoi moi.
”Sama koulu, jota Mika kävi”, Johannes pohti. Hän tunsi kyllä reitin sinne, sillä hän oli usein mennyt Mikaa vastaan koulun jälkeen silloin kun he olivat vielä ystäviä. Toivottavasti Mikaa ei näkyisi, tai mitä sitten vaikka näkyisikin ei Mika enää liikuttanut häntä, vaan Juho. Huomenna olisi perjantai ja silloin Johannes menisi tapaamaan Juhoa tämän koululle. Nyt oli kerta kaikkiaan tehtävä jotakin. Hän aikoisi olla mukavin ja kiltein Johannes mitä vain osaisi, pyytää Juholta kunnolla anteeksi ja ehkä Juho leppyisi…Johannes huoahti raskaasti, hän ei ollut niinkään varma viimeisestä.
-- --
JOHANNES oli odottanut jo pari tuntia koulun ulko-oven läheisyydessä, kuitenkin niin ettei häntä nähtäisi ovelta. Hän ei ollut uskaltanut hievahtaakaan vartiopaikaltaan, vaikka syksyinen ilma oli melko viileä. Johannes oli joutunut lähtemään ennen viimeisiä tunteja, sillä eihän hän tiennyt mihin aikaan Juho pääsisi. No, kemia ei muutenkaan ollut kovin kiinnostavaa. Kello 12 oli mennyt, samoin kello 13, mutta Juhoa ei ollut näkynyt. Muita oppilaita virtasi tasatunnein ulos, mutta Juho ei ollut heidän joukossaan, Johannes tuntisi hänen piirteensä vaikka usvan keskeltä. ”Mitä jos Juho ei ollutkaan tänään koulussa”, Johannes torjui heti paikalla hätääntyneen ajatuksen. Pari minuuttia, sitten kello löisi kaksi. Ensimmäiset oppilaat valuivat muutaman hengen porukoissa ulos. Tytöt pälpättivät ja pojat naureskelivat keskenään. Ei vieläkään Juhoa…Sitten ovesta tuli neljä poikaa ja yksi heistä oli Juho! Johanneksen sydän hypähti rinnassa riemusta. Johannes lähti poikaporukan perään. Hän ei ollut miettinyt miten etenisi tästä.
Hän päätti toimia, mitä siinä menettäisikään tai omat kasvonsa tietysti, mutta sillä ei enää ollut niin väliä, vain Juholla oli väliä. Johannes juoksi pojat kiinni ja huusi ”Juho”. Kaikki neljä kääntyivät. Juhon kasvoille tuli säikähtänyt ilme, ”mitä sä täällä teet?”, hän kysyi. ”Kuka toi on?”, eräs Juhon kavereista kysäisi. Johannes vastasi kiireesti Juholle, ”mulla on sulle tärkeätä asiaa”. Juho selvästi epäröi. ”Toi on yksi tuttu, menkää te vaan mä jään kuuntelemaan mitä sillä on”. Juhon kaverit katsoivat toisiaan ja mutisivat sitten ”joo” ja lähtivät talsimaan poispäin.
”Toivottavasti sulla on helvetin hyvä syy tulla tänne nolaamaan mut”, Juho tokaisi heti kun kaverit olivat ehtineet tarpeeksi kauas. ”On, mä haluan puhua sun kanssa”, Johannes sanoi. ”Mennään vaikka tonne puistoon”, Johannes viittasi kädellään edessä siintävää viheraluetta kohti. Juho nyökkäsi ja pojat lähtivät kävelemään vierekkäin kohti puistoa. Kumpikin oli vaiti.
He eivät huomanneet, että joku tarkkaili heitä koulun pihalla…
....
Tämä oli tällainen juonta eteenpäin kuljettava lyhyempi osa. Ensiksi ajattelin tehdä tästä osasta pidemmän, mutta jätinkin sen nyt sitten tähän selkiytymättömään tilanteeseen.
Luen edelleen mielelläni palautetta
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tosi hyvä jatko tarinalle. Sun kerrontas on tosi hyvää. Ja toi loppu oli tosi jännä, tää on yks suloisimmista ja jännittävimmistä novelleista mitä oon lukenu. Ja toivottavasti tää kaikki sit päättyy jotenki ihanasti.
Aivan loistava jatkotarina... yksittäiset osat saisivat olla hieman pitemmät...
heti jatkoa tää on aivan paras!
Sama hyvä linja jatkuu. Josko ne pojat saisi viimein selvitettyä asiat ;) Jätit myös aika jännään paikkaan, sellaiseen, että on pakko saada lukea lisää ja mieluiten pian =)
Onneksi päivität suhteellisen nopeasti, joten ei haittaa niin paljon, vaikka osat ovatkin lyhyitä.
Kiitos kaikille palautetta antaneille! Olen jo kirjoittanut puolet seuraavasta osasta, joten enköhän saa laitettua sen tänne huomenna tai ylihuomenna.
Toivottavasti sinäkin Kiira jatkat pian novelliasi, haluan tietää miten Antin, Jonin ja kumppaneiden käy.