YH-isän

Olen yksihuoltaja isä. Tyttäreni on 8-vuotias omatoiminen, omasta mielestäni maailman paras lapsi.
Olemme 6-vuotta kulkeneet omaa tietämme kahden ja tämä aika on ollut elämäni parasta aikaa, jos ongelmia on ollut, niin ne on ollut erittäin vähäisiä. Lapseni osallistuu kodinhoitamiseen ilomielin vapaasta tahdostaan, esimerkiksi herää minua aikaisemmin, ennen kellon soittoa ja kun itse herään on minulle aamukahvit ja puurot keitetty, koira käytetty ulkona,jne. Välillä tuntuu, että lapsi on itse kasvattanut itseänsä.
Yksi ongelma minulla on kuitenkin, nimittäin pelkään tulevaa murrosikää ja sen tuomia muutoksia, olen kuitenkin alkanut henkisesti valmentautumaan tulevaan pitkällä tähtäimella ja uskon, että niistäkin asioista päästään kauniisti yli, sillä eihän sitä kukaan tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta vaikeudet on tehty voitettaviksi.
141387
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

hienoa,että olet jo nyt alkanut valmistua tulevaan. Itselläni oli lapsen kanssa melko rankka murkku.Siihen tarvitaan kärsivällisyyttä ja kypsää ajattelua. Tuolla ajatuksella kun sinulla on tulette varmasti siitä selviämään.

Äänestä

tsemppiä. Oot yliveto faija. Oikeet asenteet ja muuta. Hatun-nosto ja kumarrus. Tuo kantaa vielä marjaa..

Äänestä
  • kantaa marjaa, kyllä, tosiaan.
    Kävi silmään välittömästi, että tytär on ottanut aikuisen roolin kaikkine kahvinkeittämisineen,koirankusetuksineen.
    Samaa kysyi joku toinenkin, kumpi teillä on aikuinen? Lapsen pitää saada olla lapsi, aikuisen on oltava niin jämäkkä ja vastuuntuntoinen ettei lapsen tarvitse hänestä alkaa huolehtia.

    Kyllä, minuakin tuossa asetelmassa pelottaisi mikä on tulevaisuus.. murrosikä sinänsä saattaa olla vain pikkujuttu kaiken muun ohella.

    Ylpeille isille: kasvakaa aikuisiksi ennen kuin lapsenne.

    Äänestä

  • arja kirjoitti:

    kantaa marjaa, kyllä, tosiaan.

    Olen myös sitä mieltä, että lapsen työ on leikki ja koulu, mutta pitäisikö minun kieltää lapseltani osallistuminen kodin hoitamiseen ja näihin aamuisiin toimiin, kun hän itse tahtoo näin tehdä. Ei edellä mainitut asiat tarkoita sitä, että lapsi yksin hoitaisi kodin ja koiran.
    Ei jämäkkyys ja vastuuntuntoisuus tarkoita pelkästään rajojen asettelemista, kyllä aikuisen pitää kuunnella myös lapsen toiveita omien toiveiden ja harrastusten suhteen. Oletko huomannut sellaisen ihmeellisen asian, että lapsi voi opettaa aikuiselle tavan katsella maailmaa monien erilaisten näkökulmien ja leikkien kautta.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Niin, minulla myös saman ikäinen tytär ja tekee suht samoja juttuja, keittää kahvin, vie koirat ulos, hoitaa itse aamutoimenssa... Ja paha mennä kieltämään, kun itse tykkää tehdä. Opettaja kehui koulussa, että on hyvä kun teillä on niitä lemmikkejä, toivoisi että muillakin olisi, koska opettaa lapselle vastuuta sekä näyttämään tunteita isompina, kun eivät enää muuten "kehtaa" halailla.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Olen myös sitä mieltä, että lapsen työ on leikki ja koulu, mutta pitäisikö minun kieltää lapseltani osallistuminen kodin hoitamiseen ja näihin aamuisiin toimiin, kun hän itse tahtoo näin tehdä. Ei edellä mainitut asiat tarkoita sitä, että lapsi yksin hoitaisi kodin ja koiran.
    Ei jämäkkyys ja vastuuntuntoisuus tarkoita pelkästään rajojen asettelemista, kyllä aikuisen pitää kuunnella myös lapsen toiveita omien toiveiden ja harrastusten suhteen. Oletko huomannut sellaisen ihmeellisen asian, että lapsi voi opettaa aikuiselle tavan katsella maailmaa monien erilaisten näkökulmien ja leikkien kautta.

    Antaa lasten tehdä kaikkea mitä haluavat. Hienoja ihmisiä tuollaisista ahertajista kasvaa. Samalla tavalla kasvaa meilläkin, tekee kaikkea mahdollista ja saa tehdä.
    Niinpä, ne naiset, vaikuttaa siltä, että suurin osa naisista kasvattaa lapset laiskoiksi, kuten yleensä itsekin ovat. Onhan heissäkin tietysti poikkeuksia, mutta niin se vaan on, että huonompia lapsia äidit kasvattavat.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Olen myös sitä mieltä, että lapsen työ on leikki ja koulu, mutta pitäisikö minun kieltää lapseltani osallistuminen kodin hoitamiseen ja näihin aamuisiin toimiin, kun hän itse tahtoo näin tehdä. Ei edellä mainitut asiat tarkoita sitä, että lapsi yksin hoitaisi kodin ja koiran.
    Ei jämäkkyys ja vastuuntuntoisuus tarkoita pelkästään rajojen asettelemista, kyllä aikuisen pitää kuunnella myös lapsen toiveita omien toiveiden ja harrastusten suhteen. Oletko huomannut sellaisen ihmeellisen asian, että lapsi voi opettaa aikuiselle tavan katsella maailmaa monien erilaisten näkökulmien ja leikkien kautta.

    toiset ovat luonnostaan auttavaisia,enkä ajattele että sinun lapsesi olisi sen "toisen aikuisen"roolin perheessä ottanut!
    Itsellä useampi lapsi,ja kaikki aivan erilaisia toimijoita.Vanhin(14v)lapsista ei tekis mitää,jollei ole pakko...vuoden hänestä nuorempi on aina auttanut mielellään(ennen eroa,ja eron jälkeen)...samoin 3 nuorinta auttavat kaikessa minua...teemme paljon asioita yhdessäkin.Mutt kun 10v tyttö haluaa ulkoiluttaa koirat..en varmasti häntä kiellä tekemästä sitä,sillä tiedän että hän selviää siitä yksin ja lisäksi nauttii tehtävästään!(koirat eivät ole isoja,eikä hän ulkoiluta niitä samaan aikaan).
    Kyllä sinä itse tiedät,ja osaat arvioida kuinka lapsesi kanssa parhaiten toimit.Murrosikäiset niin erilaisia...ja kunhan "malttisi"säilytät ja jaksat kuunnella,olla tukena..,ja rakastaa,selviät kyllä!

    Äänestä

teillä on se aikuinen?
Veikkaan, että tulee vaikeuksia murkkuiässä kun lapsesi tajuaa, että se on hän, joka perhettä pyörittää.

Äänestä
  • Totuus on kuitenkin sellainen, että me vanhemmat olemme vastuullisia lapsen hyvinvoinnista, eihän lapset elä meitä varten, vaan periaatteessa me vanhemmat elämme lapsia varten, sillä meille annettu vastuu, mikä on elämääkin suurempi. On todella väärin yrittää tehdä lapsistamme itsemme kopioita, tai yrittää tehdä lapsistamme särkyneitten unelmiemme tavoitteita.
    Lapsi on yksilö/persoona kenelle kasvaa oma tahto ja ymmärrys, sitä meidän vanhempien tulee kunnioittaa ja vaikka lapsi ei valitsisi vanhempiensa tietä, tulee meidän kannustaa lapsiamme valitsemallaan tiellä.

    Äänestä

Tyttäresi kuulostaa sen verran itsenäiseltä ja fiksulta luonteelta, että te varmasti pärjäätte mainiosti kun hän on murrosiässäkin. Ehkä se vaatii sinulta sitten enemmän jämäkkyyttä - sitä saa ja täytyy olla, mutta ei se tarkoita että suhteenne olisi sen huonompi. Hän kasvaa ja muuttuu, mutta sinä olet kuitenkin hänelle tärkeä. Minusta on hienoa nähdä kun vanhemmat kasvattavat lapsensa vastuullisiksi, ja sen vuoksi heillä on myös varaa osoittaa luottamusta nuoren tekemisiin. Isät taitavat olla monesti aika avuttomia tyttärien tullessa murrosikään, mutta silloin pitää vain toimia niin kuin parhaakseen katsoo, ja pitää päätöksistään kiinni. Johdonmukaisesti ja kuitenkin reilusti.

Äänestä
  • on se kumma, kun jollain menee hyvin, niin heti alkaa kimmota latistavaa kommenttia. Jos lapsi aamukahvit keittää, ja hieman vastuuta koirasta ottaa, niin sehän vain hieno asia! Tuollaiset turhat kommentit voi jättää hyvillä mielin omaan arvoonsa.

    Äänestä

Meillä myös vanhin lapsistamme on sellainen, että mielellään äidille aamukahvit keittää ja ilman sanomista koulun jälkeen tyhjää koneen ja muutenkin järjestelee paikkoja. On aina ollut sellainen, erittäin vastuuntuntoinen niin koti kun kouluympyröissä. Se on hänen luonne.

Eikä silti ole joutunut elämään niin, että jäisi ilman lapsuuden leikkejä ja kavereita. Harrastuksia on, samoten kavereita. Saattaa jopa kieltäytyä kavereiden seurasta ja sanoa, että haluaa olla kotona perhee parissa.

En usko että kyseessä on niinkään kasvatus, vaan luulen että se on suuremmaksi osaksi luonne kysymys. Nimittäin keskimäinen ei taas tekisi mitään ja varmasti menee siitä mistä aita on matalin, kun taas nuorimaisessa huomaan voimakkaasti samoja piirteitä kuin vanhimmassa lapsessa. Ja kasvatus on heillä kaikilla ollut samanlainen. Ehkä erikoisempaa on se että tämä vanhin on poika (joku vielä saa hänestä hyvän miehen, ei ainakaan mitään sohvaperunaa;)

Ja lopuksi..uskoisin, että mitään ongelmia ei tyttäresi kanssa synny edes sitten kun hän on murrosiässä, jos suhteenne on alusta alkaen ollut avoin ja luottavainen ja rajat ja säännöt on selvät.

Äänestä

Kun se murrosikä iskee, niin olet varmaankin pistänyt tyttösi essu päällä keittiöön ja hän saa tehdä kaikki kotityöt, "iskä vähän lepäilee". Et sinä mitään ole kasvattanut, johan sen itsekin totesit: tyttö on kasvattanut itse itsensä(pakko kai se on, kun tollainen laiskimus isänä)...

Äänestä

Hyvältähän tuo kuulostaa! Ja hienoa, että ajattelet jo tulevia haasteita.
Vaikea etukäteen on sanoa, millainen se tulee olemaan.
Tärkeintä silloin kuitenkin on, että kotona on selvät rajat. Lapsi kasvaa, mutta tarvii edelleen tiukat pelisäännöt.
Se että kotona saa sitä pahaa oloaan näyttää, ilman että vanhempi lähtee siihen mukaan. Sillä voi osoittaa että negatiivisetkin tunteet ovat sallittuja.
Jos lähipiirissä on joku aikuinen nainen, voisi hän myös keskustella tytön kanssa, naiseksi kasvamisesta. Siinä niitä mutkia matkassa, monella tytöllä on.
Tärkeintä varmasti on avoin keskustelu!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mietteitä kirjoitti:

Olen yksihuoltaja isä. Tyttäreni on 8-vuotias omatoiminen, omasta mielestäni maailman paras lapsi.
Olemme 6-vuotta kulkeneet omaa tietämme kahden ja tämä aika on ollut elämäni parasta aikaa, jos ongelmia on ollut, niin ne on ollut erittäin vähäisiä. Lapseni osallistuu kodinhoitamiseen ilomielin vapaasta tahdostaan, esimerkiksi herää minua aikaisemmin, ennen kellon soittoa ja kun itse herään on minulle aamukahvit ja puurot keitetty, koira käytetty ulkona,jne. Välillä tuntuu, että lapsi on itse kasvattanut itseänsä.
Yksi ongelma minulla on kuitenkin, nimittäin pelkään tulevaa murrosikää ja sen tuomia muutoksia, olen kuitenkin alkanut henkisesti valmentautumaan tulevaan pitkällä tähtäimella ja uskon, että niistäkin asioista päästään kauniisti yli, sillä eihän sitä kukaan tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta vaikeudet on tehty voitettaviksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu