ei tästä tuu yhtään mitään! Tää alko taas...viimex oksentelin neljävuotta sitten,kun olin laihiksella,nyt meni pari vuotta hyvin välis,mut nyt se taas alkoi! Puolisen vuotta oon taas oksennellut.Alux kerran-pari viikossa,nyt viimeset kolme kuukautta kerran-tai pari,kolme kertaa päivässä...Aina kun jään yksin ahmin kaikkee (varsinkin makeata) ja sit tilaisuuden tullen oksennan.Kaikki fucking,kalorit lasken ja kuitenkin mässään herkuilla! Liikun päivittäin,vaikka se ei aina tuntuskaan hyvältä...pakko ois vaan laihtua.Ja kaikki tää alkoi taas vaan siksi,et pari ihmistä huomautti mulle,et oon lihonnut ja et mun pitäs tehä jotain asialle...Nyt sit ajatukset pyörii yöt ja päivät ruuan ympärillä.Tuntuu,et mitään en sais syödä ja sit sorrun mässäileen...avomies ei tiiä asiasta mitään ja tuo tullessaan aina karkkipussia,suklaata tai pullaa mulle,kun luulee et syön niitä kuin normaalit ihmiset.Se ei tiiä,et saan mielessäni hepulin noista,kun en tiiä syödäkkö vai ei! ja yleensä syön...
Haluisin vaan,et voisin syödä aina jonkun seurassa aamiaisen,ruuan,iltapalan..et jos silleen pystyisin kontroloimaan itteeni ja syömistä...
Nykyään tää elämä on vaan pelkkää pahaa oloo ja itkua...tekis mieli vaan luovuttaa.Tää on vaan nyt niin pahasolmu...
Haluisin vaan,et voisin syödä aina jonkun seurassa aamiaisen,ruuan,iltapalan..et jos silleen pystyisin kontroloimaan itteeni ja syömistä...
Nykyään tää elämä on vaan pelkkää pahaa oloo ja itkua...tekis mieli vaan luovuttaa.Tää on vaan nyt niin pahasolmu...
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tosi uskottavaa: " viimex oksentelin neljävuotta sitten,kun olin laihiksella,nyt meni pari vuotta hyvin välis,mut nyt se taas alkoi! "
Siis oksenteleitko kaksi vai neljä vuotta sitten. Mietipä ensin satusi valmiiksi.
...satu ja satu...
eli neljävuotta sitten oksentelin ja laitoin ihan vaan kielikuvana tuon "parivuotta",tarkoitin sillä tuota neljän vuoden takaista.Ajattelin,et jos joku lukee tän,niin on tarpeex fiksu ymmärtääkseen ton pari=neljävuotta jutun...No ihan miten vaan! mulle tää oli kuitenkin helpotus uskaltaa kirjottaa edes tänne.Ihan sama kuinka te muut tähän reagoitte tai mitä ajattelette.Oon kuitenkin jo aikuinen (reippaasti yli 18v!) ja tiiän aikaisempien opiskelujeni kautta,mitä syömishäiriö on.
Se on vaan ollut helvetin kovapala myöntää itellekkin,et oon ollut jo aikuinen,kun ekan kerran oksentelin-ja ahmin...ja vielä vaikeempaa on se,et ikää on tullut lisää ja välis oli kaikki ok,ja nyt taas teen tuota samaa! et väkisin sitä tuntee ihtensä huonox ja tyhmäx,kun tällä tavalla menee takasin alas päin,vaik on muuten vanhentunut ja pitäis olla "viisastunut".Ja tuossa välissä meni hyvin sen takia (luultavasti),et tapasin mieheni(elämäni ensimmäistä kertaa joku halusi ja rakasti mua!) ja mulla oli töitä,työt loppui,mut sitten olin koulunpenkillä ja ajatukset pysyi aika tiiviisti muualla,kuin mitä ruuassa.
Nyt sitten opiskelut loppui,parisuhteessa oli/on ryppyjä,ulkopuolisilta tuli negatiivistä palautetta,ystävät asuu muualla päin,taloudellinen tilanne ei ole mikään hyvä,miehellä on ongelmia...eli paineita on ollut hirveesti ja ehkä siks tää alkoi uudestaan.Eli tiedostan tilanteeni,tiiän teoriassa mitä pitäis tehdä,mutta en pysty tekeen mitään ihteni hyväx! Siinä se ongelma on.Tähän on helvetin vaikee lähtee hakeen apua.välil haluais lopettaa tän ja välillä haluaa vaan jatkaa tätä,jos se auttais pysymään laihana.Ristiriitaista...tiedän.
Mä olen oikeastaan aika samanlaisessa tilanteessa kuin sinä. Kaikki alkoi mulla opiskeluaikana.. Luokalla oli monta huippu-urheilijaa ja heidän oli sen vuoksi oltava todella timmissä kunnossa. syöminen oli tiukkaa ja siihen minäkin sitten ajuduin. sitten kun syö liian niukasti, niin tekee mieli makeaa. Lopulta sitten tulee morkkis syömisestä ja sitten oksentamaan. Tätä jatkui niin kauan kunnes löysin silloisen poikaystäväni, joka arvosti minua sellaisena kuin olin. Olin muuten siihen aikaan laihimmassa kunnossa kuin ikinä, johtuu varmaan siitä ettei elämä pyörinyt ruuan ympärillä vaan söin silloin kun oli nälkä. No rakkaus on kuitenkin loppunut ja oksentelu jatkui kahden vuoden tauon jälkeen. Ja olen huolissani itsestäni ja terveydestäni, mutta en saa haettua apua, kun luulen selviäväni tästä itsekseni. Aina kun olen oksentanut, päätän, että tämä oli viimeinen kerta, nyt loppuu. Mutta sitten taas iskee makeanhimo, tulee syötyä jotain hyvää ja sitten morkkis ja noidankehä onkin taas valmis.. Haluaisin siitä vain vihdoin ja viimein lopullisesti pois!
Kiitos! kiva,et joltain sai järkevääkin tekstiä vastaukseksi viestiini :)
Tavallaan "positiivistä" kuulla,et jollain muullakin on samanlainen noidankehä päällä...siis,etten oo yksin tälläsen ongelman kans.Tai siis ,eihän täs koko tilanteessa oo mitään järkee,mut ymmärrät kai mitä tarkotan :)
Halusin kertoa että olen myös reippaasti yli 18 ja asunut jo muutamia vuosia yksin. Kuitenkin, ostan aina salaa karkkia ja oksennan, kun jään yksin. Saatan pitää vapaapäiviä, sillä tiedän että vatsani menee sekaisin kaikesta. Tapasin poikaystävän ja halusin parantua. Hain apua ja sain lääkettä. Olen jo ajatunut niin syvälle että kärsin masennuksesta ja hampaisiin tehdään useita juurihoitoja. Olen suunnitellut itsemurhaakin. Kuitenkin kun vietän aikaa ystävieni kanssa tunnen olevani sairauksieni kanssa niskan päällä ja jopa kiellän ne itsessäni. Kuitenkin odotan että pääsen ahmimaan. Inhoan itseäni, sillä valehtelin lääkärille että olen alkanut muuttaa ajatusmallejani, sillä koulutukseni vuoksi tiedän miten tulisi toimia, mutta en osaa/pysty. Todellisuudessa vain oksentelu on vähentynyt mutta masennus ei. Halusin kertoa että kaikki bulimikot eivät ole teini-ikäisiä vaan tämä on aikuisten nuorten sairaus yhtälailla.
..tämä homma ei varmaankaan ole..
"ne jotka kaiken tietää" sanovat, että teinityttöjen sairaus -ilmiselvästi!
ja tämä kuvaus päässäni, itsekin hieman sekaisin syömisieni kanssa, yli kakskymppinen kahden lapsen äiti :/