itsemurhat

Nyt tietääkseni vietetään teemaviikkoa itsemurhien ehkäisemiseksi. Olenkohan kovin väärässä, jos väitän, että päihdeongelmainen on suurimmassa vaarassa päätyä tähän ratkaisuun.
Onkohan tilastoitu tai tutkittu?
Jos on, olisi kai aika herätä.
11763
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Olet varmasti aivan oikeassa, eli päihdeongelmaiset ovat suuressa vaarassa tehdä itsemurhan.

Olenkohan minä kovin väärässä luullessani kannabiksen kieltolain lisäävän päihdeongelmaisten määrän?

Olenkohan minä kovin väärässä luullessani ongelmaisen ja kenties masentuneen ihmisen olevan suurimmassa vaarassa päätyä päihdeongelmaiseksi?

Olenkohan minä kovin väärässä luullessani noin 50%:n Suomen kansalaisista kannattavan nykymenoa, eli kannabiksen tulee olla samassa kategoriassa kuin amfetamiinin ja heroiinin?

Äänestä
  • Taidat olla oikeassa.

    Fakta että iso kansanosa on jatkuvassa syrjäytymisvaarassa luo keinotekoisen kilpailuasetelman myös sellaisessa yhteiskunnassa jossa mahdollisuudet terveeseen kilpailuun ovat olemattomat. Kuten Suomessa.

    Sinä sorrut, toinen hyötyy. Humaanisuudesta se tosin on kaukana.

    Äänestä

  • Näin minäkin ajattelin... Että "päihdeongelma" koskee vain vuosia alkoholia ryypänneitä vanhoja ukkoja.

    Kannabis ei ole pahimmasta päästä huumeita, mutta totuus on että KAIKKI huumaavat aineet ovat vakavasti masentuneelle tai kriisin kohtaamalle ihmiselle pahasta.

    Oma rakkaani kuoli 29-vuotiaana itsemurhaan kesken täysin hyvän elämän. Laukaisevana tekijänä oli parisuhdekriisi ja masennus, äkkiä määrätty masennuslääkitys, lisänä aiempi ja rankahko biletys-huumekäyttö, ei alkoholiongelmia, eikä huumeidenkäyttöä kuoleman aikaan. Elämän piti olla kunnossa.

    Olen sitä mieltä, että psyyken lääkkeet ja ns. vaarattomat huumeet ovat monien käyttämiä ja tunnettuja, tarpeellisia - silti yhtä vaarallisia kuin "kirves ja perhe", silloin kun elämä kolhaisee ja tarvittaisiin ihan omia ja huumeettomia voimia.

    Ei suhtauduta kevyesti.

    Äänestä

  • menettänyt kirjoitti:

    Näin minäkin ajattelin... Että "päihdeongelma" koskee vain vuosia alkoholia ryypänneitä vanhoja ukkoja.

    Kannabis ei ole pahimmasta päästä huumeita, mutta totuus on että KAIKKI huumaavat aineet ovat vakavasti masentuneelle tai kriisin kohtaamalle ihmiselle pahasta.

    Oma rakkaani kuoli 29-vuotiaana itsemurhaan kesken täysin hyvän elämän. Laukaisevana tekijänä oli parisuhdekriisi ja masennus, äkkiä määrätty masennuslääkitys, lisänä aiempi ja rankahko biletys-huumekäyttö, ei alkoholiongelmia, eikä huumeidenkäyttöä kuoleman aikaan. Elämän piti olla kunnossa.

    Olen sitä mieltä, että psyyken lääkkeet ja ns. vaarattomat huumeet ovat monien käyttämiä ja tunnettuja, tarpeellisia - silti yhtä vaarallisia kuin "kirves ja perhe", silloin kun elämä kolhaisee ja tarvittaisiin ihan omia ja huumeettomia voimia.

    Ei suhtauduta kevyesti.

    Ai tuoko on normaalia:

    "parisuhdekriisi ja masennus, äkkiä määrätty masennuslääkitys, lisänä aiempi ja rankahko biletys-huumekäyttö..."

    Siinäkö on onnellisuuden merkit?

    Äänestä

viesti itsemurhahakuisuudesta.

Äänestä
  • perustuu?
    Kaikki jotka ottavat saunakaljan lauantaina ovat potentiaalisia itsemurhantekijöitä?

    Äänestä

  • nyt sitten kirjoitti:

    perustuu?
    Kaikki jotka ottavat saunakaljan lauantaina ovat potentiaalisia itsemurhantekijöitä?

    laske.
    Muuten oikeastaan onhan jokaien ihminen potentiaalinen itsemurhan tekijä, sillä onhan itse kullakin oma elämä.
    Se miten sitä elämäänsä HOITAA viestii siitä mitä siltä elämältä haluaa.

    Äänestä

sen itsemurhansa tekee; hissukseen hiiiiitaaasssstttiiii vai yx kax nix nax ???????

Äänestä
  • Kun masennus on jo kansantauti ja sen yhteys alkoholismiin varsin suuri, tuntuisi kansantaloudellisestikin järkevältä ottaa järeämmät keinot käyttöön päihdehuollossa. Ei ole sama tappaako itsensä hitaasti viinaan vai hyppääkö junan alle. Alkoholisti sairastuttaa myös läheisensä. Kuolleen sureminen on normaalia, mutta juopon läheisenä eläminen sairastuttaa säälimättä.
    Ajattelipa rahassa tai inhimilliseltä kannalta,
    mielestäni pakkohoito pelastaisi paljon.

    Äänestä

  • sivulla kirjoitti:

    Kun masennus on jo kansantauti ja sen yhteys alkoholismiin varsin suuri, tuntuisi kansantaloudellisestikin järkevältä ottaa järeämmät keinot käyttöön päihdehuollossa. Ei ole sama tappaako itsensä hitaasti viinaan vai hyppääkö junan alle. Alkoholisti sairastuttaa myös läheisensä. Kuolleen sureminen on normaalia, mutta juopon läheisenä eläminen sairastuttaa säälimättä.
    Ajattelipa rahassa tai inhimilliseltä kannalta,
    mielestäni pakkohoito pelastaisi paljon.

    Kaikki psykologit ja psykiatrit tietävät että päihteitä käytetään lääkkeeksi, masennukseen ym. mentaalisairauksiin. Syy seuraus yhteyden hakeminen ei ole aina kovinkaan helppoa, kysymys voisi olla parempi jos se olisi joku muu esim. miksi suomen myydyin reseptilääke on Cipramil-masennuslääke.

    Äänestä

Yhteisön ja yhteiskunnan tuomio sekä ahdinko yleensäkin ajaa siihen. Mikään näistä asioista ei ole suoraan aineen ominaisuuksien vika vaan kulttuurin jossa ainetta käytetään/ollaan riippuvaisia.

Jo pelkästään asiallinen vieroitushoito vähentäis itsemurhia huumepiireissä.

Samalla tavalla esim. niissä maissa joissa naiset ovat alistettuja on naisten itsemurhatilastot paljon synkempiä kuin täällä suomessa. Huntu tappaa samalla tavalla kuin huume. Tai siis ei tapa, vaan yhteisön alistava ja alentava asenne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


1200 kirjoitti:

Nyt tietääkseni vietetään teemaviikkoa itsemurhien ehkäisemiseksi. Olenkohan kovin väärässä, jos väitän, että päihdeongelmainen on suurimmassa vaarassa päätyä tähän ratkaisuun.
Onkohan tilastoitu tai tutkittu?
Jos on, olisi kai aika herätä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu