Täällä ihmetellään usein ollaanko sitä biitä vai mitä ollaan. Onhan asia on minuakin askarruttanut. Ja olisi kiva tietää onko muilla naisilla vastaavia ystäyyskokemuksia kuin minulla. Minulla on nimittäin ihmissuhde (nainen siis) jonka uskon olevan yhtä tärkeän kuin suhteeeni aviomieheeni, mutta minusta tämä ei tee mielestäni sen enemäpää biitä kuin lesboakaan.
Olen ns. "hetero" joka on pari kertaa ihastunut naiseen, mutten "katsele" tai ajattele naisia sillä tavalla. Sitä vaan ihastuu ihmiseen, oli se sitten mies tai nainen. No, jos olen mielestäsi bi, niin okei, minkäs sille voi. Koskaan en ole naisen kanssa seksiä harrastanut. Ehkä voisin, en tiedä. Mutta ihmisiä ei pitäisi lokeroida onko hetero, bi, homo/lesbo yms. ihmisen seksuaalisuus on ihmeellinen asia, ei aina selitettävissä, ja vain yksi osa ihmisyyttämme, elämäämme. Meillä on paljon muitakin tarpeita, hallitsevampiakin!
Myönnän kuitenkin että elämäni ehkä suurin rakkaus on eräs ystävättäreni. Kukaan ei ole saanut minussa aikaan sellaisia väristyksiä, hellyyspuuskia, huolestusta, harmistusta, mustasukkasuutta... ja tiedän hänelläkin olevan tunteita minua kohtaan. Tästä emme kuitenkaan puhu. Jännite on jo (onneksi) laantunut mutta aina välillä se tiivistyy välillämme, jos olemme kahden kesken. Uskon tämän kuitenkin tavallaan häiritsevän suhdettamme, emme ole enää aivan niin läheisiä kuin voisimme ja mitä olemme olleet. Kosketamme toisiamme edelleen usein, mutta lämpö ja intensiivisyys on muuttunut. Ehkä olimme jo menossa liian pitkälle kauniissa sanoissa ja hellyydenosoituksissa... En tiedä. Hyvä näin. Silti ystäväni kiusaa minua fantasioissani! Ajattelen häntä muutenkin paljon. Ja kaipaankin. Hänen katseensa kertoo etten ole ainoa...
Mutta haluamme olla oikeita ystäviä, tietää mitä toiselle kuuluu, jakaa elämän iloja ja suruja, tukea ja kannustaa, mutta aivan syvimipä tuntojamme emme jaa... Olemme kumpikin arkisen onnellisissa parisuhteissa, joissa on tulevaisuutemme eikä tulisi mieleenkään niitä rikkoa. Niissä täyttyyvät monet tarpeet... ja ainakin omassani myös seksuaaliset.
Puolisoista kysely ja puhuminen on jotenkin vaikeaa. Teemme sen kohteliaisuudesta ja velvollisuudesta, ovathan perheemme tärkeintä elämässämme, mutta ilmeet ja äänensävyt paljastavat ettei se ole kovin mieluista. Toisen lapsia sen sijaan rakastamme kuin omiamme. Kyläillessämme olemme kuin kotonamme.
Uskon ettemme ole ainoita ystävyksiä, joilla on "liiankin" lämpimiä tunteita toisiaan kohtaan. Mutta tälläisestähän ei voi puhua - kenelle kertoisit??? Et voi kertoa miehellesi, et tälle parhaalle ystävälle etkä varmasti kenellekään muulle! Ei edes itselleen tunnustaminen ole helppoa.
Ja samalla tuon ystävyyden säilyttäminen on välttämätöntä, ettei hän kokonaan kaikkoa elämästäni!
Mutta jonain päivänä ehkä... uskon että joskus vielä voimme puhua asiasta. Ehkäpä jännite sillä lopullisesti asettuisikin, kun "kielletty" ja "salainen" olisi poissa. Kunhan olemme tarpeeksi kokeneita ja vahvoja, ilman että elämämme siitä häiriintyvät.
Olisi hienoa kuulla miten muut ovat selvinneet, jos tälläistä on muillekin tapahtunut.
niin puhtaan valkoiset
kuin lähde
ovat nuo kasvot
joissa sieluni on kiinni, levoton
- aale tynni -
Olen ns. "hetero" joka on pari kertaa ihastunut naiseen, mutten "katsele" tai ajattele naisia sillä tavalla. Sitä vaan ihastuu ihmiseen, oli se sitten mies tai nainen. No, jos olen mielestäsi bi, niin okei, minkäs sille voi. Koskaan en ole naisen kanssa seksiä harrastanut. Ehkä voisin, en tiedä. Mutta ihmisiä ei pitäisi lokeroida onko hetero, bi, homo/lesbo yms. ihmisen seksuaalisuus on ihmeellinen asia, ei aina selitettävissä, ja vain yksi osa ihmisyyttämme, elämäämme. Meillä on paljon muitakin tarpeita, hallitsevampiakin!
Myönnän kuitenkin että elämäni ehkä suurin rakkaus on eräs ystävättäreni. Kukaan ei ole saanut minussa aikaan sellaisia väristyksiä, hellyyspuuskia, huolestusta, harmistusta, mustasukkasuutta... ja tiedän hänelläkin olevan tunteita minua kohtaan. Tästä emme kuitenkaan puhu. Jännite on jo (onneksi) laantunut mutta aina välillä se tiivistyy välillämme, jos olemme kahden kesken. Uskon tämän kuitenkin tavallaan häiritsevän suhdettamme, emme ole enää aivan niin läheisiä kuin voisimme ja mitä olemme olleet. Kosketamme toisiamme edelleen usein, mutta lämpö ja intensiivisyys on muuttunut. Ehkä olimme jo menossa liian pitkälle kauniissa sanoissa ja hellyydenosoituksissa... En tiedä. Hyvä näin. Silti ystäväni kiusaa minua fantasioissani! Ajattelen häntä muutenkin paljon. Ja kaipaankin. Hänen katseensa kertoo etten ole ainoa...
Mutta haluamme olla oikeita ystäviä, tietää mitä toiselle kuuluu, jakaa elämän iloja ja suruja, tukea ja kannustaa, mutta aivan syvimipä tuntojamme emme jaa... Olemme kumpikin arkisen onnellisissa parisuhteissa, joissa on tulevaisuutemme eikä tulisi mieleenkään niitä rikkoa. Niissä täyttyyvät monet tarpeet... ja ainakin omassani myös seksuaaliset.
Puolisoista kysely ja puhuminen on jotenkin vaikeaa. Teemme sen kohteliaisuudesta ja velvollisuudesta, ovathan perheemme tärkeintä elämässämme, mutta ilmeet ja äänensävyt paljastavat ettei se ole kovin mieluista. Toisen lapsia sen sijaan rakastamme kuin omiamme. Kyläillessämme olemme kuin kotonamme.
Uskon ettemme ole ainoita ystävyksiä, joilla on "liiankin" lämpimiä tunteita toisiaan kohtaan. Mutta tälläisestähän ei voi puhua - kenelle kertoisit??? Et voi kertoa miehellesi, et tälle parhaalle ystävälle etkä varmasti kenellekään muulle! Ei edes itselleen tunnustaminen ole helppoa.
Ja samalla tuon ystävyyden säilyttäminen on välttämätöntä, ettei hän kokonaan kaikkoa elämästäni!
Mutta jonain päivänä ehkä... uskon että joskus vielä voimme puhua asiasta. Ehkäpä jännite sillä lopullisesti asettuisikin, kun "kielletty" ja "salainen" olisi poissa. Kunhan olemme tarpeeksi kokeneita ja vahvoja, ilman että elämämme siitä häiriintyvät.
Olisi hienoa kuulla miten muut ovat selvinneet, jos tälläistä on muillekin tapahtunut.
niin puhtaan valkoiset
kuin lähde
ovat nuo kasvot
joissa sieluni on kiinni, levoton
- aale tynni -
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olipa mukava lukea viestiäsi, olen aikalailla samanlaisessa tilanteessa... Puhuit tuosta ihmiseen rakastumisesta, niinhän se on. En kyllä tiedä olenko rakastunut, mutta olen sitä mieltä, että on väärin tuomita ihmiset sen mukaan, ketä he rakastavat... Minäkin koen olevani hetero, katselen miehiä siinä mielessä, en naisia, mutta siltikin tämä yksi nainen saa aikaan minussa jotain, mitä en voi käsittää... Lukiessani viestiäsi tuntui mukavalta, etten ole ainoa...
Hyvä kirjoitus,kiitos siitä! Todella hienoa lukea asiallisiakin viestejä.
Koskettava, hellyyttävä tarina. Toivottavasti löydät oikean ratkaisun tilanteeseen. On tietenkin myös asioita, joihin ei tarvitsekaan tulla ratkaisua. Liekö tämä juuri sellainen. Ihana, lämmin rakkaus, jota eivät sanotut sanat pääse pilaamaan..
Mutta uskokaa pois, näinkin seesteiseen tilaan pääseminen on vienyt aikaa. Takana unettomia öitä, lukematomia sisäisiä dialogeja, onnen ja tuskan kyyneleitä, välillä ollut hulluksi tulla!
Viimeisten kuukausien aikana olen kuitenkin oppinut itsestäni enemmän kuin koskaan, sillä olen oppinut mitä rakkaus on, ja nimenomaan miten monenlaista sitä voikaan olla. Ja olen onnellisempi kuin koskaan.
Wow, olet päässyt pitkälle ihmistuntemuksen tiellä. Olet niin oikeassa, miksi rajata itsensä johonkin kastiin (bi, homo, lesbo)?
Ollaan mitä ollaan, rakastetaan ja nautitaan elämästä! :)