Olen alkanut epäilemään, että sain viime yönä rajun migreenikohtauksen. Minulla on ollut viimeisen viikon aikana pientä lämpöä. Pitkin viikkoa on ollut tunne kuin mahatauti olisi tuloillaan. Eilen illalla oli kuitenkin aivan normaali olo. Yöllä heräsin kuitenkin jyskyttävään kovaan päänsärkyyn ja pahaanoloon. Kipulääke ei auttanut. Olo helpottui aina hetkeksi kun sain oksennettua, mutta sama tilanne oli taas puolen tunnin päästä. Aamulla ei auttanut jäädä kuin sairaslomapäivälle. Nyt päivällä pahaolo poissa, mutta pää aivan hellä, varsinkin oikealta ohimolta Vastaako oireet migreeniä? Tehoaako käsikaupan kipulääkkeet?
Migreeniä?
rsp
2450
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
en vaan ole ikinä kuullut kuumeilusta ennen kohtausta. mutta tuo oksentaminen helpottaa hetkeksi, on totta. myöskin mulla on tuota ellotus tunnetta, ennen migreeniä mun elimistö "tankkaa" eli mulle tulee hirveä halu syödä makeaa. kaippa sen tarkoituksena on selvitä seuraavat 3-5pv ilman ruokaa. mulla on pää niinkuin "pumpulia" ja päänahka kosketusherkkä, migreenin jälkeen. itselläni ei tavallinen burana tmv auta kohtauksen tullessa. buranaa suositellaan ottamaan heti oireiden alettua karhun annos. 3*400mg tai jopa 4*400mg
Olen itse kärsinyt migreenistä n. viisi vuotta.
Mielstäni särkysi kuvaa hyvin migrenikohtauksen.
Onneksi minulla on hyvä migreenilääke mutta kohtauksia on joskus jopa 2-3kertaa/viikossa, huonolla tuurilla.
Mielstäni sinun pitäisi mahdollisimman pian kääntyä lääkärin puoleen ja saada lääkeen jonka voit koikella ensi kerralla kun sinulla on särkyä.Tsemppiä, ei ole mukavaa elää migreenin kanssa mutta kuitenkin helpompi kun on lääke siihen.