Tulimpa taas kokemusta rikkaammaksi !!!!

Olin kolme viikoa eräällä työmaalla, jossa valmistuu neljä omakotitaloa. Alkavat olla jo loppusuoralla. Siinä tuli taas nähtyä, että kuinka "päteviä" rakennusmiehiä Suomesta löytyy. Voi helvetti sentään. Puhallusvillat kerääntyneet sellaisiksi paakuiksi sinne tänne ja joissakin kohdissa ei villaa ollenkaan. Sisäkattorimat kuin juosten kustu, joten paneloinnin jälkeen katto on todella karmeaa katseltavaa. Kylpyhuoneessa vesieristystä oli vedetty tasan yhden kerran puolikuivalla telalla ja ei kun laatat päälle. Liikuntasaumoissa ei ollut ainuttakaan nauhanpätkääkään. Kylppärit talon toisessa kerroksessa ja välipohja vaneria. Meneeköhän vuottakaan, kun vesi on pehmittänyt vanerin sellaiseen kuntoon, että menee jalka lattiasta läpi. Lekaharkkoperustat niin pirun vinossa, että saa tasoittaa ja suoristaa päiväkaupalla. Siis ei voi kun ihmetellä, että mistä näille työnsankareille palkka maksetaan. Säälittää vaan nuo tulevat ostajat, joille tuollaisen talon ostaminen saattaa olla elämän suurin investointi, jota maksetaan takaisin 25-30 v. Monet sanovat, että tälläinen on työn valvonta kysymys, mutta minä kysyn, että eikö Suomalainen duunari osaa ja viitsi tehdä kunnollista jälkeä kuin ainoastaan pakon edessä ja jatkuvan valvonnan alaisena. Rikollista toimintaa ,sanon minä.
81612
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Jos ei ostajia vielä ole tiedossa, niin kannattaisiko ilmoittaa rakennusvalvontaan?

Äänestä
  • lakisääteiset katselmukset varmasti tehty ja vastaava mestari firman palkkalistoilla ja vastaa samalla että voitoa tehdään tai saa kenkää.

    Äänestä

  • kaikki+ kirjoitti:

    lakisääteiset katselmukset varmasti tehty ja vastaava mestari firman palkkalistoilla ja vastaa samalla että voitoa tehdään tai saa kenkää.

    löytyy erikoistuneita rakennusammattilaisia joka
    hommaan.eri juttu jos käytetään yleismies jantusia teemään ammattilaisen hommaa,ne kun on halvempia.vesi eristeet on ainakin remonttipuolella tarkastettu hyvin tarkkaan.
    alustan kosteus ,huokoisuus,käytetyt aineet ,menekit,kalvopaksuus mittaus,imupainetesti.kaikkipaperille 3:na kappaleena ja valokuvat monesta kohtaa.
    miten uudispuolella saatehdä tommosta.multa menis työ ja elanto jos tommosta yrittäs tehdä.

    Äänestä

  • tässä maassa kirjoitti:

    menisi työ eli loppuisi rempat.

    Äänestä

siis vaimo ottaa jok' ilta suihi, se on ihanaa.

Äänestä

miksi tehdä kerralal kunnolla kun kahteen kertaan tekeminen työllistää kaverin?

Ei vais hermoon ottaa itse kullakin ja silmään sattuu pienetkin viat.. Moni vaan ei oikeasti ymmärrä miten asiat olisi tehtävä ja toisaalta taas kaikessa työssä on olemaas pienten heittojen varat..

Meillä omassa pirtisasä ei vierasta päästetty tekemään mitään jos ei ollut varmaa, että osaa ja taitaa kunnolla ja on huolellinen. Omat mokat kestää edes jotenkin, mutta toisen..

Äänestä

Tarviiko sitä nyt ottaa hikeä kaikista maailman pikkuasioista?
Vedä taata perssavut,ota nitrot ja mene tansseihin.Naaraat sieltä vosun ja pidätte hauskaa.
Se ei ole rikollista toimintaa,päinvastoin joskus jopa pakollista.

Äänestä
  • Niinkuin ystäväni taannoin sanoi: "uusi on aina uutta".
    Voisin siihen lisätä, "paskakin on aina uutta...".

    Kyllä se niin on, että jostain se säästö tulee kun lähdetään halpaa hakemaan.

    Tosin on niitä kalliitakin taloja ns. arvokkailla tonteilla, kuin juosten kustu. Kosteus nostaa parketit ja lattiat ovat kylmät jne. Talossa(7v) selvä homeen haju paitsi ei asukkaiden mielestä.
    Rakentaja kadonnut kuin pieru saharaan.

    Elämä on.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Suuseppä kirjoitti:

Olin kolme viikoa eräällä työmaalla, jossa valmistuu neljä omakotitaloa. Alkavat olla jo loppusuoralla. Siinä tuli taas nähtyä, että kuinka "päteviä" rakennusmiehiä Suomesta löytyy. Voi helvetti sentään. Puhallusvillat kerääntyneet sellaisiksi paakuiksi sinne tänne ja joissakin kohdissa ei villaa ollenkaan. Sisäkattorimat kuin juosten kustu, joten paneloinnin jälkeen katto on todella karmeaa katseltavaa. Kylpyhuoneessa vesieristystä oli vedetty tasan yhden kerran puolikuivalla telalla ja ei kun laatat päälle. Liikuntasaumoissa ei ollut ainuttakaan nauhanpätkääkään. Kylppärit talon toisessa kerroksessa ja välipohja vaneria. Meneeköhän vuottakaan, kun vesi on pehmittänyt vanerin sellaiseen kuntoon, että menee jalka lattiasta läpi. Lekaharkkoperustat niin pirun vinossa, että saa tasoittaa ja suoristaa päiväkaupalla. Siis ei voi kun ihmetellä, että mistä näille työnsankareille palkka maksetaan. Säälittää vaan nuo tulevat ostajat, joille tuollaisen talon ostaminen saattaa olla elämän suurin investointi, jota maksetaan takaisin 25-30 v. Monet sanovat, että tälläinen on työn valvonta kysymys, mutta minä kysyn, että eikö Suomalainen duunari osaa ja viitsi tehdä kunnollista jälkeä kuin ainoastaan pakon edessä ja jatkuvan valvonnan alaisena. Rikollista toimintaa ,sanon minä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu