Ennen olivat äidit paljolti kotona.Isä hankki palkkatyössä elannon perheelle.
Itsekin koin vaimoni äitiysloma-ajat ,kolmesti,niinä parhaimpina aikoina elämämme kannalta.
Nykyajan nainen voi tietysti kysyä ,että miksei isäkin voisi olla koti-isä ?Kulttuurin muutos käy kovin hitaasti tällaiseen suuntaan.
Jos Kiinassa tai Intiassa mies on töissä ,niin satavarmalla vaimo hoitaa kotia ja lapsia.Tietääkseni myös Keski-Euroopassa on paljon enemmän kotiäitejä kuin täällä Pohjan perillä Suomessa.
Oliskos jotain linkkiä aiheeseen kotiäidit,tai naisten työssäkäynti/miesten työssäkäynti perheissä?
Itsekin koin vaimoni äitiysloma-ajat ,kolmesti,niinä parhaimpina aikoina elämämme kannalta.
Nykyajan nainen voi tietysti kysyä ,että miksei isäkin voisi olla koti-isä ?Kulttuurin muutos käy kovin hitaasti tällaiseen suuntaan.
Jos Kiinassa tai Intiassa mies on töissä ,niin satavarmalla vaimo hoitaa kotia ja lapsia.Tietääkseni myös Keski-Euroopassa on paljon enemmän kotiäitejä kuin täällä Pohjan perillä Suomessa.
Oliskos jotain linkkiä aiheeseen kotiäidit,tai naisten työssäkäynti/miesten työssäkäynti perheissä?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Täytyy nostaa hattua niille isille,jotka eivät ole masentuneita,vaan energisiä ja jaksavat rakastaa lapsiaan huutamatta ja kiukkuilematta heille.No useimmilla ihmisillä on varmaan väsymystä tai sitten pientä masennusta tai suurtakin joskus elämässään.Ne ovat ohimeneviä levolla ja lääkityskin auttaa.
Tässä on itsekin sairaslomalla masennuksen takia.Kaikki tuntuu kovin rasittavalta.OIkeastaan tää surffailu on rasittavimmasta päästä tällä hetkellä ja koneen kiinnipitäminen olisi tärkeää seuraavat kaksi viikkoa,että saisi levättyä-nimenomaan pääpolla tarvitsee nyt lepoa.
Sitä ajattelee ,että olisi hyvä ,jos pystyttäisiin testaamaan noita vanhemmuuden kykyjä.Itsekin olisin saattanut harkita lastentekoa ,jos olisin älynnyt ,että minulla on taipumusta masennukseen.
Mutta elämä käy päälle lailla pommilaivueen eikä siinä ehdi ajatella eikä osaakaan.Sitä mukaa kun oppii ajattelemaan on kaikki virheet jo tehtynä.No tämä päivä on huomisen aatto ja jo tänään voi olla viisaampi ,jossain pienessä tai isossakin kysymyksessä elämästä.
Esim itse voin olla viisaampi tästä masennuksesta: sitä on myös aggressiivista sorttia.Huudetaan ja kiukutellaan muille.Pahimmillaan kirosanat ovat herkässä pienessäkin ongelmassa.Rintaan pistää ,kun ei jaksaisi tapella kenenkään kanssa ja pienikin tappelus aiheuttaa sydämentykytystä,huimausta ja verenpaineen nousua.Onneksi tappelu on nyt työpaikalla ja kotona on saavutettu kohtuullinen rauha,parantamisen varaa on siinäkin,mutta ihan hyvä nyt näinkin.
Vastuuta pitää vaatia muiltakin,ei huusholli saa olla vain yhden perheenjäsenen eli minun vastuullani.
Miksi sitten otan sen vastuun vain itselleni. Ongelmieni perussyy saattaa tulla tässä ilmi.Teen kaiken kiltisti mitä vaaditaan tullakseni hyväksytyksi ja kyllä sitä ihmiset osaavat hyödyntää.
En ole uskaltanut ottaa riskiä kieltäytyä,vaan ollut nöyristelevä.Ei ihme ,että jossain vaiheessa alkaa masentaa.
Yksinäisyyden pelko on aina ollut kova.Yksinjäämisen pelko.Mutta nyt tuntuu jo siltä ,että perheemme pysyy yhdessä hamaan loppuun asti.
Minun ei ole vaikea käsittää miksi tässä hyvinvointi-onnelassa monia lasten vanhempia vaanii masennus. Ristiriita mediassa ja
julkisuudessa hoetun virtuaali-Suomen ja yksilöiden kokeman todellisuuden välillä on huima. Elämme kulttuurissa jossa epäonnistumiset kärsitään hiljaa omissa nahoissaan toisin kuin mm. Ranskassa jossa samanlainen nuorempien ikäluokkien polkeminen kuin meillä on maan tapa, ei käykään päinsä suurelle yleisölle.
Hyvin usein jaksamisongelmiin ei perhe saa mitään konkreettista apua. Tämän olen itse selkänahassani kokenut. Paikkakunnanvaihdoksen takia meillä ei ole mitään ns. sosiaalisia turvaverkkoja. Yhteiskunta ei meitä ole auttanut koska olemme ihan kunnon ihmisiä emmekä esim. narkkareita. Luojan kiitos, itse en ole kovin masennukseen vajonnut mutta mieheni kyllä on oireillut kovastikin. Itse olen hänen masennuksensa takia ollut musertavan työtaakan alla useamman vuoden. Nyt menee paremmin. Itse toipuilen uupumuseni kanssa. Pienet lapsemme kasvavat, ovat jo vähän isompia ja onneksi todella mukavia ja tasapainoisia sekä terveitä lapsia.
Vaikeat vuodet aiheuttivat avioliitollemme paljon hallaa. En ole saanut vielä luottamustani takaisin että voisin puhua miehelleni kaikista arjen vastuksista vaan hoidan liikaa asioita itse. Ollessaan masentunut mieheni heittäytyi murjottamaan viikoksi tai useiksi jättäen kaiken työn (lasten hoidon, firman hoidon, huushollin ) minulle, tämän sai aikaiseksi jokainen vastoinkäyminen, kiusa ja lopulta virheitä tekevä ylirasitettu vaimonsa siis minä.
Tuntuu että nyky Suomessa lähes ainoa "avun" muoto on huostaanotto eli mitään ennaltaehkäisyä ei ole olemassa. Kuin jos nyrjähtänyttä nilkkaa hoidettaisiin amputoimalla koko jalka.
Sivuhuomautukseni vaan tuohon mainintaasi kiinalaisesta kotihoidosta, Intiasta en sitten tiedäkään - on varmaan noin kuin kirjoitit:
Enpä tiedä onko ainakaan siellä Kiinassa se äiti kotona hoitamassa lapsia vaikka mies töissä olisikin; siellähän vanhemmat painavat niska limassa töitä ja isoäiti hoitaa lasta. Tai sitten jos ollaan sitä tosi pientä keskiluokkaista vähemmistöä siinä valtakunnassa niin lapsi on usein yötä päivää päiväkodissa ja pääsee kotiin viikonlopuiksi. Näin siinä valtakunnassa on yksilön arvostus minun tietämykseni mukaan. Mutta sitähän meidän kotoisat poliitikkomme sinnikkäästi ajavat että meistä tulisi kiinalaisia elikkä tekisimme ilman sosiaaliturvaa orjahommia orjan palkalla.
Läntisessä Keski-Euroopassa naisilla on mahdollisuus jäädä kotiäidiksi, koska monissa sikäläisissä maissa miehillä on avioeron sattuessa elatusvelvollisuus paitsi lastensa myös ex-vaimon suhteen. Vaan mitenkäs käy avioerossa suomalaiselle naiselle, joka on uhrannut 20 vuotta kotiäitiydelle?