Oli kummituksia tai ei, kerrottakoon oma kummitusjuttuni joka on tapahtunut n. 15 vuotta sitten.
Olin siihen aikaan nuori teinityttö ja kahden kaverini kanssa poikkesimme välillä tyhjillään olevassa valtavassa talossa, jota vanhempani kävivät silloin lämmittämässä. Talo oli hauska paikka omaa rauhaa haluaville nuorille, missä sai jutella niitä näitä. Rakennus oli (ja on edelleenkin) useamman sadan neliön kokoinen, vanhan kartanon ison navetan vanhaan kivijalkaan rakennettu koulu. Koulu oli silloin ollut jo noin kymmenen vuotta täysin tyhjillään. Istuimme kolmistaan kerran talon yläkerrassa isossa aulassa jutustelemassa mukavia, pojista kai. Iltapäivä oli kääntymässä iltaan, oli kevättalven pilvinen ja varsin harmaa päivä. Muita ei rakennuksessa ollut, ei myöskään talon pihalla tai lähialueilla ollut ketään. Kesken kaiken naurumme ja keskustelun rakennuksen toisesta päästä käytävästä alkoi kuulua selvästi jotain ääntä. En muista kuka meistä sen ensi kuuli. Ääni oli sama kuin joku olisi kävellyt hitain, raskain askelin saappaat jalassa käytävää pitkin. Ja nämä askeleet tuntuivat lähestyvän verkkaisesti meitä kohden. Me kaikki kuulimme tämän äänen ja se sai meidät ensin hiljenemään. Kuuntelimme kaikki, kysyimme toistamme hiljaa kuuletteko te saman kuin minä, ja kun ääni vielä jatkui, kaikilla oli varmasti ihokarvat pystyssä. Istuin kasvot käytävään päin, tosin en nähnyt sen päähän asti. Hämärä käytävä näytti tyhjältä. Yhtäkkiä meihin iski kylmät väreet ja aito pakokauhu! Kukaan ei jäänyt kyselemään, että kuka siellä, vaan kiljuimme ja juoksimme minkä ehdimme talon toiseen päätyyn ja sieltä vielä raput alakertaan ja ovesta ulos. Vasta pihalla aloimme hieman rauhoittua. Talo näytti autiolta ja hiljaiselta, mutta takaisin emme enää menneet. Iljetti ihan katsoakin sen mustanpuhuvia ikkunoita. Lähdimme pois ihmetelle, mitä olimme kokeneet.
Myöhemmin kun kerroin tapauksesta talossa aiemmin työskenneelle ihmiselle sain kuulla, että me emme olleet ainoat jotka olivat kokeneet talossa saman kammottavan ja selittämättömän kävelijän. Myös pari vuosikymmentä aiemmin joku siivoojista oli säikkynyt pahan kerran siitä samasta tyhjästä käytävästä kuuluneita askeleita, joista tuli tällöinkin kuulijalle mieleen mieshenkilö, jolla oli saappaat jalassa.
Olin siihen aikaan nuori teinityttö ja kahden kaverini kanssa poikkesimme välillä tyhjillään olevassa valtavassa talossa, jota vanhempani kävivät silloin lämmittämässä. Talo oli hauska paikka omaa rauhaa haluaville nuorille, missä sai jutella niitä näitä. Rakennus oli (ja on edelleenkin) useamman sadan neliön kokoinen, vanhan kartanon ison navetan vanhaan kivijalkaan rakennettu koulu. Koulu oli silloin ollut jo noin kymmenen vuotta täysin tyhjillään. Istuimme kolmistaan kerran talon yläkerrassa isossa aulassa jutustelemassa mukavia, pojista kai. Iltapäivä oli kääntymässä iltaan, oli kevättalven pilvinen ja varsin harmaa päivä. Muita ei rakennuksessa ollut, ei myöskään talon pihalla tai lähialueilla ollut ketään. Kesken kaiken naurumme ja keskustelun rakennuksen toisesta päästä käytävästä alkoi kuulua selvästi jotain ääntä. En muista kuka meistä sen ensi kuuli. Ääni oli sama kuin joku olisi kävellyt hitain, raskain askelin saappaat jalassa käytävää pitkin. Ja nämä askeleet tuntuivat lähestyvän verkkaisesti meitä kohden. Me kaikki kuulimme tämän äänen ja se sai meidät ensin hiljenemään. Kuuntelimme kaikki, kysyimme toistamme hiljaa kuuletteko te saman kuin minä, ja kun ääni vielä jatkui, kaikilla oli varmasti ihokarvat pystyssä. Istuin kasvot käytävään päin, tosin en nähnyt sen päähän asti. Hämärä käytävä näytti tyhjältä. Yhtäkkiä meihin iski kylmät väreet ja aito pakokauhu! Kukaan ei jäänyt kyselemään, että kuka siellä, vaan kiljuimme ja juoksimme minkä ehdimme talon toiseen päätyyn ja sieltä vielä raput alakertaan ja ovesta ulos. Vasta pihalla aloimme hieman rauhoittua. Talo näytti autiolta ja hiljaiselta, mutta takaisin emme enää menneet. Iljetti ihan katsoakin sen mustanpuhuvia ikkunoita. Lähdimme pois ihmetelle, mitä olimme kokeneet.
Myöhemmin kun kerroin tapauksesta talossa aiemmin työskenneelle ihmiselle sain kuulla, että me emme olleet ainoat jotka olivat kokeneet talossa saman kammottavan ja selittämättömän kävelijän. Myös pari vuosikymmentä aiemmin joku siivoojista oli säikkynyt pahan kerran siitä samasta tyhjästä käytävästä kuuluneita askeleita, joista tuli tällöinkin kuulijalle mieleen mieshenkilö, jolla oli saappaat jalassa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen itsekin koneut yhtä jos toista ja usein hakeutunutkin paikkoihin missä kerrotaan kummittelevän. mitään en ole aina nähnyt tai kuullut mutta tuntenut kyllä sen missä kulmassa siellä kummittelee. Joku vuosi sitten kuulin että erään vaatekaupan alakerrassa kummittelee, sovin työntekijän kanssa että tulen paikalle kun liike on kiinne. Hetken käveltyäni pitkin varastoa löysin nurkan missä pysähdyin ja sanoin tämä tuntuu paikalta missä havainnot on. Se oli totta sanoi myyjä, aikani siinä olin ja tunnustelin "ilmatilaa" miltä minusta tuntuu ja onko jokin paikalla lähellä. Kun tunne tuli että nyt on jokin energia lähellä sanoin "voit postua anna sinulle luvan" ja tunne hieman tasoittui. Tämän jälkeen siellä ei ole kummitellut, mutta joku viikko siitä eteenpäin ehkä n 2vko. Alkoi kotona vähän olla fiilis että en ole yksin. tuttavani kassi kaatui pöydänpäällä ja jatkoi siitä kaaduttuaan pienen matkan ja tippui lattialle. Myös muita pieniä "asioita" tapahtui lähipäivinä. Kunnes ymmärsin että ehkä tämä oli kiitos tms, ja tämän jälkeen ei ole vastaavia tapahtunut. Paitsi jotain sellaista että jotkut tavarat tuntuu välillä katoavan ihmeellisesti ja taas löytyy mitä ihmeellisimmistä paikoista. Tämä voi johtua kyllä siitäkin että kuljetan itse ajattelematta asiaa niitä minne sattuu syystä tai toisesta.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001150&posting=22000000016745464 lue minun kokemuksestani. Itsekin olen kuullut, kun kummitus kävelee rappusia ylös, joita se aika ahkerasti ramppaa :)