toisen kerran kolposkopia?

huolestunut nainen

Hei,

Kyselisin onko kenellekään käynyt vastaavaa?
Minulla oli papa-kokeissa luokkaa 2 moneen otteeseen ja tästä syystä lähetettiin kolposkopia-tutkimukseen ja koepalat otettiin. Koepaloissa löytyi edelleen jotain ja sitten jouduin ns. loop-hoitoon eli sähkösilmukkahoitoon. Tämän kun olin käynyt niin menin kontrollipapaan ja taas oli luokka 2 JA TAAS JOUDUN KOLPOSKOPIAAN. Olen ihan hermona ko. aiheesta. Synnytys vuonna 2005 ja sama mies koko ajan :)

14

15728

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sulla

      mahdollisesti kondylooma?

    • Pauliina

      Mulle on tehty kaksi kertaa kolposkopia, tosin kertaakaan ei vielä loop-hoitoa. Kolposkopia tehdään AINA ennen loop-hoitoa, mahdollisesti useampaankin kertaan, jotta nähdään, onko loop-hoito ylipäänsä tarpeellinen. Papa ei sitä vielä kerro.

    • kertaa

      Hei!
      Minulle tehtiin myös ensimmäisen kolposkopian jälkeen sähkösilmukkahoito.Kuukauden päästä siitä kävin kontrollissa ja uudessa kolposkopiassa.Siinä huomasivat,etteivät ole saaneet kaikkia muutosalueita poistetuksi ensimmäisessä sähkösilmukka-hoidossa(konisaatiossa) ja siksipä ensi maanantaina menen jälleen uuteen konisaatioon.Kylläkin sillä erotuksella,että nyt sitä ei tehdä sillä sähkösilmukalla vaan ihan veitsellä leikkaamalla.Näin toivon mukaan saadaan kaikki sieltä nyt pois...

      • takana

        Minulla on pari viikkoa sitten tehty toisen kerran loop-hoito, koska ensimmäisellä kerralla eivät saaneet kaikkea pois. Nyt sitten odottelen jännityksellä tuloksia... Yritin viimeksi kysellä, että mikä on seuraava hoito jos kaikkea ei taaskaan saatu pois. Lääkäri totesi vaan, että vaikea arvailla... Kuulemma kohdun poisto on ihan viimeinen juttu eikä ikäiselläni (28v.) se ensimmäinen vaihtoehto.

        Ikävä juttu tässä toisessa kerrassa oli se, että joku verisuoni jäi vuotamaan ja kuukautisten kaltaista vuotoa on tullut vielä ihan tasaisesti. Noin pari viikkoa hoidon jälkeen haavan päältä lähtee verihyytymä liikkeelle ja sen alta saattaa paljastua vuotokohta. Näin siis kävi. maanantaina pitäisi soittaa klinikalle ja varata aika, jotta polttavat suonenpäät taas kiinni... Ei kivaa ollenkaan.

      • panic100
        takana kirjoitti:

        Papa kokeiden vastaus: PAPA3, keskivaikea dysplasia ja niukat viitteet HPV:sta, ruksittu myös kohta HSIL
        eli se kertoo just noista limakalvon vaikeista muutoksista. APaniikki päällä ja parin päivän päästä menossa hoitoon femedaan. Sanoivat jo puhelimessa, että suurin osa noista muutoksista johtuu HPV:sta eli kondyloomaviruksesta. Mullakin ollut sama ukko viimeiset 7 vuotta. Ja sitä edellinenkin oli melki yhtä kauan. Mitään oireita ei ole ollut, valkovuotoa välillä, mutta ei muuta tule mieleen. Luulen, että sain taudin joskun 9 vuotta sitten silloiselta poikaystävältäni koska silloin mulla oli hiivaa muutaman kerran ja se kuulemma voi liittyä tuohon kondyloomaan.

        Käsitin että on melko yleistä että niitä muutosalueita joutuu poistamaan parikin kertaa. Lisäksi mitä tossa olen jutellut, niin aika monelta on sitten loppujen lopuksi poistettu kohtu jos muutokset uusii usein.

        Kuinka nopeasti voi lasehoidon jälkeen mennä uuteen laserhoitoon. Mulle siis tehdään se laserjuttu käsittääkseni tiistaina..iik

    • mimmi..

      sattuuko tutkinta??kertokaa kokemuksianne kiitos..

      • nikita 1

        Kävin tänään kolposkopiassa ja pyörryin. Kipeetä teki ja vertakin vuoti paljon.Kaverini kävi viikkoa aikaisemmin eikä mitään tälläista ollut.

      • Koivu
        nikita 1 kirjoitti:

        Kävin tänään kolposkopiassa ja pyörryin. Kipeetä teki ja vertakin vuoti paljon.Kaverini kävi viikkoa aikaisemmin eikä mitään tälläista ollut.

        Saanko kysyä millä tavalla tehtiin? ihan normi gynellä ja pöydällä... minulle kyseinen hoito tulossa ja pelkään noitaa paikkoja aivan kamalasti.

      • Tuliba
        nikita 1 kirjoitti:

        Kävin tänään kolposkopiassa ja pyörryin. Kipeetä teki ja vertakin vuoti paljon.Kaverini kävi viikkoa aikaisemmin eikä mitään tälläista ollut.

        saanko kysyä, millätavalla tehtiin? gynekologi, ja ihan sellainen normaali pöytä vai kuinka?
        Jännitän aivan sairaasti..

    • 5-vitonen

      Minulle eilen tehtiin loop-hoito
      Erikoista tässä on se että olen puolitoista vuotta hypännyt gynellä,kirvelyn,polttelun,ihottuman(limakalvoilla) takia
      Papa-kokeita otettu ainakin 5 kpl
      Kaikenmaailman hiivalääkkeet saanut,ei apua.
      Lokakuussa 2007 koepalat joissa solumuutoksia(lieviä)
      Ja taas maaliskuu 2008 koepalat ja papa
      Papa aina ollut luokka 1
      Mutta tässä viimeisessä koepalassa oli jo syövän esiaste joka nyt poistettiin.Siis miten voit luottaa papaan?En ainakaan minä enää.
      Nyt vaan odotellaan pelolla vastauksia.

    • jos

      Millä tavalla tekevät?

      • Pippuri

        Olin kolme viikkoa sitten tuossa kolposkopiassa (papa 2 pari kertaa peräkkäin) ja tuo tutkimus ei sattunut oikeasti yhtään! Jännitin kyllä ihan kamalasti, mutta lääkäri oli tosi kiva ja kertoi koko ajan mitä tapahtuu. Ihan siinä sellaisella pöydällä köllöttelin pääpuoli kohoasennossa ja siinä se lääkäri sitten sillä mikroskoopilla tutki. Yhden koepalan otti ja se ei tuntunut miltään. Oikeasti papa-koe on kivuliaampi kuin tuo juttu eli tätä tutkimusta ei tartte pelätä että koskee! Tuloksia nyt sitten odottelen..

      • minä vaan
        Pippuri kirjoitti:

        Äidilleni tehtiin kolposkopia noin kuukausi takaperin ja hän kertoi sen koskeneen enemmän kuin mikään koskaan. Hänellä todettiin kolposkopian perusteella syöpä, ilmeisesti tuo saattaa vaikuttaa tutkimuksen kivuliaisuuteen?

    • Näin tänään

      Kävin tänään toista kertaa kolposkopiassa. Ekaa kertaa edelsi muutama lievästi poikkeava papa, eikä kolposkopiassa löytynyt mitään, ja nyt kävin kontrollissa, ja löytyikin kondyloomaa.

      Toimenpide on lähinnä epämukava, pahinta on se kirvelevä etikkahappo-liuos, ja instrumentit tuntuu aika epämiellyttäviltä. Miun lääkäri on onneksi erittäin mukava ja rento ihminen joten ei se pelota läheskään niin paljon kuin luulin. Nopea toimenpide, kunhan muistaa vaan yrittää rentoutua ja hengitellä rauhallisesti. Jos jännittää lihaksia niin silloin tuntuu kipua tietenkin.

      Olen tässä jonkin aikaa syönyt minipillereitä ja lääkäri sanoi niiden ohentaneen kohdun limakalvoja, voi olla että sen takia muutoksia nyt löytyikin helpommin?

      Tuloksia odotellessa mennään että tarviiko tehdä mitään toimenpiteitä.

      Kuulemma taas puolen vuoden päästä kolposkopia nro. 3 tulossa.

      Tuo kondylooma on todellakin erittäin yleinen, muistaakseni sen voi saada jo äidiltä synnytyksen yhteydessä vai muistanko nyt ihan väärin? Eli älkää alkako heti niitä ukkoja syyllistämään :D Lisäksi HPVn itämisaika voi olla jopa vuosia ja taas vuosia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      150
      6478
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      32
      2322
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      187
      2099
    4. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1343
    5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      89
      1286
    6. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      73
      1077
    7. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      1047
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      25
      987
    9. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      44
      951
    10. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      10
      858
    Aihe