Satuin lueskelemaan Päivyt 3:sta, joka on käytössä ry:mme päiväkerhojen tuntikirjana. Kiinnitti huomiota aihepiiri, joka käsittely pyhäpäivän viettoa. Kieltämättä jaottelu oli sellainen, että ainakin itse sanoiduin irti näin mustavalkoisesta ajettelusta. Kirjan mukaan uskovaiset viettävät pyhäpäivää
- Jumalanpalveluksessa
- Pyhäkoulussa, raamattuluokassa
- Seuroissa
- Kylässä
- Sairaalavierailulla, vanhusten luona
- Lepäillen
- jne
Uskottomat viettävä pyhäpäivää
- Marjassa
- Heinänteossa
- Peltohommissa
- Omakotitaloa korjaten
- Kilpailuissa
- Bingoissa
- Elokuvissa, Konserteissa
- Tekevät sitä, mikä ei ole välttämätöntä.
En oikeastaan näe mitään väärää siinä, päiväkerhossa kehoitetaan viettämään pyhäpäivää yo tavalla. Asiassa jäi vain kismittämään alemman ryhmän selvä syyllistäminen. Toki voi ajatella, että em kirja ilmentää ajan kuvaa (80-luvulta), mutta mietin vain, kuinka monessa ry:n päiväkerhossa em. kirja on kuitenkin vielä käytössä kuten meillä.
- Jumalanpalveluksessa
- Pyhäkoulussa, raamattuluokassa
- Seuroissa
- Kylässä
- Sairaalavierailulla, vanhusten luona
- Lepäillen
- jne
Uskottomat viettävä pyhäpäivää
- Marjassa
- Heinänteossa
- Peltohommissa
- Omakotitaloa korjaten
- Kilpailuissa
- Bingoissa
- Elokuvissa, Konserteissa
- Tekevät sitä, mikä ei ole välttämätöntä.
En oikeastaan näe mitään väärää siinä, päiväkerhossa kehoitetaan viettämään pyhäpäivää yo tavalla. Asiassa jäi vain kismittämään alemman ryhmän selvä syyllistäminen. Toki voi ajatella, että em kirja ilmentää ajan kuvaa (80-luvulta), mutta mietin vain, kuinka monessa ry:n päiväkerhossa em. kirja on kuitenkin vielä käytössä kuten meillä.
Vastaukset 48
Vanhimmat
Mitäpä tuohon osaisi kommentoida? Hyviä rakkauden neuvoja. Mitään sääntöjähän ei ole olemassa. :)
Hyvä huomio, HarmaaPöllö. Räpyttelin silmiäni pari kertaa ennen kuin uskoin lukemaani "uskottomat viettävät pyhäpäivää...tehden sitä, mikä ei ole välttämätöntä".
Olen odotellut, että joku tekisi avauksen kristillisyyden lapsi-ja nuorisotyöstä. Itsekin olen suunnitellut, mutta en ole saanut aikaiseksi. Toivottavasti tämä avaa keskustelua. Olen ollut huolissani "kasvatuskristillisyydestä". Ikään kuin voisimme kasvattaa lapsemme oikeaan uskoon opettamalla Päivyt3:n tapaisia listoja siitä, miten uskovainen menettelee eri tilanteissa. Joskus tuntuu, että lapsi oppii vain mustavalkoisen lähestymistavan. On vain oikeaa ja väärää, hyvää ja pahaa, uskovaiset ja uskottomat, usko ja järki. Kiltti lapsi, tuhma lapsi. Lapsen ajatusmaailmaan kuuluu jossakin vaiheessa mustavalkoinen ajattelumaailma. Siitä olisi hyvä päästä kuitenkin yli, kasvaa moniulotteisempaan tapaan ymmärtää asioita.
Miten toiset vanhemmat kokevat tämän asian?
Kiitoksen asiaan ytimen oivaltamisesta :)
Kyse avauksessani oli toki yksittäisestä asiasta eli pyhäpäivän vietosta. Lisäksi monet Raamatunkin asiat, oikea ja väärä, pitää esittää lapselle yksinkertaisessa muodossa. Se ei saisi johtaa kuitenkaan vääränlaiseen mustavalkoiseen ajatteluun.
En pysty itse arvioimaan asiaa Raamatun valossa, mutta uskoisin, että lapsen maailmaa voimakkaan mustavalkoisen ajattelun luominen ei ole oikein. Jo pienestä pitäen opetamme, että maailma on kahtiajakautunut - uskovaisiin ja epäuskoisiin, meitseihin ja epämeitseihin, vliin ja eivliin, jne... Viimeksi tänään minun täytyi korjata lapsiani, jotka keskustelivat, että yhden poikani luokalla (1 lk) on vain yksi toinen uskovainen. Eihän tällainen luokittelu ole oikein, ei todellakaan. Minun ajatukseni mukaan kaikki lapset ovat uskovaisia siihen asti, kun .... mitä? Jääpähän avoimeksi.
Mustavalkoisuus on todella tyypillistä vl-yhteisön piirissä tapahtuvalle lasten ja nuorten opetukselle. Olen itse kamppaillut em asiaa vastaan lasteni kohdalla. Osittain olen taistelun hävinnyt, osittain olen saanut pieniä voittoja. Toki voin myöntää, että itsekin tulkitsen maailmaa kovin mustavalkoisesti, mutta ei tällainen tulkinta saisi kuitenkaan olla ainut lähestymistapa. Kuitenkin, kun em ajattelutapaa opetetaan lapsuudesta lähtien, sen poiskitkeminen saattaa olla aikan hankalaa. Omalla kohdallani Päivytin juttu oli niin räikeä, että huomasin sen jopa minäkin ;)
Tässäkin asiat ovat periaatteessa ihan jees (eivät tosin kaikki). Mutta tällainen luettelelointi antaa niille vääristyneen painoarvon ja lisäksi aiheuttaa monia ongelmia ns. "heikolle veljelle".
Olin itse taannoin vähän pahoillani, kun ala-asteikäinen lapseni tuli Srk:n talvileiriltä hengellistä elämäntapatietoutta uhkuen. Olemme itse yrittäneet olla mahdollisimman pitkälle ehdollistamatta lasten omiatuntoja tuollaisiin asioihin, siis tuolla tavoi kategorisesti luetteloiden. Synnin välttämiseksi siitä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Piti oikein puhutella lasta lakihenkisyydestä ja kehottaa sellainen mieliala raiskana hylkäämään.
Henkilökohtaisesti minusta on käsittämätön tällaisilla listoilla tuo konsertti. Uskovaiset kuitenkin varsin yleisesti käyvät kirkkokonserteissa ja muissakin. Ja hyvä on, että käyvät. On se nyt sata kertaa parempi tapa viettää sunnuntaita kuin vaikka kauppakeskuksessa shoppaillen.
Klassisen musiikin konsertti on mielestäni seurojen ja mukavien ihmisten parissa harrastettujen vierailujen ohessa paras paikka uskovaisen viettää pyhäpäivää ja miksei muitakin päiviä. Näin Pääsiäisen aikaan Passiosta voi tulla hengellisesti ravitumpana kuin joskus seuroista.
Kun kirjoittelin tuota avausta, silmiini osui samainen konsertti. Jo silloin mietin, että em juttu saattaa hypähtää sinun, ma-ria, silmille. Niin se tapahtuikin. Sinut tunnetaan :))))))))
Muuten periaatteessa olen samoilla linjoilla kanssasi. Päivytin juttua lukiessani en kuitenkaan itse niinkään ajatellut syntilistoja vaan asioiden yleistä mustavalkoistamista. Sen seurauksena lapsillemme ja nuorillemme kasvaa hieman vääränlainen omatunto. Kun siihen yhdistetään seurakunnan (heikoimman veljen?) omatunto, jonka mukaan kaikkien oletetaan käyttäytyvän, saatetaan joskus olla mielenkiintoisessa tilanteessa. Tilannetta ei yhtään helpota joskus koominenkin opetus ulkopuolisesta (uskottomien) maailmasta, jota Päivytinkin juttu kuvasi.
Minusta uskottomat voivat viettää pyhäpäiviään miten lystäävät, mutta yksi on ylitse muiden, jota en voi sietää, nimittäin kesällä, kun on sunnuntairauha, niin eiköhän heti aamusta alkaen aleta naapurissa ruohonleikkuria pärryyttämään ja mattoja pieksämään. Se luo levottoman vaikutuksen sunnuntairauhaan. Naapureille sunnuntai on kiireisten askareitten päivä.
Itsekkin toimitan pieniä askareita pyhäpäivisin, mutten missään nimessä ala pitämään melua.
Minulla saattaa suihkia keväällä lehtiharava pyhänä, mutta ei missään isommassa määrin.
Shoppailu on uskovain keskuudessa jo vakiintunut tapa sunnuntaina, mutta pilkillä istuminen on kauhean paha asia onkimisesta puhumattakaan.
Pilkkiminen ja ongiskelu on viattominta ja rauhallisinta olemista, mitä sunnuntaina voi tehdä ja kun se ei ole tekemistä missään mitassa.
Enempi on tekemistä se, kun vaimo silittää, tiskaa, pyykää ja laittaa ruokaa ja kun ajetaan autolla oikein urakalla kuljettaen lapsia sunnuntaitilaisuuksissa ja mäessä, sekä harrastuksissa. Siinä äkkiä pyhäpäivä mennä hurahtaa, ettei kerkiä levätä ollenkaan.
Seuroihin valmistautuminen ja tällääminen vie aikaa kolmanneksen päivästä ja jos sattuu olemaan vielä työvuorokin, niin pyhäpäivä on yhtä stressiä.
No niinpä näytetään minut tunnettavan :-) Mutta minusta tuo konserttiasia on vaan ehkä käsittämättömin kaikista. Sama kuin alettaisiin mystifioida kirjastossa käyntiä tai postimerkkien keräilyä. Ei mitään yhtymäkohtia paheksuttavuuteen ainakaan minun kokemus- ja ajatusmaailmassani.
Olen tästä varsinaisesta käsiteltävästä asiasta ihan samaa mieltä kanssasi. Selitit sen hyvin tässä viestissäsi, samoin nimimerkki Kristillinen kasvatus, tai jotain sinne päin. Käytin sanaa lista, koska olit avauksessai esittänyt asiat ranskalaisin viivoin listattuna. Sanan lista olisi voinut laittaa lainausmerkkeihin.
Annat ymmärtää, että onkiminen tai pilkillä istuminen olisi pyhänä syntiä. Sain parannuksen armon noin kolme vuotta sitten, enkä ole tullut ajatelleeksi, että ongella käyminen vaikkapa sunnuntai-iltana seurojen jälkeen olisi syntiä. Ainakin itselläni sielu lepää siellä veneessä istuessa ja katsellessa kesäillan hiljaista tummumista. Siellä voi ihailla Jumalan luomistekoja täysin sydämin. Voisiko joku tuollaisesta pahentua, ei ole tullut edes mieleeni. Hiukan nyt olen hämmentynyt...
Sunnuntaisaunomisen synti on yksi käsittämättömimmistä synneistä, mitä vl-piireissä on opetettu. Meillä kotona ja kaikissa muissakin tuntemissani vl-kodeissa saunominen sunnuntaina oli syntiä. Pilkkiminen ja onkiminen olivat myös syntiä pyhänä.
Kyllä se onkiminen sunnuntaina on synniksi kirkastunut ainakin täällä päin, jonkin matkaa Oulusta etelään.
ja ihmettelen vieläkin. Siis kaikkien asioiden hengellistämistä, joka on ollut tapana vl-liikkeessä ilmeisesti kautta aikojen. Olen viime aikoina tosin jutellut muutamien nuorien vl-vanhempien kanssa jotka ovat olleet samoilla linjoilla kanssani.
Minua itseäni ärsytti suunnattomasti jo silloin kun vielä olin piireissä se kun lapsille opetetaan: Uskovaiset ei valehtele, uskovainen ei varasta, uskovainen tekee työnsä hyvin, uskovaiset eivät puhu toisista pahaa selän takana, uskovainen ei juopottele jne... Kun asia esitetään näin lapselle (ja uskovaisella tietenkin tarkoitetaan ainoastaan vl-ihmisiä), hänelle syntyy automaattisesti sellainen kuva että kaikki muut ihmiset varastavat, valehtelevat,juopottelevat, ovat huonoja työntekijöitä jne..
Asiaan vielä jatkoksi.. Pari kuukautta sitten luin vanhempieni luona Päivämiestä jossa oli jonkun nuorten päivän tms alustuksesta tiivistelmää. Siinä puhujasmies kertoi isolle nuorten joukolle: "Uskovaiset eivät hyväksy alkoholin ja huumeiden käyttöä, vaikka ne ovatkin maailmassa YLEISESTI HYVÄKSYTTYJÄ."
On toki totta, että absolutismi on harvinaista. Mutta huumeiden käyttö ei todellakaan ole "yleisesti hyväksyttyä"! Päinvastoin, laitontahan se on. Oikein suututti, että ilkeävätkin antaa nuorille tuollaisen kuvan ympäristöstään...
Mietin sitä, että alkaisinko taas feikata "uskovaista"?
Sitten olisin mukamas tasavertainen keskustelija tässä avauksessa. Muuten en tunne olevani, koska niin selvästi tulee tuo jako esille
uskovainen - uskoton/ epäuskoinen.
Mutta antaa olla. Minua haittaa tuo niin paljon, ettei ole haluja kirjoitella ajatuksistani, vaikka niitä onkin.
En kerjää hyväksyntää. Se pitää olla luonnostaan, eikä ihmisten "armosta" annettuna.
Viitasin tuolla ylempänä konserttiasiassa ma-rian ajatuksiin. Ihan samalla tavalla olit ajatuksissani x-vl muiden ei-vlien mukana, kun kirjoittelin avaustani. Päivytissä oli käytetty termejä uskovainen ja uskoton. Laitoin samat termit avaukseeni, vaikka tiesin, että ne saattavat nousta joidenkin silmille. Tunnen sinutkin x-vl :)). Kuitekin toivon, että ymmärrät em termien käyttöönoton mainitsemistani syistä johtuen ja toivon, että ne eivät ole este tasavertaiselle keskustelulle.
Hyvä kun vastasit. Ehkä palaan asiaan...
Vaimoni on, kuten melkein kaikki nuoret naiset vl-kristillisyydessä, päiväkerhonopettaja.
En tiedä "oppikirjan" nimeä mistä nykyiset aiheet lapsille opetetaan. Meillä on ollut jo kauan aikaa sellainen tapa, kun vaimolla on päiväkerhon pito, ja hän pitää siellä uskontotuokion, on aviomies laatinut uskontotuokion sisällön. Vaimo on asettanut näytille kulloisenkin aiheen ja vihjaissut että pitäisi laatia aiheelle sisältö. Olen kirjoitellut lapsille raamatunmukaisen opetuksen, höystettynä arkipäivän vertauksilla.
Erottelu ja kielto opetusta en ole sisällyttänyt uskontotuokion opetukseen. Nykyisin päiväkerhon opettajilla on suhteellisen suuri vapaus opettaa niinkuin itse ajattelevat, tätä mahdollisuutta soisi käytettävän hyväksi. Tuollainen kuvaamasi listamainen elämäntapojen opetus on yksiselitteisesti väärin. Juuri tuosta opetuspohjasta nousee se legendaarinen kuva lestadiolaislapsista, jotka huutelevat leikkitovereille hiekkalaatikolla, "te ette pääse taivaaseen". Meidänkin peräkylällä tämä hiekkalaatikon sananparsi toteutui kun erään talon lapset rupesivat kiusaamaan eriuskoisen perheen lapsia taivaspaikalla. Omat lapseni olen koettanut saada ymmärtämään ettei ole lupa tuollaiseen käyttäytymiseen.
Tiettyä omavanhurskautta, kautta linjan sisältyy vl-lestadiolaisiin lastenkasvatusmetodeihin.
Esim. esikoulussa on joku harmiton esitys, joku on päättänyt että vl:t ei esitykseen osallistu.
Esikoululainen saapuu kotiin ja menee seuraamaan kun isoveli pelaa tietokoneella, pelin kuvallinen ja äänellinen sisältö on usein paljon "pahempaa" seurattavaa lapselle kuin esikoulun opetussuunnitelman mukainen kulttuuritapahtuma. Silti omavanhurskas ja tietämätön ihminen toimii vahingollisesti lapsen kehitykselle.
Nykymaailmassa on mahdotonta laatia opetus ja kieltolistoja elämäntapojen suhteen. Kaikista parasta olisi jos turvallisesti pitäydyttäisiin raamatun opettamaan syntikäsitykseen.(10 käskyä ja Jeesuksen opetukset). Se opetus olisi voimassa vielä 50 vuoden kuluttua, vaikka maailman asiat ja tavat olisivat tuolloin aivan erillaisia, raamatun syntikäsitys on Jumalan sanaa ja se pysyy ja kestää aikaa ja kulttuurieroja.
"Nykymaailmassa on mahdotonta laatia opetus ja kieltolistoja elämäntapojen suhteen. Kaikista parasta olisi jos turvallisesti pitäydyttäisiin raamatun opettamaan syntikäsitykseen.(10 käskyä ja Jeesuksen opetukset)."
Mitä Jeesus opettaa (Matt 22:37-40):
37 Jeesus vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. [5. Moos. 6:5]
38 Tämä on käskyistä suurin ja tärkein.
39 Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. [3. Moos. 19:18 ; Matt. 19:19 ]
40 Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat." [Matt. 7:12]
Ymmärtäisin tuon jakeen 40 niin, että 10-käskyä "sisältyy" tuohon "Rakkauden kaksoiskäskyyn", eli muita käskykä ei tarvita. Mutta siinä sitä jo onkin tekemistä ihmispololla ihan riittävästi, eikä se varmasti omasta voimasta onnistu...
Koko laki tulee täytetyksi rakkaudessa, koska Jumala on rakkaus. Ja jos me sydämestämme rakastamme Jumalaa, niin me myös rakastamme lähimmäistä, sillä hän on Jumalan luomus ja Jumalan kuva. Uskon ydin on huikean yksinkertainen - teoriassa.
Mutta entä käytäntö? Fariseukset pyrkivät täyttämään lain viimeistä piirtoa myöten - he olivat tosissaan, ja heillä oli sydämen halu lain täyttämiseen. Mutta heidän kompastuksensa oli rakkaudettomuus. Lakia noudattaessaan he unohtivat lähimmäisen (esim. vertaus laupiaasta samarialaisesta ja huorintekijästä). He olivat kovia ja armottomia niitä kohtaan, jotka eivät noudattaneet "isien perinnäissääntöjä", jotka oli luotu suojelemaan Pyhää Lakia.
Kyllä meidänkin on syytä hljentyä katselemaan omaa opetustamme ja toimintaamme suhteessa Jumalan Sanaan ja lähimmäiseen. Olemmeko fariseuksen vai publikaanin kaltaisia? Onko rakkaus Jumalaan ja rakkaus lähimmäiseen toimintamme ja "sääntöjemme" todellinen tarkoitus? Kuinka suhtaudumme niihin, jotka ajattelevat eri tavalla?
Tässä ketjussa on useita ihastuttavia kirjoituksia, joista paistaa läpi sydämen usko. Uskon silmin on hylätty "roskana" pois se mikä on Raamatun opettamaa rakkautta vastaan. Synti on rikkomus Jumalaa ja lähimmäistä vastaan. Rakkaus on sen sijaan lain täyttymys ja Kristuksen kautta saamme omistaa täydellisen rakkauden. Saakoon Kristuksen mieli hallita meidänkin toimiamme ja ajatteluamme. Paavali kirjoittaa tästä koskettavasti: "Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani." Kun kuolemaantuomittu saa sijaisekseen toisen, joka kuolee hänen puolestaan, rakkautta ei tarvitse pakottaa esiin.
Nyt lähden kuuntelemaan Jumalan luomistyön erästä ihmettä eli herra Beethovenia - musisointia livenä.
Rauhallista lauantai-iltaa kaikille ja tsemppiä Kärpille!
"Kukaan ei siis saa tuomita teitä siitä, mitä syötte tai juotte tai miten noudatatte juhla-aikoja ja uudenkuun ja sapatin päiviä. (Kol 2:16)."
Tällainenkin opetus löytyy suomenkielisestä Raamatusta (1992). Tässä Paavalin kirjeessä näkyy uskovaisen oikea vapaus.
("Uskoton" x-vl tuli jumalanpalveluksesta, jossa saarnasi "uskovainen" pappi = vl. Tuli ainakin yksi poikkeus tuohon listaasi. En malta olla soveltamatta tuota tähän päivääni. ;))
Viittasit avauksessasi 80-lukuun. Sallittaneen, että laitan tässä kohdassa yhden lainauksen 70-luvulta, koska Sinun lainauksesi juontaa varmasti juurensa siltä ajalta. Nykyisin ei ole yleisesti tuollaista. Tiedän sen. Ei ole ollut moniin moniin vuosiin noin tiukkaa. Jäänteitä toki löytyy...
Puhujainkokouksen tuloksena kirjoitti PM seuraavasti vuonna -74 (otsikolla "Elävän uskon hedelmä"):
"...Mitä lähemmäksi tulee ajan ilta, sitä kiireisemmäksi tulee ihmisten elämä. Vaikka eletään viisipäiväistä työviikkoa, on sittenkin niin kiire, että sunnuntainakin täytyy ahertaa. Kalastus, metsästys ja marjatus jopa tuntuu vallan sopivaltakin sunnuntaityöltä. Pohjoisen ongelma on poronhoito. Monille uskovaisille se on tullut luvalliseksi, koska ei voi jättää paikkaansa tyhjäksi uskottomien ketjussa: porot karkaavat. Antaa karata, sillä parempi on, jos joku poro karkaa, kun poromieheltä karkaa taivasosuus. ... Sunnuntaityö on monella muullakin muotoa pyrkimässä perhepiiriin: on pikkupesua, paikkausta ja parsimista......"
".. eivät ole lakipykäliä, joita noudattaen tultaisiin autuaiksi, vaan että pysyttäisiin autuaina..."
Syvällä on käyty -70 luvulla. Juuri tuota kuvaamaasi kehitystä ruvettiin karsimaan hoitokokouksilla mutta kaikki meni överiksi ja plörinäksi.
Kyllä maailmanpilkkaa riittää riittää vl-uskoa kohtaan, vaan on vl saarnamiehet antaneet siihen kyllä rekka-autolasteittain aihettakin.
Raamattu puhuu Kristuksen pilkasta maailman taholta Kristityitä kohtaan, sellainen pilkka on oikeaa uskovaisen tuntomerkin pilkkaa.
Vaan jos päästetään porot jokehen hukkumaan ja lähdetään sitten sosiaaliluukulle elannon perään, niin oikealla asialla ovat maailman ihmiset naureskellaan vl-poppoon touhuille.
Varmaan maatalouden harjoittajatkin antavat lehmien juosta missä sattuu, jos aita menee rikki sunnuntaina. Maanantaina sitten aloitetaan karjan kokoaminen ;) Näistä tallaisista "kukkaisista" saisi varmaan pienen kirjasen aikaseksi ja sitähän olisi mukava lueskella iltapuhteella :)
Samoin kuin oman avaukseni lainaus, sinunkin viittauksesi oli menneisyydestä. Kuten jo kirjoitit, nykyisin ei ehkä ole niin tiukkaa ja niille voi jopa hymähdelläkin. Itselleni täällaiset menneisyyden kirjoitukset ovat kuitenkin tehneet sellaisen vaikutuksen, että olen omalla kohdallani heittänyt romukoppaan vl-piireissä yleisesti vaalitun ajatuksen erehtymättömästä (vl)seurakunnasta.
Lueskelin tuossa juuri vuosikirjaa 2005. Kirjassa oli monia mielenkiintoisia juttuja ihan positiivisessa mielessä. Kuitenkin siinä kirjoittaja Alpo Isotalus perusteli taas kerraan vuoden 63 televisiopäätöstä. Hoh hoijaa. Montakohan kertaa olen törmännyt em päätöksen siunauksellisuuden korostamiseen viimeisen vuoden aikana - joko tahtoen tai tahtomattani.
Kirjoitan muutaman esimerkin siitä, mihin tuollainen opetus johti. Sitähän toisteltiin seuroissa ja ihmiset alkoivat vähitellen ymmärtää, mitä ajettiin takaa ja miten piti uskovaisena elää. Silmä tarkkana seurattiin, miten muut elivät ja heitä paheksuttiin ääneen toisille veeällille, ehkä joku nuhtelikin joskus jotakin jossakin, kuten minun lähipiirissäni... Ulkopuolisia pilkattiin, jos heidät nähtiin "pyhätöissä".
Minullä itselläni oli pitkään tuo pilkka mielessä ja alitajunnussa. Erotettunakin vielä, vaikka itse olin "vapauden" tajunnut. Käytännössä en voinut elää sen mukaan vl-paheksunnan takia.
Marjastus oli kiellettyä, joten ei saanut sunnuntaipäiväkävelyllä poimia vattuja pieneen astiaan, jotta voisi kotona syödä ne sokerin kanssa. Saunominen ei tullut mieleenkään pyhänä. Onkiminen ja katiskan kokeminen olivat väärin. Verkot laitettiiin veteen siten, ettei vain pyhäaamuna tarvinnut niitä nostaa pois.
Pyykinpesu ei ollut sallittua. Minulle se oli pieni ongelma, kun lapsi oksensi sunnuntaiyönä ja piti pyykätä väärään aikaan. Pyykkejä ei voinut viedä ulos kuivumaan, ettei vain kukaan paheksuisi. Siispä koneeni pyykkäsi salaa. ;(
Siitä en voinut olla hiljaa kun minua nuhdeltiin sunnuntaiopiskelusta: " Helevettiinkö sulla on niin kiire, että pitää pyhänä töitä tehdä?" Olin jo erotettu!
Kyselin asiaa vl-sukulaisilta. Puolustelin sillä, että monen pienen lapsen ohella opiskelu oli vaikeaa ja pyhänä isänä on kotona, jolloin voi jotain tehdä asian hyväksi. Kyseessä oli kirjoituskoneella kirjoittaminen. Mietintää ja käsinkirjoitusta ei olisi kai paheksuttu!
Haluaisin keskustella, mitä ovat TYÖT ja mitä rentouttavat tekemiset, jotka lepuuttavat ja ravitsevat sielua ja mieltä.
Ojan kaivaminen, lannan levitys tai metsurin hommat voivat olla joskus parasta jumalanpalvelusta tänä päivänä.... meille sisätiloissa ajatustyötä tekeville?
Eräässä keskustelussa sivusin sunnuntaisaunomisen syntiä, mutta eräs täälläkin palstalla viihtyvä ex-hoitomies minua valehtelijaksi väitti koska "pyhänä saunominen on ollut aina vl-piireissä sallittua".
Muistatko sinäkin tämän sunnuntaisaunomisen synnin?
En ole koskaan kuullut kenenkään sanovan sitä synniksi. Mutta uskovainen ei saunonut sunnuntaina. Se tuntui väärältä ja paheksuttavalta - siis varmaan synniltä.
Lähtötilannehan oli se, että maalla saunottiin aina lauantai-iltaisin rankan työviikon ja -päivän jälkeen. Siitä alkoi pyhän vietto kunnolla. Oltiin puhtaita ja puhtaissa vaatteissa. Silläkin kunnioitettiin pyhäpäivää.
Sieltä tuo käytäntö on levinnyt kaupunkiin, vuorotyöläisille, virkaihmisille ja sähkösaunoihin. Maaseudun perinteitä kai haluttiin siirtää uuteen ympäristöön sellaisenaan? Ja eri tapoja vierastettiin.
Maalla saunan lämmitys ja sunnuntaisaunominen olisi huomattu ja sitä olisi ihmetelty. Siksi sama perinne säilyi pitkälle. Nythän kukaan ei kai siitä pitäne kiinni? Kukaan ei edes tiedä milloin saunotaan.
Pyhänä saunominen oli pyhätyöhön verratava synti, aivan kuten onkiminen, pilkkiminen, pyykin peseminen, siivoaminen, auton korjaaminen jne..
En epäile yhtään sanojasi. Meillä päin kukaan ei kai koskaan yrittänytkään mennä tuon käytännön yli ja siksi siitä ei tarvinnut puhuakaan. Mutta kukaan ei koskaan minun tietääkseni saunonut sunnuntaisin. Kertoohan sekin jotain. ;)
Tuona aikana varmasti joku tiukkis(porukka) sanoi sen synniksi. Se oli linjassa muun vl-opetuksen kanssa. Muistat ihan oikein.
On se kumma, kun oma muistikin on joskus laitettava mietinnän alle. Muistanko sittenkään oikein, kun joku väittää, etten muista... ;(
"Montakohan kertaa olen törmännyt em päätöksen siunauksellisuuden korostamiseen viimeisen vuoden aikana - joko tahtoen tai tahtomattani."
Tämä vanhan päätöksen siunauksellisuuden korostaminen on toden totta aika ongelmmallista. Miten osoitat sen todeksi? Minulla ja läheisilläni on ainakin ongelmia ihan tarpeeksi, ja on vaikea kuvitella, miten televisio olisi niitä kamalasti vielä pahentanut. Lisäksi ihmettelen sitä, miten monet ei-vl-tuttavani näyttävät pärjäävän niin hyvin tuonkin laitteen kanssa - varsin mukavia ihmisiä nimittäin.
Tässä asiassa, niin kuin oikeastaan melkein kaikissa kielloissa, on se vaikeus, että aina voidaan sanoa jälkikäteen kiellon olleen hyväksi. Jos radio oltaisiin kielletty vuonna -63, tämän päätöksen siunauksellisuutta ihasteltaisiin varmasti yhtä vahvasti ja hartaasti, varmoina siitä, että "radioviihteellä" olisi ollut uskovaista turmeleva vaikutus.
Tuohon aikaan (kuulostatte muisteluillanne samanlaisilta vanhuksilta kuin itsekin olen eli nelikymmppisiltä tai yli) tuskin kukaan saunoi sunnuntaisin oli vl tai ei. Silloin ei tunnettu sähkösaunoja ja vesikin piti usein nostaa kaivosta. Saunominen ei ollut niin yksinkertainen rituaali kuin esimerkiksi omassa kodissani tänä päivänä. Hetken mielijohteesta voit alkaa saunomaan, kun on ainavalmiskiuas. Saunominen piti yleensä suunnitella etukäteen ja oli itsestään selvää että kaikki kynnelle kykenevät saunoivat samalla kertaa. Ei sitä saunaa lämmitetty jokaiselle erikseen. Vieläkin olen yllätyksekseni joutunut toteamaan, että jopa ihan ikäisilläni ihmisillä on tietyt saunapäivät, jotka yleensä ovat keskiviikko ja lauantai. Kuulostaa siltä että niistä ei poiketa vaikka itse presidentti pyytäisi saunan lämmittämään. No ehkä siinä tapauksessa, mutta ei muuten vaikka ei vaatisi kuin yhden ranneliikkeen kun sähkökiukaan laittaa lämpiämään. Meillä sauna on aina lämmennyt tässä omassa perheessä silloin kun siltä on tuntunut, oli pyhä tai arki.
Voisin kuvitella, että vanhan kansan ihmisillä sunnuntaina saunominen ei ole tullut mieleenkään sen tuoman työmäärän takia. Kun arkena on joutunut rehkimään itsensä väsyksiin, sunnuntaina mielellään tekee vain sen minkä on välttämäntöntä. Sillä ainakin lapsuuden kotonani maalla saunan lämmittäminen oli suuri operaatio. Talvella kun kaivo jäätyi, piti pesuvesi sulattaa lumesta. Ei ole vaikea arvailla kuinka paljon sitä pienenkin perheen saunoessa kului.
Taleban hallinto kielsi television Afganistanissa. Päätöksen siunauksellisuus on kauniilla tavalla nähtävissä.
Niin, kai me olemme jo vanhoja, koska pitää muistella menneitä, ei tosin kovin haikaillen...
Minä olin kyllä ajatuksissani jo sähkösaunakaudella ja kaupungissa ja vl-kaudellani.
Mutta pienenä tyttönä asustelin Kainuun korvessa, jossa elettiin saman kaavan mukaan, vaikkei yhtään "uskovaista" ollut koko kylällä... ;)
Saunomisen merkitys on nykyisin muuttunut aika rajusti. Nykyihminen käy suihkussa yleensä päivittäin, niin peseytymisen takia saunaa ei tarvitse lämmittää.
Ennen vanhaan tehtiin ruumiillista työtä ja saunominen oli todella tarpeellinen rituaali viikon töiden päätteksi. Nykyisin kun lauantaisin ei olla sen erikoisemmin likaisia kuin muinakaan päivinä, minua ainakin hiukan huvittaa tuo pakollinen saunominen launatai-iltaisin. Onhan se tietenkin mukava perheen yhteinen illanviettotapa.
Itse en ole koskaan törmännyt ajatukseen, että saunominen sunnuntaina olisi sen syntisempää touhua kuin esimerkiksi syöminen, kyllähän siitäkin puolesta pitää huolehtia pyhänäkin. Luulisin, että ennnenvanhaan sunnuntaisaunomiseen ei ollut edes tarvetta. Kun oli peseydytty lauantai-iltana, ei sitä joka päivä tunnettu tarvetta itteään liottaa.
Nykypäivän käytännöstä en tosiaan osaa sanoa mitään koska en ole kenekään sauna-aikoja seuraillut. Itse saunomme silloin kun siihen tunnemme innostusta. Osa perheestä lähes joka ilta. Itse en ole kovinkaan saunaimmeisiä.
Siinäpä vasta kysymys. Olisi hienoa kuulla kommenttejasi asiasta laajemmalitikin doulos :)
Oikeastaan itselleni hieman samankaltainen juttu, juuri äskettäin silmiini osunut, koski Reisjärven kansanopiston juhlia. Siinä ihasteltiin opistotoimintaa ja sen siunauksellisuutta. Ko juhla-artikkelissa asian ihastelu kuului paljolti asiaan. Se kuitenkin liittyy laajempaan kokonaisuuteen, joka usein käy mielessäni. Nimittäin 60-luvulta tähän päivään johtaneet muutokset. Tällaisia muutoksia ovat mm.
- nuorisotyö
- leiritoiminta
- opistotyö
- linjaukset ja kannanotot
- omat toimitalot ja varainhankinta
- jne
Monet näistä asioista voidaan osoittaa _ajallisesti_ menestyneiksi. Entä hengellinen puoli? Toiminnalla ja linjavedoilla saadaan porukka pysymään koossa ja yhtenäisenä. Ero tähän maailmaan pidetään selvänä ja rajan näkymiseksi käytetään jopa ajallisia keinoja. Tarkoitaako se kuitenkaan sitä, että omakohtainen usko on lisääntynyt? Joskus väittäisin, että ei. Lopputuloksena voi olla ilmapiiri, jonka perusteella pelastuminen tapahtuu tietyn kaavan (linjapäätösten, seuroissakäymisen, yms) pohjalta. Tällaiseen tilanteeseen johtaneet päätökset eivät ole siunaukseksi.
Sen verran asiasta toiseen, etä luin tuossa takavuosina jonkun tutkimuksen joka oli tehty haastattelemalla 20-vuotiaita nuoria aikuisia. Heiltä kysyttiin mikä tai mitkä olivat parhaita muistoja lapsuudesta.
Ylivoimaisesti mukavin lapsuusmuisto oli se, kun koko perhe kävi yhdessä saunassa. Heti kärjen tuntumassa oli myös perjantainen koko perheen yhteinen kauppareissu, kun käytiin ostamassa viikonlopun ruoat ja karkkilaatikot lapsille lauantai-illaksi.
ruukattiin kotonani sanoa.
Joskus täällä palstailukin tuntuu (pyhä)työltä, ainakin aikaa siihen menee. Mutta jos ja kun kokee asiansa tärkeäksi...
Jeesus teki hyviä töitä myös sapattina ja sai siitä fariseusten moitteet.
Kyllä sunnuntaipäivänä on kuitenkin mahtava oikein luvan perästä saada olla rehkimättä.
Jumala kyllä tietää, että tarvitsemme myös lepoa. Käskyissä on tästä meille annettu elämän ohjeeksi: Muista pyhittää lepopäivä.
"Sapatti on ihmistä varten, ei ihminen sapattia varten." Kuunnelkaamme myös omantuntomme ääntä tässäkin asiassa.
Ajattelin itsekin kirjoittaa tuosta Jeesuksen protestista silloisia "pyhätyökieltoja" vastaan. Sinä sen sanoitkin.
Luther ei ollut vaatimassa yhtenäistä käytäntöä, mutta sattui sanomaan, että se on hyvä, jos järjestyksen ja synnin välttämisen vuoksi noudatetaan jotain käytäntöjä. Siitä saatiin esim. 1600-luvulla tiukka luterilainen uskontopakko. Puhdasoppisuuden aika! Ja Raamattua ja Lutheria löytyi tueksi ihan mukavasti.
Esim. jopa lapsia syytettiin tosissaan, kun raukat olivat leikkineet kissan kastajaisia. Pilkkasivat nääs pyhää sakramenttia. Se oli sitten lopulta vanhempien vika kun eivät olleet kasvattaneet lapsiaan kunnolla kunnioittamaan kirkkoa...
Samoin oli 70-luvulla. Väärät painotukset ja lakioppi tulivat vallitseviksi ja vievät tekojen ja vaatimusten kovalle tielle.
Vaikka jättäisi uskon perspektiivin syrjemmälle, niin 5 1 1 jako viikossa on erittäin käytännöllinen. Viisi päivää "leipätyössä", yksi päivä kotiaskareisiin ja yksi päivä lepäämiseen.
Itse en koskaan ole tehnyt töitä pyhäpäivisin, kodin kasvatus lienee enimmäkseen vaikuttanut... Kyllä tuntuu hyvältä, että on olemassa ankaraankin työntekoon tottuneelle päivä jolloin voi levätä tuntematta kytöä päästä "sorvin ääreen".
mikä on entinen nimi sille asenteelle, jota tuo lainauksesi kuvaa ja jota silloin elämänvanhurskaudeksi sanottiin? Emmekö jo silloin yhteen ääneen huokaisseet, että sehän on sama kuin omavanhurskaus?
Varmasti nuorisotyöllä on ollut siunaustakin. Useimmille vl-nuorille usko on varmasti omakohtaista. Toisaalta jyrkkien linjanvetojen ja rajaamisten takia moni joutuu käymään vaikeita sisäisiä kamppailuja, kun avoin keskustelu on usein olematonta.
Tuleepa mieleeni seurapuhe, jossa puhuja kertoi pojasta, joka oli ollut menossa kärppä-matsiin. Kotona isä oli kehottanut poikaansa mieluummin tulemaan seuroihin. Illalla poika oli lähettänyt tekstiviestin isälleen:"Olen täällä matsissa enkä siis ole enää uskovainen." Puhuja kehotti tällä esimerkillä nuoria kuuliaisuuteen. Tottelemattomuudella ei ole siunausta.
En halua tässä puolustella jääkiekkomatseihin menemistä tai tottelemattomuutta. Pointtini on sama kuin HarmaaPöllöllä edellä. Oppivatko nuoret jotain aivan muuta kuin mitä Ry:n nuorisotyö tai vanhemmat olettavat? Karmea tilanne, jos nuori rinnastaa esim jääkiekko-ottelun seuraamisen pelastumiskysymykseksi. Tuntuu, että on jäänyt hieman ohueksi käsitys uskon olemuksesta. Puhujan käyttämä "esimerkki elävästä elämästä" varmaan yksinkertaisti tilannetta. Joskus nuoren tie maailmaan voi olla kuitenkin näin yksinkertainen. Kun kokee jonkun houkutuksen tai asian voimakkaasti omakseen ja on oppinut aiemmin, että "uskovainen ei istu siellä, missä pilkkaajat istuvat", voi johtopäätös olla "en ole enää uskovainen". Kyse on samasta mustavalkoisuudesta, josta kirjoitin tässä ketjussa ylempänä. Voiko ajatella, että se, mikä on näyttänyt olevan kasvatuksessa (omassa teossamme)siunauksellista kääntyykin kiroukseksi?
Hieno ja ajatuksia herättävä kirjoitus, kiitos sinulle Mama siitä.
"Tuleepa mieleeni seurapuhe, jossa puhuja kertoi pojasta, joka oli ollut menossa kärppä-matsiin. Kotona isä oli kehottanut poikaansa mieluummin tulemaan seuroihin. Illalla poika oli lähettänyt tekstiviestin isälleen:"Olen täällä matsissa enkä siis ole enää uskovainen." Puhuja kehotti tällä esimerkillä nuoria kuuliaisuuteen. Tottelemattomuudella ei ole siunausta."
Itse asiassa mukava kuulla tämä juttu sinun kirjoittamanasi. Itse nimittäin kuulin saman tarinan n. vuosi sitten eräästä seurapuheesta - seura taisi vain olla eri kuin Kärpät, ja siinä tarinassa kyseessä oli isä, joka oli todennut pojan kieltäneen teollaan uskonsa. Jos kyseessä on urbaanilegenda eikä tositapahtuma, niin tuntuu todella pahalta, että sitä käytetään seurapuheissa esimerkkinä oikeasta ja väärästä valinnasta.
Itse asiasta sen verran, että minusta on täysin väärin ja kohtuutonta, että jokin asia, mikä ei ole syntiä, voisi koskaan olla uskomisen tai uskon kieltämisen edelletys.
"Puhujan käyttämä "esimerkki elävästä elämästä" varmaan yksinkertaisti tilannetta. Joskus nuoren tie maailmaan voi olla kuitenkin näin yksinkertainen."
Hieman liian usein kuulee seurapuheissa analogioita ja yksinkertaistuksia, jotka eivät kerta kaikkiaan toimi. Yleensä tällaisissa yksinkertaistuksissa on kyse juuri siitä, että yritetään samaistaa elämäntapaohje synniksi ja autuuden ehdoksi, kuten nyt tässä jääkiekko-ottelu. En oikein usko Jumalan toteavan taivaan porteilla tuolle (fiktiiviselle?) nuorukaiselle, että "Muuten meni tosi hienosti, mutta sen yhden Kärppä-matsin takia pysyy portit kiinni."
Yleensäkin jos puhutaan, että joku "kieltää uskonsa", kyse on harvoin kovin yksinkertaisesta asiasta. Usein jollakulla täyttyy mitta nimenomaan viime vuosikymmenten aikana kehitettyjä elämäntapaohjeita kohtaan - en itse ainakaan ole kuullut vielä kertaakaan, että joku olisi lähtenyt liikkeestä sen vuoksi, että ei enää usko Jeesuksen sovittaneen syntejään, vaikka varmasti näitäkin on.
"Kun kokee jonkun houkutuksen tai asian voimakkaasti omakseen ja on oppinut aiemmin, että "uskovainen ei istu siellä, missä pilkkaajat istuvat", voi johtopäätös olla "en ole enää uskovainen"."
Tuo "pilkkaajien kanssa istuminen" on yksi useimmin väärinkäytetyistä Raamatun kohdista liikkeessämme. Se putkahtaa esiin juuri urheilutapahtumien ja konserttien yhteydessä, mutta jostain hassusta syystä esimerkiksi messuilla tai koulun kevätjuhlissa voidaan kuitenkin istua näiden samojen pilkkaajien kanssa ilman minkäänlaisia ongelmia. Mielestäni kyse on tässä siitä, että täysin maallista asiaa yritetään perustella jälkikäteen jotenkin hengellisesti.
Kaiken kaikkiaan elämäntapaohjeet tarkoittavat aina hyvää, mutta niin kuin totesit, ne voivat kääntyä kiroukseksi. Itse koen elämäntapaohjeiden korostavan ihmisen työtä uskomisessa, jonka pitäisi kuitenkin olla täysin Jumalan työtä. Meidän tulee kilvoitella syntiä vastaan, mutta nykyään suurin osa seurakunnan "neuvoista" koskee asioita, jotka eivät ole syntiä, mutta joiden katsotaan voivan johtaa syntiin. Tämän vuoksi ihmisten syntikäsite hämärtyy, ja synti koetaan yhä pinnallisemmaksi ja päällepäin näkyvämmäksi asiaksi. Onhan helpompaa todeta, että naapuri ei ole oikealla tavalla uskomassa, koska hänellä on hiusväriä, mutta itse ei koe mitään väärää siinä, että juoksee kylällä talosta toiseen kertomassa, kuinka omasta mielestä naapuri on ihan pimeä, kun se värjää hiuksiaan.
Sanalla "synti" ei alunperin ole mitään tekemistä käsityksistä hyvästä ja pahasta.
Kaikilla uskonnoilla on alkujaan sama sanoma ja sisältö mutta ne ilmaisevat sitä eri symbolein, vertauskuvin ja sanoin. Kaikkien uskontojen taustalla vaikuttaa sama, alkuperäinen yleismaailmallinen viisaus.
Noiden järjettömien, väärien ja jumalattomien oppien syynä on vain kirjoitusten kirjaimellinen tulkinta, koska ei osata nähdä henkistä, näkymätontä sisältöä.
Tuo näkökulma on todella terveellinen.
Vaikka emme olisi mitenkään uskonnollisia tai uskovaisia, niin ihminen tarvitsee lepopäiviä. Eihän se nyky-yhteiskunnassa osu aina joka 7. päiväksi. Mutta kuitenkin.
Minulla on sama perinne eivl-kodista, että sunnuntai on lepäämistä varten. Se on tapa ja se on tarpeen. Silloin on mahdollisuus keskittyä henkisempiin ja hengellisiin asioihinkin, mutta myös fyysiseen lepoon.
Mutta muoto ei saa nousta tärkeimmäksi. Jumalaa voi palvella vaikka arkiaskareissa, sillä Hän kulkee sielläkin meidän mukanamme koko ajan ja on lähellämme.
Minä vierastan vieläkin ostoksilla käyntiä sunnuntaisin, tosin se ei sääntö, mutta välttelen sitä. Koska en ole muutenkaan tyypillinen tavaroiden hypistelijä ja ostonautintojen perässäjuoksija, vaikka nainen olenkin... :)
Se oli ristiriitaista aikaa. Kun lakihenkiset aallot vyöryivät joka puolella siionissa, niin ei ihme jos tuntui välillä hukkuvansa ja pelotti niin kamalasti...
Mutta me olemme Hengissä!!!!!
Elän niin lähellä vl-piirejä, etten ole voinut välttyä kuulemasta tuota ylistystä eri vl-ratkaisujen siunauksellisuudesta. TV- ja lapsikannanotot ovat niistä parhaimpia esimerkkejä!
Toinen on se, että tietyt asiat eivät ole rakennukseksi tai ne eivät rakenna vl-uskoa. Sillä tiellä mennään helposti siihen, että piimän juontikin hengellistetään. Varsinkin tavallisissa neutraaleissa jutuissa, joista ei oikein tiedetty, oliko se syntiä vai ei, niin sanottiin, ettei se rakenna mitään. Kieltäytyminen perusteltiin sillä. Esim. eriuskoisten eli ns. väärähenkisten tilaisuudet, jos ei ole hirvitty niitä tuomita suoraltakädeltä.
Minusta mikään ei voi olla siunauksellista, jos siihen on lisätty pakko ja vaatimus. Se tarkoittaa hengellistä siunausta. Maallisessa mielessä se voi olla hyväksi. Niin kuin aikoinaan suomalaisten pakkosivistäminen...
Eipä tuohon osaa muuta sanoa kuin "aamenta". Olen samaa mieltä - silloin oltiin syvällä. Mutta sitä ei saanut nähdä. Minä näin jotain ja minulle kävi surullisesti. Kohtaloani en voi itkemättä ajatella vieläkään...
emme kuitenkaan kuivassa, hempeässä, kososlaisessa tai yleensäkään väärässä.
Kova henki, maailmanhenki, kilpailuhenki, maailmanrakkauden henki, isäntähenki tai kuiva yskä?
Voi olla, että olimme kuuntelemassa samaa puhetta. ;-) Kirjoitin, miten itse tarinan muistin. Koska puhuja oli vanha rovasti Kärppien kannatusalueelta, matsi kääntyi mielessäni Kärppä-matsiksi. Näinhän ne urbaanilegendat syntyvät.
Kuunnellessani puhetta toivoin, että mahdollisimman moni nuori olisi juuri sillä hetkellä unen rajamailla. Useimmiten kuitenkin juuri tämän tyyppiset konkreettiset jutut "elävästä elämästä" herättävät kuulijan ja ne jäävät mieleen. Puhujilla ja nuorisotyötä tekevillä, kasvattajilla yleensäkin on suuri vastuu siitä, millaisen kuvan he uskosta ja elämästä lapsille esittävät. Armo ja anteeksiantamus esitetään abstrakteina lauseina toisaalla, mutta näihin yksinkertaistettuihin tarinoihin ne eivät aina ulotu. Sana ei muutu lihaksi.
Olen kyllä mieluusti sokoslais- tai peräti siwalaishengessä. En tarkoita hindujen jumalaa. Mutta nuo sinun tarjouksesi eivät kelpaa.
Elantolaishenki oli silloin jossakin päin todella paha henki! Minussa ei sitä ollut. Sentään jostakin olin välttynyt, kukaan ollut sitä (tietämättäni) minuun tartuttanut.
Nyt olen ollut ihmeissäni, kun tuo kuuluisa, herkästi tarttuva kososlainen henki on hävinnyt jonnekin. Vaikka minussa sitä pitäisi olla oikein aimo annos, niin en saa sitä tartutettua keneenkään....
(Tämä oli vitsi!) ;)
Olen Hengissä!!
Henki-sana isolla H-kirjaimella kirjoitettuna.
Oletko itse?