NUORET MIEHET

Mistä johtuu, että te nuoret miehet olette, varsinkin nykyään, hyvin yksinäisiä ja teillä ilmenee usein masennusta ja ahdistusta.

Luuletteko sen lähtevän lapsuudesta vai nykyisestä yleisestä turvattomuudesta.

Onko teidän vaikea luoda toimivia ihmissuhteita.

Onko suhteenne lapsuuden kotiin kunnossa.

Koetteko vanhempanne hyvinä vai huonoina ja entä muut perheen jäsenet.

Olisin hyvin kiitollinen jos saisin tietoa ja voisin ymmärtää useampaakin tuntemaani nuorukaista, joilla ilmenee ajottaista masennusta.
51610
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

väitöskirjaa? väärä osoite.

Äänestä

1.Pitää korostaa että ei saa yleistää. Mutta minä olen yksinäinen koska luulin pitkään nuorempana etten tarvitse läheisiä ystäviä. Olin väärässä. Nyt sitä on pudonnut kelkasta, eikä kavereita ole kuin koulussa. Vaikea saada uusia ystäviä kun muutenkin vähän harrastaa mitään yhteisiä asioita.

2.Omalla kohdallani olen tainnut saada vaikutteet lapsuudenkodistani. Yleinen turvattomuus ja viileä ilmapiiri kotona = rakkaudettomuus. Mutta myös oma passiivisuus vaikuttaa.

3.Pelkään tutustua, enkä hankkiudu sellaisiin paikkoihin, missä voisi kohdata hyviäkin tyttösiä. Ehkä on pelko hylätyksi tulemisesta ja on parempi olla yksin. Kuitenkin olen mielestäni aika empaattinen, huomioiva ja hellä kaveri, mutta on vaikea "panna itsensä likoon". En ehkä pohjimmiltani luota itseeni, enkä siis muihinkaan. En siis uskalla elää ja kärsin siitä. Mutta onkin parempi yrittää hoitaa ensin itsensä kuntoon ja sitten katsoa mahdollista yhteistä elämää, jos tapaa kivan naisen.

4.Suhteeni lapsuudenkotiin on hieman etäinen, tai molempiin kun vanhemmat eronneet.

5.Parhaansa lienevät vanhemmat tehneet.

Äänestä
  • Kiitos oikein paljon tuosta vastauksestasi. Joku kyleli, että teenkö väitöskirjaa, en tee, vaan olen tuntemieni nuorten miesten takia huolissani ja haluan tutustua nuoren miehen tapaan ajatella.

    Äänestä

  • kiitoksia kirjoitti:

    Kiitos oikein paljon tuosta vastauksestasi. Joku kyleli, että teenkö väitöskirjaa, en tee, vaan olen tuntemieni nuorten miesten takia huolissani ja haluan tutustua nuoren miehen tapaan ajatella.

    Tuntuu että koko elämä vaan valuu hukkaan, ajelehtiessa vailla päämäärää. Traumoja kai on, huonosta lapsuudesta johtuen.. Koulukiusattu, rakkaudeton koti ja kaikkea muuta paskaa. Ehkä mä oon kyyninen ihminen, mut mä oon silti varma, et maailma ja ihmiset on mulle paljon velkaa. Sen takii mä en van koe syyllisyyttä, leikkiessäni muiden ihmisten tunteilla. Eikä kylmästä kuoresta oo silti mitään apua. Olo tuntuu koko ajan vaan tyhjemmältä. Kaikki sillat on poltettu takana, ei oo ystäviä.. Vain pelkkiä mua vihaavia ihmisiä. On mulla yks äpäräkin, mut vitut siitä. Parempi sen on elää ilman mua, totaalista luuseria ja kusipäätä.

    Elämällä ei oo mitään tarkotusta, ei kai oo koskaan ollutkaan.

    Ja ikää on 25 vuotta. Mies Helsingistä.

    Äänestä

  • Rattopoika kirjoitti:

    Sen niität mitä kylvät. Alappas kylvää hyvää kylvöä, niin elämäkin alkaa maistua. Jos tuo esittämäsi kovis kuori pysyy, niin et onnea näe, sillä syvältä sisimmästäsi et tuollainen ole. Onpa hyvä, että sillat on palaneet, sinun on pakko nousta uudelle sillalle. Miten muuten voit lastasi äpäräksi sanoa, kauhistus.

    Tee parannus ja aloita uudelleen ja alusta.

    Ystäväni poika teki kauhuteon ja joutui vankilaan ja käytti huumeita jopa siellä ja hän oli kova ja masentunut, mutta tiedätkös, että tapahtui ihme.
    Tämä poika tuli vankilassa uskoon ja sai aivan uuden mahdollisuuden elämälleen ja hän aivan loistaa iloa ja on tasapainoinen.
    Hän sai kaiken Jumalalta anteeksi ja antoi itselleen ja lähimmäisilleen anteeksi ja hyvät energiat pääsivät jälleen hänen elimistöönsä ja hän ei ole enää edes saman näköinen, kuin oli kovis vuosinaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

VASTAISITTEKO kirjoitti:

Mistä johtuu, että te nuoret miehet olette, varsinkin nykyään, hyvin yksinäisiä ja teillä ilmenee usein masennusta ja ahdistusta.

Luuletteko sen lähtevän lapsuudesta vai nykyisestä yleisestä turvattomuudesta.

Onko teidän vaikea luoda toimivia ihmissuhteita.

Onko suhteenne lapsuuden kotiin kunnossa.

Koetteko vanhempanne hyvinä vai huonoina ja entä muut perheen jäsenet.

Olisin hyvin kiitollinen jos saisin tietoa ja voisin ymmärtää useampaakin tuntemaani nuorukaista, joilla ilmenee ajottaista masennusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu