Sotkevat miehet

Miksi miehet sotkevat niin kamalasti?

Jo pelkästään yksi mies, eli meidän isäntä, onnistuu ohimennessään huitasemaan puolet tavaroista lattialle ja saamaan lattiaan hirveät jäljet. Puhumattakaan sitten kun isompi porukka miehiä edes kävelee asunnon läpi. Tuntuu siltä, kuin norsulauma porhaltaisi posliinikaupan läpi.

Ja kun meillä ei ole edes mitään pikkusieviä asetelmia, ym. hankalaa, vaan olen yrittänyt saada aikaiseksi siistin, yksinkertaisen ja helppohoitoisen kodin. Taitaa vain olla niin, että miehet on luotu ulkoilma-asukeiksi...?
3370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

vaatteet lojuu meidänki ukolla, myös tavaroita huiskii lattialle huomaamattaan, kaikki jää paikkaan missä niitä on viimeksi käytetty. Kaapinovia ei tarvi laittaa kiinni, sama ois kun irrottaisi ovet kokonaan..näkevätpähän muutkin mitä kaapeissamme on.
Vaatteet jää mihin ne on riisuttu ja vauhtirannut vessanpyttyyn, pissii kyllä pyttyyn ei laidoille, eikä lattialle onneksi, osaa tähdätä ;)
Sais perässä kulkea ja siivota jälkiä, mutten viitsi kun on muutakin hommaa paljon.
Osallistuu kyllä siihen siivoukseenkin, mutta siivottavaa ei olisi läheskään niin paljon, kun ajattelisi joskus miten elelee. Onneksi itsensä pitää puhtaana kuitenkin...

Meilläkään ei ole mitään pikkusievää vaan koti on selkeä ja helppohoitoinen, inhoan turhaa krääsää ylikaiken.
Ehkä miehet eivät vaan huomaa tälläisia asioita, niinkuin ei kaikki naisetkaan. Joissakin perheissä on roolit toisinpäin.
Hyvä mies minulla on, itsekin olen kaukana täydellisestä vaimosta...mutta silti joskus... siis tosi monesti, ottaa päähän kun ei itse halua elää missään kaatopaikassa, vaan haluaa elää siistissä kodissa.

Äänestä
  • Kyllä meidän perheessä on nimittäin juuri päinvastoin. Arvatkaapas ketuttaako kantaa lojuvia vaatekappaleita niille kuuluville paikoille? Ja arvatkaapas olenko maininnut tästä asiasta? Niin, niin...ei kannata yhtään yleistää asioita!

    On se niin hienoa aloittaa järjestely/siivous työpäivän jälkeen...

    Äänestä

Meistä minä olen se sottapytty. Mies on aivan ihana, tosin joskus ärsyttää sen siivousintoilu..
Multa jää lapsen tyhjät ruokapurkit tiskipöydälle, vaatteet sohvan käsinojalle(niin kyl mieheltäki), usein on jokin häveyksissä..

Toki mieheltäki jää usein roskia laittamatta roskikseen, mut yleensä en jaksa huomautella, ku ite soppaan kanssa.

....................................................

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uupunut äiti kirjoitti:

Miksi miehet sotkevat niin kamalasti?

Jo pelkästään yksi mies, eli meidän isäntä, onnistuu ohimennessään huitasemaan puolet tavaroista lattialle ja saamaan lattiaan hirveät jäljet. Puhumattakaan sitten kun isompi porukka miehiä edes kävelee asunnon läpi. Tuntuu siltä, kuin norsulauma porhaltaisi posliinikaupan läpi.

Ja kun meillä ei ole edes mitään pikkusieviä asetelmia, ym. hankalaa, vaan olen yrittänyt saada aikaiseksi siistin, yksinkertaisen ja helppohoitoisen kodin. Taitaa vain olla niin, että miehet on luotu ulkoilma-asukeiksi...?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu