Itsemurhista

2336
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Keisari Wanker, oli iso ilo huomata kirjoituksesi - olet siis edelleen mukanamme synkistä ajatuksistasi huolimatta.
En selannut laittamiasi linkkejä joten en ole kovin tietoinen mitä toit esiin. Ehdottaisin kuitenkin, että vaihteeksi etsisit ja miettisit syitä miksi itsemurha ei ole hyvä ratkaisu.
Tiedän oikein hyvin, että lohduttomina hetkinä ajatukset kulkevat voittopuolisesti vain yhtä rataa. Kuitenkin jos saisit vauhtia hiljennettyä ja todella laitettua itsemurhalle altistaneet asiat arvojärjestykseen. Rohkenen uskoa, että huomaisit syyt varsin kevyiksi siinä mielessä miten helppo ne on ylittää.
Minulla itsemurha on ollut vaihtoehtona esimerkiksi taloudellisten huolien vuoksi. "Heräsin" sitten jossain vaiheessa huomaamaan, että Suomessa (ja maailmassa) on kosolti ihmisiä joilla velkaa on tuntuvasti enemmän. Suomessakin on mielettömästi ihmisiä jotka menettivät 90-luvun huumassa ja sitä seuranneessa lamassa kaiken ja jäivät vielä velkaa niin paljon, että eivät pysty koskaan maksamaan. Kun nuo ihmiset siitä huolimatta jaksavat elää, tehdä työtä, auttaa lähimmäisiä ja ties mitä, huomaan omien ongelmieni olevan mitättömiä.

Olisi mukava jos jaksaisit edelleen kirjoitella kuulumisiasi.

Äänestä

Hei vain!

Osa noista teksteistä oli ihan ok, mutta Freudin kierrän kyllä kaukaa... Äijä joka selittää kaikesta kaiken...

Itse näkisin asian niin, että sitä aina yrittää selittää kaikille että miksi tekee tai jättää tekemättä jotain. Voisi olla terveellisempää ottaa omaa tilaa itselleen, tehdä "lihamaailmassa" asioita ja kypsyä niiden kautta. Kokeilla jotain konkreettista, tulikävelyä, avantouintia, laskuvarjohyppyä... Tai vaikka ihmissuhteita. Ihan oikeita sellaisia, ja nauttia siitä hetkestä kun jonkun kanssa on ja viettää aikaa. Sekin kun käy hakemassa karkkipussin on joskus jotain "suurta".

Nuorempana itselläni oli tosi kamala olla, tai siis ei ollut kun ei ollut enää itseäkään... Sittemmin olen matkustellut, tutustunut ihmisiin, kaikkea tällaista. Välillä aina "katoan" kun työttömyys on raskasta ja tuntuu entisenä kiusattuna "yleisturhalta". Välillä saatan nukkua vain päivät pääksytysten. Välillä en taida olla ihan täysillä... Sitä ILOA en kuitenkaan anna että hyppäisin alas toisen kerroksen parvekkeelta katkaisten jalkani. Alkoholin olen myös jättänyt niille jotka jotain lisäkiksejä haluaa.

Exäni sisko sen tiivisti "Haluat vain mennä huoneeseesi ja lukea kirjaa ja roikkua netissä, sun pitää mennä ulos ja taistella!"

Ajattelemisiin, näkemisiin, hooka hei:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Keisari Wanker ja Taavi Ankka kirjoitti:

http://edtech.oulu.fi/sampo/99-2000/appro/maanikot/itsemurhaiset_tunteet.htm

http://gamma.nic.fi/~oliver/esitelma/itsemurh.html

http://www.apimall.com/alruokit.html

http://edtech.oulu.fi/sampo/99-2000/appro/maanikot/itsemurha.htm

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu