ystäväni poika saa kovia raivareita ikä on 12v.Potkii lyö huutaa.ei tottelisi missään äitiänsä,isää ei kuvioissa ole!
Uhkaili karkaamisilla jopa itsensä tappamisella ja jonkun muunkin tappamisella,äiti yritti hakea apuakin mutta sai muutaman kerran perheneuvolaa"jossa ei itse ongelmiin puututtu.Sivullisena pidän huolestuttavana ton ikäisen noin rajuja kohtauksia,minusta on vähän pelottaviakin silti tämä poika ei saa näitä raivareita ja tappamispuheita kuin kotona.Mistähän voisi apua saada?Tai vastaavanlaisia kokemuksia?Isästä ei apua saa koska hän hylkäsi perheen ajat sitten muuttaen ruotsiin.
Uhkaili karkaamisilla jopa itsensä tappamisella ja jonkun muunkin tappamisella,äiti yritti hakea apuakin mutta sai muutaman kerran perheneuvolaa"jossa ei itse ongelmiin puututtu.Sivullisena pidän huolestuttavana ton ikäisen noin rajuja kohtauksia,minusta on vähän pelottaviakin silti tämä poika ei saa näitä raivareita ja tappamispuheita kuin kotona.Mistähän voisi apua saada?Tai vastaavanlaisia kokemuksia?Isästä ei apua saa koska hän hylkäsi perheen ajat sitten muuttaen ruotsiin.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Itselläni on 11v poika. Meillä ei raivareita tunneta (ainakaan tähän mennessä). Joskus kyllä huudetaan, mutta sitten taas halataan.
Minusta äidin pitäisi ilmoittaa päättäväisesti, että pojan huono käytös loppuu NYT. Raivoamisesta ei hyödy kukaan. Kaikille vain tulee paha olo. Jos joku harmittaa, niin se on kyllä yleisesti ottaen parempi puhua. Äidin pitää olla vahva ja johdonmukainen.
Tiedän tapauksia, joissa esim. koulussa todella mallikelpoinen lapsi käyttäytyy kotona tyrannimaisesti. Minusta se ei ole normaalia sosiaalista käyttäytymistä.
Jospa tämä yh-äiti nyt miettisi omaa osuuttaan tässä asiassa.
Rakkautta, rajoja ja turvallisuutta
potkii ja lyö? Äitiä vai tavaroita?
Kuullostaa kyllä siltä, ettei äidin omat voimavarat riitä pojan kasvattamiseen. Apua täytyisi kaivaa vaikka mistä! Ei ole normaalia 12v käytöstä.
Hänen lyövän ja potkivan esineitä eniten .sitten uhkaavan tehdä sen muille,äitiään tosin saattaa repiä ja lyödäkkin varsinkin jos äiti yrittää rauhoittaa ja pitää kiinni.Tämän pojan mielestä kaikki"hänen elämässään on pilallA JA se mistä olen huolestunut on nämä (kävelen auton alle puheet)Epätoivoista tämmöisissäkin tapauksissa liene se että saat ajan johonki ja siellä todetaan heti kahden kerran jälkeen ettei ole tarvetta.Ja nämä raivarit/puheet ne unohdetaan.apua tarvitsisi aivan varmasti,avun saanti näyttää olevan vaikeeta.
on pahasti pielessä,voi olla että et tiedä itsekkään,mitä siellä oikein tapahtuu silloin kun he ovat kahdestaan.
yritetäänkö tuon ikäistä saada paikoilleen väkisin.eikö harrasteta mitään?
onko kotona HYVÄ OLLA?
Kotona on tiettyjä ongelmia,ja se rajojen pitäminen vähän äidin tuulesta riippuvainen.Mutta tämänkin takia ihmettelen kuinka ammatti ihmiset eivät sitten puutu asioihin?huomaa lapsen pahaa oloa?onko itsemurha jutut normaaleja?Minusta ei.Minusta lapsi on silloin kovin ahdistunut.Kyllähän jostain apuakin pitäisi löytyä jos äiti ei itse osaa/pysty?
kouluterveys hoitajan kanssa voisi kannattaa keskustella.ps.heillä on vaitiolovelvollisuus.
onpahan vaikea paikka.itsemurha uhkaukset täytyy ottaa aina vakavasti,vaikka usein lapset haluavat vain huomiota osakseen käyttäytymällä noin.
se onko poika tosissaan puheissaan,senpä kun tietäisit.(epäilen ettei poika ole tosissaan)
raivonpuuskat ovat kanssa normaalia huomion kaipuuta.
mutta jos äiti vastaa samalla mitalla se ei kuulu asiaan.
minä sinuna soittaisin kouluterveydenhoitajalle ja keskustelisin aiheesta.vaikka olet ulkopuolinen pitäisi heidän kuunnella sinua.
Varhaisteini-ikäisillä masennus ilmenee erittäin usein juuri vihana ja agressiivisuutena. Tämäkin mahdollisuus pitäisi tutkia. Diagnoosissa pääsee alkuun yleensä yksinkertaisella kysymyslomakkeella. Koulupsykologi tai kunnan kasvatusneuvola, terveysvirasto tms. voivat auttaa. Masennus on pahimmillaan tappava tauti, jossa hoitotulokset ovat aika hyviä...kunhan hoidon tarve vaan tunnistetaan ajoissa... ja hoitoresursseja on tarjolla.
Olen samassa tilanteessa kuin kummilapsesi perhe. Viime syksynä kävin poikani (12.v) kanssa lastenpsykiatrisella koulukiusaamisen aiheuttaman stressireaktion vuoksi, jossa oireet ovat samanlaisia kuin kummilapsellasi.Valitettavasti mitään varsinaista apua psykiatriselta emme saaneet, sillä diagnoosi oli: Liian läheinen äiti-lapsisuhde. Varsinaiseen ongelmaan ei annettu ohjeita, joten tilanne jatkuu yhä. Mistä apua kun loppuvat keinot kesken siinä myllerryksessä?
Kerro millainen suhde on "liian läheinen lapsi-äiti suhde".
Meidän tapauksessa se kai tarkoittaa sitä että olen kotona viihtyvä ja keskittynyt liikaa lapseen.
Se kun on niin helppo syy kaikkeen.Lopetin just ystävän kanssa puhelun ja puhuimme samasta asiasta eli hänen lapsella kun on tehty sama diaknoosi psykiatrisella,tosin lapsi on 18 vuotias ja ollut narkkari)päihteiden käyttäjä jo 15 vuotiaasta.Psykiatrit ja muut lopetettiin kun syykin on (selvitetty?
Kummallinen maa tämä Suomi. Kun itse hakee apua asiantuntijoilta murkkuikäisen ongelmiin ja diagnoosi on "selvitetty" niin vanhempi tai vanhemmat jätetään selviämään olennaisen vaikeuden kanssa yksin. Eikö löydy hoitomenetelmää perheelle jossa alkoholi, väkivalta ja huumeet ovat pois suljettu. Mietinkin, jos lastensuojelu määräisi lapsen tutkimuksiin niin mikähän silloin olisi diagnoosi ja se mahdollinen hoitotapa? Kertokaa mitä keinoja yh-äiti voisi käyttää ongelman poistamiseen kun asiantuntijatkaan eivät osaa antaa neuvoja?
Miten apua sitten saisi?se ei ole nykyään ihan itsestään selvä asia,tulisiko herätä jos äiti yleensäkin hakeutuu tai soittaa pyytäen apua?Asiathan helposti vähätellään ja annetaan olla.
Mietinkin diagnoosia "läheisriippuvainen"hoidetaanko kyseiset ongelmat tekemällä diagnoosi?Sekö on hoitoa/avunantoa?ei se ole ja monissa tapauksissa taitaa tulla ongelmat pahempana takaisin.
kuinka kauan erosta on.. jos poika reagoi siihen yhä? Psykologit yms ovat hyviä syyllistään äitiä.. joko olet liian vähän heidän kanssaan tai sitten olet liikaa ja puutut liikaa lasten elämään.. aina kaikki paska kaadetaan äitien niskaan.. ja varsinkin yh:tten