kävin np-ultrassa tälläviikolla ja kovasti yritin kysellä onko kaikki ok. Näytti kuulemma siltä kuin pitikin en vaan saanut mitään lukemia itselleni eli siis sitä todellista niskapoimun paksuutta..Jäi häiritsemään että olikohan kaikki kuitenkaan ok. Oletteko saaneet aina täsmälliset luvut mukaan? Kävin vielä yksityisellä..
ihmetyttää
iippari
8700
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Etkö saanut kuvia mukaan? Meillä ainakin kuvien alalaidassa on lukemat mitä mittauksilla saatiin. Toisaalta, kyllä siellä varmaan olisi sanottu jos jokin olisi pielessä.
Jos asia kovasti vaivaa, niin voithan soittaa kyseiselle lääkäriasemalle ja pyytää lähettämään mittausten tulokset.
Minä sain kuvat ultrasta ja ultran tehnyt sairaanhoitaja kirjoitti myös äitiyskorttiin kohtaan lisätietoja: NT:1.1mm. Eli kurkkaa vielä sieltä jos on sattunut kirjoittamaan sinne, olisi kyllä kertonut jos kaikki ei olisi kunnossa ollut.
katsoin kuvat ja kortin tarkasti läpi, eikä sieltä löytynyt mitään. Pään mittaus tulokset kyllä oli, aika outoa kun lekuri kuitenkin teki toiset merkinnät, muttei niitä jonka takia olin ultrassa.. Uskon kyllä että kaikki on ok, mut ihmetyttääpä vaan.. Vielä kun maksoin nimenomaan siitä tiedosta. Harmittaa kun en osannut olla tarpeeksi jämäkkä paikan päällä ja kysyä itse sitä lukemaa
Kävin ä-polilla mm. np-ultrassa maanantaina. Kyselin kovasti mm-määriä. Tällöin lääkäri totesi, että pelkkä mm-luku ei kerro kaikea, vaan se pitää suhteuttaa sikiön pääperämittaan. Hän kyllä antoi ko. lukemat ja sanoi niiden olevan ok eli 1,7 ja 1,4 (kaksoset rv 12 3). Rajaksi hän toisaalta sanoi 2,5 mm, joissakin lähteissä 3,0 mm ? Kuvia otti varmaan 8 kpl, mutta mukaan ei antanut yhtään... (en kyllä pyytänytkään)
me käytiin yksityisellä myös ja lääkäri kertoi koko ajan kysymättä,niskaturvotus mm. 0,6mm.antoi myös kuvat mukaan ja niistä näki tulokset myös.lisäksi kokeili vielä 4D kuvaa ja kyllä siitä jotain hahmotti : )
Tuntuu kyllä aika ikävälle, jos yksityisellä saa tuollaista palvelua, koska maksaahan se enemmänkin kuin ihan julkisella puolella. Me kävimme kättärillä ja parempaa ultrauskokemusta en olisi voinut kuvitella.
Koko ajan kätilö kertoi mitä missäkin näkyy ja millaisia lukemia mittauksista tulisi saada ja miten meidän mittaustuloksemme suhteutuvat niihin. Kuvia saimme mukaan 11 kpl.
Meillä tunnelman heti ultrauksen alussa laukaisi, kun kätilö totesi heti, kun kuva näkyi ruudulla,että "onpas liikunnallinen pikkuveijari" ja oli muutenkin välitön ja avoin.
Jos kaikki ei olisi kunnossa, saisit lähetteen samantien lisätutkimuksiin! Ei ne jätä epäilyksiä tutkimatta. Sitten olisikin oma asiasi suostuisitko menemään esimerkiksi lapsivesipunktioon. Stressaat turhaan!
Kiitos, tuon halusinkin kuulla, vaikka ajattelinkin että niin se varmaan on. Hyvää odotusaikaa kaikille!