Tutustuin kauniiseen ja ihanaan naiseen, mutta koen jotenkin, että en ole hänen arvoisensa. Inhoan vartaloani ja vaikka haluaisin häntä kuinka, kuvittelen vain mielessäni kuinka hän jossain vaiheessa huomaa, että voisi saada jonkun komeamman. En ymmärrä, miksi hän haluaa minut? Vaikka, kuinka tekisi mieleni häntä niin hölmöilin homman ennen kuin hän kerkeää satuttamaan minua. Idioottimaista, tiedän..
Ongelmia
itsetunnossa
4989
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
noin ajattele vartalokuvistaan..Me naiset kyllä ajatellaan noin.Ettei kelpais jollekin kaikkine vikoineen.Sä olet varmasti ihan hyvä hänelle.
tunteet. Vai? Emme ehkä myönnä ajattelevamme vartaloamme, mutta miksi jotkut miehet sitten bodaa ym.Hiljaa omassa mielessämme mietimme näitä juttuja..
kelpaa mutta ei lihava mies.Miehellä voi olla pieni elintaso vatsa ei haittaa ei tarvitse olla salilta hankittua lihasta sen saa myös työmaalta jos sellainen työ.
ihastua ja kiinnostua, vaikka aluksi ei näkisi toisen ulkonäössä mitään ihmeellistä. Aluksi se toinen voi olla jopa ärsyttävä omasta mielestä, mutta sitten ajan mittaan huomaakin miettivänsä, missähän se on, kun sitä ei näy. Sitten huomaa kattovansa sen kasvojen piirteitä yhä enemmän ja tarkemmin, ja ne silmätkin jotenkin näyttää erilaisilta, kun niihin katsoo. Alkaa nähdä jotenkin eri tavalla koko henkilön. Jos aidosti kiinnostuu, niin se on sitten enemmän se Sisäinen puoli, mistä on kiinnostunut.
Olette tutustuneet, hän on halunnut tutustua sinuun, sinun ulkonäkösi ei ole mitenkään estänyt sitä. Miksi se estäisi muutakaan? Hän haluaa sinut, koska hän haluaa mukavan ja aidon miehen. Ei komeus lisää tai vähennä mukavuutta tai "arvoa".
Jos löytää jonkun, jonka kanssa tuleekin yllättävän hyvin toimeen, niin kyllä sitä alkaa nopeasti hermoilla.