krapulasta

Mitähän vittua tää nyt oli olevinaan.

Elikkä join perjantai-iltana 9 olutta, joka ei ole ollenkaan paha määrä minulle. Sit lauantaina aamulla ja päivällä oli ihan tavallinen lievä krapula.

Lauantai-iltapäivällä tuli syötyä itsensä aika täyteen (tacoja), sen jälkeen sit limukkaa ja sipsiä vielä, jonka seurauksena maha oli melko täynnä yhdessä välissä..

Nooh. Kaikki menee normaalisti kunnes ilta koittaa. Kahdeksan aikoihin päätän hieman makoilla sängyssä koska vähän siltä tuntuu. Sitten alkaakin aivan armoton heikotus. Kylmää hikeä pukkaa, heikottaa aivan vitusti, jokapaikka tärisee ja voimia ei ole yhtään. Kännykkäkin soi monta kertaa mutta oli voimat niin lopussa ettei jaksanut/voinut vastata. Oli vain pakko pyöriskellä ympäriinsä ja valittaa pahaa oloa mielessään.

Tätä jatkui ehkä n. 2-3 tuntia, jonka jälkeen taisin tunnin nukkua, kunnes nyt heräsin.



Mikä hitto tollasen vois aiheuttaa? Piti ihan säikähtää että eikai tässä oo jotain muutakin oireita ku krapula?
2779
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Normi krapulassa on tullut välillä samanlaista tuskailua lähes koko päivänkin ja lisäksi kymäilyä parisenkymmentä kertaa...

Äänestä

Pitääkö sitä nyt survoa elimistöönsä kaikkea tota paskaa? Tacoja, sipsejä ja limua? Yhdeksäsätä kaljasta ei kankkusta nyt tule tekemälläkään, ainakaan noin pitkää. Sulla oli selkeesti rasva, sokeri ja lisäaineyliannostus. Nimimerkistä päätellen oot jo täysivaltainen Suomen kansalainen, eli aikuinen ihminen, jonka pitäisi pystyä ihan itse kontrolloimaan paljonko syö ja juo niin ettei tule masu pipiksi. Eikä muuten ehkä paras apu mahanpuruihin löydy netin alkoholikeskustelupalstalta... Ääliö.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


poju87- kirjoitti:

Mitähän vittua tää nyt oli olevinaan.

Elikkä join perjantai-iltana 9 olutta, joka ei ole ollenkaan paha määrä minulle. Sit lauantaina aamulla ja päivällä oli ihan tavallinen lievä krapula.

Lauantai-iltapäivällä tuli syötyä itsensä aika täyteen (tacoja), sen jälkeen sit limukkaa ja sipsiä vielä, jonka seurauksena maha oli melko täynnä yhdessä välissä..

Nooh. Kaikki menee normaalisti kunnes ilta koittaa. Kahdeksan aikoihin päätän hieman makoilla sängyssä koska vähän siltä tuntuu. Sitten alkaakin aivan armoton heikotus. Kylmää hikeä pukkaa, heikottaa aivan vitusti, jokapaikka tärisee ja voimia ei ole yhtään. Kännykkäkin soi monta kertaa mutta oli voimat niin lopussa ettei jaksanut/voinut vastata. Oli vain pakko pyöriskellä ympäriinsä ja valittaa pahaa oloa mielessään.

Tätä jatkui ehkä n. 2-3 tuntia, jonka jälkeen taisin tunnin nukkua, kunnes nyt heräsin.



Mikä hitto tollasen vois aiheuttaa? Piti ihan säikähtää että eikai tässä oo jotain muutakin oireita ku krapula?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu