unohtuisi, tässä yksi tositarina 1970-luvun alussa eräästä pohjoissuomalaisesta maalaiskylästä.
Eräs kylän vanhoista jo mummoikään ehtineistä naisihmisistä oli ollut koko ikänsä vl-uskossa. Hänellä oli tapana aina ohikulkiessaan piipahtaa meillä kylässä, vaikka kotimme ei ollutkaan lestadioainen. Hänellä ja äidilläni oli syvä ystävyyssuhde kymmenien vuosien ajan. Kaikki oli hyvin, kunnes alkoi tämä hoitokokouskäytäntö.
Eräänä päivänä kun tämä yksinäinen mummo oli tullut jälleen meille kylään viipyen useita tunteja kahvittelemassa ruokailemassa meillä sekä keskustelemassa äitini kanssa kylän tapahtumista.
Kuinka ollakaan, joku hoitomies (-nainen) oli nähnyt (ehkä joku oli seurannut), että ko. mummo oli viipynyt useita tunteja uskottomassa kodissa. Samana iltana myöhään mummon kotiin oli puoliväkisin tunkeutunut kuuden henkilön muodostama hoitopartio kuulustelemaan häntä tästä tapahtumasta. Hoito oli jatkunut pikälle aamun tunneille saakka.
Tämä selvisi, kun mummo itkuisin silmin seuraavana iltana jo pimeyden laskeuduttua tuli kotiimme ilmoittamaan tapahtuneesta. Hän tuli ilmoittamaan äidilleni, että hän ei enää voi käydä meillä ja että se ei johdu hänestä. Niin päättyi vuosikymmeniä jatkunut pitkä ystävyyssuhde molempien katkeraan itkuun. Tämä tapaus ei koskaan unohdu mielestäni.
Tarinan päähenkilö järkyttyi tapauksesta niin paljon, että hänet haudattiin muutaman viikon kuluttua tapahtumasta.
Eräs kylän vanhoista jo mummoikään ehtineistä naisihmisistä oli ollut koko ikänsä vl-uskossa. Hänellä oli tapana aina ohikulkiessaan piipahtaa meillä kylässä, vaikka kotimme ei ollutkaan lestadioainen. Hänellä ja äidilläni oli syvä ystävyyssuhde kymmenien vuosien ajan. Kaikki oli hyvin, kunnes alkoi tämä hoitokokouskäytäntö.
Eräänä päivänä kun tämä yksinäinen mummo oli tullut jälleen meille kylään viipyen useita tunteja kahvittelemassa ruokailemassa meillä sekä keskustelemassa äitini kanssa kylän tapahtumista.
Kuinka ollakaan, joku hoitomies (-nainen) oli nähnyt (ehkä joku oli seurannut), että ko. mummo oli viipynyt useita tunteja uskottomassa kodissa. Samana iltana myöhään mummon kotiin oli puoliväkisin tunkeutunut kuuden henkilön muodostama hoitopartio kuulustelemaan häntä tästä tapahtumasta. Hoito oli jatkunut pikälle aamun tunneille saakka.
Tämä selvisi, kun mummo itkuisin silmin seuraavana iltana jo pimeyden laskeuduttua tuli kotiimme ilmoittamaan tapahtuneesta. Hän tuli ilmoittamaan äidilleni, että hän ei enää voi käydä meillä ja että se ei johdu hänestä. Niin päättyi vuosikymmeniä jatkunut pitkä ystävyyssuhde molempien katkeraan itkuun. Tämä tapaus ei koskaan unohdu mielestäni.
Tarinan päähenkilö järkyttyi tapauksesta niin paljon, että hänet haudattiin muutaman viikon kuluttua tapahtumasta.
Vastaukset 108
Vanhimmat
johti vl-herätysliikettä 70-luvulla. Ilmeisesti vieläkin.
Ihmisiä ne johtokunnan jäsenet ovat, eikä perkeleitä. En ole tavannut Perkelettä VL-piiteissä enkä missään muuallakaan.
Huonolla menestyksellä.
Puheet Saatanasta eivät ole järkeviä. Et yritäkään olla järkevä ja menestyt järjettömyydessäsi erinomaisesti.
Järkevä keskustelu on tietopuolista. Väite, jonka mukaan lestadiolaisuus on Saatanasta ei ole tietoa. Lars Leevi Laestadius ei ollut kotoisin Saatana nimiseltä paikkakunnalta, eikä sellaista olekaan. Saatana käsitteenä on mystinen hahmo, jonka olemuksesta ei ole mitään tietoa, mutta paljon uskomuksia.
Sä olet paras tyyyppi täällä hörhöjen seassa-parempi kaltaisesi ateisti kuin harhaoppinen hörhö
ovat ne, jotka puhuvat 70-luvun vl-hoitokokouksista ja mummojen kiusaamisista. Varsinkin kiusaajien mielestä.
Normaaali ihminen ei kykene "hoitureiden" julmaan käytökseen. "Hoiturien kynsiin joutumisilla" ei ole uskonnon kanssa mitään tekemistä. Sairaat henkilöt ovat saaneet "luvan" toteuttaa itseään hirvittävin seurauksin. Kuka maksaa korvaukset?
tosiaankin miehiset miehet, jotka käyvät joukolla esim. avuttoman vanhuksen kimppuun hyeenan lailla? Usein ihan mitättömistä syistä.
Petoja?
Nää "hoitokokous"-hörhöt täällä on kyllä jotain ihme kalkkiksia, joilla on jäänyt sama levy päälle...
että jokainen kirjoittaja ymmärtää kommentin. johon hän vastaa.
en olisi tuosta asiasta ollenkaan noin varma.
Ilmeisesti et itse ole kuulunut johtokuntaan.
On myös aivan toisen´laisia kokemuksia. On ollut ja on yhä vieleäkin.
Jos ei nyt varsinaisia perkeleitä, niin sielunvihollisen talutusnuorassa kuitenkin: huoruutta, juoppoutta, varkautta,... kaikkea löytyy... ja kaikki eivät ole halunneet tulla tekoineen valkeuteen.
melkoisia pikkuperkeleitä ollu.
juuri sellaisia kieroutuneita persoonia ja sadisteja, jotka nauttivat kun saivat tuottaa tuskaa lähimmäisilleen ja vielä Jumalan (SRK:n) luvalla!
...pelkäävän ja pakenevan kuin viimeistä päivää , kun heillä on tällainen historia, -ja vielä maton alle lakaistuna...-mutta tässäkin nähdään että näillä paholaisen opissa elävillä on röyhkeys huippuluokkaa; porskutellaan vaan ja elellään lihavasti selitellen kaikki "muutamaksi ylilyönniksi"...
Vastuu on kollektiivinen! Myös teidän, vl-nuoret on vastuu! Olette yhtä syyllisiä jos ette tee mitään asian eteen ja avaa suutanne että vääryydentekijät kaivettaisiin esille vastaamaan teoistaan! Joka sanoo: "muutama ylilyönti" -on osallinen samaan syntiin! Älkää paetko pimeyden suojaan!
Useimmat vl-nuoret eivät ole 70-luvun jutuista juurikaan perillä. Yritätkö kiihottaa kansanryhmää vastaan?
"Useimmat vl-nuoret eivät ole 70-luvun jutuista juurikaan perillä."
sen vuoksi, että SRK ja vl-saarnaajat ovat yrittäneet systemaattisesti salata vl-nuorisolta herätysliikkeen julman menneisyyden ja lakaista maton alle pimeän sadon ja ihmisten kärsimykset, joita se omilla toimillaan aiheutti 70-luvulla.
Olen ateisti, enkä usko vl-oppeihin. Mitä lestadiolaisilta haluat. Olet luultavasti itsekin harhaoppinen niinkuin kaikki ihmiset ovat enemmän tai vähemmän.
Sopikoon 70-lukuset keskenään omat kahinansa. Nuoria ei saa vetää mukaan mihinkään soppaan, mikä heille ei kuulu mitenkään.
että et tiedä etkä ymmärrä mitään vl-herätysliikkeen 70-luvun tapahtumista.
Väität, etten ymmärrä ja tiedä mitään 70-luvun tapahtumista. Et ole lainkaan perillä taustoistani, ja väität tuollaista. Oletko tällä saitilla haastamassa riitaa, vai haluatko jotain muuta?
hoitomiehen poika ja siksi nyt ateisti?
täällä laittamassa asioita oikeaan järjestykseen,objektiivisesti.Danke.
hoitomiehet on kaivettava esiin ja järjestettävä heille hoitokokous. Ja se kokous kestääkin pitkään!
Jos tunnet jonkun, joka on tehnyt syntiä, niin lähde hoitamaan. Palaa 70-luvun harhaoppiin.
maistaa omaa lääkettään.
Tarjoa heille sitä lääkettä, ja tuot 70-luvun höperyydet takaisin. Haluatko Suomeen koston kierteen? Lähi-idästä voisit lähteä hakemaan siihen mallia.
Hyvä idea.
Tulisi varmaan kova saikkina,jos kaikki hoitomiehet (kiivasluontoiset) kutsuttaisiin yhteen ja tuomittaisiin h:vettiin.
monella on kokemusta ja tietoa, miten oikeaoppiset käyttävät uskontoa omien etujen ajamiseksi. Mitä pienempi paikkakunta, sen tiiviimpi porukka puhumaan pahaa muista. "Keskustellaan" juoruilun tapaan suoraan nimeä mainitsematta, niin että on vaikea ryhtyä itseään puolustamaan. Nämä maailmallakin tunnetut ns. viharyhmät puhuvat pahaa omien etujensa ajamiseksi - politiikasta tuttu hyvä-veli systeemi pelaa.
monet hoitomiehet nauttivat erityisen paljon puolustuskyvyttömien vanhojen mummojen kiusaamisesta.
Palkanmaksu odottaa.
Naapurinne joutui ihan tyypillisen "hoitamisen" kohteeksi, kuten tuhannet muutkin siihen aikaan. Hänet varmasti käskettiin hyvinsujuneen hoitokokousyön päätteeksi heti tilaisuuden tullen panemaan välit poikki syntisen ystävänsä kanssa. Itse olen kokenut ja vierestä seurannut samantyyppistä määräilyä.
Onneksi tämä naapurinne nöyrtyi parannukseen "epäuskoisen kanssa veljeilyn" synnistä, sillä jos hän ei olisi suostunut anteeksi pyytämään tekemättömiä syntejään, hänet olisi julistettu saatanan lapseksi ja heitetty ulkoiseen pimeyteen. Sen nöyryyttämisen jälkeen tuskin olisi elänyt niinkään monta viikkoa ja hänen surkeaa, saatanallista loppuaan ilkuttaisiin varmasti vieläkin paikallisen Ry:n iltamissa.
Vaikka hän joutuikin nöyrtymään itsensä saatanan lähettämien hoitomiesten edessä, uskomme hänen sielunsa kelvanneen Jumalalle.
meni varmaankin taivaaseen ja hoitomiehet menivät...
ei ole, ei iankaikkisesta olinpaikasta liene epäselvyyttä.
lisää noita satujasi! Jokainen täysjärkinen tajuaa kyllä, että olet pahasti katkeroitunut yksilö ja lisäät kristittyjen panettelullasi vain omaa kuormaasi.
älähti. Alkaako maa polttaa jalkojen alla?
ja toivon niistä olevan opiksi vastaisuuden varalle. Jos niistä pahennut, en muuta neuvoa osaa antaa kuin että tee parannus asioista jotka tunnollesi ovat jääneet painamaan.
Että minähän se siis tässä,
hoitomiehiä pahentamassa.
Ei saa puhua paha sanaa,
mutten ne sinut helvettiin manaa.
Asioita kiellettyjä noita,
älä valoon tuoda koita.
Vaietaan niistä piireissä,
vaikka arvet vielä näkyy Siireissä.
Julmia he olivat toisille,
mitään ei voi piirit moisille.
Oho, meinas alkaa runosuoli sykkimään.
autenttisia tarinoita kohtaan. Johtunee sitä, että täällä käy paljon vl-nuoria lueskelemassa, ja yhtäkkiä oman herätysliikkeen tarkasti salattu, saastainen lähihistoria onkin yhtäkkiä kaikkien luettavissa.
Siinä saattaa joutua raamattuluokan opettaja selittämään kerran jos toisenkin...
olla niin, että sinun oma lähihistoriasi joutuu näillä keksimilläsi tarinoilla hiema outoon valoon...
vapaasti. Mutta luuletko siitä jotain kostuvasi?
Pikemminkin saat itsesi ja toiset vl-nuoret (oletan, että olet nuori) outoon valoon väittämällä näitä juttuja keksityiksi. Kyselepä lähiympäristössäsi vaikka sukulaisiltasi, mitä muistavat 70-luvusta. Todennäköisesti useimmat sanovat, että oli niin sekavia aikoja, ettei niistä ota selvää eikä halua enää muistaa anteeksiannettuja asioita. Kun myöhemmin puhuttiin, että oli tapahtunut "ylilyöntejä", painettiin asia villaisella niin, että poispotkituille ei avattu enää ovea. Asia on siis kesken.
t. pikkulapsena hoitokokouksia sivustaseurannut, edelleen vl
todella edelleen loppuun saattamatta. Uskomme Jumalan ajan jo tulleen, että vääryydet korjataan täällä ajassa eikä viimeisellä tuomiolla.
Jumalan valtakunnassa päinvastoin on aina opetettu pitämään säännöllisesti yhteyttä epäuskoisiin lähimmäisiin: sehän on lähetystyötä parhaimmillaan! Ei uskovaisilla ole tarvetta eristäytyä eikä myöskään eristää ketään muista ihmisistä.
tarkoitat? Jos vl-liikettä tarkoitat, valehtelet tai sinulle on opetettu väärää tietoa.
Jumalan Valtakunnassa opetetaan, että kaikki lähimmäiset ovat tärkeitä eikä ketään saa sortaa.
Mutta nythän puhuttiin siitä mitä vl-liike on opettanut. Jos avaus on tosi tarina, niin vl-liikkeen opetus on ollut kaukana Jumalan tahdon mukaisesta opetuksesta, itsekkin totetat että Jumalan Valtakunnassa opetetaan toisin kuin vl-liikkeessä on aikoinaan opetettu.
Sen sijaan vl-herätysliikeessä käskettiin ehdottomasti katkaista kaikki yhteydet niihin henkilöihin ja sukulaisiin, jotka hirviö-hoitomiesten toimesta luovutettiin saatanan haltuun.
Jumalan valtakunta = Armoa ja rakkautta
Vl-herätysliike = Julmuutta, epäinhimillisyyttä, pelkoa, pelottelua, sääntöorjuutta
totta! Tiedän kokemuksesta. Haluamme olla kaikkien kanssa sovussa, mikäli se meistä riippuu, niin on neuvottu Raamatussa.
Niin kauan kun ihmiset taistelevat lihan käsivarrella,niin siinä tulee pahaa jälkeä.
Toinen toistenne kunnioituksessa kilpailkaa keskenänne.
SRK-valtakunnassa ei niin tehdä. Oikeass Jumalanvaltakunnassa kyllä.
"Jumalan valtakunnassa päinvastoin on aina opetettu pitämään säännöllisesti yhteyttä epäuskoisiin lähimmäisiin"
Vanhoillislestadiolainen herätysliike sen sijaan tekee täysin päinvastoin. Se luovuttaa mummoja ja pappoja saatanan haltuun ja varoittaa, että kukaan ei saa missään nimessä olla yhteydessä näihin.
Kai tiesit tämän?
Niin, mikä on totuus? Voi olla, että tuo on todellakin "tapahtunut tosielämässä" 70-luvulla, mutta mihin totuuteen viittaat otsikossasi? Elämme vuotta 2006, kannattaisi vilkaista kalenteriin aina muutaman kymmenen vuoden välein ;)
Surullinen kertomushan se oli, mutta kun asian tuo nettipalstalle "totuuden nimissä" 35 vuotta myöhemmin, niin kirjoittajan motiiveista ei kyllä jää minkäänlaisia epäilyksiä.
uutterasti puolustella saatanan tekoja.
käytävää keskustelua. Täällä on paljon keskusteltu taannoisista "hoitokokouksista", johon halusin tuoda oman osuuteni.
Kaikki eivät näköjään usko näitä tapahtumia todeksi, mutta valitettavan totta ne ovat, myös esille tuomani tapaus. Kokemuksia on muitakin, mutta ehkä yksi esimerkki riittää.
Epäilit motiiviani! Voin sanoa sinulle, että ainoa motiivini on se, että nyt ja tulevaisuudessa havaittaisiin ajoissa vastavanlaiset ilmiöt ja että näiltä kauheuksilta voitaisiin välttyä.
vaikuttaa SRK:n vosulta, koska hän haluaa SRK:n tavoin lakaista maton alle entiset julmuudet. Valitettavasti se ei nyt onnistu. Rattaanpyörä pyörii...
2.Moos. 20:
"1. Ja Jumala puhui kaikki nämä sanat ja sanoi:
2. "Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä.
3. Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.
4. Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla.
5. Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat;
6. mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni."
"Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat"
sieltä synkeältä vuosikymmeneltäsi ja elä tätä päivää ;) Elämä on lyhyt, sitä ei kannata käyttää vanhojen (toisten mahdollisesti tekemien) syntien kaivelemiseen.
SRK:n ja hoitomiesten julmuudet on nostettu päivänvaloon. Puhut ihan outoja.
ovat mielestäsi vedenpitäviä? Jutut ovat täyttä potaskaa, joka ei yhtään auta näiden "vääryyttä kärsineiden" asiaa, päinvastoin ajaa heitä entistä syvemmälle hengelliseen pimeyteen.
"Jutut ovat täyttä potaskaa"
eivät valitettavasti mene läpi. Tällä palstalla tuollaiset valheet ammutaan heti alas. Täällä on ihmisiä, jotka tietävät, mitä tapahtui vanhoillislestadiolaisuudessa 70-luvulla.
Itsesi vain nolaat noilla valheillasi.
Olen muuten huomannut, että valehtelu on hyvin tyypillinen tapa vanhoillislestadiolaisille. Sen ymmärtää siitä, että vl-saarnaajat näyttävät mallia valheellisella "vain me" opetuksellaan. Kun puhujasetä valehtelee kuulijoiden edessä, niin yksittäisen kuulijan on helppo valehdella muualla. Hän luulee jopa, että se on Jumalasta.
Saatana on valheen isä.
Itse olen kertoillut tapauksia elämäni varrelta. Opiksi ja ojennukseksi, jos niin halutaan sanoa.
Tapahtumat näin jälkeenpäin kerrottuina näyttävät varsin raaoilta, ja sitä ne olivatkin. Oikeastaan vielä karmeampia ne olivat, kuin täällä olen osannut kertoakaan. Itselläsi ei liene kokemusta oikein kunnon hoitokokouksesta kun et meinaa uskoa tapauksia todeksi.
Et voi olla tosissasi;) Siis tiedät kaikki 1970-1980-luvun tapahtumat ja hoitokokoukset koko armaassa Suomenmaassamme?
Ja tämän täydellisen tietosi perusteella sanot, että jutut ovat potaskaa.
Meillä on siis ihmemies tai -nainen tässä keskuudessamme, kaikkitietävä:)
Et kai ole korottamassa itseäsi Jumalaksi? Ja muuten siitä hengellisestä pimeydestä taidat itse olla oiva esimerkki. Et tunne totuutta, vaikka se miten selvästi silmiesi eteen levitettäisiin. Ikävä juttu ja varsin paha, nimittäin sinulle silloin kun "kirjat avataan".
Totuus on muuten usein tarua ihmeellisempi.
Ja sokeaa luottamista totena kerrottuihin asioihin. Silti jokaisen ajattelevan ihmisen olisi pitänyt huomata täältä, että jotain on tapahtunut...
"Et kai ole korottamassa itseäsi Jumalaksi?"
vanhoillislestadiolaisuudessa. Vl-saarnaajat ovat opetuksessaan siirtäneet Jumalan syrjään syntien anteeksi antajana ja sielun pelastajana. Jumalan tilalle vl-saarnaajat ovat sijoittaneet itsensä ja muut vanhoillislestadiolaiset.
Jaakob 4:
"Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon".
"Jutut ovat täyttä potaskaa"
Sinähän se varsinainen vitsinikkari olet. Turhan vakavassa asiassa vain yrität vitsailla.
ja elän täysillä tätä elämää. Kun nyt tarjoutui tämän vapaan keskustelufoorumin myötä tuoda muidenkin tietoon nämä räikeät epäkohdat, joita silloin aikanaan tapahtui. Keskuudessamme elää edelleen paljon ihmisiä, jotka itse ovat joutuneet "hoidetuiksi" ja joista tapahtumista on jäänyt sieluun parantumattomia haavoja.
Toivon, että näiden tapahtumien tuominen esille vapaaseen keskusteluun, olisi se vaikutus, että tulevaisuudessa ei vastaavaa pääsisi tapahtumaan.
jos eivä korjaa syntejään.
sikäli mikäli pyhänhengen pilkaaan ovat syyllistyneet ja lihan jälkeen hoitoaan antaneet niin eivät ei taida synnin tuntoon koskaan tulla
Jos ovat riittävän ansioituneita mummojen itkettämisessä.
näitä julmuuksia. Hoitokokousvääryyksiä on nostettava esiin koko ajan täydellä rintamalla niin kauan kunnes SRK:n niska taipuu esittämään anteeksipyynnön 70-luvun ylilyönneistä.
Enää ei onnistu maton alle lakaiseminen.
pyritään nostamaan esiin ns. "hoitokokousvääryyksiä"? Heh, muutama onneton hörhö täällä vaan mellastaa ja yrittää uskotella muille edustavansa muka laajempaakin näkemystä asiasta.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000015373586
Osa vl-persoonista suojelee psyykettään kieltämällä itseltään tapahtuneet vääryydet, mutta osa on niin sinisilmäisiä etteivät edes ymmärrä olevansa tietämättömiä.
Mitään ei ole tapahtunut, ei varmasti! Pyhäkoulunopettaja kertoi (entinen sellainen hoitomies).
olemme asiasta täysin eri mieltä kuin SRK ja te hoitomiehet.
70-luvun vl-julmuuksia ja ihmisten kärsimyksiä?
Mielestäni SRK:n olisi pikaisesti otettava kielteinen kanta julmuuteen toista ihmistä kohtaan. Vaikka häiriintynyt ihminen olisi "oikealla asialla", julmuus on sairasta.
Ristiretkien aikaan jokainen joka ei ottanut kastetta vastaan, teloitettiin miekalla lävistämällä. Onko ristiretkien "rakastava" henki vallannut vl-herätysliikkeen?
Nää on jottain ihme hörhöjä, jotka täällä vaan pilkkaa SRK:ta. Ovat kait katkeroituneet jostakin "pysähtyneisyyden ajan" kokouskäytännöistä: EVVK = ei voisi vähempää kiinnostaa!
hoitokokoushenki vastasi heti henkeen. Olitteko mahdollisesti samassa hoitoporukassa?
luonteeltaan peruspahoja? Olivatko ihmisyys ja inhimillisyys karanneet heistä?
Vai miten on selitettävissä esim. vanhusten kiusaaminen?
Sellainen ei ole normaalin ihmisen toimintaa.
muka "oikean tiedon jakajia". Ei ketään vanhuksia ole kiusattu, päinvastoin: kristillisyydessä on aina kunnioitettu vanhoja ihmisiä ja heidän elämänkokemustaan.
tätä avaajaa ja montaa muuta, jotka ovat kertoneet sen ajan tapahtumista.
Heitä uskon enemmän kuin sinua.
Eipä tänne monikaan vl-uskovainen paljon viitsi kirjoitella. Sehän olisi samaa kuin "heittäisi Jumalan Sanaa sikojen poljettavaksi".
Tuolla ylempänä on uusi avaukseni, kertomus eräästä tositapauksesta kahdenkymmenen vuoden takaa. Luehan sekin ja ihmettele.
En osaa sanoa, mikä niihin miehiin meni, mutta se mummojen hysteerinen itku oli sellaista kuunneltavaa ja katsottavaa, ettei sitä voi oikein vieläkään uskoa todeksi. He anoivat anteeksiantoa kerrasta toiseen, eikä heille sitä "avainten valtaa" pitävät hoitomiehet antaneet! Kammottavaa.
Luulen, että he tunsivat olevansa jonkinlaisia keskiajan ristiretkien ritareita, jotka tuomitsivat pakanoita kuolemaan tms outoa...
Täällä liikkuu nyt muutama henkilö (en viitsi edes epäillä kenen asialla), jotka kiistävät kaikki tällaiset tapahtumat. Todisteita tapahtumista on Seppo ja Tuomas Lohen (vl:iä) tutkimuksissakin, muun väittäminen on turhaa.
"Sehän olisi samaa kuin "heittäisi Jumalan Sanaa sikojen poljettavaksi"."
Kun vl kirjoittaa tänne omien oppiensa pohjalta, niin se on samaa kuin heittäisi Raamatun vastaisia harhaoppeja Raamattua tuntevien keskelle.
Minä en viitsi sinua siaksi kutsua. Vaimosi sen saattaakin tehdä.
mukavaa aikaa: ehkä olin silloin niin lapsellisesti uskomassa, etten moista "julmuutta" ympärilläni havainnut. Näitä "hörhöjähän" on toki kautta aikojen esiintynyt, näitä jotka yrittävät kerätä itselleen omaa laumaa ja estää kristittyä vapaasti uskomasta...
hoitomies vai tyhmä vaiko tyhmä hoitomies?
yrittivät sinua ja kenties muitakin "kaltaisiasi" uskomasta?
on menneisyytensä vanki niin kauan kunnes se esittää yleisen anteeksipyynnön 70-luvun vääristä teoista ja ylilyönneistä.
olet menneisyytesi vanki. Vai esittää SRK muka "yleisen anteeksipyynnön", hah! Oletko jonkin sortin muslimi vai mitä oikein ajat takaa?
"Oletko jonkin sortin muslimi vai mitä oikein ajat takaa?"
Et sinä tuollaisilla lapsellisilla letkautuksilla pääse vastuutasi pakoon. Mummojen itku tulee uniisi.
ns. "hoitomiehesi" taida paljoa täällä netissä liikkua ;-D
on korjannut pois osan vanhemman pään hoitomiehistä. Minne? Jumala yksin tietää, missä nämä mummojen kiusaajat iäisyyttään viettävät. Vaikka jäi seurakunnalle kuinka hyvä todistus, että sinne ja sinne meni, niin päätösvalta on jossain muualla.
Nuoremman pään hoitomiehet saattavat vallan hyvin seurata tätä palstaa kylmä hiki otsallaan.
täällä vellovaa "hoitokokous"-kalkkisten höpinää seurataan lähinnä huvittuneena...
että sinuakaan ei huvittaisi, jos olisit ollut 70-luvulla raatelevien vl-susien eli hoitomiesten hampaissa.
On helppo ilveillä täällä palstalla ja laitella hymymerkkejä, kun ei tiedä mistään mitään.
sokeasti uskova ja tänne kirjoittelemaan värvätty.
Kyseinen sokea kana ei kyllä jyvää löydä.
kolon, johon jyvänsä asettaa...
vl löytää. Ja pikku jyväsiä on vaikka muille jakaa.
ei haukkuva koira pure! Tämä kirjoittelu on jo mennyt sellaisille urille, että tässä ei ole järkevälle keskustelulle enään sijaa:( Enimmät osanottajat kyseiseen hoitokokous asiaan ovat niitä jotka ovat kuulleet mutu juttuja.
On tietysti ihan asiallisiakin kertojia, mutta nuo letkautukset ovat sellaisia ettei aikuiset ihmiset alennu moisiin.
Ei nämä nimettömät netti kirjoitukset ole oikea pohja asialliselle keskustelulle, vaan henkilökohtaiset keskustelut asianomaisten kesken.
pelkäät?
Hämmästyttävää kyvyttömyyttä myöntää oman yhteisön erehdyksiä.
Ääri-islamisti ajattelee samoin kuin sinä: on olemassa erehtymätön yhteisö.
Sellainen ajattelu ei ole tervettä ja on aina johtanut julmuuksiin.
ei koskaan myönnä tehneensä väärin eikä nöyrry kenenkään edessä.
Niin vl-elämä sujuu parhaiten.
ja pyssymiestä. Ei meitä ole rarkoitettu ihmisten orjiksi.
Silloin kun on rauha Jumalan ja ihmisten kanssa ei tarvitse pelätä yhtään mitään. Ei edes kuolemaa, koska silloin loppuu kiusat maan, ja päättyvät matkan vaivat.
2. Tim. 1:7
Eihän Jumala ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman, rakkauden ja terveen harkinnan hengen. [Room. 8:15]
SRK:ta, vl-saarnaajaa, johtokuntaa, kyttäävää naapuria. Tai jotakin näistä.
Liian moni.
= vl-hoitomies.
Matt. 22:
"39. Toinen, tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'."
kaikki kotona.
vl-hoitokokouksista?
kyllä tämä kuulosti hieman liioittelulta ja provosoinnilta. Minä olisin heittänyt pihalle koko hoitokokousremmin tai ainakin tehnyt rikosilmoituksen kotirauhan häirinnästä.
Ovatko kaikki lestadiolaiset näin rikollisia, ettei edes omassa kodissaan saa yksityisyyttä ja rauhaa?
Hävetkää!
nuo vanhoillislestadiolaiset oikein ovat?
"Tavalliset" perus luterilaiset ihmiset, jotka pahoinpitelevät vaimojaan ja lapsiaan alkoholin huuruissa? Millaisia hirviöitä ovat vankilat täysi?
Murjaajia,"rehellisiä rosvoja" huumerikollisia, jotka ovat aiheuttaneet moninkertaisia rikoksia?
Olisikohan nyt suhteellisuuden tajulle sijaa?
Viimeiset kaksikymmentä vuotta on Suomalaisia joutunut "hoidettaviksi" valtion taholta pankkien töppäilyjen vuoksi, moni on menettänyt omaisuutensa,terveytensä ja henkensä siinä hoidossa, onko valtio pyytänyt anteeksi??
Pyytääkö anteeksi hörhö, joka tuosta vain vastaantulijan puukottaa hengiltä?
Pyytääkö anteeksi huumekeisarit, jotka tuhoavat lasten, nuorten elämän? Entä valtion monopoli Alko, joka tuottaa kärsimysta lukemattomalle joukolle ihmisiä?
En väheksy niiden kärsimyksiä jotka ovat todella joutuneet syyttään "hoitajien"taholta kärsimään vääryyttä. mutta on paljon niitäkin,jotka ovat kokeneet ne hoidot omalle kohdalleen tarpeellisena.
Mutta tämä keskustelu menee jo alaarvoiseksi vailla suhteellisuuden tajua. Eniten räkyttää ne,jotka eivät itse ole asianomaisia,vaan räkyttävät toisten mukana.
Suhteellisuuden tajua kaivataan. Huumehörhöiltä ja vl-hoitomiehiltä nyt vaan voi odottaa erilaista ihmisten kohtelua.
toisen vielä pahemmilla! Häpeä!