Elämällä ei tunnu olevan mitään tarjottavaa miulle, elämällä ei tunnu olevan mitään merkitystä...mikään ei tunnu miltään, ei edes harrastukset joista pidän tunnu miltään. En pysty menemään mihinkään asiaan täysillä mukana...puuttuu tunne täysin...en saa motivaatiota mihinkään. En pysty tekemään juuri mitään, vaikka haluaisin tehdä vaikka mitä....Tuntuu niin turhalta elää...välillä toivon, että kuolisimpa jo tai, että empä olisi syntynytkään...tai olisinkin vielä lapsi, ei tarvisi miettiä näitä asioita....kaikki tuntuu epätodelliselta, kun kerta vielä joutuu kuolemaankin joskus...
Miten elämään voi löytää elämisen halun? Syyn elää? Itse olen jo etsinyt sitä monta vuotta...koko nuoruus mennyt ohi masennuksen takia...haluaisin elää, mutta en osaa...
Toki syön masennuslääkkeitä, mutta ei niistä loppujen lopuksi ole hyötyä, kun puuttuu syy elää...eikä psykologin kanssa juttelukaan tuota mitään tulosta...
Tuntuu tosi toivottomalta...tulevaisuus harmaata massaa, ei mitään valoa...ei mitään toiveita ei mitään päämäärää...
Mikä auttaisi?
Miten elämään voi löytää elämisen halun? Syyn elää? Itse olen jo etsinyt sitä monta vuotta...koko nuoruus mennyt ohi masennuksen takia...haluaisin elää, mutta en osaa...
Toki syön masennuslääkkeitä, mutta ei niistä loppujen lopuksi ole hyötyä, kun puuttuu syy elää...eikä psykologin kanssa juttelukaan tuota mitään tulosta...
Tuntuu tosi toivottomalta...tulevaisuus harmaata massaa, ei mitään valoa...ei mitään toiveita ei mitään päämäärää...
Mikä auttaisi?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mullakin ollut joskus tuollaisia tuntemuksia. Elämä hymyilee jälleen. Jos sua kiinnostaa voit kirjoittaa mullen terv. [email protected]
Tuntuu kovasti tutulta tuo toivottomuuden tunteesi.
"Elämällä ei tunnu olevan mitään tarjottavaa miulle."
Kyllä on, lainatakseni Veikko Lavia: "Jokainen ihminen on laulun arvoinen, jokainen elämä on tärkeä." Kerrot ettei edes harrastukset tunnu miltään? Jospa panisit tuntumaan ja lähtisit sieltä "Masennuskaivosta" ylös sen mukavan, mielihyvää tuottavan harrastuksen pariin.
Onko sinulla ystäviä, joiden kanssa voisit keskustella? Jos on, niin mene heidän luokseen, ota yhteyttä. Jos ei ole, niin lähde ulos mene luontoon, katsele ympärillesi, siellä on pyyteettömiä ystäviä, jotka kuuntelevat. Tarkoitan luonnon pikku ihmeitä (varsinkin näin keväällä) ja eläimiä. Kun olin sinun tilanteessasi löysin sieltä hyviä kuuntelijoita: oravia, jäniksiä jne.
Kerrot syöväsi masennuslääkkeitä, mitä ja kuinka kauan? Jos olet sitä mieltä etteivät ne auta, niin kerro se hoitavalle lääkärille.
Ja jos koet, ettei psykologin kanssa juttelukaan auta, niin kerro se hänellekin. Ehkäpä hän voisi kuitenkin auttaa. Aina ei henkilökemiat pelaa hoitosuhteessa, silloin pitää uskaltaa kertoa se hoitavalle ihmiselle.
Tärkein oma oivallukseni oli aikoinaan: "Minun pitää itse etsiä itselleni meilihyvää ja unohtaa omaan surkeaan itseeni tujottaminen. Se on pitkä, mutta antoisa tie. MINÄ TOIVUIN MASENNUKSESTA. Miksi et sinäkin, jos itse HALUAT.
..rakastuminen? Minusta se voisi auttaa, mutta kykenisikö sitä nyt ylläpitämään parisuhdetta. Ja keneneen sitä rakastuisi/kuka minuun rakastuisi? Ei rakkautta saa apteekista kuten mielialalääkkeitä.
En suosittele, masentuneena sitä vain takertuisi toiseen ihmiseen.
Varaa aika lääkärille ja kerro ettei lääkkeistä ole mitään apua. Sano haluavasi vaihtaa merkkiä. Eiväthän masennuslääkkeet tietenkään mitään "onnellisuuspillereitä" ole, mutta pitäisihän sitä olon helpottaa. Edes vähän. Kuinka pitkään olet kyseistä lääkettä käyttänyt? Mikäli vasta vähän aikaa, niin teho ei välttämättä ole vielä alkanut näkyä. Annos voi myöskin olla liian matala, jolloin sen nosto olisi paikallaan. Masennuksesta ei parane hetkessä, se vie aina paljon aikaa. Ja mitä pidempään siitä on kärsinyt, sitä kauemmin kestää parantua. Toivotonta se ei kuitenkaan ole, ei missään tapauksessa! Älä luovuta. Kerro myös psykologillesi tuntemuksistasi, hän on asiantuntija ja osaa auttaa. Vaikka se välillä tuntuukin siltä ettei mistään ole mitään apua, niin kunhan tilanne helpottaa, niin sen ymmärtää jälkikäteen. Aina on toivoa, muistathan sen!
Kiitos vastaajille, mukavaa huomata, että löytyy ihmisiä, jotka haluavat kohottaa mielialaa ja auttaa... mutta..
Sieltä masennuskaivosta on erittäin vaikea nousta, itse olen huomannut sen suorastaan mahdottomaksi tehtäväksi...vaikka menisin harrastuksien pariin, niin ei se monestikaan auta...jos on huono olo, niin ei harrastus siihen vaikuta...ihan zombie olo...katse lasittunut...päässä ei liiku mitään ja mikään ei tunnu miltään...jos taas on hyvä olo, niin harrastuksetkin tuntuvat mukavilta... Huonolla ololla edes onnistumiset eivät tunnu miltään...silmät kosteana...pää tyhjänä...mikään ei tunnu miltään...
Ystävät ovat kyllä vähissä...ei ketään jonka kanssa voisin mennä pitämään hauskaa ulos tai harrastusten pariin...tai muuten vaan viettämään aikaa... enkä varmaan edes osaisi...
Mitä luontoon tulee, niin pidän kyllä luonnosta, mutta sielläkin alkaa monesti vaan ahdistamaan huonolla ololla...alkaa tuntemaan itsensä pieneksi...alkaa miettimään, olemassaolon tarkoitusta....alkaa ihmettelemään miten tämä kaikki voi olla todellista...ja yksin ei edes tee mieli mennä ulos luontoon...siellä muistaa miten yksinäinenkin olen...
Lääkkeitä on tullut syötyä jotai kaksi vuotta... Mutta olen edelleen sitä mieltä, että lääkkeet eivät ole ratkaisu olooni...ei ne muuta minun ajatuksia...ja tunteita...
Psykologin kanssa keskusteleminen on yhtä tyhjän kanssa, hän ei koskaan kehu, häneltä ei saa positiivista energiaa, häneltä ei saa positiivista asennetta elämään, häneltä ei saa myötätuntoa. Hän on kuin joku ongelmanratkaisukone, odottaa, että minä kerron jotain hänelle, sitten hän vastaa robottimaisesti äänellä jotain... emmie jaksa sellasta...
Tottakai haluan toipua masennuksesta, mutta olen menettämässä toivoni, sillä mikään ei tunnu auttavan...välillä on hyviä päiviä, mutta sitten seuraa sama harmaus uudestaan...tuntuu, että en vain osaa...en osaa pitää yllä sitä hyvää oloa.... tunnen miten ahdistus pikku hiljaa hiipii päälle....hyvä olo hiipuu ja hiipuu...ja sitten olen pohjilla..ei auta vaikka kuinka yrittäisin ajatella positiivisesti..ja taistella vastaan....tuntuu en ole ymmärtänyt jotain tärkeää seikkaa...sitä miten eletään...
Rakastuminen... se on hartain toiveeni...ainoa asia jota haluan yli kaiken..mikään muu ei tunnu miltään sen ajatuksen rinnalla...mutta sekin on niin epätodennäköinen asia, kun oma itsetunto on niin surkea...ja muutenkin sosiaaliset taidot ovat surkeat...ärsyttävä kierre...masennuksen alaisena ei jaksa yrittää edes mitään, ja kun ei yritä mitään ei saa mitään...
Jaa...maailmassa muitakin yhtä huonossa jamassa, ja vielä huonommassakin...mutta jos minä olen luovuttamassa, niin eiköhän moni muukin ole luovuttamassa...
Löytäisikin sen uskon elämään...tuntuu niin turhalta...miksi edes tehdä jotain, kun kuitenkin voin olla kuollut jo huomenna... kuolema on niin pienestä kiinni... Toki voisin ajatella, että eläisin täysillä, kun en tiedä koska kuolen...niin ainakin saisin nauttia joka hetkestä jonka elän...mutta en minä osaa.....en minä uskalla... en ole koskaan uskaltanut...en ole koskaan osannut... en tiedä miten aloittaa elämästä nauttimisen...elämisen... tällä hetkellä se tuntuu muutenkin mahdottomalta, kun en nauti mistään... mihinkään ei löydy motivaatiota tai energiaa... jos yritän tehdä jotain, niin mieleen kohoaa kysymys "mitä järkeä tässä on?" sitten loppuu loppukin motivaatio...
Juuh...olikohan tuo nyt epäjohdonmukainen ja epäselkeä kirjoitus...mutta mutta...
Kerrohan miten nykyään menee jos käyt täälläpäin. Itsellä jonkin verran samanlaisia oloja. Sairauden pelot ovat polkaisseet luultavasti käyntiin tämän minun ihmeellisen elämän. Kaikki tapahtui kuin keppiä napauttamalla, aivan yhtäkkiä hyvä olo katosi kaikki alkoi näyttämään omituiselta ja kuulostamaan omituiselta. tätä on kestänyt jo 9kk. Välillä hyvä olo tulee takaisin mutta häviää sen silauksen kun mietin, että ei missään ole järkeä kaikki on turhaa, miksi täällä ollaan? tämä ajatus on vain jotenkin niin omituinen. En haluaisi ajatella tätä mutta se ajatus tulee itsestään vaikka kesken naurun. Muisti ja ajatuksetkin ovat alkanee pätkimään mutta luulen, että se johtuu tästä ahdistuksesta. Kaikki tämä ahdistus ja masennus johtuvat varmasti siitä, että ajattelen liika, mieli käy liikaa verrattuna normi ihmiseen.