Maikki

Sinulle, joka tätä palstaa luet ja vilpittömällä mielellä etsit rauhaa tunnollesi. Tule ilman ennakkoluuloja suviseuroihin (tai paikallisseuroihin rauhanyhdistykselle). Seuroissa puhujat selittävät Raamatun tekstin luettuaan Raamatulla luettua tekstiä (eivät puhu omiaan). Tule ja katso suviseuroissa valtavaa nuorten joukkoa, joka iloisena ja vapaana kulkee seurakentällä tai on sankuulossa. Ehkäpä Jumala saa avata silmäsi näkemään että tämä halveksittu joukko on matkalla Kuninkaan Pojan häihin ja jo täällä kiittää Herraa Jeesusta Hänen suuresta armostaan syntisiä ihmisiä kohtaan. Sillä syntisiä me vl olemme, niin syntisiä, että me haluamme kulkea täällä Jeesuksen veren korjaajina ja synnin poispanijoina joka päivä.
Tahtoisin sanoa myö sinulle, joka arvostelet sitä, että meillä neuvotaan taivastiellä kulkemisessa - eikö esim Paavali neuvonut aikansa Jumalan lapsia (ja meitäkin) monilla tavoilla ja varoitti synnin vaaroista. kun näin tapahtuu vieläkin, ei se ole lain saarnaa, vaan rakkauden neuvoja. Tule sinäkin arvostelija kuuntelemaan ja varmasti voit myös keskustella niistä asioista, joita mielessäsi et ymmärrä. Tervetuloa kaikki suviseuroihin!
141128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Miten aina jaksetaan jankuttaa tuota 'tulkaa seuroihin' -mantraa? Koska saamme vanhoillislestadiolaiset tulemaan kaduille ja oville? Mieluummin minä ottaisin vaikka kaksi lestadiolaista kuin yhden jehovan.

Äänestä

Suviseurat massatapahtumana muistuttavat joukkosuggestiota. Ei siellä niin kiva ole olla, kuin annat ymmärtää.
Maakunnalliset seuratkin ovat jo tarpeeksi isot, joten suosittelen pienimuotoisempia seuratapahtumia, kuin mitä suviseurat on.

Suviseurat on siis liian iso joukkotapahtuma ja sen myötä oleminen siellä väsyttää ja rasittaa.
Ei uskovan tarvitse hakea uskolleen vahvistusta suuresta seuratapahtumasta, sillä hulina ja hälinä hukuttaa kaiken keskittymiskyvyn siitä huolimatta, että kaijuttimet pauhaa aamusta iltamyöhään, mikä rasittaa kuuloelimiä.
Suviseuroja en suosittele sairaille, vanhuksille, hermoheikoille, rasittuneille, väsyneille ja isojen perheen rasittuneille äideille.

Suviseuroissa on niin levotonta ja nuoriso haluaa yötkin valvoa. Yö on aikaa vetää röökiä oikein himmoosa. Tosin nuoret katselee myös kumppania sieltä. Röökiä vetävät puolisokanditaatit kannattaa varsinkin raittiitten nuorten kiertää kaukaa. Moni tyttö erehtyy lähtemään kimppaan tupakan orjuuttaman hulttiopojan kanssa, mitä hän varmasti katuu myöhemmin. Se tupakka kun on se kolmas pyörä matkassa aina, oltais missä tahansa, jopa vuoteessakin.
Itse tykkään pienimuotoisista seuratilaisuuksista, mistä saakin kaikkein eniten irti.
Sanotaan nyt jotkut pienet kyläseurat maaseudulla.
Nuoriso tietysti haluaa menoa ja meininkiä, mitä suviseurat tarjoaa, mutta vanhempi ja keski-ikäinen ei välitä suuresta massatapahtumasta samalla tavalla. Suviseuroihin lähtö mielletään pyhiinvaellukseksi, jonne on pakko mennä. Seuravieras ei tunnusta suullaan, että seurat voisi olla myös rasitus, vaan tiedostamattaan kokee seuroissa olon onnen tilaksi, vaikka joutuisi suurperheen äitinä raatamaan vielä enemmän, kuin leppoisissa kotioloissaan.
Joukkosuggestio pakottaa porukan niinkuin muuttolinnut rientämään suviseuroihin, vaikkei siellä oleminen maallisessa mielessä herkkua ole.
Tämäkin asia hengellistetään ja nähdään suviseurat Jumalan kaupunkina, niinkuin morsian miehellensä kaunistettuna.
Kun sitten juttelee ihmisten kanssa suviseurakokemuksista, heiltä jossain välissä lipsahtaa, ettei se niin herkkua ollutkaan, raatamista ja rehkimistä ja rapakoissa rypemistä, jos sattuu saviseurasuviseurat.
On tullut oltua saviseuroissakin ja kun sitten on sieltä pois selvinnyt, on todella helpottava tunne päästä sieltä.
Paluumatkalla tapasi sitten muitakin pois kesken lähtijöitä, ja samat oli mietteet, että piti lähtiä pois, kun huumori loppui kesken.

Äänestä
  • Kyllä kyllästyy suviseuroissa olemiseen. Muistan pienenä, että su(toiseksi viimeinen seurapäivä) halutti jo pois. Ja myös lähdettiin.

    Äänestä

monet Raamatun vastaiset harhaopit, joita rauhanyhdistyksillä vl-puhujien toimesta opetetaan, estävät ulkopuolisten kiinnostuksen tulla sanankuuloon rauhanyhdistykselle.

Vl-herätysliikkeen jäsenet tulevat jatkossakin olemaan vl-kotien lapsia, joiden kohdalla riittävän ajoissa eli ihan pienenä aloitetaan "vain me" opin ja muiden harhaoppien opetus.

Näin se on.

Äänestä
  • niin kuin annat ymmärtää, itse en ole vl-kodissa kasvanut. "Ulkopuolelta" olen joukkoon päässyt!

    Äänestä

  • En kasvanut vl kodissa minäkään, vaan sain nuorena parannuksen armon. Suviseurakokemukset ovat varmaan yksilöllisiä, itse olen nauttinut niistaä tavattomasti ja maanantaina on ollut haikea olo, kun ne ovat loppuneet.

    Äänestä

Jeesus sanoo MENKÄÄ? Matteus 28:18-20.
Maikin pitäisi ymmärtää :"Henki on se, joka Eläväksi tekee;ei liha mitään hyödytä.
Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut,OVAT HENKI JA OVAT ELÄMÄ.

"Mutta teissä on muutamia, jotka eivät usko".
Sillä JEESUS tiesi alusta asti, ketkä ne olivat, jotka eivät uskoneet, ja kuka se oli,joka oli kavaltava hänet.

Ja hän sanoi "Sentähden minä olen sanonut teille
ETTEI KUKAAN VOI TULLA MINUN TYKÖNI, ellei MINUN
ISÄNI SITÄ HÄNELLE ANNA".
Tämän tähden monet hänen opetuslapsistaan vetäytyivät pois eivätkä enää vaeltaneet hänen kanssansa.
NIIN JEESUS SANOI NIILLE KAHDELLETOISTA: "TAHDOT-
TEKO TEKIN MENNÄ POIS?"
SIMON PIETARI VASTASI HÄNELLE:" HERRA,KENEN TYKÖ ME MENISIMME? SINULLA ON IANKAIKKISEN ELÄMÄN SANAT; JA ME USKOMME JA YMMÄRRÄMME ETTÄ SINÄ OLET
JUMALAN PYHÄ".

RAUHANYHDISTYKSEN seuroissa Raamattua selitetään
lestadiolaisen saarnaajaperinteen mukaan, jossa
siihen sijoitetaan omia oppeja, kun kehoitetaan, uskomaan synnit anteeksi.

Kun taas Raamattu opettaa, että uskomalla JEESUKSEEN Jumalan poikana sovittajana saa synnit anteeksi. Synnit eivät ole uskomisen kohde, vaan Jeesus Kristus.

Olenhan vl-seuroissa istunut ja ihmetellyt, että voidaan puhua ohi Raamatun ja johtaa
harhaan ihmisiä, jotka ovat Raamattuun nähden täysin lukutaidottomia. He syövät pajunköyttä
muka raamatullisena opetuksena, veljien itse valitsemaa jumalanpalvelusta.

Siis syntejä ei voi uskoa anteeksi, vaan ne saadaan. Se on automaattista, kun uskoo Jeesukseen, sovitus on voimassa koko ajan. Syntien anteeksisaamista ei voi uskoa ihmisten käsiin, vaan se tulee Jumalalta. Voi toki rohkaista ihmisiä uskomaan Jeesuksen sovintotyöhön. Seuraus uskosta Jeesukseen Kristukseen on syntien anteeksisaaminen.

Äänestä
  • asiaa!

    Äänestä

  • Jeesuksen oma sana: "Joille te synnit anteeksi annatte ne ovat anteeksi annetut, ja joilta te ne pidätätte, niille ne ovat pidetyt."
    Raamatussa on useita esimerkkejä: Naatan saarnasi Daavidille synnit anteeksi, Pietari Korneliukkselle jne. Molemmat kyllä rukoilivat, mutta eivät tulleet rukouksessa Jumalan lapsiksi, vaan heidän luokseeen lähetettiin ennen uskonut. Raamattu sanoo myös, että Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, eli ennen uskoneiden kautta.

    Äänestä

  • Maikki kirjoitti:

    Jeesuksen oma sana: "Joille te synnit anteeksi annatte ne ovat anteeksi annetut, ja joilta te ne pidätätte, niille ne ovat pidetyt."
    Raamatussa on useita esimerkkejä: Naatan saarnasi Daavidille synnit anteeksi, Pietari Korneliukkselle jne. Molemmat kyllä rukoilivat, mutta eivät tulleet rukouksessa Jumalan lapsiksi, vaan heidän luokseeen lähetettiin ennen uskonut. Raamattu sanoo myös, että Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, eli ennen uskoneiden kautta.

    Aloitimme siitä että sinä kehoitit tulemaan
    Rauhan yhdistyksen seuroihin.Te kutsutte ihimiset luoksenne Mutta ette tottele Jeesusta joka sanoo MENKÄÄ ihmisten luokse.Edelleen toistan että uskon kohde on Jeesus ei synnit.
    Mitä tulee kirjoittamaasi Raamatun kohtaan Joh20:22-23.
    Tätä päästämistä ja sitomista voi toimittaa vain
    Pyhällä Hengellä täytetty uskova ihminen,.
    Tämän ihmisen on tunnettava Jumlansana ,Pyhät
    kirjoitukset,jotta hän tarvittaessa tekee oikean tuomion .
    Naatam ei saarnannut syntejä Daavidille amteeksi!
    Sanamuotosi teidän omaa oppia saarnata synnit anteeksi sellaista käytäntöä ei Raamattu tunne.
    Daavidin tila oli toinen kuin uskosta osattoman
    ihmisen.Lueppa Maikki Psalmi 51.
    Daavidin syntielämällä oli seurauksia ,eikä hän vielä ollut Uuden liiton armon alla.
    Ja Korneliuksen tapaus ei täälläkään saarnattu
    syntejä anteeksi.Vaan Simon Pietari Julisti
    Evankeliumia.Näin Simon pieteri sanpoi:Ja hän käski saarnata kansalle ja todistaa,että hän on se jonka Jumala on asettanut ELÄVIEN JA KUOLLEITTEN TUOMARIKSI.Hänestä kaikki Profeetat,
    todistavat,ETTÄ JOKAINEN;joka uskoo HÄNEEN,
    SAA synnit anteeksi hänen nimensä kautta.
    Kun Pietari vielä näitä puhui,tuli Pyhä Henki
    kaikkien päälle jotka puheen kuulivat.
    Se siitä syntien anteeksi saarnaamisesta.
    Vieraillessani seuroisanne en ole havainnut
    Pyhän Hengen työtä ,hedelmiä keskuudessanne,
    vaan kuollutta hengellistä elämää,kova sydämmisyyttä .

    Äänestä

  • Kaaleb kirjoitti:

    Voi hyvä ystävä, miten sinä noin voit käsittää. Aivan selvästihän Pietari julisti evankeliumia =hyvää sanomaa Kristuksesta, ei se evankeliumin julistaminen ole sanamuodossa, se on Hengen virka. Aivan samaa evankeliumia, mitä me vl vieläkin julistamme. Ja kyllä Daavid oli saman armon alla parannuksen armon saatuaan - vanhan testamentin uskovaiset uskoivat evankeliumin lupauksen sanassa. Eipä olisi tarvinnut Ananiaan mennä Paavalillekaan evankelumia julistamaan, jos hän olisi näyssä saanut syntinsä anteeksi. mutta Raamatussa sanotaan, että hänen luokseen lähetettiin uskovainen, että hän tulisi näkeväksi (uskovaiseksi) kuultuaan hyvän sanoman Kristuksesta. Ei sanottu Korneliuksellekaan, että rukokset olivat pelastaneet vaan tarvitsi Pietarin mennä julistamaan evankeliumia. Evankeliumin ydin on synninpäästö ja vaikka sitä uskovaiset ovat julistaneet muodollissesti eri sanoilla, sisältö on ollut aivan sama ja sen saaraviran Jeesus jätti valtakuntaansa. Hän saarnasi: Nyt on Jumalan valtakunta tullut teitä lähelle. Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi. Sama on saarna Jumalan lapsilla tänäkin päivänä. Raamattu sanoo myös, että usko tulee kuulosta ja kuulo Jumalan sanan kautta. Luther sanoo, että kun hän julistaa synnit anteeksi, se tulee uskoa niin kuin itse Jumala olisi sen sanonut. Jumala käyttää ihmistä suunaan, välikappaleena. Ja evankeliumi on nimenomaan Hengen virka. Vaikka samoilla sanoilla julistettaisiin evankeliumia, mutta julistajalla ei olisi Pyhää Henkeä, ei sillä saarnalla ole mitään vaikutusta.

    Syntien anteeksi saarnaamaista ei Uusi Testamentti tunne.
    Siellä kehoitetaan julistamaan evankeliumia
    Pyhän Hengen voitelemana .
    On Uskottava Jeesukseen kristukseen,synnit eivät ole uskonkohde vaan Jeesus,syntien anteeksi antamus perustuu ,että uskoo Sovittajaan Jeesukseen.VL:veljien vakuutelut ei auta, tarvitaan sovittaja Jeesus Kristus, Pyhä Henki .
    Kyllä minä ymmärsin ,että Pietari julisti
    evnakeliumia,mutta hän ei saarnannut syntejä
    anteeksi!
    "Hänestä kaikki profeetat todistavat,että jokainen,joka uskooa häneen,saa synnit anteeksi
    HÄNEN NIMENSÄ KAUTTA.
    Kun Pietari vielä näitä puhui, tuli Pyhä Henki
    kaikien päälle,jotka puheen kuulivat."
    Jumalan itse oli tuossa tilanteessa Henekensä
    kautta läsnä.
    Pyhä Henki on sitoutunut Jumalan sanaan mutta ei
    VLä:läisyyteen joka ihmisten itsevalitsemaa jumalan
    palvelusta,näennäis raamatullista ,mutta EI Jumalan tahdon mukaista.

    .1. Jos minä ihmisten ja enkelein kielillä puhuisin, ja ei minulla olisi rakkautta, niin minä olisin kuin helisevä vaski tai kilisevä kulkuinen.
    2. Ja jos minä propheteerata taitaisin, ja kaikki salaisuudet tietäisin ja kaiken tiedon, ja minulla olis kaikki usko, niin että minä vuoret siirtäisin, ja ei olisi minulla rakkautta, niin en minä mitään olisi.
    3. Ja jos minä kaiken tavarani kuluttaisin köyhäin ravinnoksi, ja jos minä antaisin ruumiini poltettaa, ja ei olisi minulla rakkautta, niin ei se olisi minulle mitään hyödyllinen.
    4. Rakkaus on kärsivällinen ja laupias. Ei rakkaus kadehdi, ei rakkaus ole tyly, ei hän paisu:
    5. Ei hän käytä itsiänsä sopimattomasti, ei omaansa etsi, ei hän vihaan syty, ei hän pahaa ajattele,
    6. Ei hän vääryydestä iloitse, mutta hän iloitsee totuudesta:
    7. Kaikki hän peittää, kaikki hän uskoo, kaikki hän toivoo, kaikki hän kärsii.
    8. Ei rakkaus koskaan väsy; vaikka prophetiat lakkaavat, ja kielet vaikenevat, ja tieto katoo.
    9. Sillä me ymmärrämme puolittain, ja propheteeraamme puolittain.
    10. Mutta kuin täydellinen tulee, sitte vajaa lakkaa.
    11. Kuin minä olin lapsi, niin minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja ajattelin kuin lapsi; mutta sitte kuin minä mieheksi tulin, niin minä hylkäsin lapselliset.
    12. Sillä nyt me näemme niinkuin peilistä tapauksessa, mutta silloin kasvoista kasvoihin: nyt minä tunnen puolittain, vaan silloin minä tunnen niiinkuin minä tuttu olen.
    13. Mutta nyt pysyvät usko, toivo, rakkaus, nämät kolme; vaan rakkaus on suurin niistä.

    VL:yhteisön suurin ongelma on rakkauden puute!
    Olen tutkinut kaikkien Suomessa toimivien kristillisten yhteisöjen Raamattuun suhtautumista.
    Olen ollut laajalti eri yhteisöjen jumalan palveluksissa ja seuroissa ,selvittääkseni mistä
    löytyisi yhteisö joka luottaa Jumalan Sanaan ainoana elämän ohjeena.
    Olen tavannut eri työpaikoilla eri yhteisojen ja
    tunnustusten ihmisiä. Hämmästelen sitä ,että
    VL:llät pelkäävät tunnustaa Jeesuksen Herrakseen
    Rauhanyhdistyksen ulkopuollella.Lisäksi heidän Raamattutuntemuksensa on heikkoa .
    Kuntaan ns. vapaittensuuntien uskovaiset tulevat
    työpaikkoille käy heti ilmi,sen vaikuttaa usko joka on
    heille iloinen asia ,kun he ovat päässeet kuoleman
    vallasta Jumalan lapseuteen siitä he todistavat.
    Näin eivär tee VL:yhteisön ihmiset?

    Sillä Pyhä Henki asuessaan ihmisen sydämessä
    pitää yllä Kristusvaloa ja iloa ja levittää
    ympärilleen Kristuksen tuoksua,Jumalan sanan Väärentämätöntä maitoa .
    Maikki pohdippa tätä."Johannes sanoi hänelle;Opettaja, me näimme erään, joka ei seuraa meitä,sinun nimessäsi ajavan uslos riivaajia; ja me kielsimme häntä ,koska hän ei
    seurannut meitä":
    Mutta Jeesus sanoi"Alkää häntä kieltäkö; sillä
    ei kukaan, joka tekee voimallisen teon minun nimeeni,voi kohta sen jälkeen puhua minusta pahaa."
    "Sillä joka ei ole meitä vastaan seon meidän puolellamme." Markus9:38-40.

    VL:veljet vahingoittivat kuuluisissa hoitokouksissaan silloisia SR:koon jäseniä mielivaltaisesti.Kehoitettiin pakotettiin ja
    ahdistettiin ihmiset tekemään Vl: veljien mielen mukaista parannusta.Monet heistä erotettiin yhteisöstä koska he eivät totelleet VL: lihallista auktoriteettiä joilta puuttiu
    Pyhä Henki.
    Parannuksen armo on Pyhän Hengen työ ja Hän Pyhä Henki toimii vain Jumalan Sanan Rakkauden mukaan,
    ei VL veljien mielen mukaan .
    Monet ihmiset vaurioitettiin uskossansa ja jotkut heikoimmat tekivät jopa itse murhan
    toivottomuudessaan.
    Hoito kokous menettely,tulee suoraan entisestä
    Neukusta jossa ei armoa tunnettu jos jotakuta epäiltiin toisenlailla jajatelevaksi ,asioita
    toisin käsittäväksi.

    Kirjoitat, että syntien anteeksi saarnaamista ei UT tunne. Aivan uskomaton väite. Jeesuksen koko maanpäällinen vaellus oli saarnaa: Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi. Sanot, että Pietari julisti evankeliumia, mutta ei saarnannut syntejä anteeksi. Sehän on aivan sama asia. Eli Evankeliumin ydin on sama asia kuin anteeksiannon saarna. (Hän uskoi meille sovituksen viran, sanoo Paavali) Ja Luukkaan 24:45-47 kerrotaan, että Jeesus avasi opetuslastensa ymmärryksen selitti kirjotuksia ja ( sanatarkka lainaus):"Ja niin tuli Kristuksen kärsiä ja nousta kuolleista kolmantena päivänä ja saarnattanman hänen nimeensä parannusta ja syntein anteeksiantamusta kaikissa kansoissa"... Tämä lause jo yksin kumoaa väitteesi ja esimerkkejä olisi muitakin. Mietin, miten saisin sinut ymmrätämään, mutta sitten tajusin, että yksin Jumala voi avata silmäsi näkemään evankeliumin salaisuuden ja rukoilen, että sinäkin saisit löytää Jumalan valtakunnan ja saisit omistaa saarnatussa sanassa, sovituksen virassa syntien anteeksiannon, jota Jeesus käski omiensa julistaa.

    kirjoituksia.Opettele sinä tajuamaan toisia ihmisiä ja hiedän ajatus maailmaansa.
    Synnit saadaan anteeksi Jeesukseen uskoen.
    Tämä edellyttää ,että ihminen tulee synnintuntoon
    Evankeliumin saarnan kautta .Ihminen uskonkautta ymmärtää kääntyä Jeesuksen puoleen ,ja Jeesus lupaan antaa synnit anteeksi eikä soimaa.Jeesus OPETTI KANSAA vaeltamaan Jumalan tahdon mukaan.
    Olen hoitanut tuota "sovituksen virkaa "vuosikym-
    meniä.Kaikki kirjoittamasi sana kohdat ovat
    ennestään tuttuja.
    Olen edelleenkin sitä mieltä"syntien anteeksi
    saarnaamista UT ei tunne .Saarnataan parannusta
    mielen muutosta,Mielen muutos tulee Uskosta
    Jeesukseen,jossa saadaan synnit anteeksi .
    Mutta jätit tärkeän jakeen pois."Ja katso,minä
    lähetän teille sen,jonka minun Isäni on luvannut; mutta te pysykää tässä kaupungissa,kunnes teidän päällenne puetaan voima
    korkeudesta."
    Olen saanut nähdä lukuisten ihmisten Evankeliumin
    julistuksen jälkeen tulleen synnintuntoon, Jumalan tahtoon nähden ja Pyhä Henki on heissä aiakaan saanut mielen muutoksen uskoaessaan
    Jeesukseen he ovat saaneet syntinsä anteeksi ja
    edelleen Jumalan lapsina saavat puhdistautua
    Jeesuksen veressä .Rosessin jälkeen he ovat olleet onnellisia ihmisiä ja ovat täyttyneet
    Pyhällä Hengellä,hedelmää tuottamaan Jumalan valtakuntaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Tule ja katso kirjoitti:

Sinulle, joka tätä palstaa luet ja vilpittömällä mielellä etsit rauhaa tunnollesi. Tule ilman ennakkoluuloja suviseuroihin (tai paikallisseuroihin rauhanyhdistykselle). Seuroissa puhujat selittävät Raamatun tekstin luettuaan Raamatulla luettua tekstiä (eivät puhu omiaan). Tule ja katso suviseuroissa valtavaa nuorten joukkoa, joka iloisena ja vapaana kulkee seurakentällä tai on sankuulossa. Ehkäpä Jumala saa avata silmäsi näkemään että tämä halveksittu joukko on matkalla Kuninkaan Pojan häihin ja jo täällä kiittää Herraa Jeesusta Hänen suuresta armostaan syntisiä ihmisiä kohtaan. Sillä syntisiä me vl olemme, niin syntisiä, että me haluamme kulkea täällä Jeesuksen veren korjaajina ja synnin poispanijoina joka päivä.
Tahtoisin sanoa myö sinulle, joka arvostelet sitä, että meillä neuvotaan taivastiellä kulkemisessa - eikö esim Paavali neuvonut aikansa Jumalan lapsia (ja meitäkin) monilla tavoilla ja varoitti synnin vaaroista. kun näin tapahtuu vieläkin, ei se ole lain saarnaa, vaan rakkauden neuvoja. Tule sinäkin arvostelija kuuntelemaan ja varmasti voit myös keskustella niistä asioista, joita mielessäsi et ymmärrä. Tervetuloa kaikki suviseuroihin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu