Meistäkin

Meistäkin löytyy homoja ja lesboja todella paljon vaikka niistä vaietaan ja niitä ei pidetä missään arvossa vaikka kaikki ovat samanarvoisia. Näistä asioista pitäisi puhua enemmän ja heitäkin pitäisi ymmärtää. Rakkaus ja onnellisuus myös heille ja jäykkyys pois. Me kaikki vl-uskovaisia.
61012
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ei kukaan todella uskova antaudu sellaiseen paheeseen, mikä sotii Raamatun sanaa vastaan. Sitten ei ole kyllä uskossa ja tarvitsee syntien anteeksiantamusta.

Äänestä
  • samaa sukupuolta olevasta ystävänä, mutta antautuminen muuhun on raamatun sanan vastaista ja siten syntiä.

    Äänestä

Vain homo ja lesbo ryhmistä sitäkin enemmän !

Äänestä
  • Mitä ovat tarkoittamasi "homo ja lesbo ryhmät"? Samanlaisia ja saman arvoisia ihmisiä hekin ovat kuin me muutkin ihmiset.

    Täytyykö mielestäsi ihmisen luopua uskostaan siinä vaiheessa kun alkaa huomaamaan olevansa homo tai lesbo?

    Homous ja lesbous ovat ihmisen piirteitä siinä missä luonteetkin. Niihin ei ihminen itse pysty vaikuttamaan.

    Äänestä

  • kertoa kaikille muillekin kuinka homot ja lesbot on putsattu vl-liikkeestä ulos? On arvioitu, että vähintään 10 % väestöstä on homoseksuaaleja, joten vl-liikkeessäkin heitä on tuhansia. Itsekin tunnen muutamia. Onko aiheesta vl-liikkeessä lainkaan keskusteltu?

    Äänestä

  • ystävällisesti kirjoitti:

    kertoa kaikille muillekin kuinka homot ja lesbot on putsattu vl-liikkeestä ulos? On arvioitu, että vähintään 10 % väestöstä on homoseksuaaleja, joten vl-liikkeessäkin heitä on tuhansia. Itsekin tunnen muutamia. Onko aiheesta vl-liikkeessä lainkaan keskusteltu?

    ...nuo päiväperhosen kommentit. Odotan että hän ymmärtäisi olla kirjoittamatta jos järjenjuoksu on tuolla tasolla. Homoja aivan varmasti on vl-joukossa. Homous ei ole synti vaan ihmisen myötäsyntyinen ominaisuus. Tosin kun se on tänäpäivänä muoti-ilmiö, on varmasti tyyppejä, jotka ovat huvikseen heittäytyneet homoiksi. Synniksi homous katsotaan vasta kun sitä aletaan toteuttaa toisen samaan sukupuolta olevan kanssa. Niinpä siinä vaiheessa osa lähtee, kun haluaa parisuhteeseen. Niinpä riippuu siitä mitä homoudella tarkoitetaan, onko vllissä homoja vai ei.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


löytyy kirjoitti:

Meistäkin löytyy homoja ja lesboja todella paljon vaikka niistä vaietaan ja niitä ei pidetä missään arvossa vaikka kaikki ovat samanarvoisia. Näistä asioista pitäisi puhua enemmän ja heitäkin pitäisi ymmärtää. Rakkaus ja onnellisuus myös heille ja jäykkyys pois. Me kaikki vl-uskovaisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu