Mistä voin tietää olenko masentunut? Olo tuntuu siltä mutta pitäisikö mennä lääkäriin, entä jos sattuu parempi päivä? Entä jos lääkäri ei ymmärrä?
Ehkä pelkkä ymmärrys saattaisi auttaa. Vaikkakaan en tiedä onko mitään ymmärrettävää, en vain jaksa. Tuhat pientä asiaa on nujertanut, pari isompaa murskasi alleen.
En näe edes kirjoittaa, jostain syystä olen itkenyt taas koko päivän. Koskee päähän.
Mietin vain negatiivisiä asioita, ihmisitä ja kaikesta. Positiivistä on vain se mitä haluaisin olla. Ahkera, iloinen, jaksava, huolehtiva, liikunnallinen, asiat arvoonsa jättävä.
Olen kaikille vain kateellinen, kaikesta.
Kun olisi olemassa sellainen pause nappi tässä oikeassakin elämäsä. Tänään mietin ensimmäisen kerran elämässäni voisinko kärsiä masennuksesta, ihan sellaisesta mihin olisi apua, lääkettä?
Piristävää tai edes turruttavaa. Veisi jokun muun maailmaan?
Miksi pitää olla niin heikko, en omista enää itsetuntoa, olen varmaan miehelleni vain riippakivi. Vähän annan mutta vaadin paljon.
Aamuisin en aina selviä töihin, jään katsomaan tv:tä tai nukkumaan lisää.
Päällisin puolin kai kukaan ei huomaa, edes mieheni. Olen vain muuttunut tälläiseksi. Olen lihonut paljon, olen haukkunut miehelleni kaikki tuttavat ja muillekkin kai, kaikissa on vikaa.
En edes tiedä miksi oloni on tälläinen, johtuuko se tästä lihavuudesta, saamattomuudesta, lapsettomuudesta, rahattomuudesta, työkiireistä vai olemattomasta vapaa-ajasta.
Haluaisin jaksaa edes töissä kun se lapsikaan ei taida omin avuin tulla. 4 vuotta yritetty, miehen kanta asiaan kyllä se siitä.
Tuntuu että en kelpaa miehelleni jos en jaksa töissä, vaikuttaahan se tiliin,. Luulee kai laiskaksi, voinhan ollakkin, en tiedä.
Yritän tehdä samoja asioita kuin muutkin, onnistumatta. En jaksa, kehtaa, huvita tai vain voi
En saa otetta mistään, tuskin siihen mikään lääkäri voi auttaa.
Miestäkään ei jaksa kiinnosta, olenhan koko ajan niin pessimistinen ja huonotuulinen, paitsi silloin kuin suunnittelen... Silloin kaikki sujuu kuin elokuvissa... todellisuudessa siitä ei onnistu mikään. teoria ja käytäntö ei vain kohtaa toisiaan.
En jaksa herätä aamu kuudelta ja lähteä terveellisen aamupalan jälkeen töihin 8-10 tunniksi jonka jälkeen valmistan hyvän ja terveellisen ruoan meille. Sen jälkeen siivoilen ja pidän kodin nättinä ja samalla hoidan sosiaalisia suhteitani ja pidän huolta kunnostani ja ulkonäöstäni että kelpaa miehen kanssa muhinoida vaikka joka ilta. Ei yleensä onnistu mikään noista. En jaksa kuin korkeintaan töitä ja sen ruoan.
Tänään mies koko päivän menossa, minä olen ollut sisällä koko päivän miettimässä että pitäis edes tiskata... vieläkin tiskit pöydällä. Mies tuli ja meni nukkumaan, ei edes vilkaissut minua.
Monesti sanotaan että masentuneet ei jaksa välittää. Minä välitän kyllä kaikesta. Kun kaikki asiat pitäsi hoitaa. Välitän ihmisten asioista. Haluaisin pärjätä. Haluaisin olla hyvä työssäni, puhtaan ja nätin kodin, lapsia, lemmikkejä, terveen kehon, hyvät ja vilpittömät suhteet ihmisiin, haluaisin auttaa ihmisiä mosissa asioissa. En vain osaa enkä saa aikaiseksi, välillä en edes halua koska muilla on ne asiat hienommin ja paremmin ja niillä on enemmän rahaa ja aikaa ja... kaikkea...
Miksi toiset jaksaa paahtaa päivästä toiseen, työ koti, lapset lemmikit, harrastukset... ja vielä hyvä parisuhde, luja ja sellainen missä toinen tietää toisen ajatuksen juoksen tarkkaan...hyvä seksielämä..
Mitä näillä ihmisillä on jotain sellaista joka minulta ilmiselvästi puuttuu? Halu minullakin olisi mutta miksi ei mitään tapahdu?
Onkohan maailmassa ainuttakaan joka on joskus edes miettinyt näitä samoja asioita.
Ehkä pelkkä ymmärrys saattaisi auttaa. Vaikkakaan en tiedä onko mitään ymmärrettävää, en vain jaksa. Tuhat pientä asiaa on nujertanut, pari isompaa murskasi alleen.
En näe edes kirjoittaa, jostain syystä olen itkenyt taas koko päivän. Koskee päähän.
Mietin vain negatiivisiä asioita, ihmisitä ja kaikesta. Positiivistä on vain se mitä haluaisin olla. Ahkera, iloinen, jaksava, huolehtiva, liikunnallinen, asiat arvoonsa jättävä.
Olen kaikille vain kateellinen, kaikesta.
Kun olisi olemassa sellainen pause nappi tässä oikeassakin elämäsä. Tänään mietin ensimmäisen kerran elämässäni voisinko kärsiä masennuksesta, ihan sellaisesta mihin olisi apua, lääkettä?
Piristävää tai edes turruttavaa. Veisi jokun muun maailmaan?
Miksi pitää olla niin heikko, en omista enää itsetuntoa, olen varmaan miehelleni vain riippakivi. Vähän annan mutta vaadin paljon.
Aamuisin en aina selviä töihin, jään katsomaan tv:tä tai nukkumaan lisää.
Päällisin puolin kai kukaan ei huomaa, edes mieheni. Olen vain muuttunut tälläiseksi. Olen lihonut paljon, olen haukkunut miehelleni kaikki tuttavat ja muillekkin kai, kaikissa on vikaa.
En edes tiedä miksi oloni on tälläinen, johtuuko se tästä lihavuudesta, saamattomuudesta, lapsettomuudesta, rahattomuudesta, työkiireistä vai olemattomasta vapaa-ajasta.
Haluaisin jaksaa edes töissä kun se lapsikaan ei taida omin avuin tulla. 4 vuotta yritetty, miehen kanta asiaan kyllä se siitä.
Tuntuu että en kelpaa miehelleni jos en jaksa töissä, vaikuttaahan se tiliin,. Luulee kai laiskaksi, voinhan ollakkin, en tiedä.
Yritän tehdä samoja asioita kuin muutkin, onnistumatta. En jaksa, kehtaa, huvita tai vain voi
En saa otetta mistään, tuskin siihen mikään lääkäri voi auttaa.
Miestäkään ei jaksa kiinnosta, olenhan koko ajan niin pessimistinen ja huonotuulinen, paitsi silloin kuin suunnittelen... Silloin kaikki sujuu kuin elokuvissa... todellisuudessa siitä ei onnistu mikään. teoria ja käytäntö ei vain kohtaa toisiaan.
En jaksa herätä aamu kuudelta ja lähteä terveellisen aamupalan jälkeen töihin 8-10 tunniksi jonka jälkeen valmistan hyvän ja terveellisen ruoan meille. Sen jälkeen siivoilen ja pidän kodin nättinä ja samalla hoidan sosiaalisia suhteitani ja pidän huolta kunnostani ja ulkonäöstäni että kelpaa miehen kanssa muhinoida vaikka joka ilta. Ei yleensä onnistu mikään noista. En jaksa kuin korkeintaan töitä ja sen ruoan.
Tänään mies koko päivän menossa, minä olen ollut sisällä koko päivän miettimässä että pitäis edes tiskata... vieläkin tiskit pöydällä. Mies tuli ja meni nukkumaan, ei edes vilkaissut minua.
Monesti sanotaan että masentuneet ei jaksa välittää. Minä välitän kyllä kaikesta. Kun kaikki asiat pitäsi hoitaa. Välitän ihmisten asioista. Haluaisin pärjätä. Haluaisin olla hyvä työssäni, puhtaan ja nätin kodin, lapsia, lemmikkejä, terveen kehon, hyvät ja vilpittömät suhteet ihmisiin, haluaisin auttaa ihmisiä mosissa asioissa. En vain osaa enkä saa aikaiseksi, välillä en edes halua koska muilla on ne asiat hienommin ja paremmin ja niillä on enemmän rahaa ja aikaa ja... kaikkea...
Miksi toiset jaksaa paahtaa päivästä toiseen, työ koti, lapset lemmikit, harrastukset... ja vielä hyvä parisuhde, luja ja sellainen missä toinen tietää toisen ajatuksen juoksen tarkkaan...hyvä seksielämä..
Mitä näillä ihmisillä on jotain sellaista joka minulta ilmiselvästi puuttuu? Halu minullakin olisi mutta miksi ei mitään tapahdu?
Onkohan maailmassa ainuttakaan joka on joskus edes miettinyt näitä samoja asioita.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Taidat olla masentunut... Jos oireet ovat olleet jo pidempään, saatat tarvita lääkitystä. Ohimenevä masennus on normaalia, elämään kuuluvaa, mutta jos kielteiset ajatukset ja tunteet jatkuvat pidemmän aikaa, niin silloin kyse on todennäköisesti jo hoitoa vaativasta sairaudesta. Lääkärin kautta on mahdollisuus myös päästä terapiaan purkamaan pahaa oloa. Voimia sinulle, et ole ainoa näiden asioiden kanssa kamppaileva!
Pitkään meni minullakin tuollaista olotilaa potien ja lopulta menin työterveyshoitajan juttusille. Siitä asiat alkoivat selkenemään. Sain puhua pahasta olostatani ja kun lepo ei auttanut sain lääkityksen masennukseen. Mene rohkeasti hakemaan apua. Pillerit eivät ole oikotie onneen, mutta ne auttavat pahimman yli että jaksaa ajatella asioita uudessa valossa. Usein me vaadimme itseltämme aivan liian paljon, ei sitä vaan voi olla kaikkea kaikille.
Jees, kyllä sun mieles taaplaa ny aikalailla pohjamudissa, ja osunko miten oikeaan et sua ns. masentaa eniten se kun et ole yrityksistä huolimatta tullut raskaaksi?? Nimittäin meillä on tämä kriisi käyty läpi, ja silloin kun lasta yritettiin tosissaan, melkein vois kutsua hommaa väkisinmakaamiseksi. Vaimo masentui täysin, ja kaikki toiminnot mitkä kuuluu "normaaliin" päiväjärjestykseen, alkoivat kärsiä. Tuo lapsettomuuden pelko naisella, jolla kello tikittää, on semmonen mörkö joka sekoittaa koko elämän. Ainakin meillä. Ulospäin ei tietenkään kukaan huomaa mitään, kun ei nykyään kellään ole aikaa huomata jos kaverit tai ystävät tarvis apua. Ota itseäs niskasta kiinni ja käy juttelemassa ammattiauttajan kans. Puhukaa miehesi kans asiat ajantasalle, vaikka se tekisi kipeää. Ennenkuin on hommat liikaa sotkussa. Minulla taas on sit masis päällä sairauteni takia. Olen ollut sairaslomalla kohta vuoden, ja se on jännä huomata miten kaverit kaikkoaa. Ennen sentään kävivät, sitten soittelivat, ja nykyään ei muuten kuin jossain sattuu törmäämään johonkin "tuttuun". Niinpä, tämä on tämmöistä, kun tulevaisuus pelottaa ja pitäis oravanpyörässä pysyä mukana. Mulla ainaki on välillä niin paha olla et vois vaikka oksentaa. Että kyllä tässä itsekkin ammattiauttajaa tarvii, kun ei omat eväät riitä. Niin on kaikille parasta. Huhhuh, tulipa sekavaa tekstiä, mut ei tästä päästä ny muuta irronnu. Tsemppiä sulle.