Auttakaa ja

mikä on erään kaksikymppisen miehen tod.näköinen horoskooppi? :D

Hän on siis samassa opiskelupaikassa kuin minä. Biologiaa opiskelemme kummatkin. Hän uskaltaa puhua reippaasti luennoilla parisataisen ihmisryhmän kuullen. Hän aluksi kuulostaa puhuessaan hieman ylimieliseltä, mutta kun tarkemmin kuuntelee, ei ole sitä kuitenkaan. Hän puhuu tavallista puhenopeutta ja on puhuessaan täysin luonteva. Jokaisesta sanasta, jonka hän sanoo, huomaa että hän arvostaa itseään (ääni on varsin vakaa). Mutta kun hän on itsekseen, esim. luennon jälkeen, hänen kasvoillaan onkin yllätys yllätys ujon oloinen katse. Ei ollenkaan ylimielinen tai mikään vastaava, vaan hyvin lempeä ja surkeanoloinen. Lisäksi hänellä ei ole yhtäkään kaveria tuolta opiskelupaikasta, vaikka uskaltaa olla äänessä jokaikinen tunti. Kertokaa, minkä veikkaisitte horoskoopiksi. Kuulostaa mahdottomalta tehtävältä, mutta heittäkää edes arvauksia?? :)
141201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

..voisko olla vesimies?

Aika hankala tehtävä :D

Äänestä
  • Mistä päättelet, että olisi vesimies?

    Kiinnostaa kuulla! :)

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Mistä päättelet, että olisi vesimies?

    Kiinnostaa kuulla! :)

    Arvauksen ei muuten todellakaan tarvitse edes osua oikeaan! Sama se, onko oikeassa vai väärässä, kunhan perustelee jotenkin kutenkin vastauksensa. Minua nimittäin kiinnostaa TODELLA kuulla eri näkökantoja tähän kyseiseen tyyppiin :)

    epäilen olevan.

    Äänestä

Kauris, on nuorena jo aikuinen ja omaa johtajan piirteitä.

Äänestä

Neitsyt, jonka nouseva merkki on leijona

Äänestä
  • Mulle tuli mieleen Leijona. En tosin tiedä. :) Mietin vain kun on "rohkea"?

    Äänestä

  • VesiPisara^ kirjoitti:

    Mulle tuli mieleen Leijona. En tosin tiedä. :) Mietin vain kun on "rohkea"?

    Entäpä tuo ujous? Se ei viittaa leijonaan. Ja kaverien puute.

    Äänestä

  • VesiPisara^ kirjoitti:

    Mulle tuli mieleen Leijona. En tosin tiedä. :) Mietin vain kun on "rohkea"?

    leijona, mutta sitten luin eteenpäin ja kavereiden puute ei täsmänyt. Leijonat ovat usein ulospäin "rohkeita", mutta olen nähnyt leijonamiehen käsien tärinän ja epävarmuuden.

    Äänestä

  • Mielenkiintoista! =)

    Kiitos kaikille vastanneille.

    Ja edelleen voi vastata lisää, jos haluaa. Olen todella kiinnostunut Teidän mielipiteistänne.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Mielenkiintoista! =)

    Kiitos kaikille vastanneille.

    Ja edelleen voi vastata lisää, jos haluaa. Olen todella kiinnostunut Teidän mielipiteistänne.

    Olen muuten tullut todella myös itsekin miettineeksi tuota nousu-Leijona Neitsyttä. Ihan oikeasti !! =D

    -itse Leijona, nousevamerkki Rapu-

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Olen muuten tullut todella myös itsekin miettineeksi tuota nousu-Leijona Neitsyttä. Ihan oikeasti !! =D

    -itse Leijona, nousevamerkki Rapu-

    Ihan pakko sanoa, että olen huomannut tulevani Neitsyiden kanssa paljon paremmin toimeen kuin esimerkiksi sen vastakohdan, Kalojen. Se varmaankin johtuu nousevasta merkistäni... Ravusta ja Neitsyestä usein sanotaan, että ne tulevat erinomaisesti toimeen. Lisäksi Neitsyt on hienotunteinen, analysoiva ja emotionaalisesti lämmin. Juuri minun makuuni! :)

    Kalat on ns. vanha merkki kuten veskari. Neitsyt vastaa juuri nuorta aikuista. Ja sitten se parjattu oinas kirkuva sylilapsi karma-astrologisesti.

    Äänestä

Vähän kuulostaa samanlaiselta kuin Paavo Väyrynen. Yleisön edessä puhuessaan hän on itsevarma, mutta kahden keskisessä jutustelussa hän menee hämilleen. Pelkää tulevansa paljastetuksi. Yleisön edessä hän voi välttää intiimit asiat ja kohdata ne kollektiivisesti, jolloin yksilöllisyys kätkeytyy. Siksi hän on myös "siviilielämässä" yksinäinen. Väyrynenhän on neitsyt. Mutta kukapa näihin uskoo...?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kertokaa kirjoitti:

mikä on erään kaksikymppisen miehen tod.näköinen horoskooppi? :D

Hän on siis samassa opiskelupaikassa kuin minä. Biologiaa opiskelemme kummatkin. Hän uskaltaa puhua reippaasti luennoilla parisataisen ihmisryhmän kuullen. Hän aluksi kuulostaa puhuessaan hieman ylimieliseltä, mutta kun tarkemmin kuuntelee, ei ole sitä kuitenkaan. Hän puhuu tavallista puhenopeutta ja on puhuessaan täysin luonteva. Jokaisesta sanasta, jonka hän sanoo, huomaa että hän arvostaa itseään (ääni on varsin vakaa). Mutta kun hän on itsekseen, esim. luennon jälkeen, hänen kasvoillaan onkin yllätys yllätys ujon oloinen katse. Ei ollenkaan ylimielinen tai mikään vastaava, vaan hyvin lempeä ja surkeanoloinen. Lisäksi hänellä ei ole yhtäkään kaveria tuolta opiskelupaikasta, vaikka uskaltaa olla äänessä jokaikinen tunti. Kertokaa, minkä veikkaisitte horoskoopiksi. Kuulostaa mahdottomalta tehtävältä, mutta heittäkää edes arvauksia?? :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu