Olen nuori tyttö kahdenkymmenen vuodenikäinen. Ihmettelen todella sitä että minkä vuoksi suomessa ei ole nuorille minkäänlaista puhelinpalvelua ja tukea tai siis on kyllä, mutta joko se on varattu tai sitten ei ole päivystys enää auki kun alkaa kunnolla masentamaan.
Itse ainakin haluaisin apua, olen jo itsaristakin puhunut sukulaisille, kavereille, en ole sitä tehnyt, olen toivonut että siitä puhuminen pistäisi läheisiäni miettimään ja tarjoamaan apua, olen kyllä ihan suoraankin apua pyytänyt, mutta mikään ei vaan tunnu auttavan. On ihmisiä jotka ei apua tunnu vastaan ottavan mutta mä ottaisin ja olen ajatellut että en ole varmasti ainua ihminen täällä joka kärsii samasta.
Mulla on mennyt vuoden verran todella lujaa, suunta on vaan väärä, se on alamäkeä. Valmistuin koulusta, en saanut töitä, avopuolison kanssa erosimme, sukuriitoja ollut paljon, enkä vaan saa elämästäni otetta. Menneisyydessä kummittelee monia luurankoja, joista en ole päässyt puhumaan, edes koulun kuraattori ei mua kuunnellut. Sanoi vain että olen typerä, lääkäri passitti kotiin, syyksi sanoi että jos pistävät mut hoitoon tulen hoidosta vielä enemmän hulluna!
Siis alkaa oikein raivostuttamaan kun puhuu asiasta. Onko se tosiaan niin että jos hakee itse apua niin sitten pidetään ihmistä sen verran järkevänä että ei apua tarvitse??
Kaverini oli lähellä kuolemaa kun viilsi ranteensa auki, sen jälkeen sai apua, pitääkö minunkin mennä niin pitkälle?
Itselläni ei ole varaa mennä yksityiseen hoitoon ja ketään läheistä ei ole joka auttaisi tästä masennuksesta johtuvia kustannuksia.
Kokeilin terveyskeskuksen psygologia, hän ensimmäisellä kerralla käski kertoa kaiken mikä vaivaa, seuraava kysymys oli että, mitä siitä kaikesta juuri sanomastasi olet mieltä. Ja mitä minun nyt mielestäni pitäisi tehdä? Vastasin vain että, en kai täällä olisi jos tietäisin mitä minun tulisi tehdä. sitten se istunto olikin siinä. Seuraavalla kerralla kun menin, kävimme samoja juttuja läpi, niitä mitä tämä nainen oli viimekerralla minun puhuessani kirjoittanut paperille. Ongelma vaan oli että ne lauseet joita hän oli kirjoittanut oli vääriä, hän ei siis ollut kuunnellut mitään, kirjoittanut vaan puuta heinää. Minulla oli sen mukaan lapsikin?!? Minulla ei siis todellisuudessa lasta ole. Koulukin oli eri mistä oikeasti olin valmistunut yms. Kolmatta kertaa en mennyt.
Kysymys siis kuuluu, mistä täältä saa Apua?
Itse ainakin haluaisin apua, olen jo itsaristakin puhunut sukulaisille, kavereille, en ole sitä tehnyt, olen toivonut että siitä puhuminen pistäisi läheisiäni miettimään ja tarjoamaan apua, olen kyllä ihan suoraankin apua pyytänyt, mutta mikään ei vaan tunnu auttavan. On ihmisiä jotka ei apua tunnu vastaan ottavan mutta mä ottaisin ja olen ajatellut että en ole varmasti ainua ihminen täällä joka kärsii samasta.
Mulla on mennyt vuoden verran todella lujaa, suunta on vaan väärä, se on alamäkeä. Valmistuin koulusta, en saanut töitä, avopuolison kanssa erosimme, sukuriitoja ollut paljon, enkä vaan saa elämästäni otetta. Menneisyydessä kummittelee monia luurankoja, joista en ole päässyt puhumaan, edes koulun kuraattori ei mua kuunnellut. Sanoi vain että olen typerä, lääkäri passitti kotiin, syyksi sanoi että jos pistävät mut hoitoon tulen hoidosta vielä enemmän hulluna!
Siis alkaa oikein raivostuttamaan kun puhuu asiasta. Onko se tosiaan niin että jos hakee itse apua niin sitten pidetään ihmistä sen verran järkevänä että ei apua tarvitse??
Kaverini oli lähellä kuolemaa kun viilsi ranteensa auki, sen jälkeen sai apua, pitääkö minunkin mennä niin pitkälle?
Itselläni ei ole varaa mennä yksityiseen hoitoon ja ketään läheistä ei ole joka auttaisi tästä masennuksesta johtuvia kustannuksia.
Kokeilin terveyskeskuksen psygologia, hän ensimmäisellä kerralla käski kertoa kaiken mikä vaivaa, seuraava kysymys oli että, mitä siitä kaikesta juuri sanomastasi olet mieltä. Ja mitä minun nyt mielestäni pitäisi tehdä? Vastasin vain että, en kai täällä olisi jos tietäisin mitä minun tulisi tehdä. sitten se istunto olikin siinä. Seuraavalla kerralla kun menin, kävimme samoja juttuja läpi, niitä mitä tämä nainen oli viimekerralla minun puhuessani kirjoittanut paperille. Ongelma vaan oli että ne lauseet joita hän oli kirjoittanut oli vääriä, hän ei siis ollut kuunnellut mitään, kirjoittanut vaan puuta heinää. Minulla oli sen mukaan lapsikin?!? Minulla ei siis todellisuudessa lasta ole. Koulukin oli eri mistä oikeasti olin valmistunut yms. Kolmatta kertaa en mennyt.
Kysymys siis kuuluu, mistä täältä saa Apua?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kerrot heille sun tilanteesi.
Ei terveyskeskuksessa sua osata auttaa. Siellä on ainoastaan tavalliseen terveydenhoitoon perehtynyttä henkilökuntaa.
Mun isoäitini sanoi mulle kerran ennen kuolemaansa, että muista sitten: heikot sortuu elon tieltä, vahvat sen kuin porskuttaa.
Nuorempana en ollut vahva. Mutta ihminen oppii.
Zemppiä sulle..
HHH
Enpä ihmettele, että masennus painaa mieltäsi. Tuollaisia välinpitämättömiä lähimmäisiä ja ero ja suku riidat ja menneisyydestä tulevat paineet ja kyvytön terapeutti.
Nyt, toimi juuri niin kuin tuossa edellisessä viestissä neuvottiin, äläkä anna periksi. Sinun tulee nyt kyetä vaatimaan itsellesi hoitoa. He ovat ihmisiä vain ja puhumalla saat heidät ymmärrykseen.
Ota kaikki apu vastaan, lääkkeet ja terapia.
Joskus ihminen tarvitsee lääkehoitoa tueksi jaksaakseen terapian.
Itse olin aikanani niin masentunut, että olin aivan varma, että elämä on kohdallani eletty. Eipä uskoisi tänä päivänä, että tuntemukseni ovat joskus sellaisia olleet. Nyt olen elämän intoa täynnä ja rukoilen, että sinä koet saman.
Haluaisin antaa sinulle monta neuvoa, mutta nyt tämä neuvo olkoon tähdellisin, että hakeudu avunpiiriin ja anna itsellesi kaikki mennyt anteeksi, muista anteeksi antamalla itselle ja lähimmäisille vapautat itsessäsi jo energiaa, joka menee tähän anteeksiantamattomuuteen ja menneiden pohtimiseen, sinä kykenet siihen.