Vuosi sitten tuli annettua aika rankkaa palautetta Sisä-Suomen suurimmasta venenäyttelystä, koska tapahtuma uhkasi muodostua enemmän rihmamessuiksi lukuisine lakritsi- ja taulumyyjineen veneiden ja tarvikkeiden jäädessä vähemmistöksi.
Tänäkin vuonna tuli näyttelyssä perinteiden mukaisesti käytyä ja ilmeisesti palautetta oli viime vuonna tullut muiltakin ja palautetta oli myös luettu ja siitä otettu opiksi, koska tapahtuma oli kehittynyt edukseen. Tällä kertaa yleisilme oli paremmin veneilyyn ja matkailuun keskittynyt, kiitos siitä järjestäjille. Positiivisimpia asioita oli jo aiemmin kaipaamani järvimatkailun edistäminen, nyt paikalle oli saatu hyvin suuri joukko palvelun tarjoajia ja kuntia palveluitaan esittelemään.
Kaikki näyttelyssä kävijät eivät välttämättä ole uutta venettä hankkimassa, mutta veneilyä harrastavat kuitenkin pyörittävät lomareissuillaan merkittävän määrän rahaa, joten palveluista on hyvä saada tietoa etukäteenkin. Palveluita esiteltiinkin kiitettävästi myös sellaisille, joilla omaa venettä ei ole tai suunnittelevat vaikkapa risteilyä ryhmänä. Myös kuntia koko Itä-Suomen alueelta oli läsnä lukuisasti, vinkkejä kesän uusiin tapahtumiin tuli tälläiselle kokeneelle kotimaan matkailijalle runsaasti.
Venetarjontakin oli runsasta, tosin tietenkin alueen luonteen mukaisesti tarjonta painottui enemmän pieniin veneisiin. Olihan siellä Bavaria 37:kin, ihan vaikuttavan oloinen vene näin ensitutustujalle. Ei suinkaan niin muovisen tuntuinen kuin monet parjaavat, mutta kieltämättä narisevat turkkilevyt ja uuden lasikuituveneen haju hieman häirtsivät.
Myös alueen pursiseurat pienimuotoisine esittelyineen olivat mukana, aktiiviveneilijälle tälläisetkin esittelyt ovat hyödyllisiä.
Kaiken kaikkiaan tapahtuma oli positiivinen kokemus, toivottavasti myös kävijämäärä ja palaute täyttivät järjestäjien toiveet. Tästä on hyvä jatkaa, tsemppiä Kuopion Pursiseuralle vuoden 2007 Kallavesj järjestelyihin!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Ikävä kyllä meille keski-suomeen ei tullut tietoa koko tapahtumasta?
Tuli muutamavuosi sitten siellä käytyä, ja silloin jäi aika mukava kuva Kuopiosta ja näyttelystä.
Toivottavasti markkinointiporukka muistaisi meitä suht lähellä asuvia Keski-Suomalaisia ensivuonna mainoksella vaikkapa maakunnan suurimmassa lehdessä senverta suurella mainoksella, että sen huomaa!
Kiitos nopeasta ja kannustavasta palautteesta. Työtä messuilmeen ja sisällön kehittämiseksi on pyritty määrätietoisesti tekemään. Tänä vuonna Kallavesj-messujen erikoisuus oli ostajien aktiivisuus, joka yllätti sekä vene, että muut kauppiaat. Venekauppiaiden omien ilmoituksiensa mukaan kahden yli 30-jalkaisen purjeveneen ja noin 80 veneen ja venepaketin myynti yhden viikonlopun aikana lienee tämän tapahtuman ennätys. Sen lisäksi on syytä mainita, että esillä ollut Bavaria 37-vene jäi omistajalleen Kuopioon.
Ensimmäistä kertaa 60 toimijan voimin esillä olleet matkailuyritykset ja -järjestöt pitivät messuja myös onnistuneina. Tapahtuman tavoitteena on tulevaisuudessa olla merkittävin tapahtuma sisävesialueella myös matkailun alalla.
Tiedottamisessa Keski-Suomeen on varmasti puutteita jotka pyrimme ensi vuonna korjaamaan. Kallavesj´2007 messut pidetään 30.-1.4.2007 Kuopio-hallissa. Tervetuloa jo etukäteen.
Nyt on kalenteriin merkitty ja kohta on hotellikin varattava, joten Kiitos informatiosta. Tuo myytyjen veneiden määrä on yllättävän suuri mikä tuntuu hienolta ja kannustaa yrittämään täällä Keski-Suomessakin.