Keskenmenoko

Olin äitini luona tässä eräänä viikonloppuna.Lauantai päivänä alkoin alavatsa ja alaselkä kivut,aina jalkoihin asti.Menin vessaan ja tunsin kun sisäelimeni puutui ja sieltä tuli merkein nyrkin kokoinen klöntti.lisäksi tuli runsasta vuotoa,puhdasta verta.Tämän jälkeen kivut hävisivät.Sunnuntaina oli vuoto vielä runsasta ja bussissa istuessani tunsin alavatsassani vihlausta.Illalla meniessäni vessaan huomasin että veren mukana tuli vielä klönntejä.Soitin naistenklinikan päivystykseen sunnuntaina ja kerroin tilaanteestani,kehottivat tekemään raskaustestin ja vielä parin viikon päästä uudestaan.Mielestäni aivan turhaan jos on keskenmeno ollut kaikki on valunu jo ulos ja tulos olisi vain negatiivinen.
31087
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tee ihmeessä testi, näin asia varmistuu. Sitäpaitsi kohtuun on voinut kuitenkin jäädä jotain, vaikkakin vuoto oli runsasta. Ylimääräinen materiaali kohdussa voi aiheuttaa vakavia tulehduksia yms.

Äänestä
  • Ei ne raskaushormonit heti sieltä kropasta haihdu. Hitaasti lähtevät laskemaan keskenmenon jälkeen.

    Äänestä

Ihan Turhaa ja rahan haaskausta tuossa minustakaan olisi ollut enää mitään testejä tehdä varsinkin jos sitten tulee kuukautisetkin ihan suht.normaaliajassa.Tosin selkeästi tavallista runsaampina. Itselläni oli syksyllä ihan vastaavanlainen tilanne ja samat särky kuviotkin.(En tietenkään ollut tiennyt raskaudestani) Ei tullut edes mieleen mitään testejä enää ostella kun peli oli ihan selvä.. ei siinä verimäärässä jää mitään arvailunvaraa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


olenko oikeassa kirjoitti:

Olin äitini luona tässä eräänä viikonloppuna.Lauantai päivänä alkoin alavatsa ja alaselkä kivut,aina jalkoihin asti.Menin vessaan ja tunsin kun sisäelimeni puutui ja sieltä tuli merkein nyrkin kokoinen klöntti.lisäksi tuli runsasta vuotoa,puhdasta verta.Tämän jälkeen kivut hävisivät.Sunnuntaina oli vuoto vielä runsasta ja bussissa istuessani tunsin alavatsassani vihlausta.Illalla meniessäni vessaan huomasin että veren mukana tuli vielä klönntejä.Soitin naistenklinikan päivystykseen sunnuntaina ja kerroin tilaanteestani,kehottivat tekemään raskaustestin ja vielä parin viikon päästä uudestaan.Mielestäni aivan turhaan jos on keskenmeno ollut kaikki on valunu jo ulos ja tulos olisi vain negatiivinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu